31. tammikuuta 2015

UMK15 on historiallinen viisukarsinta


Piakkoin alkaa vuoden 2015 Uuden Musiikin Kilpailu, jossa etsitään Suomen 49. euroviisuedustaja. UMK-ehdokkaiden sijaan ensimmäinen mielenkiintoni heräsi tuotantoryhmän kommentteja kohtaan. Helsingin Sanomien verkkosivuilla 13.1.2015 julkaistussa Mari Koppisen artikkelissa Euroviisuehdokkaat:Viemme teidät hurmokseen siteerataan tuottaja Anssi Aution näkemyksiä. Artikkelissa myönnetään, että UMK-formaatin oli alun perin tarkoitus tehdä selvä pesäero Euroviisuihin, mutta tänä vuonna pesäero aiotaan kuroa umpeen. UMK2015 aikoo olla rehellisemmin euroviisuedustajan valintatilaisuus. Anssi Autio sanoi lehdistölle: "Emme ole yrittäneet enää feidata eroa viisuihin. Pesäero ei ollut viisasta, se ero koitui myös UMK:n vahingoksi."

Suomen euroviisukarsintojen historiassa on itse asiassa sangen harvinaista, että tuotantoyhtiö pyrkii ikään kuin tarkoituksella palaamaan menneisiin käytäntöihin. Tuotantoyhtiön lausunnoista on pääteltävissä, että vuonna 2012 tapahtunut nuorennusleikkaus ja formaattiuudistus perinteisistä euroviisukarsinnoista tosi-tv-ohjelmaa muistuttavaan Uuden Musiikin Kilpailuun on ollut osittain epäonnistunut, minkä vuoksi tämän vuoden formaatti tulee muistuttamaan jälleen perinteisiä euroviisukarsintoja. Suomen euroviisukarsintojen historiassa on hyvin harvoin tehty tietoisesti käänteitä, joissa vaikutteita pyritään ottamaan menneisyydestä. Sen sijaan erinäiset nuorennusleikkaukset ja uudistumiset ovat kuuluneet Suomen viisukarsintojen historiaan jo pitkään.

Mari Pajala on ansiokkaassa väitöskirjassaan Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria (2006) tuonut esille, kuinka uudistukset, ”sukupolvenvaihdokset” ja ”nuorennusleikkaukset” ovat olleet viisukarsintojen toistuva teema jo 1980-luvulta lähtien. Pajala luettelee ainakin seuraavat uudistusyritykset:

  •  Vuoden 1984 euroviisukarsinnoissa luvattiin sukupolvenvaihdos.
  •  Vuoden 1987 euroviisukarsintojen kutsukilpailun tavoitteeksi kuvailtiin ”veren muutosta ja uusia kasvoja”.
  • Vuoden 1990 euroviisukarsinnoissa Beatin voitto tulkittiin nuorten esiinmarssiksi.
  • Vuoden 1994 kirjoitettiin karsintojen ”nuorennusleikkauksesta” ja ”uusien kykyjen esiinmarssista”, jota hoettiin myös vuonna 1996.
  •  Vuoden 1998 karsinnoissa uusi tuottaja Olof Qvickström pyrki esimerkiksi juontajavalinnoilla tekemään kilpailusta nuorekkaampaa, minkä myötä Suomi tuotaisiin ”viimeinkin euroviisuajassakin 90-luvulle”. (Pajala 2006, 60–62)

Lisäksi uudistusyrityksiä oli jälleen vuonna 2005, kun kilpailua kutsuttiin juontamaan lähinnä nuorisolle suunnatuista ohjelmista tutut Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen. Lisäksi myös kilpailijakaarti oli vuonna 2005 huomattavasti nuorekkaampaa kuin edellisenä vuonna, jolloin mukana oli runsaasti esimerkiksi tangokuninkaallisia ja muita pitkän linjan iskelmätähtiä.

