5. marraskuuta 2016

Miksi Saara Aalto ei ole edustanut Suomea Euroviisuissa?

Saara Aallon promokuva. Kuva: Ville Paul Paasimaa/saaraaalto.com
Saara Aalto menestyy hienosti Britannian X Factorissa. Menestymisen seurauksena euroviisubesserwisserit ovat kaivautuneet koloistaan. Somessa useat eri tahot ovat hämmästelleet, että minkä vuoksi Saara Aaltoa ei ole kelpuutettu tai ymmärretty lähettää Suomen euroviisuedustajaksi. Ajatuksenjuoksun logiikka menee ilmeisesti siten, että Saaran menestys kansainvälisissä yhteyksissä on kiistaton todiste sille, että hän olisi pärjännyt Euroviisuissa, ja suomalaiset ovat typeriä, kun ovat haaskanneet kaikkien aikojen tilaisuuden. Saara Aalto aletaan nähdä samanlaisena "menetettynä mahdollisuutena" kuin letkajenkka 1960-luvun puolivälissä tai Nightwish, joka osallistui vuonna 2000 Suomen euroviisukarsintoihin. Näinhän asia ei tietenkään ole.

Eurovision laulukilpailu ei ole artistikilpailu. Euroviisut ei ole talent- tai kykykilpailu. Euroviisuissa eivät kilpaile esiintyjät, eikä esiintyjiä arvoteta keskenään. Euroviisuissa kilpailevat esitykset. Saara Aaltoa ei ole valittu Suomen euroviisuedustajaksi, koska hän ei ole tähän mennessä kilpaillut tarpeeksi hyvillä kappaleilla. Ja on tietenkin Saaran onni, ettei häntä ole lähetetty viisuihin keskinkertaisilla tekeleillä.

Kuvakaappaus tyypillisestä Saara Aaltoon liittyvästä somekeskustelusta.
Erityisesti tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun aikana esiintyi voimakkaasti sellaista henkeä, että nyt olisi vihdoinkin Saara Aallon vuoro, koska hän ei ole aikaisemmin voittanut yhtäkään kilpailua. Kun Saara sijoittui taas toiseksi, monet olivat pahoillaan hänen puolestaan. Hänen viisu-unelmansa kehdattiin mennä pilaamaan. Kun UMK:n mediaraadin jäsen kritisoi Iltalehdessä Aallon esitystä, monet pahoittivat mielensä, kun taas Saaraa niin kiusataan "rajulla kritiikillä". Mikä tässä kaikessa diskurssissa toistuu: Saara, Saara, Saara... Kukaan ei missään yhteydessä puolella sanallakaan kommentoinut Saaran kilpailukappaletta No fear. Siitä ei ollut kenelläkään mitään näkemystä, kaikkialla keskityttiin vain ja ainoastaan laulun esittäjään.

Tässä on yksi tyypillinen helmasynti, minkä vuoksi Suomi ei pärjää Euroviisuissa. Kansalaiset äänestävät tunnollisesti suosikkiesiintyjiään – kuten Jari Sillanpäätä, Hanna Pakarista tai Laura Voutilaista – vaikka nämä kilpailisivat kuinka vaatimattomilla kappaleilla. Viime vuonna Saara Aalto saavutti UMK:n yleisöäänestyksessä eniten ääniä kummallisella kappaleella ja erittäin teennäisellä ja vanhanaikaisella esityksellä. Milloin viimeksi Euroviisuissa on menestynyt esitys, jossa on miljoona kertaa nähtyjä vaatetemppuja ja puolialastomia miehiä yläosattomissa? Kun Itä-Euroopan maat lähettivät 15 vuotta sitten Euroviisuihin vastaavanlaisia esityksiä, suomalaiset nauroivat partaansa ja pitivät niitä osuvina esimerkkeinä Euroviisujen laaduttomuudesta ja banaaliudesta. Vaikka viisuissa nähdään edelleen monenlaisia överiksi vedettyjä viritelmiä, 2010-luvulla kärkisijoille ovat päätyneet poikkeuksetta kilpailun laadukkaimmat ja tyylikkäimmät esitykset, joissa on selkeä punainen lanka. UMK:n mediaraadin edustaja luonnehti No fear -esitystä näin: "Saara Aallon esitys jätti kylmäksi. Esitys oli kuin tilattu halvan työvoiman Euroviisutehtaalta, niin kliseinen, persoonaton ja muovinen se oli." Lausunto herätti kohua, mutta en ymmärrä minkä vuoksi. Luonnehdinta on hyvinkin osuva. Katsokaa nyt tuota esitystä ja verratkaa sitä esimerkiksi sellaisiin esityksiin, jotka ovat viime vuosien aikana sijoittuneet Eurovision laulukilpailuissa kärkiviisikkoon.


Saara Aalto olisi mitä mainioin euroviisuedustaja. Toivottavasti hänet nähdään vielä joskus Suomen viisuedustajana. Hänellä olisi potentiaalia menestyä vaikka kuinka hyvin. X Factorissa hän on viimeistään osoittanut lahjakkuutensa ja häkellyttävän monipuolisuutensa. Mutta Euroviisuja varten Saara tarvitsee täydellisen tykkikappaleen ja viimeisen päälle ammattitaitoisesti suunnitellun tyylikkään ja sielukkaan esityksen, eikä kummallista sekasotkua temponvaihteluineen ja "aasiasoundi"-efekteineen. Eikä viisukarsinnoissa Saaran esityksissä ole tähän mennessä nähty vielä täysin samanlaista talenttia kuin onnistuneimmissa X Factor -performansseissa.

Saara Aallon menestys Britannian X Factorissa ei "todista", että No fear olisi menestynyt tänä vuonna Euroviisuissa. Yhtä lailla kuin Nightwishin myöhempi kansainvälinen menestys ei ole todiste sille, että yhtyeen muuhun tuotantoon verrattuna vaatimaton viisutyrkky Sleepwalker (jota Tuomas Holopainen on itsekin kritisoinut yhdeksi bändin huonoimmaksi kappaleeksi) olisi voittanut aikoinaan Euroviisuja. Entäpä jos No fear olisi päässyt edustamaan Suomea tämän vuoden Eurovision laulukilpailuihin ja jäänyt semifinaaliin. Olisiko silloin Saaralla – jolla olisi siinä tapauksessa ikuinen leima Euroviisuissa flopanneena artistina – ollut enää minkäänlaisia saumoja brittien X Factorissa? Toivottavasti sitten kun Saara Aalto pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin, hänellä on loistava kappale ja esitys, jolla on mahdollisuus sijoittua kärkikymmenikköön. Aivan kuten vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuissa kymmenenneksi sijoittui Britannian X Factorissa erinomaisesti menestynyt espanjalainen Ruth Lorenzo.

7. lokakuuta 2016

Hectorin keskipitkä oppimäärä

Tänään on vuorossa monien mielestä Vain elämää -musiikki-iloittelun viidennen tuotantokauden varmasti mielenkiintoisin jakso, kun vietetään suomirockin legendan Hectorin päivää. Kuten Finnhitsaaja-blogin konventioihin kuuluu, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa on vuorossa Finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistaan hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Hectorin päivän kunniaksi kokosin 14 anekdoottikokonaisuutta hänen pitkän ja ansiokkaan uransa varrelta. Illan jaksoon voi valmistautua myös kuuntelemalla Hectorin tuotannon helmiä kokoamiltani Spotify-soittolistoilta.

Niin. Voidaanko Hector luokitella Finnhits-artistiksi? Sovitaan, että erittäin lavean käsityksen mukaan kyllä. Hänen läpimurtonsa koitti juuri niinä aikoina, kun käsite Finnhits lanseerattiin, ja lisäksi Ei mittään julkaistiin aikoinaan Finnhits 8 -kokoelmalla.


Idealistisen nuorison äänitorvi


Hectorin levytysura alkoi vuoden 1965 joulukuussa. Ikää töölöläisnuorella oli vasta 18 vuotta ja levytyspäivänä hän päätti lintsata koulusta. Hectorin ensilevytyksen aikaan suuret ikäluokat olivat varttuneet nuoriksi aikuisiksi. 60-luvun nuorisossa kasvoi idealistinen sukupolvi, joka kapinoi vanhempiensa arvomaailmaa ja yhteiskunnan patavanhoillista ilmapiiriä vastaan. 60-luvun nuorisoliike löysi kotinsa pasifistista hippiliikkeistä ja/tai poliittisesta vasemmistosta. Kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynti soti nuoren sukupolven oikeustajua vastaan. Vietnamin sota mobilisoi nuoren ikäpolven sodanvastaiseen liikehdintään ja protestoimaan Yhdysvaltojen politiikkaa vastaan. Näissä tunnelmissa Hector, joka oli niittänyt mainetta helsinkiläisnuorison folk-piireissä, pääsi levyttämään esikoislevyään Palkkasoturi. Kyseessä oli Buffy Sainte-Marien laulu Universal Soldier, jonka Donovan oli coveroinut hitiksi. Hectorin itsensä suomentama sodanvastainen laulu edusti 60-luvun tiedostavan nuorison tuntoja. Samoihin aikoihin suomalaista levytyskenttää ravistelivat myös folkyhtyeiden kantaaottavat laulut ja Irwin Goodmanin protestilaulut. Uudella sukupolvella oli sanottavaa ja se halusi saada sanomansa myös äänilevyn muotoon.

Väärinymmärretty nero


Palkkasoturi menestyi hyvin nousten Suomen myyntilistalla kärkikymmenikköön ja pärjäsi erinomaisesti muun muassa radion Kahdeksan kärjessä -ohjelmassa. Suomen kansan suuri enemmistö ei kuitenkaan vaikuttanut olevan vielä ymmärtäväinen idealistisen nuoren sanomalle. Jo Palkkasoturia levyttäessä Scandia-levy-yhtiön levytyspäälliköt olivat vaatineet Hectoria muuttamaan laulunsa sanoitusta. Tekstin säkeestä "Ja protestantti, hindu myös" oli poistettava sana "hindu", koska se muistutti levypomojen mielestä liikaa sanaa "hintti". Tällainen ilmapiiri oli Suomessa vuonna 1965. Maailman yhden valtauskonnon edustajaa ei saanut mainita ääneen, koska se olisi saatettu assosioida seksuaalivähemmistöihin! Ja seksuaalivähemmistöihin viittaaminen äänilevyllä olisi todennäköisesti poikinut vähintään skandaalin. Sen vuoksi laulun levyversiossa Hector laulaa kohdan "ja protestantti on hän myös". Palkkasoturin menestyksen myötä legendaarinen manageri Tappi Suojanen alkoi myydä Hectoria maaseudun tanssilavoille keikoille. Nuori aloitteleva tähti olisi halunnut saada ihmiset kuuntelemaan kantaaottavaa sanomaansa, mutta Palkkasoturia soittaessaan suomalaiset vain jatkoivat tanssimista aivan kuin minkä tahansa kepeän tanssi-iskelmän tahdissa. Kaiken huippu oli Hectorin ensimmäinen tv-esiintyminen. Hector oletti, että hän saa esittää televisiossa Palkkasoturin, mutta hänelle ilmoitettiinkin, että Juha Vainio on tehnyt lauluun uuden tekstin Palkkapotilas, ja Hectorin roolina oli esittää laskettelurinteessä loukkaantunutta henkilöä.

Hectorilla ja hänen levy-yhtiöllään oli suuria erimielisyyksiä levytysmateriaalin suhteen. Hector olisi halunnut jatkaa kantaaottavien folk-kappaleiden levyttämistä, mutta Scandia kaavaili hänestä kantrilaulajaa. Muutaman singlen jälkeen yhteistyö kariutui. Scandialla työskennellyt Jaakko Salo on myöhemmin katuen selittänyt levy-yhtiön toimintaa teoksessa Jee jee jee – suomalaisen rockin historia (1998): "Se toi niitä lapsellisia tekstejä, jotka oli plagiaatioita jostain, ja selitti, miltä sen pitäisi kuulostaa. Mä en nähnyt niissä ideoissa mitään. Sitten kun mä kuulin sen ensimmäisiä soololevyjä, mä jouduin toteamaan, että tässä on nyt jotain, mikä on meille ihan täysin uutta. Ei mitkään kotimaiset rocklevyt olleet aiheuttaneet samanlaisia tuntemuksia."

Hippie Jippie -taikaa


1960-luvulla Hectorin levytystahtina oli single tai pari vuodessa. Parhaiten levytyksistä on jäänyt elämään vuonna 1969 ikuistetut Kuningatar (Peter Sarstedtin Where do you go to my lovely) sekä folk-sisar Päivi Paunun kanssa levytetty Hassu huilumies.

Hectorin uralla käänteentekeväksi osoittautui legendaarinen Hair-musikaali, joka teki 60-luvun viimeisinä vuosina aikalaisiin merkittävän vaikutuksen. Hector ja Anki Lindqvist olivat kierrelleet ympäri Eurooppaa katsomassa Hair-musikaaleja ennen kuin heidät kiinnitettiin syksyllä 1969 Svenska Teaternin Hår-produktioon. Musikaalissa esiintyneet Hector, Anki, Oscar (Sakari Lehtinen) ja Cay Karlsson perustivat yhtyeen Cumulus, jonka jäseneksi liittyi pian myös Pekka Hohenthal. Cumulus oli monipuolinen yhtye, joka esitti kaikenlaista musiikkia maailmanmusiikista folkiin ja laulelmista rock'n'rolliin. Yhtyettä leimasi aina tietynlainen epäkaupallisuuden ja vaihtoehtoisuuden leima, mikä oli varmasti yhtyeen jäsenten tarkoituskin. Valtakunnallista julkisuutta Cumulus saavutti Syksyn sävel -kilpailuissa, joissa se kävi useaan otteeseen tarjoamassa vaihtoehtoista linjaa valtavirran pop-iskelmien joukossa. Anki Lindqvistin sanojen mukaan Cumuluksen kohdalla suurin jännitys oli lähinnä siinä, jääkö yhtye kilpailussa viimeiseksi vai toiseksi viimeiseksi. Cumulus sai levytyssopimuksen PSO-levy-yhtiöltä, jonne se levyttikin erittäin monipuolisia albumikokonaisuuksia. Hectorin nimi alkoi yhä useammin esiintyä levytiedoissa sanoittajan sarakkeessa.

Sooloalbumi


Yleisradion toimittajat valitsivat Hectorin
debyyttialbumin vuoden 1972 albumiksi.
PSOn levytyspäällikkö Martti Piha oli Cumuluksen albumien myötä kiinnittänyt huomiota Hectorin sanoituksiin ja väläytti ideaa sooloalbumin toteuttamisesta. Loppuvuodesta 1972 julkaistiinkin Hectorin esikoisalbumi Nostalgia. Taustatukea tarjosivat Matti ja Pirjo Bergström, jotka vastasivat laulujen sovituksista joko yhdessä tai erikseen. Nostalgia-albumilla esiintyy vielä kaikuja Hectorin folk-kaudesta. Albumilla kuultiin muun muassa sympaattinen tarina maailmaa kiertävästä Mandoliinimiehestä, romanttinen maalaiskuvaelma Heinäpellolla sekä riipaiseva laulu Yksinäisestä tinasotamiehestä, joka hylätään, kun kotiin hankitaan väritelevisio. Hector totesi itse albumin ilmestymisen aikoihin, kuinka "tekniikan sukupolvi tarvitsee romantiikkaa". Yleisradion toimittajat valitsivat Nostalgian vuoden 1972 albumiksi, minkä seurauksena älppäri nousi kolmeksi kuukaudeksi Suomen viralliselle albumilistalle.

