4. kesäkuuta 2016

Seija Simola – Ota kii, pidä mua (Polarvox, 1985)

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko, joten myös albumiartikkelit keskittyvät vahvasti tähän genreen. Seija Simola ajautui 1980-luvulla levytysmateriaalinsa osalta oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Seija itse pitää kasaridiskokauttaan uransa pahimpana floppina, mutta suomidiskon ystävät ovat ottaneet hänen diskoalbuminsa omikseen.

Seija Simolaa pidetään yleisesti yhtenä Suomen sielukkaimmista tulkitsijoista. Hänen huilumainen äänensä, aistikas laulutapansa ja keskivertoiskelmää kunnianhimoisemmat levytykset ovat saavuttaneet ylistystä sellaisistakin piireistä, jotka suhtautuvat iskelmämusiikkiin nihkeästi. Seija Simola on muun muassa kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen suosikkilaulajia: "Seija Simola on upea suomalainen naislaulaja, jolla oli erittäin paljon syvyyttä siinä omassa tekemisessään, musiikissa ja tulkinnassa", on nuori 80-luvulla syntynyt kulttuuriministerimme luonnehtinut haastattelussa. Eräänä esimerkkinä voisi mainita myös vuonna 2013 Yleisradion esittämän Pekka Laineen tuottaman Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan, jonka neljännessä osassa Kaupungit valot (jakso on katsottavissa kokonaan YouTubesta) Anna Eriksson – joka herätti aikoinaan lehtihaastattelussa kohua julistaessaan iskelmämaailman "paskaksi maailmaksi" – kertoo arvostavansa Laila Kinnusta ja Carolaa sekä joitakin Seija Simolan levytyksiä. Seija Simola kelpaa vaativammallekin kuuntelijalle.

Seija Simolan levytysura alkoi vuonna 1966. Sitä ennen hän oli niittänyt mainetta muun muassa Leo Lindblomin yhtyeessä, jonka solistina hän toimi yhdessä Sammy Babitzinin kanssa. Sammy ja Seija olivat molemmat edustavannäköisiä nuoria, joten orkesteri sai runsaasti kehuja myös solistien ulkonäöstä. Seija Simolan ensimmäiset levytykset eivät vielä herättäneet sen suurempaa huomiota. Ennen varsinaista läpimurtoaan Seija Simola nähtiin kaikkien aikojen ensimmäisessä Syksyn sävel -kilpailussa vuonna 1968 laululla Kukkia sinulle. Tuon laulun oli säveltänyt Aarno Raninen, joka alkoi vastata Discophon-levy-yhtiössä Seija Simolan levytyksistä. Raninen oli ollut jo pitkään mieltynyt kunnianhimoisiin eteläeurooppalaisiin – etenkin italialaisiin – suuriskelmiin, ja hän pääsi toteuttamaan ambitiotaan Seija Simolan tuottajana. Ranisen johdolla Seija Simola sai levytettäväkseen voimakkaita ja vaativia lauluja, jotka erottuivat sofistikoituneella otteellaan keskivertoiskelmien tarjonnasta. Raninen sovitti levytykset kunnianhimoisesti: säestyksissä jousiston vahvuutena oli aina vähintään kahdeksan pikkuviulua, kaksi alttoviulua ja kaksi selloa. Keväällä 1969 ikuistettiin Seija Simolan läpimurtolevytys Sulle silmäni annan (Ti regalo gli occhi miei), josta tuli hänen ensimmäinen listahittinsä. Saman vuoden aikana levytettiin myös italoiskelmät Rakkaus kasvoista kasvoihin (Gli occhi dell'amore) ja Kun aika on (Nino Rotan legendaarinen elokuvasävelmä A time for us elokuvasta Romeo ja Julia) sekä äärimmäisen upeat tulkinnat Aranjuez-konserton teemasta Näkemiin ja Claude Debussyn Kuutamosta (Clair de lune). Vuoden 1969 aikana Seija Simola levytti kaikkiaan viisi täysosumaa, jotka ovat kaikki jättäneet jälkensä suomalaiseen iskelmähistoriaan. Vuoden 1970 menetys oli Maritza, suomenkielinen versio Joseph Kosman säveltämästä ikivihreästä.

Seijan versio musikaalisävelmästä
Don't cry for me Argentina (1977) on
saavuttanut runsaasti ylistystä.
1970-luvulla Seija Simolan levytystuotanto vuorotteli aikansa pop-musiikin ja sofistikoituneemman laulelmaiskelmän välillä. Seija levytti muun muassa suomenkielisiä versioita Carpentersin ja ABBAn hiteistä, mutta hänen levytettäväkseen annettiin myös vanhempia ikivihreitä, kuten esimerkiksi Mies toiveiden (Gershwinien 1920-luvulla säveltämä jazzstandardi The man I love) tai Päivä kaunein on tullut (What a difference a day made, joka sekin on sävelletty jo ennen toista maailmansotaa). Seija Simolan 70-luvun suurin menestys on vuonna 1977 ikuistettu versio Andrew Lloyd Webberin Evita-musikaalin sävelmästä Don't cry for me Argentina, Pentti Saaritsan suomennoksena Et itkeä saa, Argentiina. Sovittaja Esko Linnavalli halusi hoitaa levytyksen keskellä yötä, "jotta lauluun saataisiin mukaan kaikki se tuska, mikä siihen kuului" (Latva & Tuunainen 2004, 396). Jopa säveltäjämestari Webber on itse myöhemmin kehunut Seijan levytystä yhdeksi parhaimmista kuulemistaan. Et itkeä saa, Argentiina julkaistiin huippusuositulla Finnhits-kokoelmalla, vaikka niihin ei yleensä sisällytetty levy-yhtiöiden kilpailutilanteen vuoksi Discophonin levytyksiä. Vaikka Seija Simola levytti vaativien laulujen lisäksi kaupallisempaa pop-musiikkia, hän mielsi itsensä eräänlaiseksi marginaalimusiikkia esittäväksi taiteilijaksi. Seija Simola muun muassa lopetti tanssilavoilla esiintymisen kokonaan, koska hän ei halunnut tinkiä ohjelmistostaan ja esittää tyypillistä tanssittavaa musiikkia. Kun Seija Simola voitti vuonna 1978 euroviisukarsinnat, hän antoi lehdistölle lausuntoja, joissa luonnehti voittoaan "ihmeeksi" ja vertasi itseään Irina Milaniin, "joka jää aina kaikissa kilpailuissa viimeiseksi".

Iskelmähistoriikeissa ollaan hyvin yksimielisiä siitä, että Seija Simolan ura syöksyi alamäkeen euroviisuedustuksen myötä. Vuonna 1978 Seija valittiin Suomen viisuedustajaksi Reijo Karvosen kauniilla ja sopivan mahtipontisella euroballadilla Anna rakkaudelle tilaisuus. Laulu saavutti Eurovision laulukilpailuissa Pariisissa vain vaivaiset kaksi pistettä, mitkä oikeuttivat ainoastaan 18. sijaan 20 kilpailijan joukossa. Kyseessä on vuosikymmenen selvästi heikoin suomalaissijoitus. Suomen delegaatiossa oltiin ymmärrettävästi pettyneitä, sillä vedonlyönneissä Suomelle oli povattu parhaimmillaan jopa kahdeksatta sijaa. Anna rakkaudelle tilaisuus taisi nojautua turhan paljon koskettavaan tekstiinsä – jota eurooppalaiset eivät ymmärtäneet kielimuurin vuoksi – ja yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei mahtipontinen ja "täyteen ahdettu" orkesterisovitus antanut Seijalle tarpeeksi mahdollisuuksia esitellä tulkitsijanlahjojaan. Seija Simola sai kokea heikon viisutuloksen myötä Suomen kansan armottomuuden julmimmillaan. Artistin keikkakalenteri tyhjeni, ja jopa ennen Pariisin viisumatkaa sovittuja esiintymisiä alettiin perua. Syksyllä 2014 70-vuotishaastattelussaan Helsingin Sanomissa Seija Simola totesi ykskantaan, kuinka viisujen jälkeen Suomen kansa hylkäsi hänet.

Katseen kosketus -albumi vuodelta 1979
on kunnianhimoinen kokonaisuus, jossa
Seija Simola tulkitsee vaativia sävellyksiä
runollisiin teksteihin.
Vuonna 1979 Seija Simola julkaisi albumin Katseen kosketus, joka merkitsi jälleen pesäeroa perinteisiin kaupallisiin iskelmiin. Syvällisempiä laulelmia sisältävällä albumilla Simola tulkitsee muun muassa Chydeniusta ja sävellyksiä muun muassa Aaro Hellaakosken, Oiva Paloheimon ja Pentti Saaritsan runoihin. Albumilta on jäänyt parhaiten elämään upea Kesytetty, jonka Anna-Kaarina Kiviniemi on kynäillyt Pikku prinssi -tarinan pohjalta. Vaikka Katseen kosketus on vuosikymmenien saatossa saavuttanut huomattavan paljon arvostusta ja sitä pidetään nykyään Seija Simolan yhtenä upeimmista albumikokonaisuuksista, ei älppäri kuitenkaan menestynyt ilmestymisensä aikoihin mairittelevasti. Iskelmähistoriikeissa syyksi on esitetty, että Euroviisut olivat vielä kansan keskuudessa tuoreessa muistissa, mutta toisaalta voidaan miettiä, olisiko tällaisella vaativammalla laulelmalevyllä ollut muutenkaan minkäänlaisia saumoja merkittävään kaupalliseen menestykseen vuonna 1979 suomalaisilla musiikkimarkkinoilla. Joka tapauksessa Katseen kosketus -albumi osoittaa, että Seija Simola oli omimmillaan haastavampien laulelmien parissa, joten häntä ei ole missään nimessä syytä kategorisoida perinteiseksi iskelmälaulajaksi.

Kunnianhimoisista projekteista huolimatta Seija Simolan suosio oli alamaissa ja ura melkoisessa solmussa. Sangen mielenkiintoinen poiminta Seijan levytystuotannosta on vuonna 1980 levytetty Jos katsot silmiini, joka on suomenkielinen versio Barbra Streisandin megahitistä Woman in love. Woman in love oli Suomessakin valtavan suuri menestys. Listaguru Timo Pennasen listauksissa se on noteerattu vuotensa suurimpana hittinä Suomessa. Voisi hyvin kuvitella, että tällä levytyksellä Discophon-levy-yhtiö on aikoinaan pyrkinyt pelastamaan Seijan uran. Tarjolla oli pomminvarman hitin suomenkielinen versio. Valitettavasti Suomen kansa ei ottanut suomenkielistä versiota vastaan samalla tavalla kuin alkuperäistä, vaikka Jos katsot silmiini nousikin jukebox-listalla parhaimmillaan toiselle sijalle ja se julkaistiin 80-luvun Finnhits -kokoelmalla. Edes Woman in love ei onnistunut sen paremmin pelastamaan Seija Simolan uraa. Vuosina 1981–1983 Seija Simola kävi levyttämässä vain muutaman satunnaisen levytyksen.

Vuonna 1984 Seija Simola solmi levytyssopimuksen Polarvox-levy-yhtiön kanssa. Polarvox oli perustettu jo 1970-luvulla, mutta sen toiminta oli ollut melko pienimuotoista. 80-luvun alkuvuosina Polarvox pyrki laajentamaan toimintaansa varteenotettavaksi toimijaksi Suomen äänitemarkkinoille, ja parhaimmillaan se onnistuikin saavuttamaan 10 % markkinaosuuden kotimaisessa ääniteteollisuudessa.

Polarvoxille Seija Simola levytti kolme albumia: Tunteet (1984), Ota kii – pidä mua (1985) sekä Seija (1986). Kahdella ensinmainitulla albumilla artisti luopui tiukoista kriteereistään ja lauloi omien sanojensa mukaan kritiikittä kaiken, mitä levy-yhtiö hänelle tarjosi. Nämä albumit tunnetaankin nykyään Seija Simolan "diskoalbumeina". Albumien yleisanti on sangen iskelmällinen ja lauluja säestetään ajan hengen mukaisilla kasarisoundeilla syntetisaattoreineen ja rumpukoneineen. Seija Simola on itse suhtautunut näihin kahteen albumiinsa melko negatiivisesti: Tunteet-albumi vielä menetteli, mutta Ota kii – pidä mua -älppäriä hän on luonnehtinut uransa pahimmaksi flopiksi. Hänen uransa tätä vaihetta on luonnehdittu muun muassa musiikilliseksi harharetkeksi. Seija joutui näillä albumilla levyttämään muutamia hyvinkin halpahintaisia renkutuksia, joissa hänen tulkitsijanlahjansa eivät kieltämättä pääse oikeuksiinsa. Myös monet Seija Simolan musiikin ystävät suhtautuvat näihin Seijan kasarilevytyksiin suorastaan halveksuvasti ja pitävät epäoikeudenmukaisena, että lahjakas tulkitsija joutui olosuhteiden pakosta alentumaan levyttämään tuotantoa, joka ei sovi hänen arvolleen. Omasta mielestäni Seijan kasarituotanto ansaitsisi kuitenkin vähintään jonkinlaisen osittaisen kunnianpalautuksen. Albumit ovat kokonaisuuksina mainettaan monipuolisempia ja joissain levytyksissä on vielä havaittavissa Seijan aikaisemmalle tuotannolle ominaista sielukkuutta.

Seija Simolan uusi tyyli lanseerattiin vuonna 1984, kun Veikko Samulin johdolla alettiin valmistaa hänen ensimmäistä Polarvox-albumiaan Tunteet. Uudistunutta Seijaa esiteltiin vuonna 1984 muun muassa Yleisradion Hittimittari-ohjelmassa, jossa Seija esitti Samulin sävellyksen Ei rakastaa voi tämän enempää.


Hittimittaria esitettiin aikana, jolloin elettiin vahvaa suomirockin ja iskelmän välistä vastakkainasettelua. Niinpä myös Hittimittarin äänestyksissä iskelmät yleensä jäivät jäännöspisteille, kun taas suomirokkarit etenivät jaksosta toiseen saavuttaen korkeita pisteitä alueraatien äänestyksessä. Ei rakastaa voi tämän enempää onnistui kuitenkin olemaan yksi harvoja iskelmiä, joka äänestettiin ensiesityksensä jälkeen jatkoon seuraavaan jaksoon. Kuvaavaa kuitenkin on, että Seija Simolan pisteet kasvoivat sitä mukaa, mitä pohjoisemmaksi alueraatien äänestyksessä edettiin. Kaihoisa kasari-iskelmä Ei rakastaa voi tämän enempää on Seija Simolan 1980-luvun tuotannon tunnetuin levytys, ja se onkin jäänyt elämään jonkinasteisena suomidiskon klassikkona. Kokoelmalevyjen esittelyteksteissä laulua on luonnehdittu Seijan uran viimeiseksi hitiksi, vaikka virallista listasijoitusta levytys ei saavuttanutkaan.

Tunteet-albumilla (1984) esiteltiin
ensimmäistä kertaa disko-Seija.
Ei rakastaa voi tämän enempää toimi Seija Simolan Tunteet-albumin aloitusraitana ja singlelohkaisuna. Vaikka Seijan fanit suhtautuvatkin kasarituotantoon yleisesti penseästi, albumi sisältää muutamia hyvinkin onnistuneita raitoja. Esimerkkinä voisi mainita kakkosraidan Yksi kesäinen yö, joka on suomenkielinen versio italialaislaulajatar Loretta Goggin laulusta Una notte così. Tunnelmallinen italoiskelmä edustaa tavallaan samaa eteläeurooppalaista jatkumoa Seija Simolan uran alkuaikojen menestyksille. Ajan hengen mukaisesti levytysten säestys on muuttunut 1960-luvun muhkeista jousisovituksista kapeampaan soundimaailmaan. Soundimaailman muutosta kuvastaa varsin hyvin Veikko Samulin sovittama uusi versio Seijan läpimurtohitistä Sulle silmäni annan. Tunteet-albumin kohokohdiksi voitaisiin luokitella myös dramaattinen erobiisi Kun päättyy ystävyys sekä Tunne, jonka tulkintaan Seija Simola saa tuotua tietynlaista herkkyyttä, mikä ei keneltä tahansa iskelmälaulajalta onnistuisi. Toki albumilla on joitakin täysin halpahintaisia hömppärenkutuksia – kuten Sen minkä teen kulta tai Gonzales ja Pepita – jotka eivät tee oikeutta Seijan tulkitsijanlahjoille. Valitettavasti nykypäivän valossa Tunteet-albumin tunnetuin raita lienee Juna Turkuun – Seijan ja Jokke Seppälän duetto, joka on toistuvasti äänestetty kaikkien aikojen huonoimmaksi euroviisukäännökseksi. Seija Simola kirjoitti itse suomenkielisen tekstin Alicen ja Franco Battiaton esittämään Italian vuoden 1984 euroviisuun I treni di Tozeur. I treni di Tozeur on yksi kaikkien aikojen arvostetuimpia euroviisuja, joka on saavuttanut suitsutusta myös Euroviisuihin negatiivisesti suhtautuvilta tahoilta. (Ks. esimerkiksi Gaius Turusen ansiokas artikkeli Franco Battiatosta Nuorgam-palvelimessa). Suomenkielisessä sanoituksessa on pyritty olemaan jossain määrin uskollisia alkuperäiselle italiankieliselle tekstille, mutta superälykön maineessa olevan Franco Battiaton kynäilemät monimerkitykselliset vivahteet ovat muuttuneet melkoisen kömpelöiksi ilmaisuiksi. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä kertosäkeistön koominen turkulaisvihamielisyys, on valitettavasti todettava, ettei ole mikään ihme, että Juna Turkuun on äänestetty toistuvasti kaikkien aikojen noloimmaksi käännösbiisiksi.

Vaikka monet tahot suhtautuvatkin Seija Simolan kasarituotantoon nykyään negatiivisesti, uusi tyyli on aikoinaan pelastanut hänen työtilanteensa. Iskelmännälkäinen Suomen kansa otti diskoiskelmä-Seijan positiivisena vastaan ja hänen ohjelmistonsa kelpasi jälleen tanssilavoille, joten keikkakalenteri alkoi taas täyttyä. Jostain taiteilijankin on elantonsa tienattava.

Seija Simolan seuraavaa albumia alettiin valmistaa heti seuraavana vuonna. Tuottajaksi saapui tällä kertaa toinen 80-luvun suomi-iskelmän kärkinimi Jori Sivonen, joka on yksi suomalaisen koneiskelmän pioneereja. Iskelmän tähtitaivaassa on luonnehdittu, kuinka Seijan "[s]euraava albumi Ota kii – pidä mua oli siirtymistä yhä enemmän päivän iskelmiin" (Latva & Tuunainen 2004, 396). Albumin vetonaulana toimi vastikään läpimurtonsa saavuttaneen Modern Talking -yhtyeen superhitti You're my heart, you're my soul, jonka Chrisse Johansson käänsi suomeksi nimellä Ota kii. Kieltämättä on todettava, että keskieurooppalainen synthpop-genre on melko kaukana siitä sielukkaasta musiikista, millä Seija saavutti läpimurtonsa 1960-luvun lopulla. Ota kii -laulusta levytti oman versionsa myös Meiju Suvas, jonka diskoimagoon laulu sopikin paremmin. Meiju olisi voinut saada Ota kii -levytyksestä isonkin hitin, mutta jostain kumman syystä hänen levytyksensä julkaistiin vain singlellä ja eri esittäjien kokoelmalevyillä.

Ota kii – pidä mua -albumi koottiin pääosin käännöskappaleista. 11 laulun joukossa on kolme kotimaista sävelmää, joista yksi on itse asiassa – mielenkiintoista kyllä – coverversio saman vuoden Suomen euroviisuedustussävelmästä Eläköön elämä, jolla Sonja Lumme kilpaili Göteborgissa. Seijan version tausta on vieläpä täsmälleen sama Bruno Korpelan sovitus kuin Sonja Lummen levytyksessä. Sonja Lummehan ehti levyttää Eläköön elämästä jopa kaksi versiota, koska levy-yhtiössä oli kiistaa laulun sovituksesta. Lopulta viralliseksi singleversioksi päätyi Korpelan sovitus, jonka pohjalta laulu orkestroitiin myös Euroviisuissa. Eläköön elämä lienee Seijan albumin viimeisenä kappaleena lähinnä jonkinlainen "bonusraita". Albumin kaksi muuta kotimaista sävellystä – Taivaan tie ja Kaiken – ovat Jori Sivosen kynäilemiä, joihin sanoitukset on laatinut Raul Reiman. Muutoin albumin käännösbiisien suomenkielisiä tekstejä ovat sanoittaneet Vexi Salmi – tosin 80-luvulla usein käyttämällään salanimellä Antero Ollikainen – sekä Seija Simola itse. Seijan itsensä tekstittämät laulut poikkeavat jossain määrin albumin kepeästä yleisilmeestä, joten nämä levytykset lienevät hänen omia "löytöjään".

Ota kii – pidä mua -albumin A-puolen kappaleet voisi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: pinnallisempiin lauluihin, jotka eivät ole Seijan mielimusiikkia, ja lauluihin, jotka tarjoavat hänelle edes jonkinlaisen mahdollisuuden ilmaisuvoimaiseen tulkintaan. Ensinmainittuun kategoriaan kuuluu Ota kii -laulun lisäksi ehdottomasti Voi tätä tunnelmaa, joka on suomenkielinen versio tv-koomikkonakin tunnetun Russ Abbotin hitistä Atmosphere. Kesäisen tarttuvan renkutuksen tulkitseminen ei vaadi kovinkaan suuria laulunlahjoja, joten laulun olisi voinut hyvin antaa levytettäväksi Seijaa huomattavasti lahjattomammalle artistille. Pinnallisen kokonaispaketin kruunaa kornit tekstinpätkät: "woo-o, sen ties', oo-o, tuo mies".

Sen sijaan A-puolen kohokohtiin voitaisiin luokitella Jori Sivosen kohtalokas sävellys Taivaan tie. Sanoituksen on tehnyt Raul Reiman, jolla oli usein sanoituksissaan taipumusta käsitellä elämän varjopuolia ja elämää suurempia asioita. Taivaan tien tekstissä pohditaan eksistentiaalisia näkemyksiä ihmiselon tarkoituksesta. "Taivaan tie, vain tähtiä vie / mua ennen oli tähdet nää / ja ne jälkeeni myöskin jää. / Taivaan tie, niin ikuinen lie / olen itse tomua pelkkää vain tään maan."

Omissa listauksissani koko albumin kohokohdaksi nousee A-puolen viimeinen raita Missä oot. Seijan tytär oli lomamatkalla Israelissa kuullut Boaz Sharabin kauniin ja melodisen balladin Tni li yad, jonka on säveltänyt Nurit Hirsh – yksi kaikkien aikojen legendaarisimpia israelilaisia kevyen musiikin säveltäjiä. Seija ihastui lauluun ikihyviksi ja teki siihen suomenkielisen tekstin. Lopputuloksena on veretseisauttavan upea ja dramaattinen, tunnelmallinen balladi, jonka Seija tulkitsee riipaisevan kauniisti. Missä oot on osoitus siitä, että myös Seijan kasarialbumit sisältävät helmiä, joiden takana Seija voisi edelleen ylpeänä seistä. Mielestäni Missä oot on yksi Seijan kaikkein vaikuttavimpia levytyksiä ja se vetää vertoja monelle hänen klassikolleen.

A-puoli sisältää myös laulun Luotan rakkauden, joka asettuu edellä mainittujen kahden kategorian "välimuotoon". Kyseessä Thief of Hearts (1984) -elokuvan soundtrackilta poimittu samanniminen kappale. Genreltään laulu edustaa melodista kasaridiskoa, mutta Seija saa tuotua tulkintaan mukaan hänelle ominaista herkkyyttä. 1980-luvulla Suomessa diskomusiikkia levyttivät monet artistit, jotka eivät olleet läheskään yhtä taitavia laulajia kuin Seija Simola. Vaikka musiikkityyli ei ollutkaan artistin mieleen, Seija hoitaa levytykset ammattitaidolla ja tulkitsee kepeämmätkin laulut lahjakkaasti.

1980-luvun alkupuoliskolla Eurovision laulukilpailun kilpailukappaleita käännettiin vielä ahkerasti suomeksi. Vuoden 1985 kilpailun sadosta Seijan albumille poimittiin Ison-Britannian neljänneksi sijoittunut laulu Love is, jonka esitti Vikki Watson. Love is – Vexi Salmen käännöksenä Rakkaus kestää – aloittaa Ota kii -albumin B-puolen. Tarttuvaa pop-hittiä syytettiin hieman 10 o'clock postman -plagiaatiksi ja kieltämättä lauluissa jotain hyvin samankaltaista onkin.

Seija Simolan albumien soundimaailma muuttuu entistä kasarimmaksi ja vauhdikkaammaksi, kun vauhtiin pääsee raita B2 Öisin. Kyseessä on suomenkielinen versio skottisäveltäjä Bob Heatlien (miehen aikaisempiin meriitteihin kuuluu muun muassa Anekan Japanese boy) sävellys Midnight, jonka esitti hänen unkarilainen vaimonsa Éva Csepregi. Laulun C-osassa Vexi Salmi kuvailee, mitä Öisin tapahtuu: "Unen pehmeään suloiseen huntuun molemmat vaipua saa / kun vielä tyydytys raukea tuntuu, aistejamme tuudittaa". Kieltämättä sanoitusmaailma on melko kaukana esimerkiksi Katseen kosketus -albumin runollisuudesta...

Albumin toisesta Jori Sivosen sävellyksestä Kaiken ei jää hirveästi jälkipolville kerrottavaa. Laulussa Hellyyden yö – alkuperäiseltä nimeltään Gipsy Queen – yritetään konesoundeilla luoda mustalaismusiikin tunnelmaa. Albumin B-puolen kohokohdaksi nousee jälleen Seijan itsensä sanoittama kappale Ystävyys on jäänyt taa. Herkkä balladi on ruotsalainen sävelmä Vänner, jolla Susanne Frölén kilpaili Ruotsin euroviisukarsinnoissa 1985. Albumin slovarit erottuvat edukseen nopeatempoisella albumilla, jota dominoivat syntetisaattorit ja voimakkaat rumpukompit. Seija itsekin nauttii selvästi enemmän näistä lauluista, jotka mahdollistavat hänelle jonkinlaisen mahdollisuuden omanlaisen tulkinnan luomiseen.

Vaikka Ota kii – pidä mua -albumia on moitittu Seijan uran pahimmaksi hutilaukaukseksi ja hänen kykyjensä hukkaanheittämiseksi, se sisältää kuitenkin onnistuneet hetkensä. Etenkin Missä oot, Taivaan tie ja Ystävyys on jäänyt taa ovat levytyksiä, joita ei tarvitsisi hävetä lainkaan. Ja vaikka albumi sisältääkin paljon sellaista musiikkia, josta artisti ei itse välittänyt, niin sen sijaan monia kasarimusiikin ystäviä tämänkin albumin laulut kuitenkin kutkuttavat oikeasta pisteestä. Onhan albumin tuottanut Jori Sivonen ollut 80-luvulla yksi suomalaisen kasaridiskon ammattitaitoisimpia sovittajia ja tuottajia. Ota kii – pidä mua -albumi on oivallinen ajankuva aikakaudesta, jolloin vielä angloamerikkalaisista musiikkiteollisuuden tuotteista tehtiin ahkerasti suomenkielisiä käännöksiä. 80-luvun puolivälin jälkeen käännöshittien tehtaileminen suomalaisessa iskelmäteollisuudessa hiipui. Seija joutui tämän aikakauden albumeilla tekemään kompromisseja iskelmäteollisuuden kanssa, ja tuohon aikaan – juuri ennen suomalaisen iskelmämusiikin syvintä kriisiaikaa – iskelmäteollisuus luotti diskopoljentoiseen musiikkiin.

Seija-albumi vuodelta 1986 on
artistin itsensä mielestä uransa
paras albumi, mutta suuri yleisö
ei löytänyt levyä.
Kahden diskoalbumin jälkeen Seija kyllästyi levyttämään päivän iskelmiä. Hän halusi tehdä albumin, jota ei ollut vielä saanut urallaan toteuttaa. Vuonna 1986 valmistuikin kunnianhimoinen ja taiteellisesti korkeatasoinen albumi Seija, jossa Seija Simola tulkitsi Esa Kaartamon hänelle kynäilemiä kappaleita. Seija Simola pitää tätä albumiaan uransa onnistuneimpana, mutta valitettavasti suuri yleisö jäi kylmäksi. Polarvox-yhtiön historiikissa Juha Rantala on kiteyttänyt osuvasti:
"1980-luvun puolivälin jälkeen Polarvox vähensikin puhtaan iskelmätuotannon määrää radikaalisti ja keskittyi kaupallisin perustein rock-tuotantoon. Toki iskelmän ja rockin raja-aitoja yritettiin myös madaltaa sekä yhdistää näiden genrejen ammattilaisia. Hyvänä esimerkkinä tästä on vuonna 1986 julkaistu Seija Simolan albumi Seija, jolla artisti esittää Esa Kaartamon tekemiä lauluja. Taiteellisesti levy onnistui hyvin, mutta kaupallisesti tilanne oli toinen: levy-yhtiöllä riitti työtä päästä eroon edes albumin 500 kappaleen ensipainoksesta."
Seija-albumi jäi Seija Simolan uran viimeiseksi albumiksi. Uupunut taiteilija oli lopeensa kyllästynyt keikkailuun ja viihdemaailman raadollisuuteen. Seija Simola vetäytyi pikkuhiljaa julkisuudesta, ja lopetti keikkailun pysyvänluonteisesti 1990-luvun alussa. Vetäytymisensä jälkeen hän on esiintynyt julkisuudessa harvakseltaan, mutta esimerkiksi vuonna 1995 hän piipahti Neljän tuulen tiellä -televisio-ohjelmassa esittämässä Sulle silmäni annan ja Kesytetty. Vuonna 2003 Seija ällistytti monet kollegansakin, kun hän teki Erik Lindströmin pyynnöstä paluun levytysstudioon. Seija esittää muutaman kappaleen Lindströmin suunnittelemalla kokoelmalevyllä 50–70-luvun ladyt. Samoihin aikoihin Seija kertoi haastatteluissa, että hänen haaveenaan olisi julkaista vielä yksi omakustanteinen albumi. Pitkäsoitolla oli jo työnimi Akvarelli ja se olisi sisältänyt ainoastaan Seijan itsensä kirjoittamia lauluja. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Akvarellia ei tulla koskaan julkaisemaan. Seija Simolan omat lausunnot hänen nykyisestä terveydentilastaan antavat ymmärtää, ettei menneiden vuosikymmenien upea tulkitsija kykene enää laulamaan.

Parhaat-kokoelmalla (1995) julkaistiin
Seijan kasarituotantoa cd-formaatissa.
Seija Simolan tuotannosta julkaistiin ensimmäiset CD-kokoelmat vuonna 1995. Seijan kasarituotannon kattavin julkaisu cd-formaatissa on Polarvoxin julkaisema kokoelma Parhaat, joka sisältää 20 laulua Seijan Polarvox-albumilta 1984–1986. Kokoelmalla selvässä pääosassa on Seijan kahden diskoalbumin anti, sillä vuoden 1986 Seija-albumilta julkaistiin vain kaksi laulua. Seijan kaksi ensimmäistä Polarvox-albumia sisälsivät yhteensä 23 laulua, joista kokoelmalle päätyi siis kaikkiaan 18 poimintaa. Ulkopuolelle jäivät Tunteet-albumilta Sen minkä teen kulta ja Vaikka kaiken menetin sekä Ota kii-albumilta Öisin, Kaiken ja Eläköön elämä. Samana vuonna Fazer julkaisi kokoelman 20 suosikkia -sarjassa, joka sisälsi Discophon-levytyksiä vuosilta 1969–1979.

Seuraavan kerran Seijan kasarituotantoa päätyi CD-kokoelmalle vuonna 2002, kun Warner Music Finland julkaisi yhteistyössä Polarvoxin kanssa kokoelmalevyjä 20 suosikkia -sarjassa. Tässä yhteydessä julkaistiin toinen Seija Simolan tuotantoa sisältävä kokoelma alaotsikolla Rakkauden katse. Tämä kokoelma sisältää kymmenen Seijan Discophon-levytystä vuosilta 1970–1980 ja kymmenen Polarvox-levytystä vuosilta 1984 ja 1985. Jälleen kerran kasarituotantoa on valikoitu vain kahdelta ensimmäiseltä Polarvox-albumilta. Kokoelman laatijat ovat ohittaneet kokonaan Seijan oman suosikkialbumin Seija vuodelta 1986. Mainittakoon kuitenkin, että tällä kokoelmalla Missä oot on valittu onnistuneesti lopetusraidaksi, millaisena se toimiikin erittäin upeasti.

Vuonna 2005 Warner Music Finland julkaisi toistaiseksi kattavimman Seija Simola -kokoelman: 38 kappaletta sisältäneen tupla-cd:n Parhaat – Sydämesi ääni. Kun Seija Simola sai vihiä, että tällainen kokoelma oli suunnitteilla, hän otti itse yhteyttä levy-yhtiöön ja esitti muutamia toiveita kappalevalikoiman suhteen. Yhtenä toiveena oli, että kokoelmalla julkaistaisiin ainakin kaksi laulua artistin itsensä arvostamalta vuoden 1986 Seija-albumilta. Warner toteutti Seijan pyynnön kirjaimellisesti, sillä kokoelmalle poimittiin juuri tasan kaksi raitaa tältä Seijan viimeiseksi jääneeltä albumilta. Artistin toivetta taidettiin kuunnella myös sen suhteen, ettei tuplakokoelmalla julkaistu lainkaan mitään muuta kasarituotantoa. Seijan diskovaihe on sivuutettu kokoelmalla kokonaan, sillä kokoelma sisältää kahden vuonna 1986 ilmestyneen laulun lisäksi ainoastaan Discophon-levytyksiä vuosilta 1967–1979. Monet Seija Simolan musiikin ystävät olivat tyytyväisiä kasarituotannon ohittamiseen, mutta ainakin itse olen sitä mieltä, että kasarilevytysten totaalinen sivuuttaminen on hieman kapeakatseista. Kokoelmalla julkaistiin kepeämpiä lauluja 60- ja 70-luvuilta (kaikkein "kaupallisimpana" varmaankin ABBA-suomennos Vai niin eli I do, I do, I do, I do, I do), joten yhtä lailla muutama kasarilevytyskin olisi mahtunut joukkoon. Esimerkiksi Hittimittarista tuttu Ei rakastaa voi tämän enempää on Seijan uralla paljon tunnetumpi kappale kuin moni muu kokoelmalle päätynyt levytys, minkä vuoksi se olisi puolustanut paikkansa hittikokoelmalla. Lisäksi sellaiset levytykset kuten Yksi kesäinen yö, Tunne, Taivaan tie tai Missä oot olisivat sopineet kokoelmalle hyvin osoittamaan, että 80-luvun diskoaikakaudellakin Seija levytti sielukkaita tulkintoja.

Seija Simola on artisti, joka on saanut kokea viihdemaailman raadollisuuden. Uransa aktiiviaikana hän ei oikein koskaan saanut kokea ansaitsemaansa arvostusta suurelta yleisöltä. Mönkään menneiden Euroviisujen jälkeen yleisö käänsi hänelle selkänsä, ja tukalan työtilanteen vuoksi hän joutui levyttämään materiaalia, joka ei ollut hänelle mieleistä. Onneksi 2010-luvulla on ollut ilo huomata, että samalla kun iskelmämusiikin arvostus on muutenkin noussut, myös Seija Simolan sielukkaat levytykset mainitaan yhä useammin suomalaisen kevyen musiikin historian uniikkeina helminä. Kulttuuriministeri Grahn-Laasosen ylistykset ovat osoituksia siitä, että myös nuoremmat sukupolvet löytävät Seijan tuotannon. Seija Simolan kohdalla voisi todeta samoin kuin Vexi Salmi on todennut Carolan kohdalla: aika on tehnyt tinkimätöntä työtään ja erottanut todelliset jyvät akanoista.





Lähteet


Kirjallisuus:

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Verkkolähteet:

Kallionpää Katri: "Suomen kansa hylkäsi minut" – Euroviisut pilasi Seija Simolan uran. Helsingin Sanomat 25.9.2014.
http://www.hs.fi/ihmiset/a1411570459307

Rantala Juha: Polarvox. Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa.
http://www.suomalaisenmusiikinhistoria.fi/doc/polarvox.pdf

Turunen Gaius: Sufin kevyt kosketus – kahdeksan biisiä Franco Battiaton maailmasta. NRGM-palvelimessa.
http://www.nrgm.fi/artikkelit/sufin-kevyt-kosketus-kahdeksan-biisia-franco-battiaton-maailmasta/

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Hakasalo Ilpo. Seija Simola: 20 suosikkia – Sulle silmäni annan (Fazer, 1995)

Rantala Juha. Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit (Rocket Records, 2015).

Salmi Vexi. Seija Simola: 20 suosikkia – Rakkauden katse (Warner, 2002).

Salmi Vexi. Seija Simola: Parhaat – Sydämesi ääni (Warner, 2005).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustolta Sisältää hitin – Suomen listalevyt.

22. toukokuuta 2016

Kuukauden levyartikkeli: Mona Carita – Mikä fiilis! (Finnlevy, 1983)

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko, joten myös albumiartikkelit tulevat keskittymään tähän genreen. Mona Carita on yksi suomalaisen diskomusiikin legendaarisimpia nimiä. Kuusi vuotta kestäneen uransa aikana hän ikuisti neljä albumia, jotka ovat suomidiskon ystävien todellisia aarteita. Mona Caritan albumit ovat osoituksia siitä, että käännöshittien tehtaileminen oli vielä 80-luvun alussa voimissaan.

Diskomusiikin kulta-aika synnytti suomalaisen kevyen musiikin tähtitaivaalle lukuisia uusia tähtiä, jotka ovat jääneet iskelmähistoriaan leimallisesti diskoartisteina. Yksi suomidiskon ehdottomia kärkinimiä 70- ja 80-lukujen vaihteessa oli Mona Carita. Mona Carita levytti ensimmäisen levytyksensä vuonna 1978 ja viimeisensä vuonna 1983, minkä jälkeen hän hyvin nopeasti vetäytyi kokonaan julkisuudesta. Uransa aikana hän ehti levyttää neljä pitkäsoittoa, jotka ovat nykyään mitä mainioimpia ajankuvia diskomusiikin aikakaudesta. Mona Caritan albumit ovat myös osoituksia siitä, että käännöshittien tehtaileminen oli vielä 80-luvun alussa enemmänkin kuin voimissaan. Mona Caritan tuotannosta suurin osa on suomenkielisiä käännösversioita aikansa suurista kansainvälisistä diskohiteistä, joille Mona Caritan heleä ääni antoi suomalaisen asun. Ehtipä Mona Carita levyttää myös muutamia hänelle räätälöityjä lauluja, joita olivat säveltäneet muun muassa Jori Sivonen, Esa Nieminen, Veikko Samuli ja Kim Kuusi. Lyhyen uransa aikana Mona Carita ehti tehdä yhteistyötä suomi-iskelmän kärkinimien kanssa.