Viimeisin merkittävä karsintauudistus oli vuonna 2012, jolloin perinteinen euroviisukarsinta heitettiin romukoppaan Uuden Musiikin Kilpailun tieltä. UMK:n oli tarkoitus olla nuorille aikuisille suunnattu musiikkiohjelma. Kuten Helsingin Sanomien artikkelissakin mainitaan, Uuden Musiikin kilpailua ”yritettiin myös suunnata TV2:n silloisen suuntauksen mukaan nuorisolle eli alle 30-vuotiaille suomalaisille”.

Pajalan määritelmän mukaan toistuvat puheet uudistamisista ja nuorennusleikkauksista ilmentävät Yleisradion huolta Eurovision laulukilpailun ja euroviisukarsintojen vanhanaikaisesta maineesta. Pajala kirjoittaa: ”Uudistumispuheen toistuminen vuodesta toiseen kertoo, että karsintakilpailun vanhahtava maine on säilynyt ongelmana.” (Pajala 2006, 62)

Suomen euroviisukarsintojen historia on siis sisältänyt jo yli 30 vuoden ajan lukuisia uudistamisyrityksiä. Sen sijaan tietoiset lausunnot siitä, kuinka euroviisukarsinnoissa pyritään jälleen ottamaan vaikutteita menneisyydestä tai perinteisistä käytännöistä, ovat äärimmäisen harvinaisia. Tämän vuoden UMK:n lisäksi mieleeni tulee ainoastaan vuoden 2006 karsinnat, jolloin tuottaja Timo Suomi ilmaisi toiveensa, että Suomen karsinnat alkaisivat jälleen tuottaa hittejä. (Murtomäki 2007, 226) Tällä lausunnolla pyrittiin viittamaan mitä todennäköisemmin 1960-, 70- ja 80-lukujen Suomen karsintoihin, jolloin monista karsintaan osallistuneista kappaleista syntyi ikivihreitä ja ne nousivat Suomen listoille. Vuoden 2006 karsinnoissa tavoitteessa onnistuttiin melko hyvin ja "paluun vanhaan" voitiin sanoa tehneen hyvää euroviisukarsintojen instituutiolle. Tietysti vuoden suurin hitti oli sattuneista syistä Hard rock hallelujah, mutta myös Kerkko Koskisen säveltämä Shanghain valot nousi valtakunnalliseksi radiohitiksi ja nauttia suosiota muidenkin kuin iskelmänkuuntelijoiden joukossa. Pienempiä menestyksiä olivat muun muassa Janen V.I.P., jota soitettiin nuorisolle suunnatuilla radiokanavilla sekä Johanna Pakosen Kerta viimeinen, joka taas päätyi iskelmämusiikkiin keskittyvien radiokanavien soittolistoille. Vaikka nykyaikana tämä saattaa kuulostaa oudolta, niin vuonna 2006 oli suorastaan vallankumouksellista, että euroviisukarsinnoissa kilpailleet kappaleet soivat radiokanavilla normaalisti muiden kappaleiden joukossa ilman erinäistä ”euroviisuleimaa”. Esimerkiksi vuosien 2002–2005 euroviisukarsinnoista ei juurikaan noussut minkäänlaisia hittejä radiokanaville. 

Miksi tänä vuonna Uuden Musiikin Kilpailu muistuttaa sitten jälleen perinteisempää euroviisukarsintaa? Koppisen artikkelissa kerrotaan yleisön suhtautumisen Eurovision laulukilpailuja kohtaan muuttuneen:
”Viisujen ’feidaamista’ ei ole kannattanut harrastaa enää senkään vuoksi, että yleisön suhde Euroviisuihin on yhtäkkiä muuttunut. ’Tämän päivän nuoret pitävät sitä makeana juttuna. Oma sukupolveni on ajatellut viisuja lähinnä laimeana juttuna’, Autio sanoo.”

No, voidaan tietysti miettiä, ovatko Euroviisut varsinaisesti nuorten mielestä ”makea juttu” (kenties lausunto olikin tarkoitettu ironiseksi), mutta Euroviisuilla ei ole enää samanlaista negatiivista leimaa kuin sillä oli vielä esimerkiksi 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla. Tähän muutokseen lienee kaksi merkittävää syytä, jotka molemmat liittyvät Lordiin.