Läpimurto suomalaisen laululyriikan mullistajana


Herra Mirandos -albumi vuodelta 1973
on yksi suomirockin suuria klassikoita.
Hectorin lopulliseksi läpimurroksi osoittautui hänen toinen albuminsa Herra Mirandos, joka ilmestyi kesällä 1973. Albumia on luonnehdittu suomirockin klassikoksi, sillä se tarjosi jotain aivan uutta näillä lakeuksilla. Jo Mirandoksen soundimaailma hätkähdytti. Sovituksissa käytettiin ahkerasti VCS-3 -syntetisaattoria, jolla saatiin luotua aikansa "scifi-ääniä". Mutta ennen kaikkea Mirandos herätti huomiota uudenlaisella mystiikkaa ja okkultismia viljelevällä tekstimaailmallaan. Nostalgia vaihtui Mystalgiaan. Lauluissa kerrottiin mystisestä Herra Mirandoksesta ja aikatuolissa istuvasta Mikki Hiirestä. Sanoituksissa kuultiin lukuisia Bowie- ja Narnia-viittauksia. Solisti lauloi mullistavalla tavalla olevansa hautausmaa ja asfalttiprinssi. Entä minkälaisia metaforia sisältääkään muun muassa säe "astronautti ensimmäinen joka jäi aurinkoon". Aika oli vihdoinkin kypsä suomalaiselle rocklyriikalle. Samana vuonna julkaistiin myös Dave Lindholmin klassikkoalbumi Sirkus ja muuan Juice Leskinen julkaisi ensimmäisen albuminsa Coitus Int. -bändinsä kanssa. Juuri tätä kolmikkoa – Hector, Juice ja Dave – on pidetty suomirockin todellisina pioneereina. Aikaisemmin suomalainen rock-tuotanto oli nojautunut lähinnä ulkomaisten rock-hittien – enemmän tai vähemmän karismaattisiin – käännösversioihin, joiden sanoitukset noudattivat vielä kiltisti perinteitä. Vuosi 1973 mullisti käsityksen rockista. Nyt Suomessa tehtiin jo täysin kotimaisin voimin aivan omanlaistaan rokkia. Vaikka Hectorin sanoitukset teknisesti muodoltaan jatkoivat Helismaan, Saukin ja Juha Vainion perintöä, tekstien sisältö oli jotain aivan uutta ja vallankumouksellista täällä Pohjolan perukoilla.

Herra Mirandos sai aluksi varovaisen vastaanoton. Syksyllä 1973 se alkoi kohota kohti albumilistan kärkeä nousten joulukuussa ykköseksi. Listaykkösenä Mirandos pysyi maaliskuuhun 1974 asti. Albumi myi timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 äänitettä, ja tilastojen mukaan sitä on myyty tähän päivään mennessä yli 70 000 kappaletta. Ikivihreiksi ovat osoittautuneet Asfalttiprinssi, Olen hautausmaa sekä suomalaisen musiikin ikoniseksi klassikoksi muodostunut Lumi teki enkelin eteiseen, joka Markku Salon osuvan määritelmän mukaan "pääsi niiden armoitettujen viisujen joukkoon, jotka elävät tekijästään riippumatonta elämää edelleen kaikkialla missä lauletaan". Hectorista tuli albumimenestyksen perusteella Suomen ylivoimaisesti suosituin pop-tähti ja nuorison suosikki. Herra Mirandosta on luonnehdittu jopa sukupolvikokemukseksi. Kaikki eivät kuitenkaan olleet uudesta menestyjästä mielissään: vanhemman sukupolven edustajat hämmästelivät, miksi Hectorin täytyi sekoittaa lasten päät mystiikalla. Hector on itsekin muistellut, kuinka hänen ovensa takana alkoi hiipailla monenmoista hiihtäjää.

Listahistoriaa


Herra Mirandos pysyi albumilistan ykkösenä neljä kuukautta, kunnes sen syrjäytti Hectorin seuraava albumi Hectorock I. Huhtikuussa 1974 Hector teki Suomen albumilistan historiaa: Hectorock I oli ykkösenä ja Herra Mirandos kakkosena. Vielä toukokuussakin Mirandos oli kolmantena Hectorock I:n jatkaessa ykkössijalla. Hectorock I oli albumilistan ykkösenä neljä kuukautta, mikä tarkoittaa sitä, että Hector oli Suomen albumilistan ykkösenä yhtäjaksoisesti joulukuusta 1973 heinäkuuhun 1974 ennen kuin Demis Roussos syrjäytti hänet... Vuonna 1974 Hectorin sooloura oli jo lähtenyt niin kovaan liitoon, että hän jätti Cumuluksen.

Hectorock I vuodelta 1974 on Hectorin
myydyin albumi. Yli 87 000 äänitettä.
Hectorock I oli vielä edeltäjäänsäkin suositumpi albumi. Tilastojen mukaan sitä on myyty yli 87 000 äänitettä, minkä perusteella se on Hectorin ylivoimaisesti menestynein albumi. Hectorock I ei sisältänyt enää edeltäjänsä tavoin yhtä paljon mystiikkaa. Vinyylin a-puolella esiteltiin Hector kriittisenä yhteiskuntatarkkailijana, kun taas b-puoli sisälsi rock-nostalgiaa, mikä oli tuohon aikaan erittäin suosittua. Albumin a-puolelta ovat jääneet elämään muun muassa Sudenkorento ja Jäävalssi, b-puolelta taas Takataan roos, Ake, Make, Pera ja mä ja Laura (sua kauheesti kaipaan). Toisaalta Hector osoitti laulussa Sarjakuva-rock, että rockin ja yhteiskuntakriittisyyden voi oivaltavasti yhdistää. Laulussa kritisoitiin purevasti Aku Ankkojen välittämää maailmankuvaa, sosiaalisia suhteita ja luokkaristiriitoja.

Hector on tehnyt Suomen virallisilla listoilla muillakin tavoilla historiaa. Hän on noussut albumilistan ykköseksi aina 20 vuoden välein: 1974, 1994 ja 2014. Lisäksi Hector on kaikista Suomen artisteista saavuttanut pisimmällä aikavälillä virallisia listamerkintöjä: hänen ensimmäinen listahittinsä oli Palkkasoturi tammikuussa 1966 ja viimeisimpänä Vain elämää -veto Tyttörukka nousi Suomen viralliselle striimauslistalle syyskuussa 2016. Yksikään toinen suomalainen artisti ei ole kyennyt nostamaan yli 50 vuoden ajan levytyksiään listoille. Hector on Eppu Normaalin ohella ainoa suomalainen viidellä vuosikymmenellä albumeja julkaissut esiintyjä, jonka jokainen varsinainen sooloalbumi on noussut listalle. Tässä eivät ole onnistuneet edes Katri Helena eikä Juice Leskinen (Juicen albumeista Tauko I vuodelta 1978 on ainoa, joka ei saanut listamerkintää).

Idoleita ja covereita


Vuonna 2001 Hector julkaisi hupaisan
teemalevyn Helismaan lastenlauluja.
Hector on maininnut esikuvikseen ja vaikuttajikseen muun muassa Bob Dylanin, Leonard Cohenin ja David Bowien. Vaikka Hector on kynäillyt valtaosan lauluistaan itse, hän on varsinkin uransa alkuaikoina levyttänyt covereita idoleidensa tuotannosta. Bowien Life on Mars -klassikosta tuli Hectorin käsittelyssä Sudenkorento. Dylanilta Hector coveroi vuonna 1976 kappaleet Lay lady lay (Hei leidi, hei) ja When I paint my masterpiece (Kun tein suurteoksein). Cohenilta Hector levytti Suzanne-version jo vuonna 1972 ja myöhemmin 90-luvulla levylautaselle päätyi jopa Hallelujah. Hectorin uran alkuaikojen merkittävimpiin covereihin lukeutuu myös vuonna 1972 levytetty Suomi-neito (Don McLeanin American pie) sekä 1975 ikuistettu Kuinka voit väittää (Ralph McTellin Streets of London). Hectorin suosikkeihin kuului myös Cat Stevens, jonka tyyliä jäljiteltiin etenkin esikoisalbumilla. Stevensin Sad Lisa kääntyi suomeksi Surullinen Liisa vuonna 1975. Neil Youngin tuotannosta Hector poimi kappaleen Tell me why, josta tuli Kerro vaan.

Hector on usein maininnut, että hänen kaikkien aikojen ensimmäinen ja merkittävin vaikuttajansa tekstintekijänä on ollut Reino Helismaa. Helismaalle Hector on tehnyt muutaman kunnianosoituksen: Vuonna 1992 hän esitti Toivo Kärjen muistokonsertissa väkevän rock-version Kulkurin iltatähdestä ja vuonna 2001 julkaistiin hupaisa lastenlevy Helismaan pikajuna, jossa Hector tulkitsee vauhdikkaina ja hilpeinä versioina Helismaan erityisesti lapsille soveltuvia kappaleita.

Irtiotto


Liisa pien' -albumi (1975) meni suurelta
yleisöltä yli ymmärryksen...
Kolmen PSOlle tehdyn albumin jälkeen Hector siirtyi Love Recordsille, jonne miltei kaikki hänen hengenheimolaisensa levyttivät. Kahden erinomaisesti menestyneen älppärin jälkeen Hector halusi tehdä irtioton aikaisempaan: albumi Liisa pien' (1975) on kunnianhimoinen kokonaisuus, joka käytiin äänittämässä Tukholmassa Otto Donnerin johdolla. Tällä albumilla Hector alkoi luottaa entistä enemmän kykyihinsä laulujensa sovittajana. Liisa pien' sisältää lauluja, joista useammat kestivät yli seitsemän minuuttia, pisin (Epitaph (Tuulet kirkuu hautoihin)) on 11 sekuntia vaille yhdeksän minuuttia pitkä. Kontrasti edellisiin albumeihin on melkoinen. Kriitikot ylistivät haastavaa albumikokonaisuutta, mutta suuri yleisö oli ymmällään. Kaupallisessa mielessä Remu Aaltonen osui oikeaan ennustaessaan, että "Hector kaivaa hautaansa tällaisella levyllä".

... mutta Kadonneet lapset (1978) palautti
Hectorin takaisin kultalevykantaan.
Sen sijaan suurelle yleisölle kelpasi oikein hyvin samana vuonna singlellä julkaistut kappaleet Menin kipsiin taas / Kuinka voit väittää. Vuonna 1976 julkaistu albumi Hotelli Hannikainen edusti taas kepeämpää ja helposti omaksuttavampaa Hectoria. 1977 Hector kierteli bändikokoonpanossa H.E.C., johon hänen lisäkseen kuuluivat Eeki Mantere, Holle Holopainen, Vando Suvanto, Kaj Westerlund ja Antero Jakoila. Kun niin monet rokkarit esiintyivät bändeissä, Hectorkin halusi kokeilla, millaista olisi olla vain muusikkona muusikoiden joukossa. Yksi vuosi riitti kuitenkin bändielämän kokeiluun. Vuonna 1978 Hector palasi jälleen sapluunaan, joka miellytti sekä kriitikoita että suurta yleisöä. Kovasti ylistetty albumi Kadonneet lapset palautti Hectorin kultalevykantaan. Levyn kaupallinen menestys auttoi myös taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevaa Love Records -levy-yhtiötä. Tummanpuhuvan Kadonneet lapset -albumin teemana on lama-Suomen arkielämän kurjuus ja toivottomuus. Älppäriltä on jäänyt nimikkobiisin lisäksi elämään Tuulisina öinä, Kissojen yö – sekä tietenkin Ei mittään, jonka sanoitus työttömän arjesta oli sen verran yksinkertainen, että laulu upposi suureen yleisöön.

Syksyn säveliä


1970-luvulla Syksyn sävel oli suomalaisen kevyen musiikin merkittävimpiä vuosittaisia kohokohtia. Kilpailulähetys oli poikkeuksetta yksi vuoden katsotuimpia televisio-ohjelmia, ja kahden kanavan Kekkoslovakiassa silloiset katsojaluvut liikkuivat kahden ja puolen miljoonan tietämillä. Postinkantajat kantoivat kirjesäkkejä selkä vääränä Mainostelevisioon, kun sadattuhannet suomalaiset osallistuivat kilpailun postikorttiäänestykseen. 70-luvulla Syksyn sävel oli varma keino saavuttaa valtakunnallista julkisuutta.

Lapsuuden loppua ei ole julkaistu
yhdelläkään Hectorin albumilla, mutta
lukuisilla kokoelmalevyillä kylläkin.
Vaikka kilpailulla oli kaupallisen ja iskelmällisemmän musiikin leima, myös suomirokkarit lähettivät biisejä kilpailuun. Hectorin kollega Juice Leskinen ei saanut koskaan ehdokkaitaan loppukilpailuun, mutta sen sijaan Hector kuului koko vuosikymmenen ajan kilpailun vakiokasvoihin. Cumuluksen riveissä hän kilpaili lauluilla Länsituuli (1970, 2. sija), Rakkaus kysyy (1971, 10. sija), Toivo (1972, 8. sija) ja Eloheinä (1973, 10. sija). Soolona Hector taas kilpaili lauluilla Marleena (1973, 7. sija, duetto Cay Karlssonin kanssa), Lapsuuden loppu (1974, 4. sija), Pikku Juulia (1975, 7. sija), Lola (1976, 4. sija) ja Tunniksi luokseni jää (1978, 8. sija).

Hectorin Syksyn sävelet olivat kuitenkin useimmiten hänen muusta tuotannostaan irrallisia projekteja, mistä kertoo muun muassa, ettei niistä yhtäkään sisällytetty hänen albumeilleen. Oikeastaan vain Lapsuuden loppu muistutti Hectorin tyypillistä tuotantoa. Kyseisen laulun esitys vuoden 1974 Syksyn sävelessä onkin jäänyt vahvasti suomalaisten mieliin. Hector hätkähdytti esittämällä väkevän kappaleensa mustassa haudankaivajan viitassa, kasvot vahvasti valkoiseksi kalkittuna ja silmät suorastaan goottimeikkeihin maalattuna. Urbaanin legendan mukaan maski olisi johtunut siitä, että artisti yritti peittää tappelussa saamaansa mustaa silmää.

Sanoittajana


Vuonna 2012 kootiin tupla-cd-kokoelma
Hectorin sanoituksista muille artisteille.
Hector mielletään usein ennen kaikkea tekstintekijäksi. Ei ole suinkaan mikään ihme, että häneltä on näiden kaikkien vuosikymmenien aikana tilattu satoja ja taas satoja sanoituksia muille artisteille. Jo 1970-luvun alussa – ennen Hectorin artistinuran läpimurtoa – Katri Helena levytti Hectorin sanoittamat sodanvastaiset laulut Äänesi mä kuulen ja Kuudenikäinen. Hectorin kynäilemiä tekstejä kuullaan muun muassa Maaritin esikoisalbumilla 1973. Vuonna 1976 pop-sensaatio Freeman – Hectorin silloinen lankomies – nousi nuorison suosikiksi Hectorin sanoittamilla superhiteillä Ajetaan me tandemilla, Kaksi lensi yli käenpesän ja Osuuskaupan Jane. 70-luvun jälkipuoliskolla uransa huipulla oli myös Seppo Närhi, jonka tuotannosta valtaosa on Hectorin sanoittamia kappaleita – tunnetuimpina esimerkkeinä tietenkin Prinsessa '65 sekä Syksyn sävelessä kilpaillut Kujakissa. Kaksi kertaa Hectorin sanoitus on voittanut Suomen euroviisukarsinnat: 1974 Carita Holmströmin esittämä Älä mene pois sekä 1992 Pave Maijasen Yamma yamma.

1990-luvulla Hector kirjoitti paljon sanoituksia valtakunnan suosituimmille iskelmätähdille, kuten Arja Korisevalle, Jari Sillanpäälle, Laura Voutilaiselle ja Anna Erikssonille. Vuosikymmenen alussa Samuli Edelmann sinkosi eturivin tähtien joukkoon Hectorin sanoittamilla hiteillä Peggy ja Pienestä kii. Tavanomaisesta iskelmälinjasta poikkesivat muun muassa Susanna Haavistolle vuonna 1992 sanoitetut Odotusta Pariisissa ja Kanssasi on niin hyvä olla, jonka Hector esittää Haaviston kanssa duettona. Hectorin sanoittajanuran kohokohtiin kuuluvat muutamat albumikokonaisuudet, kuten Irina Milanin kunnianhimoinen Mitä tapahtuu (1979), johon sävellykset laati Jorma Panula, sekä Arja Saijonmaan Yhteinen taivas ja maa (1989).

Suomirockin nousukausi


1980-luku on suomirockin kultainen vuosikymmen. Hector, Juice Leskinen ja Dave Lindholm olivat 70-luvulla raivanneet tietä suomalaiselle rockille. 80-luvulla uusia yrittäjiä alkoi ilmaantua ja suomirock nousi lopullisesti valtavirtaan. Suomalaisten suosioon nousivat Hassisen kone, Eppu Normaali, Tuomari Nurmio ja myöhemmin , Dingo, Popeda sekä J. Karjalainen. Suomirockia kehuttiin omaehtoisuudesta ja persoonallisuudesta. Se nähtiin positiivisena vastaiskuna teolliselle iskelmämusiikille, joka leimattiin läpeensä laskelmoiduksi ja kaupalliseksi.

Eurooppa-albumilla (1981) kuullaan
Hectoria kasarisoundeilla.
Uuden aallon edustajat nousivat listojen kärkeen, mutta vanhat konkarit sinnittelivät edelleen mukana. Hector julkaisi 1980-luvun alussa albumeita ensin Otto Donnerin Ponsi-levymerkille, josta toiminta jatkui kuitenkin pian Johanna Kustannuksella, jonne merkittävin osa Love Recordsin artisteista oli siirtynyt. 1980-luvulla Hectorin tuotannon avainhenkilöksi osoittautui Jukka Hakoköngäs, joka tuotti lähes kaikki vuosikymmenen Hector-albumit. Ajan hengen mukaisesti Hectorkin päätyi kokeilemaan vuosikymmenelle ominaisia syntetisaattorisoundeja, jotka korostuvat erityisesti Eurooppa-albumilla (1981). 80-luvun alussa Hectorin albumit eivät kuitenkaan menestyneet samalla tavalla kuin edellisellä vuosikymmenellä eivätkä ne poikineet merkittäviä koko kansakuntaa järisyttäviä hittejä. Hectorin älppärit saivat kuitenkin poikkeuksetta positiivisia arvioita rock-henkisiltä kriitikoilta.

Paluu kaupalliseen menestykseen


Vuonna 1987 Hector solmi levytyssopimuksen Flamingo Musicin kanssa. Albumien myyntikäyrä alkoi lähteä vuosikymmenen lopulla iloiseen nousuun. Ensimmäinen Flamingo-albumi Nuku idiootti (1987) toi Hectorille pitkästä aikaa kultalevyn. Albumin kantavana teemana oli ajan hengen mukaisen juppikulttuurin, kasinotalouden, kulutusjuhlien ja sen seurauksena syntyneen pinnallisen elämäntavan kritisoiminen.

Seuraava albumi Varjot ja lakanat (1988) oli vielä suurempi menestys, sillä se myi timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 äänitettä. Albumin kokonaisuus on kieltämättä vahva, ja Hector on itsekin haastatteluissa usein maininnut tämän albumin yhdeksi suosikikseen tuotannossaan.

Yhtenä iltana (1990) on Hectorin uran
kolmanneksi myydyin albumi.
Kolmas Flamingo-albumi Yhtenä iltana (1990) jatkoi Hectorin huikeaa menestysputkea. Albumi myi platinaa (timanttilevy-luokitus poistettiin vuonna 1989 ja korvattiin platinalevy-luokituksella) ja on yli 64 000 äänitteen myynnillään Hectorin kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin levy, eli menestynein heti Herra Mirandos ja Hectorock I -klassikoiden jälkeen. Vaikka Hectorin ei ole koskaan tarvinnut juosta kaupallisen menestyksen ja pikavoittojen perässä, niin 80- ja 90-lukujen vaihteessa hän sinetöi asemansa suomalaisten kestosuosikkina, jolta halutaan kuulla myös uusia lauluja vanhojen klassikoiden lisäksi. Tältä aikakaudelta ovat jääneet elämään muun muassa Yhtenä iltana, Juodaan viinaa, Mulla ei oo rahaa, Ota yhteyttä apinaan, Jos sä tahdot niin – jonka Jippu ja Samuli Edelmann päivittivät 20 vuotta myöhemmin alkuperäisversiota suuremmaksi hitiksi – sekä Kaikki tahtoo rakastaa, joka tosin julkaistiin ainoastaan singlenä. Hectorilla on useita klassikkobiisejä, joita ei ole sisällytetty yhdellekään hänen albumilleen.

Paven matkassa kohti Olympiastadionia


Yhtenä iltana -albumilla tuottajan puikoissa hääräsi Pave Maijanen. Pave on toiminut useaan otteeseen paitsi Hectorin levyjen tuottajana myös luotettuna keikkamuusikkona, joka on Hectorin juhlakiertueilla johtanut bändiä. Pave tuotti Yhtenä iltana -albumin lisäksi Hectorin 25-vuotisjuhlakiertueen livetaltioinnin In concert (1992) sekä studioalbumit Ensilumi tulee kuudelta (1992) ja Salaisuuksien talo (1994). Kaikki kolme levyä myivät kultalevyyn oikeuttavan määrän. Näihin aikoihin Hectorin tuotannossa alkoi olla havaittavissa entistä enemmän yhteiskuntakriittistä diskurssia ja jopa pessimististä suhtautumista maailmanmenoon.

1990-luvun alussa Hectorilla ja Pavella oli lukuisia yhteisiä keikkoja. Vuosikymmenen edetessä kutsu kävi myös nostalgiateemaisiin tapahtumiin, kuten Vuokatin Katinkullassa järjestetyille Back to the sixties -festivaaleille. Kerran festareilla Kirka eksyi samalle lavalle Hectorin ja Paven kanssa, ja samassa tapahtumassa esiintyi säännöllisesti myös Pepe Willberg legendaaristen yhtyeidensä kanssa. Näissä tapahtumissa kylvettiin siemen vuosikymmenen lopulla suorastaan megalomaanisen suosion saavuttaneeseen Mestarit-ilmiöön. Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen yhteisprojekti synnytti Suomeen ennennäkemättömän nostalgiabuumin, mikä nosti Mestarit ennennäkemättömän suureen suosioon. Mestarit Areenalla -kiertue kiersi loppuunmyytyjä jäähalleja ja huipentui elokuussa 1999 Olympiastadionilla järjestettyyn konserttiin, joka oli ensimmäinen kotimaisen esiintyjän oma konsertti Stadionilla. Historian siivet havisivat, kun 36 000 katsojaa yhtyi Hectorin kanssa laulamaan Lumi teki enkelin eteiseen pimenevässä elokuun illassa. Laskelmien mukaan Mestareiden konsertteja näki vuosien 1998-99 aikana yhteensä yli 130 000 katsojaa, ja konserttitaltiointi Mestarit Areenalla on myynyt triplaplatinaa niin ikään 130 000 äänitteen myynnillään.

Mestarit-projekti herätti jonkin verran myös vastalauseita. Etenkin pitkän linjan Hector-fanit olivat pettyneitä, kun kokivat Hectorin kaltaisen omaehtoisen ja yhteiskuntakriittisen taiteilijan myyneen sielunsa yltiökaupalliselle kiertueelle, jota puffattiin kaikkialla aina television viihdeohjelmia myöten. Mestarit-huuman laannuttua Hector antoi itsekin jonkin verran kriittisiä lausuntoja, joissa myönsi julkisuuden karanneen Mestareiden käsistä.

Suomirockin ikoniksi


Uskonnolliset teemat ovat vahvasti
esillä Ei selityksiä -albumilla (2004).
Vuonna 2004 Hector julkaisi pienen tauon jälkeen uuden albumin Ei selityksiä. Edelliset albumit Kultaiset lehdet (1995) ja Hidas (1999) eivät olleet menestyneet mairittelevasti. Ei selityksiä löysi kuitenkin erinomaisesti tiensä suomalaisiin kotitalouksiin, sillä sitä myytiin yli 40 000 kappaletta eli platinaa. Albumi keräsi myös poikkeuksellisen positiivisia arvosteluja. Erityisesti kuuntelijoihin teki vaikutuksen albumin neljäs raita Kuunnellaan vaan taivasta, josta Hector sai pitkästä aikaa merkittävän hitin. Näkemykseni mukaan tämän viimeisimmän suosion seurauksena Hector sinetöi lopullisesti asemansa suomirockin ikonina, joka nauttii laajaa suosiota kaikissa kansankerroksissa. Uudet sukupolvet löytävät Hectorin tuotannon ja ymmärtävät hänen arvonsa ja saavutuksensa suomalaisen populaarimusiikin hyväksi. Kenties Hector oli käynyt hakemassa nuorison silmissä katu-uskottavuutta jo vuonna 2003, kun hän feattasi Kapasiteettiyksikön hitissä Tää on mun Stadi.

Uusin albumi Hauras (2014) nousi
ilmestyessään listaykköseksi.
Hectorin kovasta suosiosta kertoo hänen konserttikiertueidensa suosio. Kun Palkkasoturista oli kulunut 40 vuotta, Hector järjesti helmikuussa 2006 Helsingissä suuren juhlakonsertin. Ohjelmatoimiston ehdotuksesta konsertti järjestettiin Hartwall Areenalla. Hector oli itse aluksi empinyt ideaa ja epäili, ettei hän yksin voisi saada areenalle houkuteltua tarpeeksi yleisöä. Lopulta kuitenkin osoittautui, että ohjelmatoimisto oli oikeassa. Konsertti myytiin loppuun. Sittemmin Hector on järjestänyt useampia hyvin menestyneitä konsertteja Hartwall Areenalla – aina jäähyväis- ja comeback-kiertuetta myöten! Hectorille on irvailtu hänen syksyllä 2007 järjestämästään "jäähyväiskiertueesta" Näkemiin – kuulemiin. Artisti oli ajatellut, että silloiseen terveydentilaansa vedoten hänen olisi syytä lopettaa suuret areenakiertueet. Levyttämistä ja pienimuotoisempia esiintymisiä hän ei alun perin väittänytkään lopettavansa. Mutta areenakiertueetkin ovat taas 2010-luvulla maistuneet. Loppuvuodesta 2016 Hector juhlistaa 50-vuotista uraansa jälleen juhlakiertueen merkeissä. 10. joulukuuta järjestettävään Helsingin konserttiin on myyty jo tähän mennessä yli 6 000 lippua.

Hector, jos kuka, on kiistattomasti suomalaisen rockmusiikin legenda. Hän on raivannut tiensä huipulle läpi alkuaikojen ennakkoluulojen. Hän on luonut uutta ja omaperäistä suomalaisen kevyen musiikin kentälle. Hector on tehnyt Suomen musiikkipiireissä saman, minkä sellaiset musiikin suurnimet, kuten Bob Dylan ja David Bowie ovat tehneet kansainvälisesti. Ja mikä hienointa, hän ei ole jäänyt vain uransa klassikoiden vangiksi, vaan on vuosikymmen vuosikymmenen jälkeen onnistunut kynäilemään lukuisia onnistuneita kappaleita ja albumikokonaisuuksia. Hectorin lauluissa paitsi kuvataan osuvasti ja terävästi meitä suomalaisia ja yhteiskuntaamme, myös pohditaan kaikkia mahdollisia elämän suuria kysymyksiä. Rakkautta, kuolemaa, surua, kaipausta, maailmankatsomuksia ja filosofisia dilemmoja. Yksikään toinen suomalainen rock-muusikko ei ole onnistunut pysymään pinnalla puoli vuosisataa. Jo sen vuoksi sellaiset Hectoriin liitetyt luonnehdinnat, kuten legenda tai ikoni – tai jopa instituutio – eivät ole lainkaan perusteettomia ylisanoja.

Soittolistat


Yritin aluksi tiivistää Hectorin pitkän ja vakuuttavan uran "vain" noin kolme tuntia kestävään soittolistaan. Tehtävä osoittautui äärimmäisen haastavaksi, sillä kolme tuntia tuntui täyttyvän jo pelkästään kaikkein olennaisimmista hiteistä. Monta helmeä jäi ulkopuolelle. Niinpä päätin lopulta koota kaksi erillistä soittolistaa tähän kylkeen: yhden hittikimaran ja toisen muista vaikuttavista levytyksistä, jotka ovat jääneet vain albumiraidoiksi tai harvinaisiksi singlejulkaisuiksi tai muuten vähemmän tunnetuiksi.

Soittolista 1: Hectorin hitit

Soittolistalle on koottu kronologisessa järjestyksessä 48 Hectorin uran virstanpylvästä. Listalla kuulee Hectorin uran kehityksen folk-nuorukaisesta filosofiseksi pohdiskelijaksi ja samalla myös suomalaisen yhteiskunnan muuttumisen. Laulusta Kuningatar on valikoitu vuonna 1992 julkaistu liveversio, koska alkuperäistä vuonna 1969 levytettyä versiota ei ole Spotifyssa.



Soittolista 2: Helmiä vuosien varrelta

Toiselle soittolistalle on koottu mielestäni mainioita helmiä sellaisista lauluista, jotka eivät nousseet hittilistoille. Useimmiten albumilta voi nousta vain korkeintaan muutama laulu hitiksi ja sen vuoksi hienotkin laulut voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Jotkut laulut voivat olla myös "liian vaikeita" suurten massojen suosikiksi. Soittolistan tarkoituksena on laajentaa kuvaa Hectorin tuotannosta ja osoittaa hänen monipuolisuutensa. Tarjolla on vakavia ja syvällisiä lauluja, muutama kepeä poppi sekä näytteitä siitä, kuinka folk on pysynyt Hectorin tuotannossa olennaisena osana kaikki nämä vuodet.



PS. Tiesitkö, että...


Hector on aiheena inspiroinut muita lauluntekijöitä. Kari Peitsamo levytti vuonna 1978 laulun Ei kai Hectorillakaan ole helppoa ja parisenkymmentä vuotta myöhemmin hän halusi tehdä laulussa selväksi, että Hector on hyvä jätkä. Juliet Jonesin sydän levytti vuonna 1993 albumilleen Joneskaupunki kappaleen Kuka tekis Hectorin eteiseen. Sleepy Sleepers ikuisti vuonna 1976 vähemmän mairittelevan laulun Traktori kostoksi siitä, että toimittaja Heikki Harma oli radio-ohjelmassa kritisoinut Sliippareiden levyä. Ainakin kerran Hector on maininnut itsensä omassa kappaleessaan. Laulussa Timantti ja ruoste (1988) lauletaan: "Tällä laidalla musiikin sektorin / Irwin kuuroutuu, kuinka käy Hectorin."

Aiheesta muualla


Kolme rakkaudentunnustusta Hectorille | Nuorgam

Tihkusateen masentama puisto: Hectorin matkassa halki Helsingin

Listablogi: Harma-eminenssi

27. elokuuta 2016

Mihin katosi Päivi Kautto-Niemi?

Suomidiskoteema Finnhitsaaja-blogissa jatkuu. Päivi Kautto-Niemi nousi suosioon 1970-luvun lopulla diskokuumeen jyllätessä kuumimmillaan. Muutaman vuoden ajan hän oli todellinen suomalaisen diskomusiikin ylipapitar, kunnes ura yhtäkkiä tyssäsi kuin seinään. On korkea aika palauttaa mieliin Päivin diskontäyteiset levytykset ja ottaa selvää, mitä hän on tehnyt aktiiviuransa jälkeen.

Keskisuomalainen Päivi Kautto nousi suomalaisen kevyen musiikin tähtitaivaalle pikkuhiljaa 1970-luvun edetessä. Vuosikymmenen alkupuoliskolla hän esiintyi taustalaulajana muun muassa Dannyn ja Markku Aron kesäkiertueilla. Ensimmäinen merkittävä valtakunnallinen esiintyminen oli vuonna 1973 Suomen euroviisukarsinnoissa Dannyn Galileo Galilei -esityksen taustakuorossa. 70-luvun puolivälin jälkeen Päivi päätyi kapellimestari Risto Hiltusen kokoamaan Laulavat Hiltuset -lauluyhtyeeseen, joka esiintyi säännöllisesti televisiossa. Vuonna 1977 erään televisioesiintymisen myötä Vexi Salmi kiinnitti huomionsa Päiviin. Seuraavana päivänä päästiin jälleen toteamaan, kuinka Suomi on todella pieni maa. Studiosessiossa Salmi hehkutti televisiossa näkemäänsä lahjakasta laulajatarta, jolloin muusikko Jussi Niemi pääsi toteamaan: "Se on minun kihlattuni!".  Eipä mennyt aikaakaan, kun Päivi saapui Finnlevylle koelauluun. Sekä Salmi että Toivo Kärki vakuuttuivat välittömästi Päivin kyvyistä ja hänen kanssaan solmittiin viiden vuoden levytyssopimus.

Vuonna 1977 diskobuumi oli rantautunut vahvasti ja väkevästi Suomeen. Boney M. ja ABBA menestyivät erinomaisesti Suomen albumilistoilla. Kotimainen pop-iskelmätuotanto alkoi ottaa yhä enemmän vaikutteita maailmalla villitsevästä trendikkäästä musiikkityylistä. Niinpä oli luontevaa, että Päivin artistiprofiili muovattiin ajan hengen mukaisesti diskomusiikin ympärille. Päivi oli ensimmäisiä suomalaisia artisteja, joka saatettiin kategorisoida suoraan diskoartistiksi ilman minkäänlaisia muttia. Toki monet muutkin suomalaiset pop-iskelmätähdet saivat 1970-luvun viimeisinä vuosina levytettäväkseen diskovaikutteista musiikkia, mutta Päivi edusti tyylipuhdasta diskoaikakauden artistia.

Yksi diskon aikakauden ominaispiirteitä oli vanhojen ikivihreiden ja klassikoiden päivittäminen diskoasuun. Eräänä esimerkkinä voisi mainita Santa Esmeralda -yhtyeen, joka nousi suosioon levyttämällä diskoversioita 1960-luvun ikivihreistä, kuten esimerkiksi House of the Rising Sun ja Don't let me be misunderstood. Sangen suosittu oli myös esimerkiksi Eruption-yhtyeen versio Neil Sedakan klassikosta One way ticket. Ikivihreiden diskoversioista tehtiin suomalaiset vastineet, joissa hyödynnettiin näiden laulujen alkuperäisiä suomenkielisiä käännöksiä. Niinpä Vicky Rosti levytti Santa Esmeraldan version mukaisesti Lasse Mårtensonin sanoittaman Nousevan auringon talon ja Taiska toisen Santa Esmeralda -menestyksen Don't let me be misunderstood, johon Pertti Reponen oli jo aikoinaan kirjoittanut suomenkielisen käännöksen Sä vain tiedät mistä aloittaa. One way ticket to the bluesin oli ensimmäisenä levyttänyt suomeksi Theresa Rosenius vuonna 1965 Saukin kynäilemällä tekstillä Menolippu. Eruptionin version myötä Saukin sanoittama Menolippu herätettiin uudestaan henkiin, ja sekä Vicky Rosti että Satu Pentikäinen levyttivät siitä diskoversiot vuonna 1979.

Päivin esikoisalbumi julkaistiin 1977.
Myös Päivin levytysura alkoi ikivihreiden tuunaamisella diskoasuun. Ensimmäinen levytys keväällä 1977 oli suomenkielinen versio Bobby Hebbin 1960-luvun ikivihreästä Sunny, joka oli noussut uuteen suosioon Boney M.:n diskoversion myötä. Päivin versio disko-Sunnysta herätti musiikkibisneksen kiinnostuksen, ja Lea Laven levytti laulusta kilpailevan version toiselle levy-yhtiölle. Seuraava single osuikin sitten kultasuoneen. Finnlevyllä oivallettiin, että myös kotimaisia ikivihreitä voisi modernisoida diskoversioiksi. Niinpä Paul Fagerlund päivitti Toivo Kärjen klassikkosävellykseen Liljankukka ajan hengen mukaisen diskosovituksen puhaltimineen ja viuluineen. Päivin versio yli 30 vuotta vanhasta ikivihreästä nousi suosioon. Jukebox-listalla Liljankukka sijoittui parhaimmillaan peräti toiseksi, ja levytys julkaistiin myös albumilistan ykköseksi yltäneellä Finnhits 6 -kokoelmalla. Uusi tähti suomalaisen pop-iskelmän taivaalle oli syttynyt. Kesällä 1977 julkaistiin Vexi Salmen tuottama Päivin esikoisalbumi Päivi, joka sisälsi edellä mainitun kahden singlelevytyksen lisäksi muun muassa diskoversiot ikivihreistä Surujen kitara ja Saanhan viimeisen tanssin.

Päivin toinen albumi Sun luokses jään julkaistiin kesällä 1978. Albumin vetonaulana toimi singlelohkaisu ja aloitusraita Suoraan suoneen, joka on suomenkielinen versio Judy Cheeksin tiukasta diskohitistä Mellow lovin'. Suoraan suoneen menestyi hyvin muun muassa Jokamiehen listalla ja se julkaistiin Finnhits 8 -kokoelmalla. Päivin toiselta albumilta voisi nostaa esille myös esimerkiksi laulun Vie paratiisiin, joka on suomenkielinen versio Kelly Marien levytyksestä Take me to paradise. Levytys on tyylipuhdas esimerkki diskomusiikista, joka on todella sitä itseään. Päivi oli mitä luontevin esittäjä, kun angloamerikkalaisia ja keskieurooppalaisia diskomenestyksiä käännettiin suomeksi. Liljankukan menestysreseptiä pyrittiin jatkamaan kakkoslevyllä versioimalla Kärki-ikivihreä Tulenliekki, johon Kim Kuusi laati onnistuneen diskosovituksen.

Vaikka Päivin albumit eivät olleetkaan mitään varsinaisia listamenestyksiä, hän oli 70-luvun viimeisinä vuosina yksi Suomen iskelmännälkäisen kansan suurimpia suosikkilaulajia. Keikkakalenteri täyttyi ääriään myöten ja Päivi kierteli Renault'llaan Suomen tanssilavoja ja ravintoloita uutterammin kuin yksikään toinen aikansa iskelmälaulaja. Vaikka suomalaisen musiikin historiikeissa 1970-luvun viimeisistä vuosista tuodaan useimmiten esille lähinnä punk- ja rockabilly-ilmiöt, Päivi tarjosi sellaista musiikkia, mitä niin kutsutut "kansan syvät rivit" halusivat näinä aikoina kuunnella vapaa-aikanaan töiden ja muiden velvollisuuksien jälkeen: konstailematonta ja tanssittavaa kevyttä musiikkia, joka oli ajan hengen mukaisesti puettu diskoasuun. Päivi on muistellut 1970-luvun lopun hektisiä keikkavuosiaan antoisana ja kiehtovana mutta myös rankkana elämänvaiheena. Hän on lukuisissa haastatteluissa maininnut uransa suurimpana saavutuksena sen, että säilyi näistä vauhtivuosista "selväpäisenä" eikä harhautunut sensaatiomaiseen julkkiselämään.

Päivin kolmas albumi Sillä siisti (1979)
on kaikkien aikojen ensimmäinen levy,
jonka Esa Nieminen on tuottanut.
Päivin kolmas albumi Sillä siisti julkaistiin syksyllä 1979. Albumin suurin hitti oli Esa Niemisen sävellys Pakoon, jolla Päivi kilpaili saman vuoden Syksyn sävelessä sijoittuen mainiosti neljänneksi. Vaikka vuoden 1979 Syksyn sävelen tasoa on moitittu heikkotasoiseksi, ohjelma oli edelleen kansan keskuudessa erittäin suosittu, joten kilpailussa esiintyminen oli oiva markkinointitilaisuus, mikä takasi valtakunnallisen julkisuuden. Ja vaikka Suomessa elettiin 1970-luvun viimeisinä vuosina melkoista diskokuumetta, Päivin Pakoon oli tuon vuoden kilpailun ainoa ehdokas, joka tarjosi tätä muodikasta musiikkityyliä. Syksyn sävel ei jäänyt ainoaksi laulukilpailuksi Päivin uralla, sillä vuoden 1979 lopussa Päivi edusti Suomea Soulissa Etelä-Koreassa World Song Festivalissa, jossa hän esitti kolmannen albuminsa kappaleet Sillä siisti ja Pienet silmät ja suu. Tätä Korean-esiintymistään Päivi pitää yhtenä uransa suurimpana kohokohtana. Päivin kolmannella albumilla julkaistiin muun muassa saksalaisen A La Carte -diskotrion I don't want no plastic lover, jonka Chrisse Johansson käänsi suomeksi nerokkaasti nimellä Olet niinkuin muovimassaa. Albumin kohokohtiin lukeutuu myös sielukas päätösraita, lähes viisi minuuttia pitkä Enää et kuulu mulle (You've lost that lovin' feelin'), joka sovitettu ihanan mahtipontiseksi ja pompöösiksi.

Finnhits-kokoelmien lisäksi Finnlevyn vuosittaisiin kohokohtiin kuuluivat keväisin julkaistut Eurovision Special -kokoelmat, jotka sisälsivät suomenkielisiä versioita vuoden euroviisusävelmistä. Euroviisuistakin Päiville valikoitiin juuri ne kaikkein diskoimmat vaihtoehdot. Vuoden 1978 sadosta hänelle poimittiin Saksan liittotasavallan kuudenneksi sijoittunut sähäkkä diskoviisu Feuer, josta tuli Juha Vainion suomenkielisenä versiona Palaa. Levytystä on yleisesti pidetty hyvin onnistuneena viisukäännöksenä ja kappale jäi Päivin keikkaohjelmistoon jäädäkseen. Olihan Feuer ollut myös Suomen raadin suosikki vuoden 1978 Eurovision laulukilpailun äänestyksessä. Seuraavan vuoden viisuista Päivin levytettäväksi annettiin Norjan kappale Oliver (11. sija), joka jo sanoituksensa puolesta sijoittui diskoteekkiin: laulun tarinassa tyttö etsii savuisesta diskosta Oliveria, jonka kanssa haluaisi päästä tanssimaan. Raul Reiman käänsi viisun suomeksi nimellä Mikset jo vie ja Kassu Halonen sovitti Päivin version huomattavasti alkuperäistä energisemmäksi.

Eurovision Special- ja Finnhits-kokoelmien lisäksi Päivi esiintyy legendaarisella Soiva joulumaa -kokoelmalla, joka ilmestyi loppuvuodesta 1978. Kokoelmalla hän esittää Irving Berlinin Valkea joulu -klassikon. Soiva joulumaa oli aikanaan melkoinen myyntimenestys, jota on tilastojen mukaan tähän päivään mennessä myyty kunnioitettavat 42 600 äänitettä. Kaupallisesti menestyneillä kokoelmalevyillä esiintyminen oli osoitus siitä, että Suomen suurin levy-yhtiö Finnlevy todella satsasi Päiviin ja hän kuului levy-yhtiön hierarkiassa selvästi eturivin kiinnityksiin.

Päivin ura oli lähtenyt lupaavasti käyntiin. Keikkoja riitti ja levytysrintamallakin vaikutti menevän mukavasti. Sillä siisti -albumia markkinoitiin kymmeniätuhansia markkoja kustantaneella tarrakampanjalla, minkä myötä Päivin kasvot koristivat Helsingin keskustan lyhtypylväitä. Lupaavasta alusta huolimatta Päivin ura tuntui loppuneen kuin seinään, kun vuosikymmen vaihtui 1980-luvuksi. Yhtäkkiä Päiviltä ei tullut enää lainkaan uusia levytyksiä. Päivin aviomies Jussi Niemi on Radio Jyväskylän haastattelussa valottanut omasta näkökulmastaan tätä vaihetta. Finnlevyn johdossa tehtiin 70-luvun viimeisinä vuosina lukuisia henkilöstövaihdoksia. Uusia levytyspäälliköitä tuli ja meni. Vanhat jäärät, kuten Toivo Kärki, pyrittiin syrjäyttämään asemastaan. Vexi Salmi – Päivin löytäjä – oli jo loppuvuodesta 1977 perustanut Jorma K. Virtasen kanssa Levytuottajat-levy-yhtiön. Finnlevyn uudet johtohahmot alkoivat satsata uusiin diskotähtiinsä, kuten Mona Caritaan ja Einiin. Päivi, joka oli 1970-luvun lopussa ollut miltei valtakunnan virallinen diskoperhonen, jäi kokonaan sivuun, eikä levy-yhtiöllä ollut enää kiinnostusta panostaa hänen uraansa. Erääksi syyksi on väläytelty levy-yhtiön tyytymättömyyttä Päivin kaupalliseen menestykseen. Satsauksista ja lupaavista hittilevytyksistä huolimatta sellainen lopullinen suurläpimurto jäi kuitenkin saavuttamatta. Yksikään Päivin levytys ei noussut sellaiseen superhitin asemaan kuin esimerkiksi Paula Koivuniemen vuonna 1980 levyttämä Tummat silmät, ruskea tukka. Sellainen suuri jättihitti, joka järisyttäisi kaikkia kansankerroksia ja liitettäisiin automaattisesti esittäjäänsä miltei tavaramerkin omaisesti jäi Päiviltä puuttumaan. Toisaalta tilanne vaikutti erittäin epäoikeudenmukaiselta, sillä Finnlevyn artistikattaukseen kuului edelleen monia muitakin sellaisia laulajia, jotka eivät juhlineet hitti- tai albumilistoilla, ja silti heidän kohdallaan levyttämistä jatkettiin, parhaimmillaan jopa albumi per vuosi -tahdilla. Tilanne oli äärimmäisen raadollinen, sillä Päivillä oli viiden vuoden sopimus Finnlevyn kanssa. Levy-yhtiö ei enää tarjonnut artistilleen uusia levytyksiä, mutta sopimuksen vuoksi muuallekaan ei voinut lähteä. Päivi sai kokea musiikkibisneksen julmuuden.

Vuonna 1982 Päivi vapautui Finnlevyn sopimuksesta. Samana vuonna hän levytti CBS:lle singlen Tulisit luokseni päivälläkin / Ihanaa on rakastaa. Molemmat levytykset edustavat tyypillistä 1980-luvun iskelmämusiikkia. Jussi Niemen säveltämä singlen A-puoli on genreltään mitä mainiointa suomidiskoa ja Veikko Samulin säveltämä B-puoli on tyylikäs iskelmäballadi, joka olisi varmasti kelvannut aikansa eturivin iskelmälaulajien levytysmateriaaliksi. Singlen raflaava A-puoli Tulisit luokseni päivälläkin on ehdottomasti yksi suomidiskon unohdettuja helmiä, joka olisi ilman muuta ansainnut saavuttaa enemmän huomiota. Päivin CBS-single jäi kuitenkin erittäin vähälle huomiolle ja sen mainiot laulut suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Päivin yhteistyö CBS:n kanssa jäi vain tähän yhteen ainoaan singleen. Mahdollisesti levytykset olisivat nykyään edes hieman tunnetumpia, mikäli yhteistyötä olisi jatkettu kokonaiseen albumiin asti.

Vuonna 1984 julkaistulla Mikä tämä
leikki on
-albumilla Päivin sukunimi on
ensimmäistä kertaa liitetty mukaan
esiintyjänimeen.
Vuonna 1984 Päivi solmi levytyssopimuksen Polarvox-levy-yhtiön kanssa. Polarvox oli perustettu jo 1970-luvulla, mutta sen toiminta oli ollut melko pienimuotoista. 80-luvun alkuvuosina Polarvox pyrki laajentamaan toimintaansa varteenotettavaksi toimijaksi Suomen äänitemarkkinoille, ja parhaimmillaan se onnistuikin saavuttamaan 10 % markkinaosuuden kotimaisessa ääniteteollisuudessa. Päivi oli yksi kasvavan Polarvoxin ensimmäisiä iskelmäkiinnityksiä. Vuonna 1984 julkaistiin Päivin neljäs albumi Mikä tämä leikki on. Ainoastaan kotimaisia sävellyksiä sisältänyt albumi edusti hyvin tyypillistä 1980-luvun suomalaista populaarimusiikkia. Osa levytyksistä oli ajan hengen mukaisesti diskopoljentoisia, osa hieman iskelmällisempiä. 1980-luvulla televisiossa pyöri aikaisempaan verrattuna runsaasti televisio-ohjelmia, joissa esitettiin kevyttä musiikkia. Näissä ohjelmissa Päivi pääsi esittelemään uuden albuminsa satoa (mm. erinomaisen tarttuva Kesäni muistot ja otsikkokappale Mikä tämä leikki on). Valitettavasti tämäkään albumi ei onnistunut nostamaan Päiviä eturivin iskelmätähtien joukkoon.

Kyllästyneenä musiikkibisneksen raadollisuuteen Päivi ja Jussi päättivät ottaa langat omiin käsiinsä. Tämän blogikirjoituksen otsikko on toki täysin harhaanjohtava siinä mielessä, ettei Päivi ole suinkaan kadonnut minnekään. Hän on jo usean vuosikymmenen ajan harjoittanut muusikkoaviomiehensä kanssa pienimuotoista keikkatoimintaa. Päivi ja Jussi ovat myös omakustanteisesti vastanneet Päivin levytysmateriaalista. Valitettavasti ilman ison levy-yhtiön koneistoa levytykset ovat jääneet vähälle huomiolle, vaikka niiden joukossa on lukuisia onnistuneita kappaleita. Päivi Kautto-Niemi ja Jussi Niemi ovat yksi suomalaisen iskelmämaailman ensimmäisiä muusikkopariskuntia. Jussi säveltää ja Päivi tulkitsee. Ensimmäinen Päivin levyttämä Jussin sävellys oli Syyskuu, joka julkaistiin Päivin kolmannella albumilla vuonna 1979. 1980- ja 90-luvuilla Päivin levyttämistä lauluista suurin osa on Jussin kynäilemiä. Vastaavanlaista yhteistyötä suomalaisen kevyen musiikin kentällä ovat tehneet muun muassa Maarit ja Sami Hurmerinta, Katri Helena ja Timo Kalaoja, Kaija Kärkinen ja Ile Kallio sekä esimerkiksi Pepe ja Kirsti Willberg.

Vuonna 1985 oli jälleen laulukilpailujen aikaa. Päivi kilpaili ensin Kevään sävelessä laululla Luoksein jää ja myöhemmin Syksyn sävelessä kappaleella Sadun maailma. Etenkin Sadun maailma on hieno osoitus siitä, kuinka Päivi on pysynyt uskollisena diskotyylilleen. Laulun sovitus muistuttaa aivan kansainvälistä tuon ajan syntsapop-musiikkia. Kun kesällä 2011 Syksyn sävel retro -televisio-ohjelma muistutti laulun olemassaolosta, monet suomidiskon ystävät jakoivat Facebook-feedeissään esityksen YouTube-videota haltioituneena. "En muistanutkaan, että tällainenkin helmi on", oli tyypillinen saateteksti.

Omakustanteisesti toteutettu albumi
Elämää eteenpäin (1993) on yksi
Päivin uran onnistuneimpia.
Kun pitää langat omissa käsissään, saa tehdä juuri sellaista musiikkia kuin haluaa. Päivi on ollut kaikki nämä vuosikymmenet tyylilleen uskollinen. Vaikka Päivi mielletään ennen kaikkea 70-luvun diskoiskelmän edustajaksi, hänen levytysrepertuaariinsa on päätynyt myös balladeja ja perinteisempää iskelmämusiikkia. Kuitenkin jonkinlainen diskokaudelta peräisin oleva asenne on ollut aina mukana levytysvalinnoissa. Päivi Kautto-Niemen albumit ovat pyrkineet tarjoamaan iloista, positiivista ja paikoittelen hyvin epäsuomalaista hyvän mielen musiikkia, mikä erottaa hänet monista muista iskelmälaulajista täällä nyyhkyballadien ja mollikansan maassa. Yksi Päivin uran hienoimpia työnäytteitä on hänen viides albuminsa Elämää eteenpäin vuodelta 1993. 90-luvun suomalaiseksi iskelmälevyksi albumi sisältää poikkeuksellisen paljon käännösbiisejä. Heti aloitusraita Sä katseellasi saat on onnistunut suomenkielinen versio Maggie Reillyn hitistä Everytime we touch. Marita Taavitsainen levytti laulusta myöhemmin toisen version nimellä Kun kosket mua, mutta ainakin omissa listauksessani Päivin energinen levytys päihittää Maritan version mennen tullen. Elämää eteenpäin -albumin kohokohtiin kuuluu myös ehdottomasti Kuinka sua kaipaan, joka on reggaeversio Cat Stevensin klassikosta Wild world. Kaikuja diskomusiikista toi Tahdon tanssia ja laulaa, joka on alun perin ruotsalaisen euroviisuvoittajatrio Herreysin hitti Varje liten droppe regn vuodelta 1984 – eli sama laulu, jonka 12-vuotias Jonna Tervomaa levytti vuonna 1985 nimellä Sadepisaroita. Kyseinen laulu oli Päivin albumin ilmestymisen aikaan noussut uudelleen suosioon Ankie Baggerin englanninkielisen version People say it's in the air myötä. Päivin balladilevytysten eliittiä taas edustavat albumin kappaleet Tuuli alla siipien (vuonna 1989 Grammy-palkinnolla palkittu Wind beneath my wings) sekä italoiskelmä Rakkauden voima. Elämää eteenpäin on yksi tasokkaimpia Suomessa 1990-luvun alussa julkaistuja iskelmälevyjä. Valitettavasti ilman suuren levy-yhtiön tukea ja markkinointia albumin oli vaikea tavoitella suurta yleisöä. Samasta syystä albumin sisältö ei ole kuultavissa esimerkiksi Spotifyssa, joten esimerkiksi uuden sukupolven iskelmädiggareiden on vaikea päästä tutustumaan levyn materiaaliin.

2000-luvulla Päivi on jatkanut edelleen hyvien sävelmien levyttämistä. Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä suurten levy-yhtiöiden näkemys hyvästä suomalaisesta iskelmämusiikista oli poikkeuksellisen kapeakatseista. Iskelmätarjonta oli sovinnaista, särmätöntä ja yllätyksetöntä. Päivi pyrki omilla levytysvalinnoillaan tuomaan vaihtoehtoa annemattiloiden ja yölintujen edustamaan linjaan. Päivi levytti muun muassa muutamia euroviisukytköksisiä kappaleita, kuten esimerkiksi Veikko Samulin Olet mun maa, taivas ja tuuli, jonka ruotsinkielinen versio Svart och vitt sijoittui toiseksi vuoden 1988 euroviisukarsinnoissa. Samulin tarttuva sävellys muistuttaa enemmän skandinaavista pop-schlageria kuin tyypillistä suomalaista tanssi-iskelmää. Päivi on levyttänyt myös suomenkieliset versiot Ruotsin euroviisukarsinnoissa vuosina 2004 ja 2005 kilpailleista lauluista Min kärlek (Rakkautein) ja Om natten (Yöllä sun kaipaanArja Saijonmaa on levyttänyt samasta laulusta toisen suomenkielisen version vuonna 2011). Päivi kertoi jo vuonna 1985 Kevään Sävelessä Hantta Krausen haastattelussa, kuinka hänen haaveenaan olisi joskus voittaa Eurovision laulukilpailut. Jo positiivinen suhtautuminen Euroviisuihin ja niissä kuultavaan musiikkiin erottaa Päivin monista suomalaista kollegoistaan. Suomessahan monia tuntemattomiakin iskelmätähtiä on pitänyt maanitella viisukarsintoihin mukaan lähes polvillaan rukoilemalla. Ironista kyllä, Päivi on lukuisia kertoja pyrkinyt euroviisukarsintoihin, mutta kertaakaan esiraati ei ole kelpuuttanut häntä mukaan, vaikka useana vuonna on ollut miltei mahdoton löytää innostuneita artisteja mukaan Suomen karsintakilpailuun. Esimerkiksi vuonna 1996 Jussi sävelsi euroviisukarsintoja silmällä pitäen laulun Rakkauden maa, joka muistutti hieman tuon ajan tyypillistä itäeurooppalaista euroviisuiskelmää.

Musiikkibisneksen maailma on raadollinen. Sattumalla on usein merkittävä rooli. Lahjakaskaan artisti ei nouse eturivin tähdeksi, mikäli kaikki palaset eivät loksahda yhteen. Suomi on täynnä lupaavia iskelmälaulajia, joissa voisi olla potentiaalia menestyviksikin tähdiksi, mutta esimerkiksi kiinnostavan hittikappaleen puute voi aiheuttaa uran nopean tyssäämisen. Suomalaisen kevyen musiikin historiassa on kuultu useampiakin tarinoita, joiden mukaan levy-yhtiöiden avainhenkilöt nostavat ja laskevat artisteja. Päivin kohdalla levytysten loppuminen kuin seinään hänestä itsestään riippumattomista syistä kolmannen albumin jälkeen vei häneltä menestyksen avaimet käsistään. Levy-yhtiön preferenssien vuoksi diskoiskelmiä alettiin tarjota artisteille, jotka eivät olleet lähtökohtaisesti yhtään sen suositumpia kuin Päivi.

Suomessa levy-yhtiöillä on hyvin vankka visio kaupallisesta menestyvästä musiikista. Mikäli artisti ei suostu levyttämään musiikkiteollisuuden tarjoamaa formaatti-iskelmää, levytyssopimukselle voi sanoa hyvästit. Päivi ja Jussi ovat pyrkineet tarjoamaan omaa vaihtoehtoaan omakustanteisesti, mutta ilman suuren levy-yhtiön apua levytykset harvoin lähtevät leviämään laajalle yleisölle.

Musiikkiteollisuuden lainalaisuuksien vuoksi monet suomalaiset mieltävät Päivi Kautto-Niemen lähinnä finnhits-aikakauden tähdenlennoksi, vaikka hän on jatkanut musisointia ja levyttämistä kaikki nämä vuosikymmenet. Päivin vähemmän tunnetuimmista levytyksistä esimerkiksi Tulisit luokseni päivälläkin (1982) sekä koko Elämää eteenpäin -albumi (1993) ovat loistavia osoituksia siitä, että valtavirran iskelmämusiikin ulkopuolella on todellisia helmiä. Onneksi kuitenkin iskelmädiggarit – ja varsinkin suomidiskon ystävät – ovat ymmärtäneet Päivin arvon. Hänen kolme 70-luvun albumiaan ovat mitä mainioimpia ajankuvia diskomusiikin kulta-ajasta. Päivin menestysajankin tuotantoa on julkaistu harmittavan vähän kokoelmalevyillä, mutta sentään vuonna 1998 Fazer julkaisi 20 suosikkia -sarjassa Päivi-kokoelman, joka sisältää hänen Finnlevy-levytyksiään kolmelta ensimmäiseltä albumilta. Muutoin mainiolta kokoelmalta puuttuu jostain käsittämättömästä syystä Syksyn sävelestä tuttu Pakoon, vaikka se on yksi Päivin tunnetuimpia kappaleita.

Keski-Suomesta kajahtaa! Vuonna 2011 Päivi esiintyi Vihreät
Niityt -tapahtumassa kollegansa Juhani Markolan kanssa.
Päivi Kautto-Niemi keikkailee edelleen pienimuotoisesti silloin tällöin siviilityönsä ohella. Yksi Päivin viimeaikaisia kohokohtia on ollut hänen oma konserttinsa vuonna 2011 Vihreät Niityt -iskelmätapahtumassa, jossa Päivi esitteli uransa helmiä iskelmämyönteiselle yleisölle. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta ensilevytyksestä ja tätä virstanpylvästä on tarkoitus juhlistaa koko uran kattavalla kokoelmalevyllä. Päivin haaveena olisi vielä toteuttaa albumikokonaisuus, jossa hän esittäisi syvällisempiä hengellisiä lauluja.

Lähteet


Kirjallisuus:

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Niiniluoto Maarit (1982) Toivo Kärki – Siks' oon mä suruinen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Journalistinen aineisto:

Tuunainen Petri: Diskoiskelmätähti. Päivi Kautto-Niemestä tuli isona kouluttaja. Keskisuomalainen 13.8.2016.

Verkkolähteet:

Radio Jyväskylä: Päivin ura hiipui Vexi Salmen jättäessä levy-yhtiön.
http://www.radiojyvaskyla.fi/uutiset-ja-haastattelut/paivin-ura-hiipui-vexi-salmen-jattaessa-levy-yhtion/41/2274

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Salmi Vexi. Päivi: 20 suosikkia – Liljankukka (Warner, 1998).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustolta Sisältää hitin – Suomen listalevyt.

2. heinäkuuta 2016

Kuukauden levyartikkeli: Berit – Sinä olet hän (VIP-Music, 1984)

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko, joten myös albumiartikkelit keskittyvät vahvasti tähän genreen. Suomidiskon aikakaudella jopa valtakunnan virallisen humppatytön titteliä kantaneesta Beritistä kuoriutui diskoiskelmien tulkki. Toisin kuin edellisen albumiartikkelin artisti Seija Simola, Berit oli uudesta aluevaltauksesta mielissään. Veikko Samulin luotsaaman diskoimagon myötä levynmyynti lähti nousuun, kuuntelijakunta laajeni ja keikkoja riitti. Sinä olet hän -albumi sai jopa tunnustuksen Vuoden diskolevynä!

Berit (oik. nyk. Tuula Nordström, o.s. Härmä, ent. Etola) on mielletty jo pitkään miltei valtakunnan viralliseksi humppatytöksi. Berit on uransa aikana levyttänyt runsaasti perinteistä tanssimusiikkia, muun muassa legendaarisen Dallapé-orkesterin solistina. Artisti on kuitenkin itse kokenut humppatytön-leiman ajoittain jopa suoranaiseksi rasitteeksi, sillä hän ei halunnut leimautua vain yhden tyylilajin esittäjäksi. Berit oli sen vuoksi erittäin tyytyväinen, että 1980-luvulla yhteistyö Veikko Samulin kanssa vei hänen levytysrepertuaarinsa nuorekkaamman diskoiskelmän suuntaan. Beritin levytysura oli ollut jo ennen diskovaihettakin sangen monipuolinen, mutta siitä huolimatta häneen oli assosioitu useimmiten vanha tanssimusiikki ja puhtoisen maalaistytön "imago".

Teini-ikäisenä Tuula Härmä kuunteli – kuten muutkin ikäisensä – Beatlesia ja Rolling Stonesia. Ennen levytysuransa alkamista hän esitti keikoillaan tyypillistä 1960-luvun angloamerikkalaista pop- ja rock-musiikkia: muun muassa Dusty Springfieldia, Petula Clarkia ja Cilla Blackia. Tuula oli ehtinyt esiintyä ammattimaisemmin jo viitisen vuotta ennen kuin levy-yhtiön ovet aukenivat. 14-vuotiaana alkuvuodesta 1964 hän voitti kotikylällään Hankasalmella järjestetyt iskelmälaulukilpailut. Nuori Tuula esitti antaumuksella Skeeter Davisin hitin The end of the world. Monet muut kilpailijat kävivät esittämässä useamman kilpailukappaleen, mutta Tuulalle käytiin ilmoittamassa, ettei hänen tarvitsisi enää toistamiseen nousta lavalle. Aluksi hän järkyttyi, koska oletti kehotuksen johtuneen siitä, että hän oli ollut niin huono. Lopulta kuitenkin selvisi, että syy oli ollut täysin päinvastainen. Hän oli ollut niin ylivoimainen, että kilpailun tuomarina toiminut Seppo Hanski kuulutti hänen voittajana lavalle.

Levytysura alkoi vuonna 1969 PSO-levy-yhtiössä. Levy-yhtiössä keksittiin taiteilijanimi Berit ja uudesta parikymppisestä kiinnityksestä muovattiin kiltti ja herttainen perhetyttö. Berit on itse vuonna 2010 Veikko Tiiton haastattelussa todennut imagostaan seuraavaa:
"Itseäni aina kiinnostanut, että mikä on se maalaistytön leima, joka minuun on lyöty? Onko se se, että otan ihmiset aina tasavertaisina enkä ole asettanut itseäni yläpuolelle? Olen tavallinen, toisin sanoen!"
Beritin ujo ja pehmeä imago löi kuitenkin hyvin läpi. Beritin uran alkuaikoina erästä hänen keikkaansa mainostettiin paikallislehden ilmoituksessa seuraavanlaisella luonnehdinnalla: ”Siinä tyttö toisenlainen, eikä tavallinen lumppu. Eipä kumoo kolpakoita, eikä roiku suusta tumppu.”

Beritin esikoisalbumi julkaistiin 1971.
Jo Beritin ensimmäisessä levytyksessä Katulyhdyt ammennettiin vanhaa tanssimusiikkia. Kyseessä on Usko Kempin säveltämä humppa, joka oli levytetty alun perin jo vuonna 1938. Levytys nousi listoille ja oli parhaimmillaan kesäkuussa 1969 Suomen 12. myydyin single. Samanlaista reseptiä jatkettiin Beritin seuraavassa levytyksessä Odessa, joka sekin nousi listoille. Kun kaksi ensimmäistä singlejulkaisua menestyivät kohtuullisesti, Berit vakiinnutti asemansa levy-yhtiönsä artistikatraassa. Berit levytti PSOlle aina siihen asti, kunnes levy-yhtiön toiminta lopetettiin vuonna 1981. Ensimmäinen kokopitkä albumi julkaistiin vuonna 1971. Beritin varhaisista levytyksistä vastasi legendaarinen tuottaja Jörgen Petersen, jota Berit on itse useaan otteeseen kutsunut musiikkimaailman isähahmokseen.

Humppatytön leima lyötiin Beritiin viimeistään jo hänen toisen albuminsa myötä. Vuonna 1972 Berit levytti legendaarisen Dallapé-orkesterin säestämänä albumin, jolle annettiin nimeksi Humppatyttö Berit. Monet mieltävät Dallapén Juha Vainion laulun mukaisesti lähinnä sotia edeltävään aikaan. 1930-luvulla Dallapé olikin Suomen ylivoimaisesti suosituin tanssiorkesteri. Dallapén toiminta on kuitenkin jatkunut aina näihin päiviin asti. Silloin tällöin orkesteri on laitettu telakalle, mutta aina se on herätetty uudelleen henkiin. Beritin Dallapé-levytysten kapellimestarina toimi Eero Lauresalo, joka oli ollut orkesterissa jo 1930-luvulla sen suuruuden päivinä. Berit ja Dallapé levyttivät toisenkin yhteisalbumin vuonna 1977.

1970-luvun jälkipuoliskon humppabuumia
luonnehdittiin oivaltavasti vuoden 1979 Mitä,
missä, milloin
-teoksessa. Tässä yhteydessä
keulakuvaksi päätyi Beritin kollega Eija
Sinikka: "Humppa ja muu lähinnä vanhaksi
tanssimusiikiksi luokiteltava laulelun lohko on
vahvimmin Eija Sinikan ohjelmistoa. Tällaiset
iskelmät pysykööt elossa uudempien virtausten
lisänä, koska niissä on sittenkin suhteellisen
harvinaista kotoista omaperäisyyttä."

Beritin levy-yhtiö PSO profiloitui etenkin 1970-luvulla vanhan tanssimusiikin tuotannossa. Beritin lisäksi yhtiölle levyttivät muun muassa Eija Sinikka sekä supersuosittu Erkki Junkkarinen, joka teki suomalaista levymyynnin historiaa, kun hänen vuonna 1975 julkaistu albuminsa Ruusuja hopeamaljassa myi ensimmäisenä kotimaisena äänitteenä yli 100 000 äänitettä. Junkkarisen suursuosio synnytti suorastaan Junkkaris-"ilmiön". Hänestä tuli viihdelehdistön vakiokasvo, jonka seitsemän muutakin albumia myivät lyhyessä ajassa kultalevyyn oikeuttavan määrän. 1970-luvun lopussa Suomessa alkoi humppabuumi, mitä ilmensi muun muassa Lappeenrannassa vuodesta 1977 lähtien järjestetyt huippusuositut humppafestivaalit. PSO otti kaiken humppakuumeesta irti. Yhtiölle levyttivät monet vanhan liiton tanssittajat, kuten Veikko Tuomi ja Kalevi Korpi. Uuden sukupolven humppaajia taas edusti trio Mutkattomat, jonka Jätkän humppa nousi listojen kärkeen kesällä 1977. Näin ollen ei ole mikään ihme, että PSOn artistina myös Berit sai levytettäväkseen vanhaa tanssimusiikkia ja humppatytön leiman otsaansa, vaikka hän ei noussutkaan vielä samanlaiseen suosioon kuin esimerkiksi Eija Sinikka – Junkkarisesta puhumattakaan. Beritkin oli 70-luvun viimeisinä vuosina vakiokasvo Lappeenrannan humppafestivaaleilla. Beritin albumit eivät 1970-luvulla saavuttaneet virallisia listasijoituksia, mutta hänen varsinaista kohdeyleisöään taisivatkin olla niin kutsutut "kansan syvät rivit", jotka ostivat musiikkinsa c-kasettien muodossa maaseudun marketeista ja huoltoasemilta.

Vaikka Berit ei kahden ensimmäisen singlensä jälkeen saavuttanutkaan pitkään aikaan varsinaisia listahittejä, levy-yhtiö uskoi artistinsa siipien kantavuuteen. 1970-luvulla Beritiltä julkaistiin kaikkiaan seitsemän albumia. Valtakunnallista julkisuutta hän saavutti Syksyn sävel -kilpailussa, johon hän osallistui ensimmäistä kertaa vuonna 1972 Valto Laitisen sävellyksellä Katselen toisien onnea (6. sija) ja toisen kerran 1979 Jörgen Petersenin sävellyksellä Ei kyynelhelmiin suostu sydämein (9. sija). Vaikka jälkimmäinen laulu ei menestynytkään loppukilpailun postikorttiäänestyksessä mairittelevasti, se on vuosien saatossa muodostunut toivekonserttien kestosuosikiksi. Beritin muista varhaisista levytyksistä on jäänyt elämään italialaista alkuperää oleva Sattuma kuljettaa (Fin che la barca va) vuodelta 1972. Vaikka tämäkään levytys ei noussut myyntilistoille, monet aikalaiset muistavat laulun. Onpa Beritin levytysrepertuaarissa sellainenkin meriitti kuin Jori Sivosen kaikkien aikojen ensimmäinen levytetty sävellys Laitumella vuodelta 1975.

1980-luvun lähestyessä perinteinen tanssimusiikki jäi selvästi taka-alalle, ja Beritin levytysmateriaali alkoi koostua ajanmukaisemmasta iskelmätyylistä. Hänen levytettäväkseen valikoitui entistä enemmän etelä- ja keskieurooppalaisia käännösiskelmiä. Tuottajina hääräsivät muun muassa Kaj Westerlund ja Markku Johansson. 70- ja 80-lukujen vaihteen Berit-levytysten kohokotiin voitaisiin luokitella muun muassa italoiskelmä Elämää vain (Cosa farai), Julio Iglesiasin tuotannosta poimittu Osa pienen pieni vain (Por un poco de tu amor), euroviisuvoittaja Vicky Léandrosin alun perin levyttämä kaihoschlager Sä vaikka oot vierelläin (Wenn die Sehnsucht nicht wär) sekä hauska kroatialaisrallatus Diridonda, jonka Berit pääsi esittämään televisiolähetyksessä solttupojille. Kotimaisista sävellyksistä edukseen erottuu Markku Johanssonin säveltämä koskettava Pieni kuningatar.

PSO-levy-yhtiön toiminta päätettiin lopettaa vuonna 1981. Yhtiön levytyskatalogi ja levymerkit myytiin Suomen suurimmalle levy-yhtiölle Fazer Finnlevylle, jonne monet PSOn artisteista jatkoivat levyttämistä. Beritin albumit oli julkaistu Blue Master -levymerkillä, jonka toiminta jatkui vielä Fazerin puolella. Beritin ensimmäinen PSOn jälkeinen albumi Tähtikesä julkaistiin vuonna 1982. Sen suosituimmiksi kappaleiksi osoittautuivat albumin nimikkobiisi sekä Rakkaus voittaa. Molemmat laulut ovat käännöshittejä: ensinmainittu alun perin Alla Pugatšovan Zvezdnoje leto, jälkimmäinen Anna Vissin säveltämä ja esittämä Mono i agapi, joka edusti Kyprosta vuoden 1982 Eurovision laulukilpailuissa sijoittuen hienosti viidenneksi. Suomalaisten mielestä alkuperäisessä kreikankielisessä laulussa laulettiin monoista ja kaapeista, mutta Juha Vainio malttoi kuitenkin olla tarttumatta suomenkielisessä sanoituksessaan sellaiseen tematiikkaan. Sekä Tähtikesä että Rakkaus voittaa herättivät kohtuullisesti huomiota, mutta nämäkään kaksi laulua eivät kuitenkaan onnistuneet nostamaan Beritin suosiota niin suuriin lukemiin kuin levy-yhtiö oli kaavaillut. Suuressa levy-yhtiössä Berit ajautui aivan uudenlaisen tilanteen eteen. PSOlla hän oli saanut levyttää ilman tulosvastuuta miltei vuosittain uuden albumikokonaisuuden. Fazerilla sama tahti ei enää onnistunut. Koska levy-yhtiön johtoporras ei ollut täysin tyytyväinen Tähtikesä-albumin myyntilukuihin, Beritille ilmoitettiin, ettei hänen seuraava albuminsa olisi yhtiön julkaisujen ykkösprioriteeteissa. Ainakaan sitä ei julkaistaisi seuraavan vuoden aikana. Temperamenttinen taiteilija tulistui hyllyttämisestä ja marssi Fazerilta pois ovet paukkuen. Berit kävi aluksi kyselemässä levytyssopimusta CBS-levy-yhtiöstä. CBS:llä työskennellyt Ulf Ahrenberg ilmoitti perustaneensa vastikään Veikko Samulin ja Raimo "Rexi" Keron kanssa uuden levy-yhtiön ja houkutteli Beritiä sen artistiksi. Ehdotukseen sisältyi myös porkkana: mikäli Berit saapuisi uuteen levy-yhtiöön, hän saisi levytettäväkseen maailmanhitin Words.

Vuonna 1983 Ahrenberg, Samuli ja Kero perustivat VIP-Music -levy-yhtiön. Vaikka VIP-Musicin toiminta ei kestänyt kuin kolme vuotta, se jätti ohittamattoman jälkensä suomalaisen kasari-iskelmän historiaan. Levy-yhtiön musiikillisena nokkamiehenä toimi tarttuvien iskelmämelodioiden mestari Veikko Samuli, jota iskelmäharrastajat pitävät yleisesti yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaimpana kevyen viihdemusiikin säveltäjänä. Veikko Samulin ura kotimaisen ääniteteollisuuden palveluksessa niin säveltäjänä, sovittajana kuin tuottajana alkoi 1970-luvun puolivälissä. Varhaisimpia Samulin säveltämiä merkkiteoksia ovat muun muassa Katri Helenan levyttämät ikivihreät Syysunelma, Katson autiota hiekkarantaa ja Mun sydämeni tänne jää – sekä tietysti suomalaista iskelmähistoriaa vuonna 1977 tehnyt Tahdon olla sulle hellä. 1980-luvulla tuottelias Samuli sävelsi lukuisia kasari-iskelmän klassikoita. Myöhempinä vuosikymmeninä Samulin kynästä syntyivät muun muassa lähes kaikki Kikan ikimuistoiset rempseät rallit sekä esimerkiksi Kari Tapion valtavaan kansansuosioon singonnut Myrskyn jälkeen. Beritin ja Veikko Samulin yhteistyö oli alkanut vuonna 1981, kun Berit pyrki Syksyn säveleen Samulin kauniilla sävellyksellä Kuunsiltaa kulkea sain. Laulu ei päässyt loppukilpailuun, mutta esiteltiin kuitenkin Suomen kansalle Syksyn sävel satoa -ohjelmassa.

Berit levytti VIP-Musicille kaksi albumia: Tässä nyt ja näin (1983) ja Sinä olet hän (1984). Nämä kaksi pitkäsoittoa tunnetaan nykyään Beritin diskoalbumeina. 1980-luvun alkuvuosina konesoundit yleistyivät kotimaisessa iskelmämusiikissa, ja Veikko Samuli innostui ajan hengen mukaisesti luomaan syntetisaattorivetoisia levytyksiä. Toki on todettava, että Berit oli jo aikaisemmilla levyillään saanut hieman maistiaisia 80-luvun koneiskelmien soundimaailmasta: esimerkiksi sellaiset levytykset, kuten Kenen luona olet nyt (1981) ja Olethan aina ystäväin (1982) edustivat sovituksensa puolesta uudenlaista iskelmäsoundia. VIP-Musicin albumeilla Beritin musiikkityyli muuttui entistä diskommaksi. Veikko Samulin lisäksi Beritin diskoalbumien soundiin vaikutti ratkaisevasti VIP-Musicin äänittäjä Jari Laasanen, joka oli erikoistunut syntetisaattoreihin ja ohjelmointiin. Oman tavaramerkkinsä VIP-Musicin albumeille toi ainutlaatuinen kaiku, joka oli uudenlainen tehokeino suomalaisessa ääniteteollisuudessa. Kaiku saatiin luotua Raimo "Rexi" Keron studion vessan kaakeliseinien aikaansaamasta akustiikasta.

Helli mua hiljaa / Et usko kuinka paljon
kaipaankaan
-singlen kansikuva.
Beritin ensimmäinen levytys VIP-Musicillä oli tosiaan Ulf Ahrenbergin lupausten mukaisesti korkealta laulavan F. R. Davidin superhitti Words, jota myytiin maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa äänitettä. Suomessakin Words nousi listaykköseksi helmikuussa 1983. Berit oli siis enemmänkin kuin ajan hermoilla, kun hänen suomenkielinen versionsa tästä jättihitistä julkaistiin maaliskuussa 1983. Raul Reimanin sanoittaman suomenkielisen käännöksen nimeksi tuli Helli mua hiljaa. Viimeistään tämän levytyksen myötä humppatytön leima karistettiin ja Beritistä kuoriutui diskoiskelmien tulkki. Vain kuutisen vuotta aikaisemmin Berit oli levyttänyt Dallapén kanssa vanhanaikaisia tanssi-iskelmiä, joista monet olivat alun perin ilmestyneet jo ennen hänen syntymäänsä. Nyt hänen levytettäväkseen annettiin kuuminta hottia edustanut ajankohtainen pop-hitti. 1980-luvun alussa suomalaiset kuuntelivat vielä sujuvasti kansainvälisten hittien suomenkielisiä käännöksiä, joten myös Helli mua hiljaa menestyi mainiosti. Siitä tuli Beritin ensimmäinen virallinen listahitti sitten vuoden 1969. Jukebox-listallakin Helli mua hiljaa menestyi nousten kymmenen kuunnelluimman joukkoon. Levytys pärjäsi myös Suosikki-lehden Hot 100 -listalla, jossa Beritin nimi komeili kärkisijoilla Michael Jacksonin ja David Bowien seurassa. 1980-luvulla Suomen televisiossa pyöri aikaisempaan verrattuna runsaasti televisio-ohjelmia, joissa esitettiin kevyttä musiikkia. Berit kutsuttiin esittämään hittikappaleensa Toivotaan toivotaan -ohjelmaan. Myös Mona Carita levytti Helli mua hiljaa -laulusta oman versionsa Mikä fiilis -albumilleen, mutta hän ei pärjännyt kilpailussa Beritille.

Jotta Beritin uusi aluevaltaus ei olisi hämmentänyt liikaa, Veikko Samuli sävelsi varmuuden vuoksi Helli mua hiljaa -singlen b-puolelle kappaleen, joka edusti perinteisempää iskelmälinjaa. Myös tuo singlen kääntöpuoli Et usko kuinka paljon kaipaankaan nousi suosituksi iskelmäkansan keskuudessa. Huhtikuussa 1983 julkaistiin Beritin ensimmäinen VIP-Music -pitkäsoitto Tässä nyt ja näin. (Albumin tv-mainos on katsottavissa YouTubesta.) Levyn kannessa Beritin nimen alle präntättiin pienellä fontilla myös Veikko Samulin nimi, minkä vuoksi joissain tietokannoissa albumin esittäjiksi on merkitty Berit ja Veikko Samuli. Omassa levy-yhtiössään albumin tuottaneella ja sovittaneella Samulilla oli tietysti mahdollisuus tuoda itseään tälläkin tavalla esille, ja onhan hän säveltänyt albumin kaikki laulut Helli mua hiljaa -käännöshittiä lukuun ottamatta. Helli mua hiljaa ja Et usko kuinka paljon kaipaankaan -levytysten lisäksi albumilta nousi suosioon sen nimikkobiisi Tässä nyt ja näin, joka menestyi erinomaisesti Jokamiehen listalla. Vuosien saatossa laulu on noussut jonkinasteiseksi suomidiskon klassikoksi. Tässä nyt ja näin edustaa monien mielestä taattua Veikko Samulia parhaimmillaan. Levytys on erittäin iskevä diskoiskelmä, jonka melodiankulku etenee sujuvasti ja jossa on tarttuva koukku: "täs - sä nyt ja näin". Erinomaisen mukaansatempaavassa sovituksessa säilyy jännite koko liki neliminuuttisen raidan ajan. Berit esitti laulun televisiossa Lauantaitanssit-ohjelmassa, mutta valitettavasti tämä perinteisen tanssiyhtyeen säestämä versio ei täysin tee oikeutta kappaleelle. Tässä nyt ja näin -laulun viehätys perustuu hyvin pitkälti Samulin laatimalle raflaavalle diskosovitukselle.

Veikko Samulin tuottamasta Tässä nyt
ja näin
-albumista (1983) Berit vastaan-
otti uransa ensimmäisen kultalevyn.
Beritin uusi aluevaltaus suomidiskon pariin nosti hänen suosionsa huippulukemiin. Uuden artistiprofiilin myötä hänelle avautui uusia ovia ja kohdeyleisö laajeni. Tässä nyt ja näin oli Beritin ensimmäinen albumi, joka nousi Suomen albumilistalle. Toukokuussa 1983 se oli seitsemänneksi myydyin albumi ja toiseksi menestynein kotimainen albumi heti Hanoi Rocksin Back to Mystery Cityn jälkeen. Tässä nyt ja näin -albumia myytiin kaikkiaan kultalevyyn oikeuttavat 25 000 äänitettä. Suosion siivittämänä Beritillä riitti esiintymisiä 15–20 keikan kuukausitahdilla, ja uuden imagon myötä keikkapaikoiksi alkoivat vakiintua tanssilavojen lisäksi ravintolat ja yökerhot. Keikoilla alkoi käydä myös entistä enemmän nuorempaa yleisöä. Diskovaiheen siivittämänä Berit pääsi vihdoinkin vanhahtavasta humppatytön leimastaan perusteellisesti eroon.

Beritin hienosti alkaneen vuoden 1983 kruunasi pääsy Syksyn sävelen loppukilpailuun laululla Sinä olet hän – sävellys Veikko Samuli, sanoitus Raul Reiman. Sinä olet hän merkitsi siirtymistä entistä modernimpaan diskosoundiin. Beritin omasta mielestä Sinä olet hän on Veikko Samulilta todellinen näyttö diskomusiikista ja siitä, kuinka syntikoita käytetään oikein.

Itse Syksyn sävel -esiintymisestä nousi aivan omanlaisensa episodi. Vuosina 1982–84 Syksyn sävelessä oli erikoinen käytäntö kuvata jokaisesta loppukilpailuun selvinneestä kappaleesta musiikkivideon tapainen. Finaalilähetyksessä kilpailukappaleista esitettiin aluksi ennakkoon kuvattu video, kunnes suurin piirtein kappaleen puolivälissä siirryttiin suoraan lähetykseen. Berit oli suunnitellut Sinä olet hän -esitykseen koreografian ja maskuliinisen puvustuksen. Mainostelevision studioilla häntä odotti epämieluinen yllätys, kun lähetyksen ohjaaja ilmoitti, että esitystä tulee elävöittämään puuroa keittävä mies höyryävine kattiloineen. Beritillä meni pasmat sekaisin, sillä hänen mielestään puuromies pilasi kokonaan hänen suunnittelemansa esityksen. Niinpä Sinä olet hän -kilpailuesityksen ennakkoon kuvatussa videossa Berit näytti melkoisen vihaiselta, mistä hän saikin myöhemmin kansalaisilta runsaasti palautetta. Suoran lähetyksen osuudessa Berit näytti jo huomattavasti lempeämmältä ja hän esitti hienosti pokkana oman koreografiansa, vaikka puuromies saapui patsastelemaan hänen viereensä. Toisaalta joidenkin mielestä esitys oli tulkittavissa jopa feministiseksi kannanotoksi. 1980-luvun Suomessa esityksessä nähty stereotyyppisten sukupuoliroolien sekoittaminen – nainen esiintyy itsevarmana, vieläpä maskuliinisesti pukeutuneena, ja mies tekee alistuneen näköisenä kotitöitä – ei ollut suinkaan niin tavanomaista kuin nykyään.


Sinä olet hän ei lopulta menestynyt vuoden 1983 Syksyn sävelessä kovinkaan kummoisesti, sillä se sijoittui postikorttiäänestyksessä vasta kahdeksanneksi. Voitto meni kuitenkin "samaan talliin" ja samoille lauluntekijöille – eli Veikko Samulille ja Raul Reimanille. 10-vuotias Jonna Tervomaa sulatti suomalaisten sydämet hellyyttävällä esityksellään Minttu sekä Ville, joka voitti kilpailun ylivoimaisesti. Jonnasta tuli VIP-Musicin kaupallisesti menestynein artisti, sillä hänen esikoislevyään myytiin timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 äänitettä. Vaikka Sinä olet hän jäikin kilpailussa jäännössijoille, laulusta tuli kuitenkin hitti ja se menestyi kaupallisesti paremmin kuin moni sen edelle sijoittunut kappale. Jukebox-listalla Sinä olet hän sijoittui parhaimmillaan peräti kolmanneksi. Nykyään laulu on yksi suomidiskon merkittävimpiä virstanpylväitä. Sinä olet hän julkaistiin singlenä, jonka B-puolelle poimittiin jo edellisellä älppärillä julkaistu Rantakalliolla. Sinä olet hän merkitsi lähtölaukausta Beritin seuraavalle albumikokonaisuudelle.

Mainittakoon muuten, että Sinä olet hän -laulun esitys Syksyn sävelessä puuromiehineen ei ollut suinkaan ainoa hämmentävä televisioesitys, joka laulusta taltioitiin. Myöhemmin, kun laulu oli jo noussut hitiksi, Berit esitti sen myös Toivotaan toivotaan -ohjelmassa. Tämän musiikkivideon duunaritematiikkaan verrattuna puuromies vaikuttaa jopa suorastaan luontevalta idealta.

Kesällä 1984 julkaistiin Beritin toinen VIP-Music -albumi Sinä olet hän. Siinä missä edellinen Tässä nyt ja näin -albumi sisälsi uusien diskosoundien lisäksi perinteisempää iskelmäainesta (esimerkiksi Kyynelten helminauha tai jo edellä mainittu Rantakalliolla), Sinä olet hän oli kokonaisuutena entistä diskompi. Soundimaailma on ehtaa kasaria rumpukoneineen. Rumpukompit korostuvat sovituksissa voimakkaasti, ja rauhallisemmissakin kappaleissa leikitellään syntetisaattoreiden mahdollistamilla äänimaailmoilla. 1980-luvulla elettiin vahvaa suomirockin ja iskelmän välistä vastakkainasettelua. Rock-väki kritisoi välillä hyvin armottomin sanankääntein "koneiskelmän" halpahintaisuutta. Berit on kuitenkin aina halunnut korostaa, että näillä hänen diskoalbumeillaan säestyksestä vastasivat aina oikeat soittajat – vieläpä tuon ajan studiomuusikoiden kärkinimet, kuten esimerkiksi Kari Kuusamo, Juha Björninen, Keimo Hirvonen ja Pekka Helin.

Sinä olet hän -albumi on kymmenen laulun kokonaisuus: lauluista seitsemän on kotimaista alkuperää ja kolme käännöskappaleita. Kotimaiset sävellykset ovat yhtä lukuun ottamatta Veikko Samulin käsialaa. Jokaisen laulun sanoituksesta vastaa Raul Reiman. Reiman oli 1980-luvun alkupuoliskolla Suomen ylivoimaisesti työllistetyin iskelmäsanoittaja. Noin kymmenisen vuotta kestäneen aktiivisen sanoittajanuransa aikana hän ehti kirjoittaa enemmän levytettyjä sanoituksia kuin yksikään toinen suomalainen sanoittaja samassa ajassa. Sinä olet hän -albumi kuvastaa osuvasti, kuinka Raul Reimanin tekstit suorastaan dominoivat kotimaista iskelmäteollisuutta 1980-luvun alkupuoliskolla.

Albumin aloitusraitana toimii sen nimikko-, hitti- ja singlekappale Sinä olet hän. Kakkosraita Siitä on niin kauan aikaa edustaa albumilla perinteisempää iskelmäasua. Sanoituksessa laulun kertojahenkilö vaeltelee kesäisellä hiekkarannalla ja muistelee mennyttä rakkauttaan. Veikko Samuli on aikaisemminkin säveltänyt samanlaista tematiikkaa sisältävään sanoitukseen sävellyksen, mutta Siitä on niin kauan aikaa -kappale ei noussut samanlaiseen suurklassikon asemaan kuin Katson autiota hiekkarantaa. Berit pääsi esittämään kappaleen televisioon Kuukauden suositut -ohjelmaan.

Berit ja Matti Esko olivat VIP-Music
-levy-yhtiön ykköskiinnityksiä. He ovat
levyttäneet yhdessä viisi duettoa.
Kahdessa kappaleessa Beritillä on duettokaverina Matti Esko, jonka kanssa hän oli levyttänyt aikaisemminkin: vuonna 1980 kappaleen Kompastuttiin ja seuraavana vuonna suomenkielisen version Sveitsin neljänneksi sijoittuneesta euroviisusta Io senza te (Jos ei sua ois). Matti Eskon urakehitys oli mennyt itse asiassa hyvin samalla tavalla kuin Beritin. Molemmat levyttivät ensimmäistä kertaa vuonna 1969 ja molemmat olivat PSOn artisteja, vaikka Matti Esko kävikin aluksi ottamassa vauhtia Finnlevyllä. Kun Toivo Kärki ei myöntänytkään Matille pysyvää levytyssopimusta, hän siirtyi PSOlle. PSOn lopettamisen jälkeen Matti Esko sai Beritin tapaan kokea hyllyttämisen, mutta VIP-Music otti hänet siipiensä suojaan. Kuten Beritin kohdalla, myös Matti Eskon ura lähti nousuun VIP-Musicin kiinnityksen myötä. Sinä olet hän -albumilla Berit ja Matti Esko laulavat duona vinyylin molempien puolien kolmosraidat. A-puolen kappale on nimeltään Mun hyvä luonas on, joka on kuitenkin duetoksi hieman keinotekoinen, sillä duon osapuolet eivät laula samanaikaisesti kuin aivan lopussa viimeisen säkeen. Laulajien välinen kemia ei välity kuulijalle. B-puolen dueton Omas tahdon olla sun on säveltänyt Vesa Torppa – mies jonka kynästä on syntynyt muutamia ikimuistoisia kasari-iskelmiä, kuten Syksyn sävelen vuonna 1984 voittanut Ollaan hiljaa vain. Torppa on myös sovittanut oman sävellyksensä, vaikka muutoin albumin kaikki muut kappaleet ovat tuottaja Veikko Samulin sovittamia. Molemmat duetot Matti Eskon kanssa edustavat Sinä olet hän -albumin rauhallisinta antia.

Raita A4 Voi tätä onnen päivää onkin sitten vauhdikas ja ehta hömppärallatus, jossa riemuitaan kesän lämmön suomista iloista. Kenties pinnallisesta laulusta kaavailtiin kesähittiä, sillä se julkaistiin singlenä. Levytys ei kuitenkaan jäänyt sen kummemmin elämään. Veikko Samuli teki vuonna 2001 yhteistyötä Kike Elomaan kanssa ja tämä levytti uuden version Voi tätä onnen päivää -kappaleesta omaa nimeään kantavalle albumilleen.

A-puolen viimeinen raita En palaa edustaa kaihodiskoa ja on jälleen oivaltava osoitus Veikko Samulin kyvyistä säveltää iskeviä ja tarttuvia melodioita. Laulun sanoitus "en palaa" / "en halaa" -loppusointuneen menee ehkä jo hieman kornin puolelle, mutta on ainakin helppo laulaa mukana, vaikka heti ensi kuulemalta.

Albumin B-puoli alkaakin sitten eräänlaisella suomi-iskelmän mestariteoksella. Kultani mun on kappale, jonka tekoprosessi pitäisi olla oppimateriaaleissa malliesimerkkinä siitä, kuinka laaditaan suorastaan kiusallisen tehokas ja tarttuva iskelmä. Veikko Samulin kynä on ollut 1980-luvun puolivälin lähestyessä terävimmillään ja hänellä on ollut ainutlaatuinen kyky säveltää vastustamattoman tarttuvia melodioita. Kultani mun -laulua on helppo laulaa mukana jo ensi kuulemalta. Melodia suorastaan tempaisee laulamaan mukaansa. Ja jokaisen kuuntelukerran myötä korvamato on taattu. Sovitus tukee taitavasti tarttuvaa sävellystä: riffeihin ja säkeiden väleihin on lisätty nerokkaita jippoja. Selkeästä hittipotentiaalistaan huolimatta Kultani mun ei ole kuitenkaan jäänyt elämään. Kenties kappale olisi kannattanut julkaista singlenä? Myös tästä laulusta Kike Elomaa levytti oman versionsa vuonna 2001, mutta Kikekään ei onnistunut nostamaan laulua ikivihreäksi hitiksi.

Bileet jatkuvat B-puolen kakkosraidalla Siitä kauan on, jossa päästään Berit-diskoilun varsinaiseen ytimeen! Siitä kauan on on suomenkielinen versio tanskalaisen Laid Back -yhtyeen hitistä High Society Girl. Laid Back muistetaan ennen kaikkea vuonna 1982 levytetystä klassikostaan Sunshine reggae. Beritin suomenkielinen versio Laid Backin modernista syntsapopista on todellinen käännöshelmi. Camp-mittari nousee melkoisen korkeisiin lukemiin viimeistään siinä vaiheessa, kun ääneen pääsee möreä-ääninen taustalaulajamies hokemineen. Mies on itse Veikko Samuli – liekö ainut kerta, kun hänen ääntään on äänilevyllä kuultu? 2000-luvun alussa Warner Music Finland julkaisi kaksi runsaasti mediahuomiota saavuttanutta Mikä fiilis -kokoelmaa, joihin koottiin hulvattomimpia suomenkielisiä versioita 70- ja 80-lukujen diskoklassikoista. Mikäli kokoelmasarjaa olisi vielä jatkettu, Siitä kauan on olisi ehdottomasti ansainnut päästä mukaan. Siitä kauan on on taatusti Beritin tuotannon kaikista levytyksistä nuorekkain ja kansainvälisin. Laid Backin modernin biisin suomenkielinen versio on jo niin kaukana humppatytön imagosta kuin vain saattaa olla. Todellinen helmi Beritin levytystuotannossa!

Toisen Matti Esko -dueton jälkeen vauhdikas meininki jatkuu raidalla B4 Oot mun rakkaimpain, joka on suomenkielinen versio italialaislaulajatar Nadia Biondinin laulusta Aspettero. Tämänkin kappaleen Berit pääsi esittämään televisioon Toivotaan toivotaan -ohjelmaan. Sinä olet hän -albumin sisältää nopeatempoisia ja tarttuvia lauluja, ja siinä mielessä Oot mun rakkaimpain sopii albumin yleisilmeeseen paremminkin kuin hyvin. Albumin päätösraitana kuullaan "viimeinen hidas" Äänes mä kuulen, joka on alun perin brittiläisen oopperalaulajan Louise Tuckerin levytys Dancing by moonlight. Berit ei kuitenkaan omassa versiossa lähde jäljittelemään klassisen laulajattaren laulutapaa. Äänes mä kuulen julkaistiin Voi tätä onnen päivää -singlen B-puolella.

Sinä olet hän -albumi on Beritin uran diskokauden huipentuma. Albumikokonaisuutena se on kiistatta Beritin uran tasokkaimpia. Älppäri on hieno taidonnäyte Veikko Samulilta, joka tarjosi Suomen iskelmännälkäiselle kansalle sitä mitä kansa halusi: konstailemattomia ja hyväntuulisia iskelmäsävellyksiä, joita säestettiin ajan hengen mukaisella soundimaailmalla. Veikko Samulin iskelmien ystäville Sinä olet hän -albumi on todellinen aarre. Mutta ennen kaikkea levy on mitä mainioin ajankuva 1980-luvun puolivälin suomidiskon aikakaudesta. Eipä ole mikään ihme, että viihdelehdistö palkitsi Sinä olet hän -levyn Vuoden diskolevy -tunnustuksella. 15 vuotta alalla ollut Berit oli suosionsa huipulla. Diskolevy-tunnustus oli jälleen yksi konkreettinen osoitus siitä, kuinka humppatytön imago oli jäänyt kauas menneisyyteen.

Sinä olet hän -albumi julkaistiin kesällä 1984 samaan aikaan Matti Eskon albumin kanssa. Molemmat albumit myivät kultalevyyn oikeuttavat 25 000 äänitettä. Matti Eskon albumin – jonka nimi on ytimekkäästi Matti Esko – vetonaulaksi osoittautui Kevään sävel -hitti Lämmin, hellä ja pehmoinen. Kultalevyt luovutettiin molemmille VIP-Musicin tähdille Helsinki-klubilla järjestetyssä gaalassa, jossa oli paikalla muun muassa Alla Pugatšova ja Carola Häggkvist. Berit sai uransa toisen kultalevyn, Matti Esko ensimmäisen. Sinä olet hän ei kuitenkaan menestynyt albumilistalla yhtä hyvin kuin edellinen älppäri, itse asiassa se ei noussut missään vaiheessa kahdenkymmenen myydyimmän joukkoon. Kokonaismyynti ylsi kuitenkin kultalevyyn asti. Berit ja Matti Esko yhdistivät voimansa vielä syksyllä 1984, kun he kilpailivat Syksyn sävelessä duetolla Annapas kultani kerrankin. Laulun oli säveltänyt suurelle yleisölle tuntematon Kauko Savonen, joka oli ottanut yhteyttä Veikko Samuliin. Berit ja Matti Esko ovat myöhemmin kauhunsekaisin tuntein muistelleet kyseiseen esitykseen valmistautumista. He – kaksi puupökkelöä – joutuivat käymään Tuulikki Elorannan opissa harjoittelemassa esityksen tanssikoreografiaa. Pöpihauska ralli sijoittui hieman heikkotasoisessa vuoden 1984 Syksyn sävel -kilpailussa viidenneksi.

Vuonna 1986 Beritin 80-luvun levytyksistä
koottiin 16 laulun kokoelma Parhaat.
Berit oli suositumpi kuin koskaan. Esiintymisiä riitti ja levyt myivät hyvin. Syksyllä 1985 koitti kuitenkin ikävä takaisku: laulajan äänihuulet olivat rasittuneet niin pahasti, että lääkäri määräsi hänet usean kuukauden ajaksi puhekieltoon. Keikkailu oli lopetettava välittömästi. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että Beritin ura olisi ilman tätä terveyteen liittyvää vastoinkäymistä ajautunut joka tapauksessa jonkinlaiseen alamäkeen. Suomessa alkoi iskelmämusiikin kriisi. Suomirock jyräsi listoilla ja iskelmälevyt eivät käyneet enää kaupaksi. Monen iskelmätähden ura syöksyi alamäkeen. Disko poistui 1980-luvun puolivälin jälkeen pois muodista, ja monet suomidiskoa esittäneet artistit joutuivat levyttämään toisenlaista musiikkia tai lopettivat levyttämisen kokonaan. Kaiken lisäksi VIP-Music -levy-yhtiön toiminta lopetettiin loppuvuodesta 1985 ja sen katalogi myytiin Matin ja Tepon M & T Tuotanto -levy-yhtiölle. Juha Rantala on tiivistänyt levy-yhtiön kehityskaaren osuvasti VIP-Musicin historiikissa:
"Vuodesta 1983 lähtien Suomessa oli tuotettu kiihtyvällä vauhdilla soittojen osalta kokonaan koneilla tehtyjä iskelmäalbumeita. Aluksi modernilta ja nuorekkaalta kuulostanut uusi iskelmäsoundi otettiin kuluttajien parissa riemuiten vastaan. Parin vuoden jälkeen levynostajat alkoivat kuitenkin tympiintymään yksipuoliseksi muuttuneeseen soundimaailmaan. Samaan aikaan suomirock teki vahvan nousun myyntilistojen kärkeen ja levyalalla alettiin puhumaan yleisesti iskelmän kriisistä. Vip-Music ei jäänyt tämän kehityksen ulkopuolelle. Vuonna 1985 yhtiö julkaisi uutuusalbumit muun muassa menestysartisteiltaan Jonnalta ja Matti Eskolta. Heidän levyjensä myyntimäärät eivät kuitenkaan enää yltäneet läheskään samanlaisiin lukuihin kuin vielä vuotta aiemmin. Levytuottaja-lauluntekijä Veikko Samuli on kuvannut tuon ajan tuntoja: 'Tuntui siltä, että tämä homma loppuu nyt tähän'."
Vaikka diskoiskelmä poistui muodista, disko-Beritistä saatiin vielä hieman kaikuja vuoden 1986 Kevään sävel -kilpailussa, johon hän osallistui Eeva Kiviharjun sävellyksellä Elämän jano. Laulu ei kuitenkaan pärjännyt kilpailussa. Kevään sävel oli yksi lukuisista foorumeista, jotka ilmensivät suomirockin ja iskelmän välistä vastakkainasettelua: rockehdokkaat pärjäsivät kilpailun äänestyksessä useimmiten erinomaisesti, kun taas iskelmät jäivät poikkeuksetta jäännössijoille.

Beritin uran pelastivat Juha Vainio ja Keuruun kunta. Keuruulla oli vuonna 1986 syytä juhlaan. Kunta "ylennettiin" kaupungiksi ja lisäksi Keurusselän vesille oli laskettu uusi uljas kantosiipialus Elias Lönnrot. Keuruu oli tilannut merkkipaalujen kunniaksi Juha Vainiolta kasettikokonaisuuden. Junnu pyysi projektiin mukaan Beritin ja Kari Tapion. Lopputuloksena valmistui 12 kappaleen kokonaisuus Keuruulle takaisin, joka sisälsi kultakin kolmelta artistilta sekä vanhoja että uusia lauluja. Uusien kappaleiden sanoitukset liittyivät enemmän tai vähemmän Keuruuseen tai kotiseudun ylistämiseen. Yksi uusista Juha Vainion kirjoittamista – tosin salanimellä Mirja Lähde – lauluista oli Keurusselän sini. Tarkkakorvaisimmat ovat saattaneet havaita, että laulun sävel menee paikoitellen yksi yhteen Junnun edellisenä vuonna levyttämän Kun aurinko lämmittää -kappaleen kanssa. Beritin esittämä kappale kiinnitti välittömästi tanssivan kansan huomion. Laulun potentiaali havaittiin nopeasti, ja Vainion levy-yhtiö Fazer julkaisi sen singlenä suurta yleisöä varten. Keurusselän sini nosti Beritin jälleen tanssilavojen suosikiksi. Disko-Berit oli nyt mennyttä. Berit menestyi taas perinteisemmällä iskelmällä. Veikko Tiiton haastattelussa Berit on luonnehtinut laulun merkitystä seuraavasti:
"80-luvun puolivälin jälkeen näytti alkavan minulla hiljaisempi kausi mutta Junnu riensi apuun ja sanoi tekevänsä minulle hitin, ja niin tekikin, sen minun kulttikappaleen Keurusselän sini. Se laulu onkin kantanut minua ihan näihin päiviin asti ja siitä minut aina muistetaan."
Vaikka Keurusselän sini ei saanut minkäänlaista virallista listamerkintää, eikä sitä aluksi julkaistu edes millään Beritin albumilla, se nousi ikivihreäksi, joka yhdistetään nykyään Beritiin lähes tavaramerkin omaisesti. Keurusselän sini esitettiin muun muassa Mainostelevision Levyraadissa, jossa se sai tuon ajan iskelmäksi jopa yllättävän suopeat arviot. Iskelmän kriisiä ja arvostusta kuvastaa kuitenkin osuvasti, kuinka raadissa istunut Aarno Raninenkin aivan pokkana väittää, ettei hän mukamas ymmärrä tällaisesta musiikista yhtään mitään... Miehen ansioluettelossa on kuitenkin aika monta suomalaisen iskelmämusiikin merkkipaalua...

Keurusselän sini julkaistiin lopulta
Kultaiset vuodet -albumilla (1988).
Keurusselän sinen saavuttamasta suosiosta huolimatta Beritin levytysura Fazerilla ei jatkunut vuoden 1986 jälkeen. Vuonna 1988 hän levytti Esko Koivumiehen Xanadu-levy-yhtiölle albumin Kultaiset vuodet, johon myös Keurusselän sini saatiin sisällytettyä, vaikka se olikin levytetty toiselle levy-yhtiölle. Albumi alleviivasi Beritin uutta profiilia tanssikansan suosikkina, sillä levyn kaikki laulut kelpasivat mukisematta tanssilavojen ohjelmistoon. Beritin seuraavan albumin Varjot julkaisi Bluebird-levy-yhtiö vuonna 1990. Tällä albumilla Berit esittää muun muassa suomibeatia, joka oli noussut tuohon aikaan etenkin Rainer Frimanin esittämänä suureen suosioon. Berit on kuitenkin myöhemmin todennut, että nämä kaksi albumia ovat olleet jossain määrin hutilaukauksia hänen urallaan. Varsinkaan jälkimmäiseltä albumilta ei ole yksikään laulu jäänyt millään tavalla elämään.

Humppatytön paluu koitti vuonna 1994.
Diskokautensa jälkeen Berit oli elättänyt itsensä laulamalla perinteisempää tanssi-iskelmää. Vuonna 1994 aika oli kypsä humppatytön imagon paluulle. Berit oli suunnitellut mielessään teema-albumia, johon koottaisiin vanhoja 1930-luvun kotimaisia ikivihreitä. Hän sai projektiin mukaan Pedro Hietasen, joka pieteetillä sovitti albumikokonaisuudesta tyylipuhtaan humppalevyn. Fazerilla ajatuksesta innostuttiin, ja se julkaisi albumin, joka sai osuvasti nimekseen Humppatytön paluu. 22 vuotta Dallapén kanssa levytetyn Humppatyttö Berit -älppärin jälkeen ympyrä sulkeutui. Beritin 1990-luvun tuotannon merkittävin levytys on kuitenkin vuonna 1995 ikuistettu karjalaisevakon tuntoja koskettavasti kuvaileva Ystäväni muistathan. Timo Mäenpään säveltämä ja sanoittama laulu nousi nopeasti paikallisradioiden soittolistoille.

Beritin viimeisin albumi Kosketathan
mua
(2005) sisältää artistin itsensä
suuresti rakastamaa latinomusiikkia.
2000-luvulla Berit on levyttänyt pienille levy-yhtiöille kaksi teema-albumia. Vuonna 2000 ilmestyi tex-mex-henkinen kokonaisuus Kasvot väkijoukossa. Vuonna 2005 julkaistiin Beritin toistaiseksi viimeisin albumi Kosketathan mua, joka sisältää Beritin kovasti rakastamaa latinomusiikkia. Albumi sisältää suomenkielisiä versioita kuubalaisen Omara Portuondon tuotannosta. Tämä huolella valmistettu tyylipuhdas latinoalbumi on Beritille itselleen hänen uransa merkittävin, sillä sitä levyttäessään hän pääsi toteuttamaan omaa ambitiotaan. Kunnianhimoisella levyllä hän osoitti kykynsä tulkita vaativampaa musiikkia kuin vain tavanomaisia iskelmäteollisuuden tuotoksia. Sielukkaalla lattarialbumilla perinteisestä humppatytöstä ei ollut tietoakaan. Albumin sadosta Hurmio esitettiin Levyraadissa, ja nyt palaute oli pääosin (Anna-Kaisa Hermusen tökeröä kommenttia lukuun ottamatta...) huomattavasti positiivisempaa kuin parikymmentä vuotta aikaisemmin iskelmän kriisin aikoihin. Näiden kahden pitkäsoiton välissä Berit levytti Poptorille albumin Hitit, joka sisälsi uusia versioita hänen vanhoista hiteistään. Poptorin kokoelmalevyjä myytiin edulliseen hintaan muun muassa huoltoasemilla. Hitit-levyä myytiin vuosien saatossa sen verran, että Berit vastaanotti siitä uransa kolmannen kultalevyn vuonna 2005. Kultalevy oli osoitus siitä, että Suomen kansa ei ollut unohtanut Beritiä ja hänen hittejään. Vuoden 2005 jälkeen Beritiltä ei ole julkaistu uusia levytyksiä, eikä hän ole muutenkaan pitänyt suuresti meteliä itsestään. Nykyään hän asustelee osan vuodesta suomalaisamerikkalaisen miehensä kanssa Floridassa, jossa hän on myös silloin tällöin esiintynyt paikallisille suomalaisille.

Beritin lähes kaikki edellisellä vuosituhannella julkaistut levytykset – Kultaiset vuodet (1988) ja Varjot (1990) -albumien kappaleita lukuun ottamatta – ovat olleet Fazerin ja sittemmin Warnerin omistuksissa. Nämä levy-yhtiöt ovat julkaisseet kaksi kattavaa Beritin kokoelmalevyä. Vuonna 1995 ilmestyi kokoelma 20 suosikkia -sarjassa, joka sisältää levytyksiä vuosilta 1972–1994. Kokoelmalla on varsin onnistunut kattaus Beirtin urasta, vaikka sen pääpaino onkin selvästi 1980-luvun alkupuoliskon levytyksissä. Kokoelmalle on onnistuttu valikoimaan hyvin pitkälti miltei kaikki Beritin uran olennaiset merkkipaalut. Sinä olet hän -albumilta on julkaistu vain sen nimikkobiisi.

Vuonna 2010 Beritiltä julkaistiin kattavampi kokoelma 30 suosikkia -sarjassa, mihin koottiin levytyksiä vuosilta 1969–1996. Tämä tuplakokoelma tarjoaa monipuolisen läpileikkauksen Beritin uraan. Siinä missä 20 suosikkia -kokoelman painotus oli 80-luvun alkupuoliskon (disko)iskelmissä, 30 suosikkia sisältää huomattavasti enemmän Beritin humppalevytyksiä. Toisaalta kokoelmalta puuttuu joitakin melko olennaisiakin hittikappaleita. Esimerkiksi Tässä nyt ja näin, Rakkaus voittaa tai Tähtikesä loistavat poissaolollaan. Kenties 30 suosikkia -sarjan tarkoituksenakin on ollut julkaista cd-formaatissa vähemmän tunnettuja levytyksiä. Kokoelman todellinen harvinaisuus on Harmaat päivät, joka levytettiin vuonna 1980 Matti Viljasen suunnittelemalle Pentti Vilppulan lauluja sisältävälle levylle Kukinnasta kypsymiseen. Berit on itsekin todennut, kuinka "kappale on minusta niiin hieno, menee jo ihan jazzin puolelle..." Sinä olet hän -albumilta 30 suosikkia -kokoelmalle poimittiin ainoastaan nimikkobiisi.

Sinä olet hän on ainoa samannimisen mainion albumin kappale, joka on julkaistu tähän mennessä cd-formaatissa. Se on myös ainoa älppärin laulu, joka on jäänyt oikeasti elämään, mikä on äärimmäisen harmillista, sillä albumi sisältää useampia todella mukavia kappaleita. Esimerkiksi Kultani mun, Siitä kauan on tai Oot mun rakkaimpain olisivat hienosti kelvanneet Beritin kokoelmalevyille. Kenties VIP-Music teki aikoinaan virhearvion, kun ei julkaissut näitä mainioita lauluja hittipotentiaalista huolimatta singleinä. Itse albumi on kuitenkin noussut suomidiskon ystävien keskuudessa suorastaan kulttisuosioon ja ennen Spotify-aikoja sen vinyylipainoksesta tuli levyhyllyjen todellinen aarre. Oli odotettava vuoteen 2013, jolloin Warner Music Finland avasi digitoidut arkistonsa suurelle yleisölle. Siitä lähtien Sinä olet hän -albumi on ollut kätevästi suuren yleisön kuultavissa suoratoistopalveluissa ja ladattavissa digitaalisen musiikin verkkokaupoissa.




Lähteet


Suurimmat mahdolliset kiitokset kattavista taustatiedoista valtakunnan suurimmalle Berit-asiantuntijalle, iskelmälähettiläs Petri Tuunaiselle! Tulossa on vielä kokonainen elämäkertakirja Beritistä...

Kirjallisuus:

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Verkkolähteet:

Gronow Pekka: PSO (Pohjoismainen Sähkö Oy). Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa. (Verkkolinkki)

Rantala Juha: Vip-Music. Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa. (Verkkolinkki)

Tiitto Veikko: Berit. Pomus.net -sivustolla. (Verkkolinkki)

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Salo Jaakko. Berit: 20 suosikkia – Helli mua hiljaa (Fazer, 1995).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt sekä Suomen albumilistat.