Mona Caritan artistiprofiili on kiehtova, sillä siihen kuului myös ulkomusiikillisia seikkoja. Laulajanahan Mona Carita on – luvalla sanoen – korkeintaan keskinkertainen, eikä hänellä ollut kovinkaan laajaa äänialaa. Vielä kymmenen vuotta aikaisemmin hän ei olisi välttämättä läpäissyt minkään levy-yhtiön koelaulua. 70-luvun lopulla musiikkibisnes alkoi olla entistä valmiimpi artistille, jolla oli muunlaisia ansioita kuin esimerkiksi vahva lauluääni. Mona Caritan eksoottista ja edustavaa ulkonäköä hyödynnettiin rohkeissa ja paljastavissa valokuvissa. Kun sähäköiden diskokappaleiden suomenkieliset sanoituksetkin sisälsivät usein pikkutuhmia vihjailuja, paketti oli valmis. Teoksessa Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia Mona Caritaa on luonnehdittu "70-luvun Pirteäksi Tytöksi, joka toi diskojen levylautasille teiniseksiä". Iskelmän tähtitaivaassa taas kerrotaan, kuinka "imagoon kuului kurvikas vartalo, ruskeat silmät ja paksu, pörröinen tukka". Mielenkiintoista kuitenkin on, ettei Mona Carita tehnyt laulu-uransa aikana juuri yhtään keikkoja tai livetaltiointeja televisioon. Vaikka Mona Caritaa ympäröi tässä mielessä eräänlainen salaperäisyyden verho, keikkailemattomuus ei silti estänyt häntä nousemasta levytysuransa ajaksi yhdeksi merkittävimmäksi suomalaiseksi seksisymboliksi, jonka haastattelut ja kuvat koristivat musiikki- ja viikkolehtien sivuja. Julkkisuransa aikana viihdelehdistössä kohistiin paljon hänen kuvioistaan, muun muassa Atlantin takana asuvista poikaystävistä. Lehtijutuissa kyseltiin myös keikkojen perään. Vuonna 1983 Mona Carita lupaili vielä lehtihaastattelussa lähtevänsä joskus keikkailemaan:
"Kyllä mä varmasti vielä lähden. Musta vain on väärin, että ihmiset ostaa pääsyliput ja menee katsomaan sellaista esiintyjää, joka ei ole valmis. Ja mä katson, että mun pitää vielä opiskella ja kehittyä pystyäkseni antamaan kaiken sen, minkä mä haluan yleisölle antaa. Mun mielestä niin yleisön kuin mun itsenikin on saatava esiintymisestä tyydytys – pelkän rahan takia mä en keikkarääkkiin ryhdy."
Mona Caritan ja Tuula Sipisen duo
Cissy levytti yhden singlen 1978.




Mona Caritan levytysura alkoi jo 16-vuotiaana. Iskelmähistoriikeissa kerrotaan kiehtovaa tarinaa, kuinka hän vain sattui olemaan ystävänsä Tuula Sipisen kanssa seuraamassa Paula Koivuniemen levytystilaisuutta, jolloin PSO-levy-yhtiön päätuottaja Timo Lindström iski silmänsä nuoriin tyttöihin ja kysyi kiinnostusta kokeilla levyttämistä. Pian koelaulun jälkeen perustettiinkin Mona Caritan ja Tuula Sipisen tyttöduo Cissy, jolta julkaistiin yksi single: Taas taas / Sua ilman. Singlen a-puoli oli suomenkielinen käännös Penny McLeanin hitistä Dance bunny honey, ja sehän on mitä mainioin hömppädiskoralli. On tietysti hieman vaikea uskoa, että PSOlla olisi päässyt noin vain levyttämään pelkästään eksymällä edustavan näköisenä paikalle oikeaan aikaan, mutta mahdollisesti levy-yhtiöllä oli jo oikeudet kyseiseen kappaleeseen ja sille kaivattiin nopeasti suomenkielistä versiota. Taas taas julkaistiin myös PSOn diskoteemaisella kokoelmalevyllä Disco shock. Cd-formaatissa raita julkaistiin vihdoin ja viimein vuonna 2015 Rocket Recordsin hersyvän hauskalla kokoelmalla Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit.

Cissyn ura jäi tuohon yhteen ainoaan singleen, mutta Mona Caritan ura jatkui. Johan jo Cissyn levytyksissä Mona Caritan ääni erottuu selvästi voimakkaampana. Keskieurooppalainen discoyhtye Boney M. oli noussut Suomessa valtavaan suosioon ja yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Take the heat off me (1976) ja Love for sale (1977) olivat nousseet Suomessa albumilistan kärkeen ja myyneet huikeita lukemia. Yhtyeen kolmas albumi Nightflight to Venus ilmestyi kesällä 1978. Albumin varsinainen superhitti oli siitä lohkaistu ensisingle Rivers of Babylon – joka menestyi sekin Suomen singlelistalla erinomaisesti – mutta toisena singlelohkaisuna julkaistiin sitten Rasputin. PSO sai Rasputinin käännösoikeudet ja laulu päätettiin antaa Mona Caritan levytettäväksi. Raul Reiman kynäili suomenkielisen tekstin ja Jori Sivonen vastasi sovituksesta. Alkuvuodesta 1979 näki päivänvalonsa Mona Caritan esikoissoolosingle Rasputin / Elämä on totta. Rasputinin alkuperäinen versio oli menestynyt mainiosti Suomen singlelistalla, joten ei ollut mikään yllätys, että myös suomenkielinen versio kiinnosti. Mona Caritan single nousi Suomen singlelistan kärkikymmenikköön ja menestyi jukeboxlistallakin nousten parhaimmillaan peräti neljänneksi. Monien suomalaisten mieliin on jäänyt myös Sleepy Sleepersin näkemys laulusta, jossa laulettiin Rasputinin sijaan rapsuttamisesta...

Uusi tähti oli syttynyt. Kesällä 1979 Mona Carita teki tiedettävästi uransa ainoat live-esiintymiset, kun hän oli mukana Tapani Kansan kesäshow-kiertueella. Tapani Kansallahan oli 70-luvun viimeisinä vuosina mittavat kesäshow't, jotka olivat suuruusluokassaan täysin verrattavissa Danny-show'hun. Kun Danny-show'ssa oli aina jokin aikansa kuuma hittinimi leading ladyna, myös Tapani Kansan kiertueilla nähtiin esiintymässä muun muassa uransa alkuvaiheilla olevat Eini, Satu Pentikäinen ja Mona Carita. Kesän kynnyksellä Seura-lehdessä kohistiin, kuinka "Tapsan kesätyttö onkin seksikäs Mona Carita". Seksikkyys on mielletty Mona Caritan imagoon heti alusta lähtien.

Mona Caritan esikoisalbumi julkaistiin
vuonna 1979.
Vaikka Mona Caritan ensimmäinen single levytettiin PSOlle, hänen uransa jatkui sen jälkeen Finnlevyllä. Syynä lienee Timo Lindströmin siirtyminen Finnlevyn palkkalistoille. Mona Caritan kaksi PSO-levytystä saatiin kuitenkin sisällytettyä Finnlevyn kesällä 1979 julkaisemalle esikoisalbumille Mona Carita. Albumilta lohkaistiin kaksi muutakin singleä: Voi mikä Casanova / Haluan sinua vain sekä Kuti kuti kultasein / Jos mua pussaat. Mona Caritan debyyttialbumin tavaramerkkinä on diskohittien lisäksi hyväntuuliset ja iloiset pop-renkutukset. Mona Caritan lauluteksteille oli ominaista sangen nuorekas kielenkäyttö: laulujen sanoituksissa "käppäillään kartsalla tennareissaan" ja välillä "kämppä oli atomeina hajallaan". Olihan solistilla tuossa vaiheessa ikää vasta 17 vuotta. Esikoisalbumin jäätävin raita lienee Suoraan taivaalta eli suomenkielinen versio Sarah Brightmanin & Hot Gossipin diskohitistä I lost my heart to a starship trooper, joka kertoo romanssista Maahan eksyneen avaruusolion kanssa. "En nähnyt muuta kuin leimahduksen / UFO toi on, tein mä toteamuksen", "häntä opetin myös mä suutelemaan / hän sanoi hassu maku mut tee uudestaan", "hän onkin toista kuin miehet Maan / ei petä, liekö mustasukkainenkaan". Suorastaan tyrmäävää lyriikkaa Raul Reimanilta.

Soita mulle -albumin (1980) kansitaide
ei miellyttänyt kaikkia.
Syksyllä 1980 ilmestyi Mona Caritan toinen pitkäsoitto Soita mulle. Albumin varsinainen hitti oli sen nimikkobiisi, joka oli suomenkielinen versio Blondien jättihitistä Call me – laulu, joka kuultiin aikansa menestyksekkäässä hömppäelokuvassa American Gigolo. Mona Caritan toinen albumi lienee hänen uransa vaatimattomin, sillä nimikkobiisin lisäksi albumilta ei ole oikein jäänyt elämään yhtään muuta raitaa. Ellei sellaiseksi lasketa eräänlaiseksi kulttiklassikoksi noussutta laulua Retkussa on meidän meikkis, joka sekin julkaistiin lopulta vihdoin ja viimein cd-formaatissa vuonna 2015 Rocket Recordsin hulvattomalla Riman alta ja ohi maalin -kokoelmalla. Soita mulle -albumin kansikuva herätti pahennusta muun muassa Erkki Pällissä, joka arvostelussa moitti sen olevan piilopornoa. Juha Vainio, joka oli 80-luvun alussa sanasodassa Pällin kanssa, kirjoitti Hymy-lehden pakinassa seuraavasti:
"Muistui mieleen herra Erkki Pällin arviointi Mona-Caritan LP-levystä, jonka kannessa nätti tyttö poseeraa bikineissä lainelauta kaverinaan. Pälli arvosteli levyn kansikuvan! Hän kirjoitti: piilopornoa. Voi perseen suti! Tätä piiloporno-sanaa on natusteltu kohta kaksikymmentä vuotta. Mitä se sellainen on? Minäpä sanon. Kun siellä levy-yhtiössä oli muuan Erkki Pälli ja sillä oli pöytälaatikossaan pornolehtiä piilossa, niin se on piilopornoa se."
Nykyaikainen-albumista (1981) Mona
Carita sai kultalevyn!
Kesällä 1981 ilmestyi Mona Caritan kolmas albumi Nykyaikainen. Tämä albumi sisältää Mona Caritan uran suurimpia virstanpylväitä, kuten Anna kulta, anna (Ottawan Hands up) sekä Kaupungit lapset (Kim Wilden Kids in America). Molemmat kansainväliset jättihitit olivat menestyneet keväällä erinomaisesti Suomen listoilla, ja myös suomenkielisiä versioita soitettiin viljalti etenkin jukebokseissa. Nykyaikainen-albumi sisältää myös Veikko Samulin sävellyksen Satu kaunis rakkauden, jonka monet tuntevat paremmin Kikan levyttämänä versiona (1989). Mona Caritan albumien suosio kasvoi kasvamistaan, sillä Nykyaikainen-albumi myi parissa vuodessa peräti kultalevyyn oikeuttavan määrän. Siinä missä kaksi ensimmäistä albumia olivat vain käväisseet albumilistalla, Nykyaikainen viihtyi albumilistalla kolme kuukautta sijoittuen parhaimmillaan mukavasti sijalle 12.

Kesäkuussa 1983 julkaistiin Mona Caritan neljäs albumi Mikä fiilis!, joka jäikin hänen viimeisekseen. Mikä fiilis -albumi tiivistää hyvin koko Mona Caritan uran, joka koostui pääosin suosittujen aikansa diskohittien suomenkielisistä versioista. Mikä fiilis -albumi on melkoinen hittiputki, sillä se sisältää suomenkieliset versiot monista aikansa superhiteistä, jotka ovat vuosikymmenien saatossa nousseet todellisiksi kasariklassikoiksi. Albumin tuottajana toimi edelleen Timo Lindström, mutta tietyllä tavalla ympyrä sulkeutui, kun laulujen sovittajaksi palasi jälleen Jori Sivonen, joka oli vastannut Mona Caritan ensimmäisistä levytyksistä. Miltei jokaisen albumin laulun suomenkielisestä sanoituksesta vastaa Raul Reiman. Albumin tekijätiedoissa sanoittajaniminä esiintyvät myös sellaiset nimet kuin Titta Jaskari ja Pyry Lundén, mutta nämä ovat molemmat Reimanin pseudonyymejä. Raul Reiman oli 1980-luvun alkupuoliskolla Suomen ylivoimaisesti tuotteliain iskelmäsanoittaja, eikä juuri kukaan toinen tekstittäjä ole kirjoittanut samassa ajassa yhtä paljon sanoituksia kuin hän. Niinpä myös Mona Caritan levyttämistä lauluista ylivoimaisesti suurin osa on Reimanin kynäilemiä. Mikä fiilis -albumilla Mona Caritan laulujen sanoitukset ovat ehkä hieman aikaisempaa "aikuisempia", eikä pikkutuhmuuksia ole enää läheskään siinä määrin kuin aikaisempien albumien kappaleissa.

Irene Cara oli noussut 1980-luvun alkuvuosina suorastaan diskomusiikin ylipapittareksi, kun hän oli esittänyt kahden menestysmusikaalielokuvan (Alan Parkerin ohjaama Fame, 1980 sekä Adrian Lynen Flashdance, 1983) tunnussävelmät. Mona Carita levytti viimeiselle albumilleen suomenkieliset versiot molemmista Caran jättihiteistä. Famesta tuli Me emme laske viiteen ja Oscar-palkinnollakin palkitusta Flashdance... What a feelingistä Mikä fiilis. Hieman arkinen "mikä fiilis" -toteamus ei ehkä kuulostanut ihan niin ylväältä kuin tämän mahtipontisen anthemin alkuperäinen englanninkielinen teksti, mutta suomenkielisen tekstin kirjoitushetkellä tuskin saatettiin vielä aavistaa, kuinka suuri klassikko laulusta muodostuisi. Me emme laske viiteen Mona Carita kävi esittämässä Mainostelevision Levyraadissa, ja tämä allaoleva pätkä on yksi hänen harvoista televisioesiintymisistään.


Yksi 1980-luvun alun mielenkiintoisimpia ilmiöitä oli ranskalainen F. R. David, jonka tavaramerkkinä oli persoonallinen kimeä ääni. Hänen jättihittinsä oli tietenkin Words (1982), jota myytiin maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa äänitettä. Suomessakin Words oli singlelistan ykkönen. Raul Reiman käänsi Wordsin suomeksi nimellä Helli mua hiljaa. Laulun ehti levyttää ensimmäisenä Berit, jonka versio julkaistiin maaliskuussa 1983. Berit levytti kuitenkin pienelle VIP-music -levy-yhtiölle. Käännöshittien kulta-aikana levy-yhtiöt kilpailivat varmoista hiteistä suorastaan verisesti, joten oli luonnollista, että Suomen suurin levy-yhtiö Finnlevykin halusi julkaista oman versionsa Helli mua hiljaa -kappaleesta, ja Mona Carita oli sille mitä luontevin esittäjä. Beritin versio taisi kuitenkin kilpailussa vetää pidemmän korren. Mikä fiilis -albumilla kuullaan myös suomenkielinen versio F. R. Davidin toisesta hitistä Pick up the phone nimellä Vastaa jo, please.

Mikä fiilis -älppärin A-puolella kuullaan edellämainittujen neljän laulun lisäksi kaksi kotimaista sävellystä. Äärimmäisen mielenkiintoinen veto on Mona Caritan cover Pave Maijasen discofunk-hitistä Ai ai ai, joka oli julkaistu samana vuonna Maijanen soolodebyyttialbumilla Tanssivat kengät. Kiittää saan tätä päivää on Jori Sivosen säveltämä balladi, joka kuulostaa hieman "kiintiöballadilta" muutoin melko nopeatempoisella albumilla.

Ilkka Salo levytti kaikkiaan kolme
levytystä: kaksi duettoa Mona Caritan
kanssa sekä yhden sooloesityksen.
Albumin B-puoli alkaa myös melkoisella hittiputkella. Saksalaisen – Euroviisuistakin erittäin tutun säveltäjän – Ralph Siegelin sävellys Together we're strong oli noussut alkuvuodesta 1983 Mireille Mathieun ja Dallasin Bobbyna tunnetun Patrick Duffyn esittämänä duettona kansainväliseksi hitiksi, joka nousi Suomenkin singlelistalla parhaimmillaan peräti toiseksi. Raul Reiman käänsi laulun suomeksi nimellä Se ikuista on, ja duettokaveriksi Mona Caritalle pestattiin nuori 21-vuotias mies nimeltään Ilkka Takkunen – taiteilijanimeltään Ilkka Salo. Mona Carita ja Ilkka Salo esittävät duettona albumilla toisenkin laulun Kun katsot noin, joka on suomenkielinen versio yhdysvaltalaisen televisio-ohjelman tunnussävelmästä You look at me. Ilkka Salo levytti näiden kahden dueton lisäksi yhden soololevytyksen Julie, joka oli suomenkielinen versio vuoden 1983 Jugoslavian neljänneksi sijoittuneesta euroviisusta. Vuoden 1983 jälkeen Ilkka Salosta ei ole kuultu, ja hän on tiedettävästi levyttänyt vain nämä kolme levytystä.

Italialainen Umberto Tozzi osui kultasuoneen vuonna 1979, kun hän levytti kenties koko uransa tunnetuimman hitin Gloria. Jo Tozzin alkuperäiset levytykset – Tozzihan levytti laulun sekä italiaksi että englanniksi – menestyivät hienosti Euroopan listoilla, mutta maailmanlaajuiseksi hitiksi laulu nousi vuonna 1982, kun Laura Branigan levytti siitä oman versionsa. Braniganin versio lienee toiminut myös Mona Caritan suomenkielisen levytyksen esikuvana. Ruotsissa laulun muuten levytti samana vuonna ruotsiksi uransa alkuvaiheessa ollut nuori Carola Häggkvist.

Albumin B-puolella kuullaan myös kaksi Jori Sivosen sävellystä Sama tyttö ja Mä rakastan sua. Näihin lauluihin sanoituksen on tehnyt Juha Vainio. Sama tyttö on hauska ja heppoisa, hyvin monacaritamainen rempseä ralli. Mona Caritan albumien vihoviimeiseksi jäänyt laulu Mä rakastan sua erittäin tyypillinen kasari-iskelmä, johon Sivonen on onnistunut säveltämään sangen tarttuvan kertosäkeistön.

Mikä fiilis -albumi julkaistiin kesäkuussa 1983. Albumilta lohkaistiin peräti kolme singleä: Se ikuista on / Me emme laske viiteen (nousi singlelistan sijalle 14), Vastaa jo, please / Gloria sekä Mikä fiilis / Ai ai ai. Lisäksi Mona Caritan ja Ilkka Salon toinen duetto Kun katsot noin julkaistiin Ilkka Salon Julie-singlen b-puolella. Albumi viihtyi Suomen albumilistalla kolme kuukautta nousten heinäkuussa 1983 korkeimmillaan sijalle 15. Albumi ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltävä Nykyaikainen, mutta on listamenestyksen perusteella kuitenkin Mona Caritan uran toiseksi menestynein albumi. Kokonaisuutena älppäri on melkoinen hittiparaati: Mikä fillis, Helli mua hiljaa, Me emme laske viiteen, Se ikuista on ja Gloria ovat kaikki kasarimusiikin ehdottomien virstanpylväiden suomenkielisiä käännöksiä. Suomalainen iskelmätuotanto ei luonnollisesti ole pystynyt tuottamaan aina yhtä korkeatasoisia taustoja kuin alkuperäisissä levytyksissä, mutta ainakin Jori Sivonen on pyrkinyt sovittamaan albumin kappaleet siten, että ne muistuttavat mahdollisimman paljon alkuperäisiä. Soundimaailma on ehtaa kasaria.

Koska Mona Carita ei levyttämisen ohessa tehnyt lainkaan keikkoja, hänellä oli levytysprosessien välissä aikaa miettiä suuntaa elämälleen ja suorittaa opintojaan. Mona Caritaa oli jo nuorena kiehtonut näytteleminen ja hän saikin kesällä 1983 opiskelupaikan Teatterikorkeakoulusta. Nyt jäätiin odottamaan, minkälainen ura Mona Caritalle urkenisi teatterin parissa. Ainakin kesällä 1984 Apu-lehden etusivu julisti, kuinka Jouko Turkka on tehnyt Mona Caritasta aivan uuden ihmisen. Mona Carita vetäytyi kuitenkin piakkoin kokonaan pois julkisuudesta, joten sekä musiikki- että teatterimaailma jäivät nuolemaan näppejään.

Kun Mona Carita vetäytyi julkisuudesta 1980-luvun puolivälissä, hän todella vetäytyi lopullisesti, eikä hänestä ole tämän vetäytymisen jälkeen kuulunut pihaustakaan. Hän on toistuvasti kieltäytynyt kaikenlaisista haastattelupyynnöistä. Esimerkiksi kesällä 2015 MTV3:n Retrohelmet-ohjelmassa haastatteluvuoroon pääsivät monet artistit, joita ei ollut nähty julkisuudessa vuosikymmeniin – kuten esimerkiksi Satu Pentikäinen, Leena Vanamo tai Anneli Pasanen – mutta Mona Carita kieltäytyi tästäkin kunniasta. Mona Caritan lopullinen vetäytyminen julkisuudesta on omalta osaltaan tehnyt hänen artistiprofiilistaan entistä salaperäisemmän. Jopa internetin keskustelupalstoilla on spekuloitu mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä sille miksi Mona Carita katosi julkisuudesta.

Mona Carita tupsahti suomalaiseen musiikkibisnekseen diskokuumeen ollessa suurimmillaan ja vetäytyi diskon ollessa vielä voimissaan. Hän tulee kantamaan ikuisesti suomidisko-artistin leimaa. Monet diskoa esittäneet kestosuosikit, kuten Eini, Meiju Suvas tai Vicky Rosti ovat vaihtaneet musiikkityyliä diskokauden hiivuttua 80-luvun puolivälin jälkeen, joten heitä ei välttämättä mielletä samalla tavalla yhtä automaattisesti suomidisko-artisteiksi kuin Mona Caritaa. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivas -teoksessa on osuvasti kiteytetty:
"Mona Carita oli kuitenkin aikansa positiivinen ilmiö: ilopilleri, jota diskonnälkäinen viihdemaailma juuri tuona ajankohtana tarvitsi".
Olisikin mielenkiintoista spekuloida, miten Mona Caritan levytysuralle olisi käynyt, jos hän olisikin päättänyt jatkaa vielä vuoden 1983 jälkeen. Voisi olettaa, että hän olisi ehtinyt levyttää vielä ainakin yhden diskoalbumin, jossa olisi ollut entistä kasarimmat syntsataustat. Esimerkiksi vuonna 1985 Eini levytti albumin, jossa hän esitti suomenkielisiä versioita muun muassa Madonnan, Modern Talkingin, Laura Braniganin sekä Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran hiteistä. Näiden artistien tuotantoa olisi varmasti annettu Mona Caritan levytettäväksi. Diskokauden hiipuminen olisi saattanut tietää hankaluuksia Mona Caritan uralle, sillä häntä tuskin pystyi kuvittelemaan levyttämään perinteisempää suomalaista iskelmää, kuten esimerkiksi Eini teki 1980-luvun lopussa. Mutta ehkäpä pelastuksena olisivat toimineet räväkät Samantha Fox ja Sabrina, joiden tuotannoissa olisi voinut olla ammennettavaa. Samanthan ja Sabrinan hengessähän vuonna 1989 läpimurtonsa koki muuan Kikka, joka lopullisesti toi seksin ilosanoman suomalaiseen iskelmään. Mona Caritaahan voisi seksikkään imagonsa ja pikkutuhmien sanoitusten vuoksi pitää eräänlaisena Kikan esiasteena. Artistien välistä yhtäläisyyttä korostaa etenkin se, että Kikka levytti uransa alkuvaiheilla samoja kappaleita, joita Mona Carita oli levyttänyt.

Mona Caritan perintö elää vahvasti
vielä 2000-luvullakin. Vuonna 2002
julkaistu Mikä fiilis -kokoelma saavutti
ilmestyessään runsaasti julkisuutta.
Mona Caritan tuotanto on noussut vuosikymmenien saatossa suomidiskon ystävien keskuudessa arvoon arvaamattomaan. Hänen LP-levyistään tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Hänen levytystuotantonsa rallatukset, kuten Voi mikä Casanova, Casanova Jokunen, Kuti kuti kultasein tai Oikea mies ovat osoittautuneet kulttiklassikoiksi, joiden kohdalla camp-mittari osoittaa todella korkeita lukemia. Tietysti unohtamatta mainita Retkussa on meidän meikkistä. Mona Caritan asemaa suomidiskon eräänlaisena kuningattarena kuvastaa hyvin hänen osuutensa Warner Music Finlandin vuonna 2002 julkaisemalla Mikä fiilis -kokoelmalla, johon koottiin camp-hengessä hulvattomimpia käännösversioita aikansa diskohiteistä. Jo albumin kansikuva mukaili Mona Caritan esikoisalbumia vuodelta 1979. Albumin kansitaiteen ehdoton helmi on sen keskiaukeama, jossa on katkelma hänen Suosikki-lehden haastattelustaan vuodelta 1980.


Mona Caritan tuotannosta julkaistiin ensimmäinen kokoelma vuonna 1990 Fazerin Tähtisolistit-sarjassa. Jostain käsittämättömästä syystä tämä kokoelma Helli mua hiljaa julkaistiin ainoastaan c-kasettina. Cd-formaatissa ensimmäinen Mona Caritan kokoelma on vuonna 1997 julkaistu 20 suosikkia -sarjan kokoelma. Vuonna 2006 julkaistiin toistaiseksi kattavin Mona Carita -kokoelma 30 suosikkia -sarjassa. Mona Carita on levyttänyt yhteensä 49 levytystä, joten tällä tuplakokoelmalla on julkaistu yli puolet hänen tuotannostaan. Siitä huolimatta Retkussa on meidän meikkis -biisin cd-julkaisua piti odottaa vuoteen 2015 asti, kunnes Rocket Records toteutti tämän kulttuuriteon. Mona Caritan molemmilla cd-kokoelmilla on julkaistu melko tasapuolisesti raitoja hänen jokaiselta neljältä albumiltaan.



Aiheesta muualla


monacarita.suntuubi.com

Lähteet


Kirjallisuus:

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Ikävalko Reijo (1998) Täyttä elämää – Kotkan poikii ilman siipii. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Alanko Tero, Järvinen Jani, Nieminen Alex. Mikä fiilis! (Warner Music Finland, 2002).

Doktár Maj-Lis. Mona Carita: 20 suosikkia – Rasputin (Fazer, 1997).

Rantala Juha. Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit (Rocket Records, 2015).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt sekä Suomen albumilistat.

21. toukokuuta 2016

Matka suomidiskon maailmaan

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko. Ennen diskoteemaisia albumiartikkeleita ja muita kirjoituksia on toki määriteltävä, mitä suomidiskon käsitteellä oikein tarkoitetaan.

PSO julkaisi vuonna 1978 diskoteemaisen kokoelmalevyn, jossa muun muassa
Maarit ja Irina Milan laulavat duettona suomenkielisiä versioita Baccaran hiteistä.
Vuonna 2002 Warner Music Finland julkaisi kokoelmalevyn Mikä fiilis, johon oli koottu 15 suomenkielistä versiota 1970- ja 80-lukujen diskoklassikoista. Maailmanlaajuisten klassikoiden suomenkieliset versiot ovat paikoitellen herättäneet hilpeyttä kornien sanoitustensa vuoksi, joten kokoelman julkaisuun liittyi huomattava määrä camp-aspektia. Kokoelman esittelytekstissä Tero Alanko, Jani Järvinen ja Alex Nieminen ovat kirjoittaneet osuvasti diskomusiikin syntyvaiheista:
"Vaikka 1970-luvusta puhutaan usein punkin ja progressiivisen rockin aikakautena, oli vuosikymmenen merkittävin musiikillinen ilmiö disko. Syy diskomusiikin suosioon oli hyvin yksinkertainen: useimmat ihmiset eivät olleet kiinnostuneita punkin anarkiasta ja progen hankalista kappalerakenteista, mutta he pitivät tanssimisesta ja hauskanpidosta. Diskohuuma sai alkunsa 1970-luvun alun New Yorkista. Muutamassa vuodessa disko kasvoi soulin ja funkin suojista irronneesta, erityisesti gay-piirien suosimasta alakulttuurista koko maailman myyntilistat valloittaneeksi ilmiöksi ja sai ensimmäiset omat megatähtensä, kuten Donna Summer ja Barry White. Vähitellen kuuma diskomusiikki saapui myös Suomeen ja sai täällä aivan oman ilmenemismuotonsa."
Usein musiikkihistoriikeissa mainitaan, että yksi Suomen ensimmäisiä diskolevytyksiä olisi ollut vuonna 1974 levytetty Rolf Bergströmin & Pyhimysten Rokkibaby, joka oli luonnollisesti suomenkielinen versio sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa listaykköseksi yltäneestä George McCraen superhitistä Rock your baby. Näihin aikoihin disko alkoikin selvästi yleistyä myös Suomessa. Vuotta aikaisemmin Arto Sotavalta oli levyttänyt laulun Diskosiskosta ja vuonna 1974 ikuistettiin muun muassa Hannen Diskossa tavataan ja Matti Juvan Discolintu, jossa laulettiin kuinka "lintu discon" on "vastakohta kiltin siskon".

Suomalaisia on monissa yhteyksissä luonnehdittu rock-kansaksi tai mörökölli-hevareiden kansakunnaksi. 1970-luvun jälkipuoliskolla Suomessa villitsi kuitenkin todellinen diskobuumi. Kansainväliset muotivirtaukset, kuten John Travoltan tähdittämät elokuvat Saturday Night Fever ja Grease olivat kassamagneetteja myös Suomessa. Suomen virallisilla äänitemyyntilistoilla menestyivät erinomaisesti muun muassa ABBA, Boney M., Donna Summer, Smokie, Village People ja Gloria Gaynor. Baccara-ilmiö valloitti Suomen loppuvuodesta 1977 ja duon albumi oli viisi kuukautta Suomen listaykkönen, kunnes Saturday Night Feverin soundtrack syrjäytti sen. Baccara nautti pohjoismaissa ilmiömäistä suosiota, mutta Suomessa menestys oli aivan omaa luokkaansa: Baccaran albumista tuli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomainen äänite, joka myi yli 100 000 äänitettä. 1970-luvun päättyessä Suomen kaksi myydyintä äänitettä olivat Baccaran albumi sekä Erkki Junkkarisen Ruusuja hopeamaljassa. Tähän eivät suomirokkarit tai muut vuosikymmenen hittinimet pystyneet. Onkin hieman hupaisaa, että suomalaisissa musiikkihistoriikeissa 1970-luvun viimeisiin vuosiin yhdistetään aina lähinnä punk- ja rockabilly-ilmiöt, vaikka disko jyräsi listoilla huomattavasti paremmin kuin Teddy & the Tigers tai Pelle Miljoona konsanaan. Disko todella villitsi Suomessa 1970-luvun viimeisinä vuosina, ja jopa Åke Blomqvist opetti Lauantaitansseissa Suomen kansalle, miten kahdeksasosa-tahtista diskoa tanssitaan oikeaoppisesti.


1970-luku oli Suomessa käännöshittien kulta-aikaa. Kun diskopoljentoinen musiikki alkoi menestyä maailmalla 1970-luvun puolivälin tienoilla, oli luonnollista että kansainvälisistä diskohiteistä alettiin vääntää suomenkielisiä versioita. Pidemmän linjan konkarit Pepe Willberg, Fredi ja Kirka (ja sisarensa Anna) saivat levytettäväkseen Saturday Night Feverin ja Greasen hittibiisejä suomeksi. Aikansa diskohittien suomenkielisiä versioita levyttivät muun muassa Eini, Vicky Rosti, Päivi Kautto-Niemi, Mona Carita, Juhamatti, Taiska ja Satu Pentikäinen vain muutamia mainitakseni.

1970-luvun edetessä diskomusiikista tuli niin selvästi populaarimusiikin valtavirtaa, että myös suomalaiset iskelmäsäveltäjät alkoivat ottaa entistä enemmän vaikutteita diskosta. Etenkin uuden sukupolven säveltäjät – 1970-luvulla sävellysuransa aloittaneet – kuten Veikko Samuli, Jori Sivonen, Kassu Halonen, Esa Nieminen ja Raul Reiman sävelsivät diskovaikutteisia kappaleita. Esimerkiksi sellaiset levytykset, kuten vuosina 1978–79 levytetyt Einin Vielä jossain kohdataan (säv. Halonen), Taiskan Sataa vain (säv. Sivonen) tai Päivin Pakoon (säv. Nieminen) edustivat tyylipuhdasta suomalaisin voimin sävellettyä diskomusiikkia.

Toisaalta disko alkoi olla jo niin dominoiva ilmiö, että miltei jokaisen kaupallista musiikkia levyttävän artistin tuotantoon tuli vähintään jonkinlaisia vaikutteita diskomusiikista. Esimerkiksi Veikko Samulin sävellykset Dannylle ja Armille eivät olleet kaikki välttämättä puhdasoppisia diskobiisejä, mutta laulujen sovituksissa oli kuultavissa elementtejä, jotka olivat ominaisia juuri diskomusiikille. Esimerkiksi "diskoviuluja" käytettiin erittäin viljalti 1970-luvun viimeisten vuosien iskelmälevytyksissä. Katri Helena levytti vuonna 1979 Fredin sävellyksen Kevät, joka on periaatteessa sävellyksenä täysin iskelmällinen, mutta se sovitettiin ajan hengen mukaiseen asuun diskoviuluineen. Monien jo 1960-luvulla aloittaneiden konkareiden – kuten esimerkiksi Tapani Kansan, Frederikin, Marionin ja Lea Lavenin – albumeilla alkoi kuulua entistä enemmän vaikutteita diskomusiikista.

Käsitteellä "suomidisko" ei tässä yhteydessä suinkaan tarkoiteta kaikkea mahdollista Suomessa levytettyä diskomusiikkia. Suomidiskolla viitataan lähinnä sellaiseen musiikkiin, mikä nykyään luokiteltaisiin genrenä iskelmäksi. Vuosikymmenen vaihtuessa Suomessa levytettiin myös katu-uskottavampaa englanninkielistä tanssimusiikkia. Diskojen suosikkilevjä olivat muun muassa Riki Sorsan Can't stand dancing ja Kisun Stop the music. Nuoren Kaija Koon yhtye Steel City toi oman panoksensa Suomen discofunk-piireihin, ja jopa Kojon So mean -albumi kuului niin ikään diskojen soittolistalle. Tällainen diskomusiikki rajataan kokonaan iskelmällisen "suomidiskon" määritelmän ulkopuolelle.

Suomidiskon voisi jakaa luontevasti kahteen vaiheeseen: 1970-luvun diskomusiikkiin ja 1980-luvun konevetoiseen musiikkiin. 70-luvun jälkipuoliskolla levytyksiä säestivät suuret kokoonpanot. Iskelmälevytyksissä käytettiin aktiivisesti jousisoittimia ja sovittajilta vaadittiin taitoa sovittaa sävellys isohkolle orkesterille. 1980-luvun alkaessa syntetisaattorit yleistyvät musiikkiteollisuudessa, ja pian jo suomalaisia iskelmiäkin alettiin säestää koneilla. Erityisesti Jori Sivosta pidetään suomalaisen koneiskelmän pioneerina ja hänen klassikkosävellystään Avaa hakas (1982) ensimmäisenä suomalaisen koneiskelmän varsinaisena klassikkona. Suomidiskon molemmat variaatiot ovat kuultavissa osuvasti esimerkiksi Paula Koivuniemen 80-luvun albumeilla. Paulan menestysalbumilla Vie minut pois vuodelta 1980 diskopoljentoisten laulujen säestyksestä vastaavat vielä suuret kokoonpanot (12 hengen jousisetti ja viiden hengen puhallinsetti), mutta vuosien 1983 ja 1984 albumeilla Lähdetään ja Rakkaustarina soivatkin jo huomattavasti kapeamman soundimaailman syntetisaattorisovitukset. 80-luvun puolivälin tienoilla etenkin Veikko Samulin ja Jori Sivosen säveltämissä iskelmissä sekä heidän tuottamillaan albumeilla käytettiin aktiivisesti aikakaudelle ominaisia konesoundeja.

Syntsa- ja konediskon aikana jatkettiin edelleen maailmanhittien kääntämistä suomeksi. Niin Kim Wilden, Irene Caran, Donna Summerin, Whamin kuin Laura Braniganin menestyksistä haluttiin levyttää suomenkieliset versiot. Jopa Madonnaa ja Modern Talkingia ehdittiin versioida suomeksi ennen kuin suomidiskon levyttäminen hiipui. Konediskon aikakausi synnytti Suomeen uusia diskotähtiä, joista ylivoimaisesti suosituin oli Meiju Suvas. Kaikkein valveutuneimmat iskelmädiggarit muistavat kuitenkin varmasti myös sellaisia tähdenlentoja, kuten Leena Vanamo, Nisa Soraya, Eila Torvela, Tarja Jykylä, Minna Ikonen, Jaana Wilenius tai Marja Koski.

Suomidisko on käsitteenä samalla tavalla harhaanjohtava kuin Finnhits. Vaikka käsitteen nimessä viitataan suomalaisuuteen, merkittävä osa suomidiskoksi luonnehdittavista kappaleista on alun perin käännöskappaleita kansainvälisiltä hittilistoilta. Musiikin kategorisoiminen eri genreihin on aina toki yhtä typerää, mutta suomidiskon kohdalla kategorisoiminen sisältää jo melko suuriakin ristiriitoja. Einin Olen neitsyt ja Tyydytys, Meiju Suvaksen Kova duuni on rahaa tai Seija Simolan Ota kii, pidä mua luokiteltaisiin vaivattomasti iskelmämusiikiksi, mutta juuri kukaan tuskin mieltäisi näiden alkuperäisiä versioita – eli Madonnan Like a virginia, Laura Braniganin Satisfactionia, Donna Summerin She works hard for the moneya tai Modern Talkingin You're my heart, you're my soulia – missään nimessä minkäänlaiseksi iskelmäksi.

Diskomusiikin aikakaudella jotkut artistit joutuivat levytystuotannossaan hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eräänä esimerkkinä voisi mainita Fredin vuonna 1978 julkaistun albumin Tänään, joka tunnetaan nykyään Fredin diskoälppärinä. Fredi, joka oli 70-luvun alussa levyttänyt isojen orkesterien säestämiä suuriskelmiä (kuten Puhu hiljaa rakkaudesta tai Rakkauden sinfonia), ajautui tämän albumin myötä aivan toisenlaiseen maailmaan elektronisen diskomusiikin pariin. Albumin sisältöä luonnehtii kenties osuvimmin Space-yhtyeen klassikon Magic Fly suomenkielisen version nimi Se outoa on. Koneiskelmän aikakaudella Marion levytti kaksi albumia (Elän kauttasi, 1983 ja Nainen, 1984), joiden uudistunut tyyli ei sopinut 1970-luvun supertähdelle parhaalla mahdollisella tavalla. Vuonna 2005 julkaistussa Marionin 4 CD:n boksissa Juha Nikulainen ja Jaripekka Koikkalainen kuittasivat näiden albumien tyylin diplomaattisesti: "ehkä tämän mukana alkanut uudistunut tyyli syntetisaattorisoundeineen oli hieman liian suuri muutos Marionin laulujen ystäville". Esimerkiksi vuonna 1984 levytetyt Aijai ja Okei eivät sisällä varsinaisesti minkäänlaista melodiaa vaan kulkevat lähinnä pelkän kompin varassa. Myös monet muut sielukkaamman musiikin ystävät kirosivat, kun joutuivat 1980-luvulla levyttämään omasta mielestään halpahintaisia koneilla säestettyjä renkutuksia. Lea Laven totesi vuonna 1999 televisiodokumentissa, kuinka 80-luku sisälsi niin paljon "roskaa, jolla ei ollut mitään tekemistä musiikin kanssa".

Suomidiskon aikakausi loppui kuin seinään vuosina 1985–86. Suomessa alkoi iskelmämusiikin kriisi ja iskelmälevyjen myynti romahti. Television musiikkikanavat olivat rantautuneet Suomeen ja ne dominoivat hittilistoja kotimaisin voimin tuotetun musiikin sijaan. Vielä vuonna 1986 diskotyyliä yritettiin jalostaa: Kake Randelinin Kaken rallit -albumilla oli kuultavissa Modern Talking -sävyjä ja Dannyn Ninja-albumilla oli havaittavissa jopa Bad Boys Blue -henkeä. Tällainen dieterbohlen-henkinen eurodiskovaikutteinen "iskelmä" ei kuitenkaan enää onnistunut vetoamaan Suomen kansaan, ja nämäkään albumit eivät myyneet mairittelevasti. Suomidiskon aikakausi alkoi olla jo väistämättä ohi. Konkreettisen esimerkin diskoaikakauden päättymisestä tarjoaa Eini, joka oli vuosina 1978–1985 ollut suomidiskon kärkinimiä. Eini vaihtoi tyylinsä kokonaan ja lähti tanssittamaan suomalaisia tanssilavoille. Kuin alleviivatakseen uutta artistiprofiiliaan, hän levytti vuonna 1989 albumin Lauantai-illan tyttö, joka sisälsi versioita 1950- ja 60-lukujen tanssi-iskelmistä.

2000-luvun alkaessa alkoi 80-luvun nostalgiabuumi, minkä seurauksena myös suomidiskon klassikot alkoivat nousta arvoon arvaamattomaan. Einin tanssikeikoille alkoi ilmaantua uuden sukupolven edustajia, jotka kyselivät 80-luvun diskohittien perään. Mona Caritan LP-levyistä tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Vuosina 2002 ja 2003 Warner Music Finland julkaisi camp-hengessä Mikä fiilis -kokoelmia, jotka sisälsivät kutkuttavimpia suomenkielisiä versioita 70- ja 80-lukujen diskoklassikoista. Varsinkin kokoelmasarjan ensimmäinen kokoelma sai huomattavasti huomiota joukkoviestimissä. Vielä suuremman kulttuuriteon teki vuonna 2015 Rocket Records julkaistaessaan tuplakokoelman Riman alta ja ohi maalin suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit. Näin uudet sukupolvet pääsivät kuulemaan sellaisia aikansa levytyksiä, kuten Stiinan Automaattirakas (Automatic lover), Emilian Satan in love ja Tuijamarian Pac-Man-kuume (Pac-Man fever). Diskomusiikin aikakaudella todella yritettiin kaikenlaista ja miltei kaikki aikansa hitit pyrittiin vielä 80-luvun alussa levyttämään suomeksi. Kaikki yritykset eivät onnistuneet siinä mitä alun perin tavoiteltiin, mutta ainakin osa levytyksistä on noussut vuosikymmenien saatossa sekä camp- että kulttiklassikoiksi.

20. toukokuuta 2016

ESC 2016 – Poliittinen jälkinäytös


61. Eurovision laulukilpailut saatiin viime viikolla päätökseen, mutta jälkijupinat ovat jatkuneet edelleen aktiivisina kuluneen viikon aikana. Keskusteluissa erityistä huomiota on herättänyt Ukrainan voittoviisun 1944 poliittiset aspektit. Kansalaiskeskustelujen perusteella voittanut sävelmä on politisoinut läpeensä koko laulukilpailun. Näiden viljalti esitettyjen näkemysten vuoksi päätin pyhittää viimeisen tämän vuoden viisuja käsittelevän blogipostauksen ikuisuusaiheeseen eli Euroviisujen poliittisuuteen.

Voittiko Ukraina viisut politiikalla?


Ollaan toki rehellisiä. Ilman muuta Jamalan 1944 on myös poliittinen kannanotto. Siihen on syy, että ukrainalaiset haluavat kertoa juuri tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa tarinan, jossa kerrotaan ventovieraiden tunkeutumisesta Krimille. Siihen on syy, että laulu on haluttu lähettää Ukrainan euroviisukarsintoihin tiedostaen, että se voi parhaimmillaan saada kuulijakunnan sadoista miljoonista eurooppalaisista. Viisujen jälkeen kansalaiskeskusteluissa on kuitenkin toistunut käsittämättömän usein väite, jonka mukaan Ukraina olisi voittanut kilpailun pelkästään politikoimalla. Euroviisut ovat kantaneet tämän vuoden kilpailun perusteella leimaa, jonka mukaan kilpailussa voi pärjätä ainoastaan ajamalla poliittista agendaa. Ikään kuin laulussa 1944 ei olisi mitään muita ansioita kuin sen poliittiset viittaukset.

Väitteet, joiden mukaan Ukraina voitti Eurovision laulukilpailun pelkästään poliittisista syistä ovat tietenkin täysin idioottimaisia, eikä idioottimaisia väitteitä vastaan pitäisi lähteä argumentoimaan. Euroviisuissa on nähty ja kuultu vuosikymmenien saatossa lukuisia poliittisia kannanottoja, jotka eivät ole hätyytelleet voittoa. Esimerkkinä voitaisiin mainita juuri Ukrainan edellinen selkeästi poliittinen viisu Razom nas bahato, joka kilpaili Ukrainan itsensä isännöimissä Euroviisuissa vuonna 2005. Razom nas bahato oli Ukrainassa vellonneen Oranssin vallankumousliikkeen tunnussävelmä. Laulun esittäneen GreenJolly-ryhmän riveissä nähtiin paikallinen Paleface ja kitaristikin muistutti etäisesti hieman nuorta Paavo Arhinmäkeä. Oranssin vallankumouksen tapahtumista oli kulunut vasta puoli vuotta, ja Ukrainan oranssi liike nautti Länsi-Euroopan varauksetonta tukea. Eurooppalaiset seurasivat aktiivisesti joukkoviestimien välityksellä, kuinka Neuvostoliitosta irtautunut kansakunta yritti katkaista viimeisetkin siteensä Venäjän hallinnon ikeestä. Ukrainan vallankumousviisu otti suoraan kantaa Eurooppaa kuohuttavaan tapahtumaan. Ukrainalla olisi voinut olla potentiaalia vastaanottaa roppakaupalla sympatiaääniä, varsinkin kun valtio toimi vielä vallankumouksen jälkimainingeissa laulukilpailun isäntämaana. Politikointi ei kuitenkaan auttanut. Ukraina jäi omissa kotikilpailuissaan epätyypillisellä euroviisullaan vaatimattomalle 20. sijalle ainoastaan 30 pisteen saaliilla.

Vuonna 2015 Armenia esitti laulun Face the shadow, jossa laulettiin 100 vuotta aikaisemmin tapahtuneesta Armenian kansanmurhasta, joka on edelleen merkittävä historiapoliittinen kiista. Armenia on saanut traagisten tapahtumien ja vastapuolen ehdottoman kiistämisen vuoksi Länsi-Euroopalta rutkasti sympatiaa. Vaatimaton musikaalisävelmä ja epävireinen livelaulanta ei kuitenkaan saanut eurooppalaisia syttymään. Politikoinnasta huolimatta Armenia sijoittui 16. sijalle 34 pisteellä. Viime vuonna Suomen edustajaksi valitun Pertti Kurikan Nimipäivien piti käydä hakemassa Suomelle viisuvoitto, koska yhtyeen katsottiin edistävän ihmisoikeuksia ainutlaatuisella tavalla. Ei tullut voittoa, vaan semifinaalin jumbosija. Siitä huolimatta, että Suomen karsintakilpailu UMK:n aikana kaikenkarvaiset "viisuasiantuntijat" kävivät julistamassa, että viisut voitetaan aina jollain poliittisella agendalla.

Väitteet siitä, että Ukraina olisi tänä vuonna voittanut Euroviisut vain ja ainoastaan politiikalla on pöyristyttävää vähättelyä Ukrainan voittoesityksen ansioita kohtaan. Ukrainan viisun sävellyksellisiä ansioita ovat kehuneet lukuisat musiikin asiantuntijat. Sävelkulkuja on kuvattu hypnoottisiksi ja rytmiä transsiin vaivuttavaksi. Laulun esittänyt Jamala oli viisufinaalin taitavimpia laulajia ja hän pääsi laulussa esittelemään laajaa äänialaansa. Jamala on myös uskottava tulkitsija, joka onnistui vaikuttavasti ja väkevästi esittämään tarinansa kiperästä aiheesta. Viisua on kuvattu aavemaiseksi ja ahdistavaksi. Ukrainan voittolaulussa 1944 on euroviisuksi poikkeuksellisen vahva tunnelataus, joka jää vaivaamaan mieltä. Riehakkaissa euroviisubileissä Ukrainan esitys sai juhlijat hiljentymään. Se on saanut katsojat herkistymään ja liikuttumaan. Esityksessä oli ainutlaatuinen intensiivisyys, jonka ansiosta Ukrainan esitys oli pitkän viisufinaalilähetyksen dramaturginen kohokohta. Ukrainan viisussa on elementtejä, jotka tehosivat niin musiikin asiantuntijoista koottuihin raateihin kuin kotona television äärellä istuneisiin puhelinäänestäjiin. Vaikka Ukrainan laulun sanoitus olisikin ollut täysin epäpoliittinen, esityksessä oli paljon ominaisuuksia, joiden ansiosta se olisi voinut ilman muuta voittaa laulukilpailun.

Valitettavasti tässä tasapäisyyttä rakastavassa maailmassa vaikuttaa siltä, että mikäli euroviisuvoittajassa on edes jotain hieman epätyypillisempää, niin juuri sen erilaisen elementin uskotaan olevan ratkaisevin syy voittoon. Käsittelin aihetta tässä blogissa jo helmikuussa 2015 kirjoituksessa Riittääkö pelkkä erilaisuus viisuvoittoon? Siinä nostin esille, kuinka esimerkiksi vuonna 1998 israelilaisen Dana Internationalin väitettiin aikoinaan voittaneen viisut pelkästääny "seksuaalivähemmistöjen salaliiton" vuoksi. Ajatuksenjuoksun logiikka menee sillä tavalla, että Dana Internationalin uskottiin voittaneen Euroviisut vain ja ainoastaan sen vuoksi, että hän oli joskus menneisyydessä korjauttanut sukupuolensa, eikä kilpailusävelmässä Diva nähty ilmeisesti minkäänlaisia ansioita. Lordin voiton syyksi on esitetty ainoastaan maskit ja erilaisuus, vaikka yhtyeen viisuesityksessä oli paljon muitakin ansioita. Conchita Wurstin voiton syyksi on väitetty ainoastaan karvoitusta hänen kasvoillaan ja sen myötä hänen edustamaansa viestiä erilaisuuden hyväksymisestä. Ikään kuin Conchitan upealla lauluäänellä ja vaikuttavan pysäyttävällä esityksellä ei olisi ollut minkäänlaisia vaikutuksia hyvään kilpailumenestykseen. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Ukrainan Jamala tulee edustamaan jatkumoa tässä samassa sarjassa, ja hänen kohdallaan tullaan hamaan ikuisuuteen asti väittämään hänen voittaneen viisut vain ja ainoastaan poliittisista syistä.

Ukrainan voittoviisun 1944 poliittisuus on herättänyt närää, koska Eurovision laulukilpailuun ei saisi sekoittaa politiikkaa. Yllättävän laajat kansankerrokset vaikuttavat olevan tietoisia siitä, että Euroviisujen säännöt kieltävät politikoinnin. Euroviisujen sääntöihin on kirjattu tarkalleen näin:
"No lyrics, speeches, gestures of a political or similar nature shall be permitted during the ESC. No swearing or other unacceptable language shall be allowed in the lyrics or in the performances of the songs. No messages promoting any organization, institution, political cause or other, company, brand, products or services shall be allowed in the Shows and within any official ESC premises (i.e. at the venue, the Eurovision village, the Press Centre, etc.)."
Sääntöpykälä ei loppujen lopuksi ota kovinkaan yksinkohtaisesti kantaa mihinkään. Näkemykseni mukaan säännön tarkoituksena on lähinnä varmistaa Euroviisuista vastaaville tahoille veto-oikeus, jossa se voi tarvittaessa vedota sääntöön, mikäli jonkin kilpailukappaleen katsotaan ylittävän hyvän maun rajat. Sääntöä on sovellettu ratkaisevasti vain yhden ainoan kerran. Vuonna 2009 Euroopan yleisradioliitto EBU hylkäsi Georgian Moskovan viisuihin valitseman kappaleen We don't wanna put in. Sen lisäksi sääntöpykälän vuoksi muutamien viisujen sanoituksiin on tehty muutoksia. Ukrainan vuoden 2005 viisusta Razom nas bahato sensuroitiin suorat viittaukset presidentti Juštšenkoon ja Espanjan viisusta 2008 Baila el chiki chiki niin ikään maininnat espanjankielisten maiden poliitikoista. Vuoden 2015 Armenian euroviisun alkuperäinen nimi oli Don't deny, mutta EBU kehotti sääntöön viitaten muuttamaan laulun nimen neutraalimpaan muotoon ja siitä tuli Face the shadow.

Jamalan 1944-viisussa ei suoranaisesti ajettu minkäänlaista poliittista agendaa. Poliitikkaa on mahdoton riisua kokonaan pois kulttuurista. Politiikka on läsnä kaikkialla urheilukilpailuista lähtien. Jos kaikki mahdollinen politiikkaan liittyvä olisi kirjaimellisesti kiellettyä Euroviisuissa, aika moni kilpailukappale rikkoisi siinä tapauksessa sääntöjä. Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Kaseva kirjoitti osuvasti ansiokkaassa näkökulmassaan:
"Mutta päätös päästää 1944 mukaan oli ainoa oikea. Viisuissa ei pidä sallia kirjaimellisia hyökkäyksiä jotakin maata kohtaan, se on selvä. Mutta jos oman suvun tositarinasta ei saisi laulaa mutta seteleillä voi mielin määrin varmistella voittoaan, kertoisi se jotain perinpohjaisen vastenmielistä Euroviisuista.
Jos sunnuntain vastaisena yönä ajatuksemme palasivat hetkeksi Krimille, hyvä. Moni taisi sitä paitsi ensi kertaa edes kuulla Krimin tataareista ja heidän historiastaan."
Ja kuten viisut voittanut Jamala sen itse totesi: "Taiteessa on kyse siitä, että jaetaan jotakin, mikä on tärkeää tässä maailmassa."

Poliittisesti kiinnostava viisuvuosikerta 2016


Vaikka on kohtuutonta väittää Ukrainan voittaneen vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut pelkästään politiikalla, on myönnettävä, että vuoden 2016 viisut olivat poliittisessa mielessä kiinnostavimmat pitkään aikaan. Kun Euroopassa kuohuu, Euroviisuista voi tulla poliittinen pelikenttä. Uusi käytössä ollut äänestysjärjestelmä huipentui juuri Venäjän ja Ukrainan väliseen kaksintaisteluun. Kaksi valtiota, joiden välit ovat jännittyneessä tilassa, kisasivat viime metreille asti koko Euroopan nähden viisujen voitosta. Vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut tulevat jäämään historiaan juuri tästä syystä. Tulevaisuudessa juuri tämä vastakkainasettelu tullaan näkemään yhtenä symbolisena osoituksena Ukrainan ja Venäjän välisessä konfliktissa. Viisutulos voidaan nähdä Daavidin ja Goljatin taisteluna, jonka heikompi osapuoli voitti. Asetelmaa korostaa entisestään, että Venäjä kilpaili viisuissa isolla rahalla, visuaalisesti näyttävällä show'lla ja kaupallisella kilpailukappaleella. Venäjä oli myös koko kevään vedonlyönnin ylivoimainen ykkössuosikki. Ukrainan taloudellinen tilanne on tällä hetkellä heikko, eikä Ukrainan delegaatiolla ollut varaa samanlaisiin erikoisefekteihin kuin Venäjällä. Silti Ukraina onnistui päihittämään ennakkosuosikki-Venäjän ja vieläpä haastavammalla laululla ja epätyypillisellä euroviisulla.

Venäjän Sergey Lazarev oli koko kevään Euroviisujen suurin ennakkosuosikki
mutta joutui lopulta tyytymään kolmanteen sijaan
Viisutulosta on kritisoitu muun muassa sen vuoksi, että joidenkin näkemysten mukaan raadit olisivat poliittisista syistä antaneet tukensa Ukrainalle. Raatiäänestyksessä Ukraina sijoittui toiseksi 211 pisteellä, kun taas Venäjä jäi viidenneksi 130 pisteellä. Arvostelijat ovat hämmästelleet, miten Venäjän suuri ennakkosuosikki Sergey Lazarev ja viisunsa You are the only one jäi raatiäänestyksessä niinkin alas, vaikka se oli yleisöäänestyksen ylivoimainen ykkönen 361 pisteellä. Ukraina sijoittui yleisöäänestyksessä toiseksi 323 pisteellä. On tietenkin mahdollista, että joidenkin maiden raadit ovat halunneet äänestystuloksellaan osoittaa poliittista tukeaan Ukrainalle, mutta voisiko Venäjän "heikko" sijoitus raatien keskuudessa johtua yksinkertaisesti siitä, että raadit tekivät vain työnsä kunnolla. Vaikka Venäjän viisu oli tuotettu viimeisen päälle ja esitys oli vaikuttava, niin itse sävellyksen musiikilliset ansiot eivät ehkä kuitenkaan olleet kovinkaan ainutlaatuiset. Siinä missä Måns Zelmerlöwin Heroes-viisuvoittajassa toisinnettiin 2010-luvun tyypillisen pop-musiikin (à Aviici ja David Guetta) elementtejä, Venäjän You are the only one kuulosti laululta, joita Euroviisuissa kuultiin runsaasti jo edellisen vuosikymmenen puolella. Esimerkiksi Suomen raadin puheenjohtajan Jurekin lausunnot myötäilevät edelläkuvailemaani näkemystä. Yleisö antaa äänensä esitykselle, joka onnistuu vaikuttamaan heidät ensinäkemältä parhaiten. Venäjän visuaalisesti upea show varmasti kiinnitti jokaisen katsojan huomion. Raatien tehtävänä on kuitenkin ruotia kilpailukappaleiden musiikillisia ansioita ja kiinnittää huomiota sellaisiin aspekteihin, jotka eivät välttämättä saa suurelta yleisöltä huomiota.

Norjaa Kiovan Euroviisuissa vuonna 2005 edustaneen Wig Wam -yhtyeen
solisti Åge Sten "Glam" Nielsen osoitti tukensa Ukrainan oranssille liikkeelle.
Vuoden 2017 Eurovision laulukilpailut järjestetään näillä näkymin Ukrainassa. Kansalaiskeskusteluissa on jo ehditty pohtia kykeneekö maa toimimaan nykyisessä poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa viisuisäntänä. Hyvin todennäköisesti pystyy. Ukrainalla on jo kokemusta Euroviisujen järjestämisestä, sillä vuoden 2005 kilpailut järjestettiin Kiovassa. Silloinkin valtiossa kuohui, kun loppuvuodesta 2004 Oranssi vallankumousliike ryhtyi protestoimaan epäreiluja presidentinvaaleja vastaan. Oranssin vallankumouksen jälkimainingeissa Euroviisujen järjestelyt ajautuivat retuperälle. Euroviisujen ylimpänä valvojana toiminut Svante Stockselius on myöhemmin kertonut, että hän oli jo siirtämässä vuoden 2005 kisaisännyyden toisen maan yleisradioyhtiölle. Stockselius sai ärähtelyidensä jälkeen Ukrainan valtionjohtoa myöten vakuuttelut sille, että valtio tulee pitämään kaikin tavoin huolta kilpailujärjestelyjen onnistumisesta. Lopulta Ukraina selvisi Euroviisujen järjestämisestä moitteettomasti.

Jos haluaa ajatella optimistisesti, niin Eurovision laulukilpailun järjestäminen saattaa olla juuri sellainen tapahtuma, mitä Ukrainan kaltainen valtio tässä tilanteessa tarvitsee. Vuoden 2017 Eurovision laulukilpailujen järjestäminen voi nousta Ukrainan historiassa samanlaiseen asemaan kuin esimerkiksi vuoden 1952 Olympialaiset ja Armi Kuuselan voitto Miss Universum -kilpailuissa Suomelle. Molempien edellämainitun kahden kansainvälisen tapahtuman on tulkittu vaikuttaneen suomalaisten kansalliseen itsetuntoon ja sävyttäneen sodanjälkeisen Suomen kansainvälistä asemaa. Keväällä 2017 kovia kokenut Ukraina saa olla viikon ajan Euroopan katseiden kohteena ja keskipisteenä. Tilanne saattaa muistuttaa vuosien 2001–2002 asetelmaa, kun Viro ensimmäisenä Itä-Euroopan valtiona voitti Euroviisut ja sai kilpailut järjestettäväkseen. Viron valtionjohto piti molempia tapahtumia ainutlaatuisina ja historiallisina valtionsa kehityksen kannalta. Viisuvoiton myötä virolaiset poliitikot runoilivat Viron todistaneen olevan täysiverinen eurooppalaisvaltio, joka harppaa Euroopan ytimeen laulaen. YLEn Elävässä arkistossa on hauskoja uutispätkiä Viron viisuvoitosta ja kisajärjestelyistä. Euroviisujen järjestämisen virolaiset kokivat ainutlaatuisena mahdollisuutena tehdä maataan tunnetuksi eurooppalaisille ja hälventää länsieurooppalaisten ennakkoluuloisia stereotypioita köyhästä neuvostovaltiosta.

Armenian ja Azerbaidžanin välienselvittely sai uuden luvun 


Vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut olivat poliittisesti erittäin mielenkiintoiset muistakin syistä kuin vain Ukrainan ja Venäjän välisestä vastakkainasettelusta. Myös muut IVY-maat pitivät huolta siitä, ettei politiikkaa ja Euroviisuja eroteta toisistaan. Huhtikuussa 2016 Armenian ja Azerbaidžanin rajakonflikti Vuoristo-Karabahissa kärjistyi aseellisiin taisteluihin. Sen seurauksena Armenian ja Azerbaidžanin välienselvittely Eurovision laulukilpailuissa sai tänä vuonna uuden luvun. Armenian edustaja Iveta Mukuchyan heilutteli ensimmäisen semifinaalin lähetyksessä artistilämpiössä Vuoristo-Karabahin tasavallan lippua. Tempaus oli vastoin Euroviisujen sääntöjä, sillä tänä vuonna EBU oli asettanut tarkat määräykset sille, millaisia lippuja Euroviisuihin saa tuoda mukaan, eikä Vuoristo-Karabahin lippu täyttänyt näitä kriteerejä, sillä yksikään valtio ei ole tunnustanut Vuoristo-Karabahin tasavallan itsenäisyyttä.

Semifinaalin jälkeisessä jatkoonpääsijöiden lehdistötilaisuudessa sattui kiusallinen tilanne, kun azerbaidžanilainen toimittaja esitti vastalauseensa Armenian artistin tempaukselle. Toimittaja ilmaisi mielipiteensä tilanteessa, jossa paikallisen toimittajan olisi pitänyt esittää kysymys Azerbaidžanin omalle edustajalle Samralle. Armenia sai semifinaalitempauksestaan varoituksen ja uhkauksen, että maa tullaan diskaamaan kilpailuista, mikäli se vielä virallisissa yhteyksissä käyttää Vuoristo-Karabahin lippua. Armenian edustaja Mukuchyan ilmoitti julkisuuteen, että hän halusi lipulla osoittaa toivovansa rauhaa Vuoristo-Karabahin alueelle. Finaali-iltana lauantaina kilpailuareena Globenin yläpuolella lenteli pienkone, joka kantoi perässään lakanaa, jossa luki Karabach Iveta. Vielä ei ole tiedettävästi todistettu, mikä taho oli tempauksen takana. Kyseessähän saattoi mahdollisesti olla Armenian poliittisten vastustajien sabotointiyritys saada maa diskatuksi kilpailusta.

Armenia ja Azerbaidžan ovat selvitelleet Vuoristo-Karabahin konfliktia ennenkin Euroviisuissa. Armenia oli Kaukasuksen valtioista ensimmäinen, joka liittyi euroviisuperheeseen. Vuosi oli 2006. Kahdella ensimmäisellä osallistumiskerrallaan Armenia pärjäsi kilpailussa hyvin, minkä myötä Azerbaidžan havahtui tilanteeseen ja halusi myös päästä osaksi tätä laulukilpailua, jossa sen vihollismaa näyttäytyi positiivisessa valossa. Azerbaidžan ilmoittautui ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuihin vuonna 2008. Potentiaalisia ehdokkaita maan ensimmäiseksi euroviisuedustajaksi ruodittiin jopa Azerbaidžanin kulttuuriministeriössä asti. Ministeriön edustaja Vugar Jamalzadeh antoi lausuntoja Azerbaidžanin motiiveista liittyä euroviisuperheeseen:
"It is necessary for us to win Eurovision song contest where our undesired neighbors will participate."
Vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuissa Moskovassa jokaista kilpailuesitystä edelsivät modernilla teknologialla valmistetut videopostikortit, joissa nähtiin vuorossa olevan maan tunnetuimpia nähtävyyksiä. Armenian postikorttiin oli päätynyt Vuoristo-Karabahissa sijaitseva erittäin kuuluisa monumentti, jota yleisimmin Länsi-Euroopassa kutsutaan sen englanninkielisellä nimellä We are our mountains. Monumentti näkyi semifinaalilähetyksessä Armenian postikortissa. Azerbaidžan teki postikortista välittömästi protestin, koska sen mielestä monumentti ei missään nimessä kuulunut Armenialle. Finaalilähetystä varten monumentti leikattiin pois Armenian postikortista, vaikka se muuten säilyi samanlaisena. Myöhemmin finaalilähetyksen aikana Armenia pääsi kuitenkin kostamaan Azerbaidžanille. Kun kilpailun äänestysvaiheessa oli Armenian äänestysvuoro ja lähetyksessä otettiin yhteys Armenian pisteidenlukijaan Sirusho Harutyunyaniin, armenialaiset olivat valinneet taustakuvaksi juuri tuon samaisen kiistanalaisen monumentin, ja vilahtipa kuva monumentista myös Sirushon paperialustalla, josta hän oli lukevinaan pisteet.

Vuoden 2009 Euroviisujen jälkeen maailmalla kohistiin uutisesta, jonka mukaan azerbaidžanilaiset, jotka olivat äänestäneet viisuissa Armeniaa, joutuivat kuulusteluihin Azerbaidžanin Kansallisen turvallisuuden ministeriöön ja tekemään kirjallisen selvityksen äänestyspäätöksestään. Peräti 43 azeria oli uskaltautunut äänestämään Armeniaa. EBU:lla ei ollut valtuuksia puuttua Azerbaidžanin toimiin, mutta seuraavasta vuodesta lähtien sääntöihin lisättiin, etteivät euroviisuäänestyksen teletietotunnisteet saa joutua vääriin käsiin.

Vuonna 2011 Azerbaidžan voitti Eurovision laulukilpailut ja maa sai järjestettäväkseen seuraavan vuoden kilpailut. Armenia oli alun perin osallistumassa kilpailuun, sillä se olisi mahdollistanut melkoisen arvovaltatappion Azerbaidžanille. Armenian kansalaisilla kun ei ole mitään asiaa Azerbaidžanin maaperälle. Azerbaidžan ei olisi kuitenkaan voinut sulkea Armeniaa pois kilpailuista, sillä silloin EBU olisi evännyt Azerbaidžanilta kisaisännyyden. Jokaisella EBU:n jäsenvaltiolla on oltava tasapuoliset mahdollisuudet osallistua kilpailuun. Azerbaidžanin olisi näin pitkin hampain täytynyt hyväksyä Armenian delegaatio mukaan Bakun Euroviisuihin. Myöhemmin kuitenkin Armenian esiintyvien taiteilijoiden ammattiliitto vetosi Armenian yleisradioon. Ammattiliitto ei halunnut, että yksikään armenialainen esiintyjä joutuisi tilanteeseen, jossa sen olisi esiinnyttävä vihollisvaltion järjestämässä tapahtumassa. Vetoomuksen seurauksena Armenia päätti vetäytyä vuoden 2012 Eurovision laulukilpailuista.