1) Ensimmäinen muutos on tietenkin se, että Suomi onnistui lopulta vuonna 2006 voittamaan laulukilpailun. Eurovision laulukilpailun yhteydessä puhuttiin usein ”kansallisesta traumasta”, mikä johtui Suomen poikkeuksellisen heikosta menestyksestä. Euroviisuvoiton myötä ”kansallinen trauma” on poistunut, eivätkä suomalaiset suhtaudu Euroviisuihin enää haudanvakavasti. Kansakuntamme camp-estetiikan ymmärrys lienee myös lisääntynyt. Viisukilpailuun ei enää tarvitse lähteä hampaat irvessä kilpailemaan. Kun Suomi on kerran jo voittanut, voimme kilpailla kilpailussa siinä missä muutkin osallistujamaat, eikä enää haittaa, vaikka kilpailussa ei pärjäisikään. 

2) Euroviisuissa on menossa uudenlainen nousukausi, eräänlainen renessanssi, minkä myötä laulukilpailu on jälleen tuottanut menestyviä hittejä. Näkemykseni mukaan nousukausi alkoi juuri vuonna 2006, kun Lordi voitti Euroviisut. Lordi oli ensimmäinen euroviisuvoittaja pitkään aikaan, joka saavutti viisuvoittonsa myötä kansainvälistä menestystä. Edelliset euroviisuvoittajat, jotka ovat nousseet kilpailun myötä edes jonkinlaiseen varteenotettavaan kansainväliseen suosioon, ovat Johnny Logan (1987) ja Céline Dion (1988). Lordi oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Vuoden 2009 voittaja Alexander Rybak osoitti, että euroviisuvoittokappaleesta voi tulla maanosan laajuinen hittikappale. Euroopan yhteislistalla (Euro DigitalSongs) Rybakin Fairytale nousi parhaimmillaan kolmanneksi. Trendiä jatkoi seuraavana vuonna Lenan Satellite, josta tuli vielä suurempi menestys. Laulu nousi Euroopan listan ykkössijalle ja se oli yksi vuotensa soitetuimpia radiohittejä monissa Euroopan maissa. Vuoden 2011 vahingon jälkeen Euroviisut tuottivat jälleen superhitin, Loreenin Euphoria oli todellinen paneurooppalainen superhitti, joka oli listaykkönen 17 maan listalla ja peräti 28 maassa paras listasijoitus oli kolmen parhaan joukossa. Myös viime vuonna toiseksi sijoittunut Alankomaiden edustussävelmä Calm after the storm saavutti korkeita listasijoituksia monissa Euroopan maissa. 

Vaikka Euroviisujen uusi nousukausi oli jo alkanut, kun UMK lanseerattiin vuonna 2012, tuotantoryhmän näkemys Euroviisuista ei ollut ajan tasalla. Aution luonnehdinta viisuista ”laimeana juttuna” kuvastaa tyypillistä suhtautumista Euroviisuihin 1990-luvulla. Jos laulukilpailu on voinut tuottaa sellaisia hittejä, kuten Satellite tai Euphoria, ei liene ihme, että uusi sukupolvi, jolla ei ole omakohtaista kokemusta Euroviisujen synkemmästä menneisyydestä, suhtautuu kilpailuun myönteisesti. 

Lähteet:
Murtomäki Asko (2007) Finland 12 points – Suomen Euroviisut. Kustannusosakeyhtiö Teos.

Pajala Mari (2006) Erot järjestykseen – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Koppinen Mari: Kaikkien aikojen värikkäin Uuden musiikin kilpailu starttasi – mukana iskelmää, punkia, oopperaa ja joikua. Euroviisuehdokkaat: Viemme teidät hurmokseen, 13.1.2015 Helsingin Sanomien verkkosivut  www.hs.fi/kulttuuri/a1421118687556

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti