23. elokuuta 2015

Einin Kesä ja yö – ja hyödyntymätön hittipotentiaali


Vuonna 1984 suomalaisen kasari-iskelmän kolme kovaa nimeä Veikko Samuli, Raul Reiman ja Jori Sivonen yhdistivät voimansa ja kynäilivät Einin levytettäväksi kappaleen Kesä ja yö. Samuli sävelsi, Reiman laati pohjoisen kesää ylistävän tekstin ja Sivonen sovitti laulun ajan hengen mukaiseksi kasaridiskoiskelmäksi. Laulu julkaistiin alun alkaen vain singlen b-puolella. Kiekon paraatipuolella julkaistiin Kellot käy, joka on suomenkielinen versio unkarilaisesta rokahtavasta kasaridiskobiisistä Holnap hajnalig. (Finnlevy FS189)

Kesä ja yö -kappale tuli vielä saman vuoden syksyllä sangen tutuksi hyvin monelle suomalaiselle. Laulu nimittäin päätyi Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvan kohtaukseen, jossa Uuno, Sörsselssön ja Härski-Hartikainen viettävät klassisen väärinkäsityksen vuoksi ravintolan kabinetissa ökyillallista puolustusministeriön laskuun. Kabinetissa vierailee myös Eini omana itsenään (eli kyse on nk. "cameo-roolista") esittämässä pätkän Kesä ja yö -kappaleesta.


Ere Kokkosen ohjaama ja käsikirjoittama Uuno Turhapuro armeijan leivissä (ensi-ilta 31.8.1984) on yksi kotimaisen elokuvahistorian suurtapauksia. Elokuva keräsi uskomattoman suuren katsojamäärän, sillä teatterissa sen kävi katsomassa yli 750 000 katsojaa. Elokuva on näin ollen yksi Suomen kaikkien aikojen katsotuimpia elokuvia. Sitten Edvin Laineen 1960- ja 70-lukujen vaihteessa ohjaamien Täällä Pohjantähden alla -filmatisointien yksikään toinen kotimainen elokuva ei ole saavuttanut noin suurta katsojamäärää. Uuno Turhapuro armeijan leivissä oli 1980-luvun katsotuin elokuva Suomessa. Vielä erikseen täytyy korostaa, että kyseessä ei ollut vain katsotuin kotimainen elokuva, vaan todellakin kaikista mahdollisista elokuvista vuosikymmenen katsotuin Suomessa. 1980-luvun kansainvälinen kassamagneetti E.T. sai Suomessa tyytyä "vain" 689 484 katsojaan. (2000-luvun uusintajulkaisun myötä katsojaluku nousi 715 000 tienoille, mikä ei vieläkään riitä päihittämään Uunoa.)

Einin Kesä ja yö sai siis elokuvan myötä melkoisen yleisön. Laulua ei kuitenkaan ilmeisesti ole tehty varsinaisesti elokuvaa varten, vaikka joskus näinkin on jossain väitetty. Eini kertoi tänä kesänä MTV3:n Retrohelmet-ohjelman haastattelussa, että Spede Pasanen oli kuullut kappaleen ja innostunut erityisesti sanoituksen kohdasta "pois, pois on arki ja työ". Mikäpä sopisi paremmin Uuno Turhapuron mentaliteettiin? Tästä oli syntynyt ajatus käyttää juuri tätä kappaletta elokuvan kohtauksessa. Eini oli käynyt markkinoimassa kappaletta myös Levyraati-ohjelmassa. Kuten ajan henkeen kuului, iskelmät saivat Levyraadissa armotonta kyytiä ja myös Kesä ja yö sai raadilta varsin nihkeästi pisteitä.

 

Uuno Turhapuro armeijan leivissä osoittautui suurmenestykseksi ja elokuvasta tutulla tarttuvalla laululla olisi ollut varmasti hittipotentiaalia. Mutta mitä tässä tilanteessa tehtiin? Laulua ei lopulta julkaistu Einin albumilla lainkaan! Vuonna 1985 ilmestyi Einin seuraava pitkäsoitto Eini. Jori Sivosen tuottamaan albumiin sisällytettiin kyllä Kesä ja yö -singlen a-puoli Kellot käy, mutta Kesä ja yö jätettiin jostain käsittämättömästä syystä pois. Albumi oli varsinainen läpileikkaus 80-luvun puolivälin diskomusiikkiin, sillä levyllä oli suomenkielisiä versioita monista aikansa suurhiteistä, kuten Madonnan Like a virgin (Olen neitsyt), Laura Braniganin Satisfaction (Tyydytys), Modern Talkingin Do you wanna (Viides kevät) sekä Jermaine Jacksonin & Pia Zadoran When the rain begins to fall (Nousen kanssas aurinkoon, duetto Markku Aron kanssa). Edellä mainittujen kansainvälisten hittien ohella levyllä oli myös muutamia kotimaisia sävellyksiä, ja Veikko Samulin säveltämä Kesä ja yö diskosoundeineen olisi istunut levyn kokonaisuuteen varsin mainiosti. Mutta Kesä ja yö jäi unohduksiin, ainoastaan edellisenä vuonna julkaistun singlen b-puoleksi.

Suomalaisessa äänitehistoriassa on joskus käynyt niinkin, että aikaisemmin julkaistu kappale julkaistaankin vasta sitä seuraavalla albumilla, mutta Kesän ja yön kohdalla se ei valitettavasti ollut oikein mahdollista. Eini-albumi vuodelta 1985 jäi Einin viimeiseksi diskoalbumiksi. Diskoiskelmä meni 1980-luvun jälkipuoliskolla auttamattomasti pois muodista ja Suomessa elettiin muutenkin iskelmän kriisin aikakautta. Einikin muutti artistiprofiiliaan diskotähdestä perinteisemmäksi iskelmälaulajaksi, joka lähti tanssittamaan suomalaisia tanssilavoille. Kuin alleviivatakseen uutta profiiliaan, Einin seuraava albumi Lauantai-illan tyttö (joka julkaistiin vasta 1989) sisälsi versioita menneiden vuosikymmenien tanssi-iskelmistä. Kesä ja yö – joka olisi tässä vaiheessa viisi vuotta vanhana lauluna menettänyt muutenkin ajankohtaisuutensa – ei olisi istunut tähän levykokonaisuuteen lainkaan. 1990-luvulla Eini julkaisi pienille levy-yhtiöille kolme albumia, jotka sisälsivät pääosin melko perinteistä iskelmää.

Uuno Turhapuro armeijan leivissä ei kuitenkaan unohtunut suomalaisten mielistä. Elokuvaa on esitetty televisiossa lukuisia kertoja suurille katsojamäärille. Elokuvasta on tehty myös seitsemänosainen televisiosarja, jonka ensimmäinen esityskerta alkuvuodesta 1986 keräsi keskimäärin huikeat 1,6 miljoonaa katsojaa. Monille suomalaisille ainoa omakohtainen kosketus Einiin on juuri elokuvasta tuttu Kesä ja yö -kappale.

Mitä satunnainen iskelmämusiikin ystävä olisi voinut tehdä ennen nettiaikaa, jos olisi halunnut kuulla Kesä ja yö -kappaleen. Finnhitsaajakin muistaa, kuinka lähti etsimään laulua Einin tuotantoa sisältäviltä CD-kokoelmilta. Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun Uunosta tuttua laulua ei löytynyt vuonna 1989 julkaistulta Eini-kokoelmalta saatikka vuonna 1996 julkaistulta Einin 20 suosikkia -sarjan kokoelmalta. Kesä ja yö on tavoittanut huomattavasti useammat suomalaiset kuin mitkään muut Einin kappaleet, mutta levy-yhtiö ei osannut hyödyntää laulun saavuttamaa huomiota.

2000-luvun alkaessa koitti eräällä tavalla Einin "comeback". 1980-luvun diskomusiikki alkoi nousta uudestaan muotiin ja samalla myös suomalaisia aikakauden tähtiä alettiin kaivata takaisin lavoille. Einin keikoille ilmestyi yhä enemmän yleisöä, joka kyseli kasarihittien perään. Eini sai huomiota vuosina 2002 ja 2003 julkaistuilla Mikä fiilis -kokoelmilla, joihin koottiin uskomattomimpia käännösversioita 70- ja 80-lukujen diskoklassikoista.

Vihdoinkin! Kesä ja yö edes jossain
muodossa cd:llä vuonna 2002.
Kesällä 2002 Eini teki näyttävän paluun takaisin diskomusiikkiin. Hän julkaisi Poptori-levy-yhtiön kautta kokoelman Hitit, jossa julkaistiin uudelleenlevytettyjä versioita alkuaikojensa diskolevytyksistä. Tällä kokoelmalla julkaistiin vihdoinkin myös Kesä ja yö. Eini mainitsikin eräässä haastattelussa levyn julkaisuhetkellä, kuinka Uuno-elokuvasta tuttua laulua on "kyselty ihan hirveästi". Einin Hitit-kokoelma oli ensimmäinen pitkäsoitto, jossa Kesä ja yö julkaistiin, mutta kyseessä oli siis uusi levytys vuodelta 2002 eikä suinkaan alkuperäisversio vuodelta 1984. Einin paluu uran varhaisiin hitteihin kannatti, sillä Hitit-kokoelma toi hänelle uransa ensimmäisen kultalevyn ja keikkakalenteri alkoi täyttyä entistä tiheämmin.

Seuraavan kerran Eini palasi Kesään ja yöhön vuonna 2005. Hän oli
Einin uran kattavimmalla kokoelmalla
julkaistiin Kesästä ja yöstä vuonna
2005 levytetty uusi versio.
julkaissut P-productionsin kautta muutamia singlejä, joista suurimman huomion herätti radiohitiksi noussut Kun kosket mua. Keväällä 2005 levytettiin uusi jykevä diskoversio Kesä ja yö -kappaleesta, minkä oli sovittanut Juha Kontu. Versio julkaistiin singlellä, jossa oli kaksi muutakin levytystä: Huone 105 ja Suoraan suoneen. Maaliskuussa 2006 Warner Music Finland julkaisi Einin uran toistaiseksi kattavimman kokoelmalevyn 30 suosikkia -sarjassa. Tälläkään tuplakokoelmalla ei julkaistu Kesä ja yö -kappaleesta alkuperäistä versiota, vaan vuonna 2005 levytetty uusin versio. Selitykseksi Warner Music Finland esitti tuolloin, että alkuperäisen levytyksen nauha on niin huonossa kunnossa, ettei se ole julkaisukelpoinen. Raitaahan ei tosiaan ollut käytetty missään vuoden 1984 singlejulkaisun jälkeen.

Kesä ja yö -kappaleesta oli siis tehty jo kaksi uutta levytysversiota, ja lisäksi laulu oli julkaistu myös Einin keikkataltionnissa Live (2003) osana viiden kappaleen Eini-medleyä. Alkuperäinen levytys oli edelleen julkaistu vain vuonna 1984 julkaistun vinyylisinglen b-puolella. Moniin radio-ohjelmien toivekonsertteihin lähetettiin toiveita, joissa pyydettiin soittamaan Kesän ja yön alkuperäinen versio, mutta sitä ei luonnollisestikaan löytynyt tietokannoista, joten yleensä toiveet kuitattiin vuoden 2005 versiolla. Kesän ja yön alkuperäisestä versiosta muodostui todellinen keräilyharvinaisuus ja vuonna 1984 julkaistusta LP-singlestä Kellot käy / Kesä ja yö maksettiin huikeita summia. Keväällä 2008 laulun alkuperäinen versio ladattiin YouTubeen ja tähän päivään mennessä videota on katsottu lähes 1,5 miljoonaa kertaa. Kiinnostusta alkuperäistä levytystä kohtaan on siis todella ollut...

Viimeinkin! Vuonna 2012 – eli 28 vuotta
Kesä ja yö
-kappaleen ensijulkaisun
jälkeen – laulun alkuperäisversio
julkaistiin vihdoinkin virallisesti.
Finnhits-kiertue 2012 -kokoelma on
myynyt tähän päivään mennessä platinaa.
Oli odotettava vuoteen 2012 ennen kuin alkuperäinen Kesä ja yö saatiin julkaistua. Loppuvuodesta 2012 Eini oli mukana suuren suosion saavuttaneella Finnhits-kiertueella yhdessä Dannyn, Frederikin, Vicky Rostin ja Tapani Kansan kanssa. Warner Music Finland julkaisi kiertueen yhteydessä kokoelman, jossa julkaistiin jokaiselta kiertueartistilta kolme levytystä. Tälle kokoelmalle saatiin vihdoinkin julkaistua alkuperäinen versio Kesä ja yö -kappaleesta vuodelta 1984. Siitä ei ole tietoa, miksi alkuperäinen Kesä ja yö oli vuonna 2012 julkaisukelpoinen, kun se vuonna 2006 ei vielä sitä ollut. Oli miten oli, kesti kaiken kaikkiaan 28 vuotta ennen kuin suomalaisten suuresti kysymä kappale saatiin julkaistua virallisesti. Julkaisu Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmalla on myös osoitus siitä, että levy-yhtiökin on vihdoinkin oivaltanut laulun olevan yksi Einin suurimpia menestyksiä. Finnhits-kiertue 2012 -kokoelmasta tuli levynkerääjien keskuudessa himoittu kohde juuri sen vuoksi, että siinä on alkuperäinen Kesä ja yö. Kokoelma on myynyt platinaa eli huomattavasti paremmin kuin Einin omat sooloalbumit keskimäärin.


Kesä ja yö on osoitus siitä, että laulu voi nousta kansalaisten keskuudessa hyvinkin suosituksi, vaikka se ei olisi minkäänlainen listamenestys. Elokuvasta tuttuna lauluna Kesä ja yö on saanut paljon laajemman yleisön kuin monet vastaavantyyliset iskelmät. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa nimetä Einiltä yhtään toista kappaletta. Uuno Turhapuro armeijan leivissä on toiminut tehokkaampana markkinointikeinona kuin mitkään viralliset tiedotteet ja mainokset. Kappaleen kysyntä oli suurta, minkä vuoksi on harmillista, että alkuperäisversion julkaisemista pantattiin niin pitkään.

18. elokuuta 2015

Jari Sillanpää, kuplat ja iskelmän arvostus

Milloin iskelmä lakkasi virallisesti olemasta noloa? Missä vaiheessa alkoi olla ihan ok, että Jari Sillanpää tai Katri Helena voivat vierailla nuorisomusiikin ykkösnimen konserteissa. Missä vaiheessa mummojen ja humppakansan suosikkipoika muuttui crossover-artistiksi, joka nauttii kaikenikäisten suosiota?

Jos olet kiinnostunut lukemaan vain Jari Sillanpäästä, scrollaa alas viimeiseen väliotsikkoon.

Tangokuningas vierailemassa eli feattaamassa nuorison ykkössuosikin
konsertissa vuonna 2013. Tämä ei olisi ollut vielä kymmenen vuotta sitten
mitenkään mahdollista.
Kun koko kevään ja kesän 2015 kansalaiskeskusteluissa on puhuttu kuplista, aloin pohdiskella millä tavalla "kupla-ajattelua" voitaisiin soveltaa myös musiikkityylien välisiin kiistoihin. Onhan täysin kiistaton tosiasia, että esimerkiksi urbaaneissa yhteisöissä musiikkia kulutetaan aivan eri tavalla kuin maaseudulla. Eri musiikkigenrejä arvostetaan ja arvotetaan eri tavoilla. Joissakin piireissä on synnytetty ihan tarkoituksella vastakkainasetteluja eri tyylien välille. Musiikillisten kuplien vastakkainasettelua yritettiin ilmentää esimerkiksi tässä Ilta-Sanomien hupaisassa jutussa, jossa asetettiin vastakkain Arttu Wiskarin tuotanto ja Flow-festivaalien tyypillinen musiikkitarjonta. Arttu Wiskarin katsotaan edustavan junttimusiikkia, siinä missä Flow-festivaalin kävijät edustavat taas katu-uskottavuutta. Toisaalta jotkut "kuplat" ovat kovaa vauhtia puhkeamassa. Esimerkiksi iskelmä, suomirock ja pop saavat yhä enemmän vaikutteita toisistaan, minkä myötä musiikkigenrejen rajat ovat entistä häilyvämpiä. Tyypillinen kaduntallaaja voi ilmoittaa suosikkiartisteikseen Jenni Vartiaisen ja Suvi Teräsniskan, joita voi kuunnella sulassa sovussa, vaikka "perinteisessä jaottelussa" Teräsniska luokiteltaisiin iskelmälaulajaksi, mitä taas Jenni Vartiainen ei missään nimessä olisi.

Iskelmämusiikin arvostus halveksunnasta hyväksyntään


Vaikka iskelmämusiikilla on ollut vankka jalansija suomalaisen kevyen musiikin kentässä, iskelmä on ollut hyvin pitkään altavastaajan roolissa. Kun suomalainen iskelmäkulttuuri alkoi sotien jälkeen vakiintua, se luokiteltiin välittömästi korkeakulttuurin vastakohdaksi. Korkeakulttuuri oli sivistävää ja sen ajateltiin edustavan arvoja, jotka olisivat kansakunnalle hyväksi. Kepeä ja pinnallinen iskelmämusiikki edusti kaikkea päinvastaista. Toki komeasti laulavaan Olavi Virtaan suhtauduttiin hieman suopeammin kuin esimerkiksi suorastaan kulttuurisodan aiheuttaneeseen rillumarei-ilmiöön, mutta kovinkaan suurta arvostusta iskelmämusiikki ei missään vaiheessa missään piireissä nauttinut.

1960- ja 70-lukujen vaihteen tiedostavassa ilmapiirissä käytiin kiivaita keskusteluja musiikkityylien edustamista arvoista (ks. esim. keskustelu Sopukka-ohjelmasta vuodelta 1972 Ylen Elävästä arkistosta), minkä myötä iskelmämusiikin kaupallisuus ja sanoitusten "tyhjänpäiväisyys" herätti runsaasti kritiikkiä. Iskelmälaulajan tai -muusikon työ ei ollut arvohierarkiassa kovinkaan korkealla. Viihdetaiteilijoiden elämäkerroista on saatu lukea lukemattomia kertomuksia, kuinka esimerkiksi vanhemmat eivät suhtautuneet muusikon työhön todellisena ammattina. Muusikoiden oikeudet olivat mitä olivat: tanssilavoilla järjestelyt saattoivat olla täysin retuperällä ja esiintymispalkkioita jätettiin maksamatta. Vielä 1980- ja 90-lukujen taitteessa esitettiin, että Ilkka Kanervan uskottavuutta poliitikkona nakersi hänen parisuhteensa iskelmälaulajattaren kanssa.

1980-luvulla luotiin merkittävä juopa suomirockin ja iskelmän välille. Suomirock edusti yleisesti positiivisina pidettyjä arvoja: se oli aitoa ja omaehtoista, sekä ennen kaikkea vastavoima laskelmoidulle ja teolliselle iskelmälle, jota tehtiin vain rahasta. Niin lehtien levyarvosteluissa kuin esimerkiksi television Levyraati-ohjelmassa iskelmä lytättiin voimakkain sanankääntein – siinä taas missä suomirockia edustavat esiintyjät saivat osakseen suitsutusta. Rockväen halveksunta iskelmäkulttuuria kohtaan kanavoitui erityisesti Kake Randeliniin. Myös esimerkiksi Pave Maijasen katsottiin menettävän uskottavuuttaan, kun hänen musiikkinsa alkoi rock-väen mielestä muistuttaa liikaa iskelmää, vaikka esimerkiksi Lähtisitkö ja Jano ovat vielä melkoisen kaukana sellaisten iskelmäartistien kuten Reijo Kallion tai Reijo Taipaleen tuotannosta...

Lukuisia suomalaisia menestysiskelmiä säveltänyt Jori Sivonen muisteli näitä aikoja Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2005:
"Tuli Dingo. Tuli Rock-Radio, jossa sanottiin, että 'tämä on nyt sitä tyypillistä reimansivonen-musiikkia', jos nyt ylipäätään siellä mainittiin. Outi Popp kirjoitti Kake Randelinin levyarvion: 'Tiedoksi sille, joka tästä tykkää: tuotetta Kake Randelin on taas ilmestynyt levyllinen. Jos joku haluaa ostaa paskaa niin siitä vaan.'"
Suomirockia? No kunhan ei ole iskelmää.
1980-luvun vastakkainasettelu on jälkeen päin ajateltuna monella tavalla hyvin erikoinen. Ensinnäkin hämmästyttää, mikä tarve näin voimakkaalle vastakkainasettelulle ylipäätään oli. Eihän iskelmämusiikin menestys vienyt suomirockilta mitään pois. Toiseksi vastakkainasettelu synnytti rajoittavan dualistisen asetelman, jonka mukaan Suomessa ei 1980-luvulla tehty muunlaista musiikkia kuin iskelmää tai suomirockia. Esimerkiksi Bogart Co. tuo mieleen lähinnä 80-luvun dancemusiikin, mutta se kaiketi luokiteltiin rock-yhtyeeksi, koska se ei edustanut vastenmielistä iskelmää. Myös Kaija Koo on 1990-luvulla tehdyssä haastattelussa kironnut, että hänen 80-luvun musiikkinsa yritettiin väkisin lokeroida joko iskelmä- tai suomirock-muottiin. Kaija Koon kohdalla tätä ongelmaa on käsitelty tässä blogissa aikaisemminkin.

Joidenkin näkemysten mukaan suomirockin ja iskelmän välinen rajapinta alkoi häilyä jo 1980-luvulla. Tätä näkökulmaa käsiteltiin muun muassa Pekka Laineen käsikirjoittaman Iskelmä-Suomi -dokumentin viimeisessä osassa Perutaan häät (2013). Esa Nieminen totesi, että suomirock ja iskelmä alkoivat lähestyä toisiaan viimeistään Dingon myötä. Esimerkkinä dokumentissa käytettiin muun muassa Mamban hittiä Älä jätä minua vuodelta 1986. Mamba luokiteltiin tuohon aikaan varmasti ennemmin rock- kuin iskelmäesiintyjäksi, mutta Älä jätä minua sisälsi lähinnä iskelmällisiä aineksia. Vastaavasti suomirock vaikutti iskelmämusiikin tekstimaailmaan tuoden arkirealismia mukaan sanoituksiin. Havaittiin, että ehkä suomirock- ja iskelmälauluilla saattoikin olla paljon enemmän yhteistä kuin suuren vastakkainasettelun aikana oli suvaittu ajatella.

Turkka Mali on todennut sangen osuvasti iskelmän ja rockin rajan häilyvyydestä:
"Sanotaan, että Hector on rocktekstittäjä – mutta Hector tekee ihan samanlaisia tekstejä kuin minä tai Juice tehdään, tai Junnu Vainio. Kaikki, mitä esimerkiksi Kauko Röyhkä tekee, on myös iskelmää. Yleensähän tekstissä kuitenkin on kysymys tanssimisesta ja halutaan saada se nainen sänkyyn... Mutta jos lavalle tulee kolme epäsiistiä jätkää sähkökitaroiden kanssa, se on olevinaan rock-sanoitus." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 436)
Jos iskelmän ja suomirockin musiikilliset erot saattoivatkin kaventua 1980-luvun aikana, näkemykseni mukaan sillä ei ollut merkittävää vaikutusta iskelmämusiikin arvostukseen tai maineeseen. 80-luvun vastakkainasettelu aiheutti iskelmälle niin vahvan negatiivisen leiman, että sen hälvenemiseen kului vuosikymmeniä. Vaikka 1990-luvulla niin kutsuttu iskelmän kriisi oli päättynyt ja useat iskelmälaulajat menestyivät kaupallisesti erinomaisesti, iskelmä kuului edelleen ikään kuin omaan poteroonsa. Suosiostaan huolimatta iskelmän ei mielletty olevan katu-uskottavaa tai millään tavalla "trendikästä". Junttileima säilyi sitkeästi mukana.

Joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla Suomessa havahduttiin, että maassamme on kymmeniä viihdetaiteilijoita, jotka ovat tehneet pitkän uran iskelmämusiikin parissa. Pitkän linjan iskelmäartistien elämäntyö alkoi saada arvostusta ja tunnustusta. Iskelmälaulajia alettiin kutsua Linnan juhliin. Vuodesta 2001 lähtien on jaettu Iskelmä-Finlandia -palkintoa, jota on luonnehdittu iskelmämaailman oman hännän nostoksi, joka täyttää sen tyhjiön, ettei valtiovalta ollut aikaisemmin noteerannut iskelmää.

2010-luvun lähestyessä Suomessa on tapahtunut melkoinen musiikkityylien konvergenssi. Paula Koivuniemi avasi iskelmälaulajien tien rock-festivaaleille kesällä 2008. Häntä ovat seuranneet sittemmin Vesa-Matti Loiri, Kari Tapio ja Katri Helena. Iskelmälaulajan kohdalla on pidetty suurena saavutuksena, mikäli hän nauttii rockpiirien arvostusta. Tällainen ajattelutapa henkii kuitenkin vielä rockin ja iskelmän välistä vastakkainasettelua: ikään kuin iskelmälaulaja on altavastaaja, josta tulee jotain vasta siinä vaiheessa, kun hän saa rockväen hyväksynnän.

Näiden albumien kansissa poseeraa tulevia Iskelmä-
Finlandia -voittajia. Olisitteko uskoneet 80-luvulla?
Toiseen suuntaan konvergenssia edustaa muun muassa Iskelmä-radio, jonka soittolistoilla on kuultu jo pitkään Eppu Normaalia, Yötä tai Popedaa. Kaksi jälkimmäistä yhteyttä mielletään nykyään osaksi iskelmäperhettä, vaikka ne ovat 1980-luvulla kasvaneet nimenomaan osaksi arvostettua suomirock-genreä. Molempien yhtyeiden solistit ovat voittaneet Iskelmä-Finlandia -palkinnon. 2010-luvulla Iskelmä-radion tarjontaan on kelpuutettu muun muassa Jenni Vartiainen, Haloo Helsinki, Cheek ja Elastinen. Tietenkin täytyy muistaa, että kaupallisen SBS Discovery Median omistama radiokanava ei voi itse omia "iskelmä"-termin määrittelemistä itselleen vaikka radiokanavan nimi onkin Iskelmä. Mutta Iskelmä-radion musiikkivalikoima kuvastaa musiikkityylien sekoittumista. Pop-tähtien tai kaupallisten rap-artistien suuret hitit kelpaavat koko kansalle, myös väestölle, joka suhtautuu myötämielisesti iskelmään. Samat hitit soivat sekä nuoremman että varttuneemman kansanosan suosimilla radiokanavilla.

Myös 2010-luvun television musiikkiohjelmat edistävät musiikkityylien välistä vuoropuhelua. Vain elämää ja Tähdet tähdet -ohjelmissa ovat samanaikaisesti edustettuina eri musiikkityylien edustajat. Muistatteko, että esimerkiksi BumtsiBumissa olisi aikoinaan yhdessäkään jaksossa vieraillut samanaikaisesti neljä täysin erityyppistä ja eri-ikäistä esiintyjää. Toki BumtsiBumissa nähtiin myös esimerkiksi suomirock-artisteja, mutta silloin kyseessä oli useimmiten jonkin sortin suomirockiin erikoistunut teemajakso.

Iskelmälaulajat vyöryvät rock-festivaaleille. Pop-muusikot kynäilevät lauluja iskelmätähdille. Iskelmäsäveltäjien laulut päätyvät pop-artistien albumeille. Vanhan liiton suomirokkarit pokkaavat iskelmäpalkintoja. Elastinen esiintyy Iskelmä-gaalassa. Televisiossa pyörii Iskelmä-Suomi -dokumentteja ja Syksyn sävel retroja. Helsingin Sanomien nykyinen musiikkitoimittaja Mari Koppinen kirjoittaa iskelmälaulajista arvostavasti ilman minkäänlaista menneiden vuosikymmenien lehtikirjoituksille tyypillistä ironista tai väheksyvää asennetta. Suomen kulttuuri-ilmapiiri on kääntynyt tilanteeseen, jossa iskelmä ei olekaan enää noloa ja halveksittavaa.

Yksi suurimpia nykyisen kehityksen sinetöiviä symbolisia eleitä ovat olleet Jari Sillanpään ja Katri Helenan vierailut Cheekin suurkonserteissa. Jari Sillanpää oli yksi kutsuvieraista, kun Cheek järjesti ensimmäiset suurkonserttinsa Helsingin jäähallissa syksyllä 2013. (Katso pätkä Jarin esiintymisestä YouTubesta) Katri Helenan tähtihetki taas koitti Cheekin Olympiastadionin konserteissa elokuussa 2014. Kaksi pitkän linjan iskelmälaulajaa esiintyivät suomalaisen nuorisoidolin konsertissa ilman minkäänlaista ironiaa tai humoristista aspektia. Edes pääosin nuorisosta koostuneen yleisön tunnelma ei latistunut millään tavalla, kun nämä iskelmäkonkarit valloittivat lavan. Päin vastoin, keikkataltioinnin perusteella kaksitoistakesäiset lauloivat sydämensä kyllyydestä Puhelinlangat laulaa Cheekin ja Katri Helenan tahdissa. Olen toki täysin tietoinen siitä, että Cheek artistina jakaa mielipiteet voimakkaasti ja häneen suhtaudutaan paikoitellen hyvinkin negatiivisesti. Jos kuitenkin unohdetaan omat subjektiiviset musiikkimieltymykset, niin ei voida kiistää, etteikö Cheek olisi vuosina 2013 ja 2014 ollut yksi Suomen suosituimpia, ellei peräti kaikkein suosituin, kevyen musiikin esittäjä. Olisiko ollut mitenkään mahdollista, että Jari Sillanpää tai Katri Helena olisivat vierailleet vuonna 1999 Bomfunk Mc'sin, vuonna 2001 The Rasmuksen tai vuonna 2002 Kwanin keikoilla ilman tilanteen muodostumista koomiseksi tai kummalliseksi? Ei, se ei olisi ollut mitenkään mahdollista.

Nyt kun olen käsitellyt iskelmän arvostuksen nousemista yleisellä tasolla, ajattelin lopuksi vielä soveltaa tätä kaikkea pohtimalla, miten Jari Sillanpään artistiprofiili on muokkautunut kuluneen kehityksen myötä.

Jari Sillanpään artistiprofiilin kehitys


Jari Sillanpää nousi julkisuuteen Tangomarkkinoiden kautta. Vaikka Tangomarkkinat olikin 1990-luvulla yksi suomalaisen kevyen musiikin vuosittaisen tapahtumakalenterin kohokohtia, tapahtuman maine oli kaukana katu-uskottavasta. Tangomarkkinat edustivat humppakansaa, junttiutta, maalaisuutta ja vanhanaikaisuutta. 48-vuotias Kirka Babitzin luonnehti vuonna 1999 kuvaavasti ilmiötä:
"Tuntui että televisiokin olisi äkkiä oivaltanut, että ehkä tämä kansa ei olekaan pelkkää humppaa ja tangoa. On niin helppoa antaa ulospäin sellainen kuva, että Suomi on tangomarkkinat – ja paskat – täällä on kokonainen jo viisikymppiseksi varttunut sukupolvi, joka syntyi stadeissa ja rockiin ja pysyy siinä, eikä siitä koskaan tule humppakansaa, vaikka karvat lähtee ja klani kiiltää." (Babitzin, Kinnunen 1999, 274)
Vaikka Kirkan lausunnon tarkoituksena oli positioida häntä itseään suomalaisen kevyen musiikin kentälle, hän luo samalla – kenties hieman tahtomattaankin – vastakkainasettelua perinteisen tanssimusiikin ja rockin välille. Lausunnon sävy on sellainen, että rock edustaa arvoja, joita on pidetty perinteisesti positiivisina ja edistyksellisinä: rock edustaa nuorekkuutta ja kaupunkilaisuutta. Viisikymppinen voi osoittaa olevansa nuorekas, kun hän profiloituu rock-musiikin ystäväksi.

Iskelmää laulava tangokuningas edusti tämän vastakohtaa. Jari Sillanpäätä luonnehdittiin suuresta suosiostaan huolimatta junttikansan, humppakansan ja "mummojen" suosikkilaulajaksi, johon katu-uskottavampi väestönosa saattoi suhtautua hyvinkin negatiivisesti. Näkökulmaa on sivuttu Aino Suholan kirjoittamassa Sillanpää-henkilökuvassa Jaettu jano (2004). Teoksessa mainitaan muun muassa kuinka punk-veteraani Läjä Äijälältä (Terveet kädet) oli haastattelussa kysytty, minkälaista musiikkia hän valitsisi, mikäli autiolle saarelle pitäisi ottaa mahdollisimman kauheaa musiikkia mukaan. Äijälä valitsisi Jari Sillanpään levyn ja kuvaili artistia "kuvottavaksi". Jouni Hynynen oli taas luonnehtinut lehtihaastattelussa seuraavasti: "Ja kyllä se vaan, vittu, imartelee, kun on juuri pudottanut Sillanpään listoilta. Rähinärokki ei ole kuollut, vaan taistelee saatana." (Suhola 2004, 120). Hynysen lausunto edustaa jälleen näkemystä, jossa rockin menestys nähdään positiivisena ja iskelmän negatiivisena. Jari Sillanpään albumi Määränpää tuntematon ja Kotiteollisuuden Helvetistä itään ilmestyivät samalla viikolla syksyllä 2003. Kotiteollisuus debytoi Suomen listalla ykkösenä, Sillanpää kolmantena. Listasijoitus ilmentää rockin "voittoa" iskelmästä, mikä nähdään positiivisena merkkinä.

Tammikuussa 2004 Jari Sillanpää voitti Suomen euroviisukarsinnat laululla Takes 2 to tango. Suomalainen euroviisutohtori Mari Pajala on ansiokkaassa väitöskirjassaan tutkinut Sillanpään voiton aiheuttamia reaktioita. Siinä missä Pertti Kurikan Nimipäivät on ollut Suomen kaikkien aikojen katu-uskottavin – urbaanin yhteisön hyväksymä – euroviisuedustaja, Sillanpää edusti vuonna 2004 täydellistä vastakohtaa. Sillanpään viisuedustus poiki paljon kritiikkiä yleisöltä, joka ei kuulunut silloin Sillanpään kohderyhmään. Sillanpään edustuspaikan syyksi esitettiin "höpsähtäneitä kotirouvia ja muita naikkosia, jotka äänestivät Sillanpään voittoon". Kilpailun tuloksesta syytettiin "humppakansaa", "tuulipukukansaa" ja "junttikansaa". Nuorekas kaupunkilaisyhteisö ei olisi kelpuuttanut Jari Sillanpäätä maansa edustajaksi kansainväliseen kilpailuun, vaan tuloksen ratkaisivat "juntit". Sillanpään voitosta syytettiin "erityisesti keski-ikäisiä ja sitä vanhempia mummoja" sekä "kukkahattutätejä". Sillanpään esitystä kuvailtiin "yli 50-vuotiaita tanttoja kosiskelevaksi rallatukseksi". (Pajala 2006, 195–196) Nettikeskusteluissa luotiin asetelmaa pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välille. Pajala on lainannut erästä kommenttia Ilta-Sanomien verkkosivuston Lukijan ääni -keskustelusta:
" 'Ja me suomalaisethan olemme juroja, jäyhiä tuulipukuja ja tennissukkia rakastavia ihmisiä emmekä siitä muuksi muutu. Niin tai voihan siellä Kehä III:n sisäpuolella luulla olevansa niin trendikäs ettei kehtaa edes tunnustaa olevansa suomalainen' ". (Siteeraus on lähteestä Pajala 2006, 197)
Kuulostaapa hyvin samanlaiselta kuin tämän vuoden kuplakeskustelut. Keskusteluissa tuotiin myös esille aspekti, kuinka tango on suomalainen ominaispiirre, joka ei missään nimessä kelpaisi vientituotteeksi kansainvälisille markkinoille. Tango suomalaisena ominaispiirteenä edustaa "impivaaralaisuutta" ja junttiutta, ei kansainvälisyyttä. Kommentit ovat tietysti huvittavia siinä mielessä, että Takes 2 to tango ei ollut tango, vaan pikemmin 70-luvun lopun diskohittiä muistuttava kappale. Joka tapauksessa Jari Sillanpään tangokuninkuus ja suosio vanhemman naisväestön keskuudessa nähtiin ikään kuin kansainvälisyyden ja edistyksellisyyden vastakohtana. Tässä vaiheessa Jari Sillanpää iskelmägenren edustajana on saanut pysyä vielä tiukasti omassa iskelmäkuplassaan.

Paljon on ehtinyt tapahtua reilussa kymmenessä vuodessa. Jari Sillanpään artistiprofiili on nykyään aivan toisenlainen kuin vielä vuonna 2004. Kuuntelijakunta on laajentunut nuorempiin sukupolviin. Jari Sillanpää ei ole enää vain junttikansan idoli vaan arvostettu crossover-artisti, joka esittää laaja-alaista estradiviihdettä. Muutos on tapahtunut samalla, kun iskelmän arvostus on noussut ja musiikkityylit ovat lähestyneet toisiaan.

Vaikka Jari Sillanpäätä pidetäänkin eräänlaisena kestosuosikkina, hänenkin urallaan on ollut havaittavissa selkeä suvantovaihe, joka näkemykseni mukaan sijoittuu vuosiin 2006–2011. Jari Sillanpään 10-vuotisjuhlakiertue vuonna 2005 sujui vielä onnellisten tähtien alla ja juhlan kunniaksi julkaistu kokoelmalevy myi kultaa. Seuraavan kuuden vuoden aikana Sillanpää julkaisi neljä albumia, joista yksikään ei myynyt kultalevyyn oikeuttavaa määrää. Vuonna 2009 Jari Sillanpää ei sijoittunut euroviisukarsinnoissa laululla Kirkas kipinä edes kolmen parhaan joukkoon, vaikka aikaisemmin hän oli aina suvereenesti voittanut kaikki mahdolliset yleisöäänestykset. Toki täytyy huomauttaa, että Jarin uralla ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut minkäänlaista syöksykierrettä. Esiintymisiä ja konserttikiertueita hitteineen ja huttuineen on riittänyt koko ajan.

Vielä vuonna 1995 Jari Sillanpää esiintyi naapurinpoika-imagonsa kanssa
kiltisti Kansanhuvit-ohjelmassa. Vuonna 2014 Tähdet tähdet -ohjelmassa
meininki oli jo huomattavasti vapautuneempaa.
Television uudenlaiset musiikkiohjelmat ovat tarjonneet Sillanpäälle todellisen nosteen. Jari Sillanpään uuden suosion sytytyslanka alkoi palaa viimeistään silloin, kun hän syksyllä 2012 Vain elämää -ohjelmassa versioi Cheekin Liekeissä-kappaleen. Nuorison suosima kaupallinen rap-hitti vuodelta 2008 nousi Sillanpään version myötä koko kansan bailukappaleeksi. Liekeissä oli Jari Sillanpään suurin hitti sitten 90-luvun suuruuden päivien, mikä myi kultaa ja platinaa. Sillanpään versio Liekeissä-kappaleesta edustaa hyvin musiikkityylien konvergenssia. Ennen Liekeissä-versiota Jari Sillanpää oli julkaissut Esa Niemisen tuottaman albumin Millainen laulu jää (2011). Esa Nieminen on legendaarinen levytuottaja, jonka kädenjälki on kuulunut lukuisissa suomi-iskelmissä 1980-luvun alkuvuosista lähtien. Mutta samalla Nieminen edustaa kuitenkin perinteisyyttä, traditionaalisen ja sovinnaisen iskelmän kuvaa. Cheekin sanoittama Liekeissä edustaa uuden ajan tekstimaailmaa. Sillanpään versio edustaa musiikin nykyistä kuvaa: laulun tausta voi olla kaupallisessa rap- tai hip hop -musiikista, ja hieman sovellettuna se tepsii myös nykyajan iskelmäyleisöön paremmin kuin perinteisempi yllätyksetön iskelmämusiikki.

Jos Vain elämää nosti Cheekin täti-ihmisten suosioon, Jari Sillanpää on onnistunut laajentamaan omaa kuuntelijakuntaansa vastaavasti toiseen suuntaan. Jari Sillanpään osallistuminen Tähdet tähdet -ohjelmaan (2014) teki viimeistään koko kansalle selväksi, millainen showmies Sillanpää parhaimmillaan on. Vaikka kenellekään Sillanpään uraa pitkään seuranneelle ei tullut yllätyksenä, että hän osaa esittää tarpeeksi uskottavasti niin Gangnam stylea kuin Bohemian rhapsodya, Tähdet tähdet -ohjelmassa Sillanpään monipuolisuus sai valtakunnallisen yleisön. Myös Sillanpään perinteisen kohdeyleisön ulkopuoliselle väestölle selvisi, ettei Sillanpään artistiprofiili istu enää perinteisen iskelmätähden statukseen.

Paula Koivuniemen ura lähti aikoinaan vuonna 2006 melkoiseen nousuun, kun hän uudisti artistiprofiilinsa nuorekkaampaan suuntaan. Myös Jari Sillanpää on saanut samanlaisilla keinoilla vastaavanlaisen nosteen. Kun Liekeissä-versio menestyi niin paljon paremmin kuin aikaisemmat iskelmälevyt, Sillanpään jatkotuotantoa pyrittiin toteuttamaan samanlaisella modernimmalla linjalla. Muutos on selvästi kannattanut, sillä Sillanpään uusin albumi Rakkaudella merkitty mies (2014) on ollut myyntimenestys, jonka myynti on yltänyt jo platinalevyn lukemiin. Jo levyn esipuheessa Sillanpää myöntää, että uuden albumin tarkoituksena on kääntää uusi sivu uralla. Sillanpää on tehnyt albumin uudelle levy-yhtiölle uusien tuottajien kanssa.
"Lähdin avoimin mielin, mutta ehkä vähän ristiriitaisin tuntein tapaamiseen, enkä todellakaan tiennyt mitä minua odotti. Olinhan menossa tapaamaan levynteon merkeissä minulle täysin uusia kasvoja ja musiikin tekijöitä. Ehkä hekin olivat pikkaisen jännittyneitä kohtaamaan minua, heille täysin eri genreä edustavaa artistia. Heti palaverin alussa heitin toivomuksen ilmaan: Tehdään uudenlaista ja erikuuloista Siltsua!"
Jari Sillanpään uusi artistiprofiili edustaa erinomaisesti musiikkityylien konvergenssia. Uusimman levyn lauluntekijöiden joukossa on muusikoita, jotka eivät edusta millään muotoa iskelmän perinteistä kenttää. Lauluja Sillanpäälle ovat olleet kynäilemässä muun muassa Mariska, Kuningasidean Väinöväinö, rap-artisti Setä Tamuna tunnettu Mikko Tamminen sekä PMMP:n Paula Vesala, suomalainen katu-uskottavuuden multihuipentuma. Rap-tuottajia tekemässä lauluja tangokuninkaalle? Kymmenen vuotta sitten ajatus olisi ollut lähinnä utopistinen. Uuden levyn tekstimaailma muistuttaa enemmän nykyajan realistista pop-iskelmää kuin perinteistä ja sovinnaista iskelmämaailmaa, jossa puhtoinen naapurinpoika maalailee kaukaisia haavekuvia. Tekstit puhuttelevat modernia ihmistä ja ne kuulostavat paljon omakohtaisemmilta ja rehellisemmiltä kuin monet Jarin iskelmäsanoituksista. Jari Sillanpää on kertonut, että uudenlaisen artistiprofiilin laulujen sanoitusten suorasukaisuus herätti etukäteen myös ennakkoluuloja, mutta myyntimenestyksestä päätellen uudistuminen kannatti. Jari Sillanpään ja uuden sukupolven lauluntekijöiden yhteistyö on tuottanut hedelmää. Jos Cheek ja Elastinen soivat nykyään Iskelmä-radiossa, yhtä lailla Jari Sillanpään Malagaan on soinut radiokanavilla, jotka eivät olisi aikaisemmin voineet mitenkään soittaa Sillanpään musiikkia.

Menneinä vuosikymmeninä Jari Sillanpää ei olisi voinut laulaa samaa sukupuolta olevien vipinästä. Perinteisessä iskelmäkulttuurissa sellaisten sanoitusten julkaiseminen olisi tulkittu suureksi riskiksi, joka olisi voinut tuhota uran ja imagon. Nuoremman sukupolven lauluntekijät ovat kasvaneet erilaisessa ympäristössä. Siksi Mariskalle ei tuota minkäänlaisia ongelmia kirjoittaa Jarille homoerotiikkaa tihkuvaa Tanssii kuin John Travolta -sanoitusta. Uuden sukupolven tekijät eivät jää pohtimaan voiko Jarin levyllä laulaa "siltsubitchistä" ilman perinteisten ihailijoiden hätkähtämistä. Jari Sillanpää on levyttänyt vuosien saatossa monia erosta kertovia lauluja (esim. En se olla saa), mutta uuden levyn suurimmaksi hitiksi osoittautunut Sinä ansaitset kultaa lähestyy aihetta tavalla, joka puhuttelee ihmisiä 2010-luvulla. Paula Vesalan sanoittama kantaaottava Muuri tuo Jari Sillanpään musiikkiin sellaista syvällisyyttä, mikä on hyvin harvinaista iskelmälaulajalle. Laulu on kuin universaali manifesti ihmisoikeuksien puolesta, mikä esitetään väkevän ja mahtipontisen gay anthemin säestämänä. Muuri tuo Jari Sillanpään musiikin todella kauas hänen 90-luvun tuotannostaan. Muuria ei ole kynäilty siksi, että suomalaiset pääsisivät tanssimaan tanssilavalle kesäiltana. Muuri on tehty siksi, että ihmiset kuuntelisivat ja pysähtyisivät ajattelemaan.

Jari Sillanpään artistiprofiili on muuttunut kymmenessä vuodessa ratkaisevasti junttikansan suosikista kaikenikäisten suosikiksi. Iskelmäkupla on puhjennut ja nykyään hänen musiikkinsa ylittää rohkeasti perinteiset musiikkityylien rajat.

Kirjallisuuslähteet


Babitzin Kirill, Kinnunen Raila (1999) Enimmäkseen Kirkasta. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Juva.

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Pajala Mari (2006) Erot järjestykseen – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Suhola Aino (2004) Jaettu jano – tänä iltana Jari Sillanpää. Kustannusyhtiö Otava, Helsinki.

9. elokuuta 2015

Kuukauden levyartikkeli: Jari Sillanpää – Varastetut helmet (VeiJari-tuotanto, 1998)

Vielä kymmenen vuotta sitten melkoisen yleinen mielipide saattoi kuulua näin: "Voi kun Jari Sillanpää on niin lahjakas ja ihana, mutta miksi sen pitää laulaa sellaista musiikkia." Iskelmän vihaajien iloksi Jari Sillanpää on tehnyt uransa varrella myös lukuisia kunnianhimoisia teemalevyjä, joissa hän esittää klassikoita ja evergreenejä. Näissä tulkinnoissa Jarin komea ääni pääsee paljon paremmin oikeuksiin kuin monilla iskelmäalbumeilla.

Tangomarkkinoilla on ollut pitkään hyvin samanlainen ongelma kuin Idolsin ja Voice of Finlandin kaltaisilla kykykilpailuilla. Kilpailuun osallistuvilla voisi olla potentiaalia vaikka mihin, mutta yleensä ura valtakunnallisena suosikkina tyssää nopeasti. Useimmiten ongelmana on levytysmateriaalin mitäänsanomattomuus. Tangokuninkaalliset saavat levytettäväkseen albumillisen silkkaa tusinaiskelmää. Kukaan ei jaksa kuunnella tusinaiskelmää, saatika maksaa sen kuuntelemisesta, joten levy floppaa. Levy-yhtiön pamput sanovat artistille, että sinä et kiinnosta ketään. Sitten saadaan uusi Tangomarkkinoiden voittaja, jolle samat lauluntekijät vääntävät jälleen albumillisen mitäänsanomattomia iskelmäjollotuksia.

Mistä syistä juuri Jari Sillanpää on onnistunut nousemaan kaikista tangokuninkaallisista supertähdeksi, joka voi juhlistaa 20-vuotista uraansa Helsingin Olympiastadionilla. Syitä on varmasti lukuisia: toki Jari on poikkeuksellisen lahjakas, karismaattinen, filmaattinen ja esiintymistaitoinen – puhumattakaan onnistuneista levytysvalinnoista uran alkuvaiheessa, mitkä vain lisäsivät lupaavan tangokuninkaan suosiota entisestään. Mutta eräänä aspektina haluaisin nostaa esille sellaisen seikan, että Jari on jo uransa alkuvaiheilla lähtenyt määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti laajentamaan repertuaariaan pois perinteisestä iskelmäraamista. Jo Jarin kolmas varsinainen soololevy oli kaukana perinteisestä iskelmälevystä: vuonna 1998 ilmestynyt Varastetut helmet on konserttitaltiointi, jossa Jari tulkitsee suuren viihdeorkesterin säestämänä ikivihreitä: maailmanlaajuisia evergreenejä ja kotimaisia klassikoita. Näissä tulkinnoissa Jari todella pääsee näyttämään monipuolisuutensa ja lahjakkuutensa sekä käyttämään kaikkia hänelle suotuja lahjoja. Kaikella kunnioituksella, kaikissa Jarin iskelmälevytyksissä hänen lahjakkuutensa ei pääse kovinkaan hyvin esille (esim. Suomi-neidolle (1997), ihan totta...).

Varastetut helmet on syntynyt Jari-buumin ollessa suurimmillaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että menestys ei tullut tälle kaikkien aikojen tangokuninkaalle suinkaan kuin manulle illallinen. Tämän viikonlopun Iltalehden (8.8.–9.8.2015) Siltsu-liitteessä kerrotaan, kuinka ennen Tangomarkkinoiden voittoa eräällä Jarin tanssikeikalla oli yleisöä vain kahdeksan henkeä. Jari oli 1990-luvun alussa – karaokemenestyksestään innostuneena – lähettänyt demoja kahdelle suomalaiselle merkittävälle levymogulille: Jaakko Salolle ja Kassu Haloselle. (Heiskari 1996, 58-59) Jaakko Salolta oli tullut rohkaisevaa palautetta, mutta hän totesi, että Sillanpään olisi ehdottomasti saatava nimeä ennen kuin levytys olisi mahdollinen. 1990-luvun alussa Tangomarkkinat oli noussut Suomessa kevyen musiikin vuosittaiseksi kohokohdaksi ja uusien iskelmäartistien ponnahduslaudaksi. Vuoden 1989 kuningatar Arja Koriseva oli noussut superjulkkikseksi ja myös muut tangokuninkaalliset, kuten Eija Kantola tai Heidi Kyrö menestyivät mukavasti iskelmämarkkinoilla. Jari tosin oli itse saanut kimmokkeen osallistua Tangomarkkinoille jo kilpailun alkuvaiheessa 1980-luvun puolivälissä, jolloin juhlava tapahtuma orkestereineen ja arvokkaasti pukeutuneine solisteineen teki Sillanpäähän vaikutuksen. (Heiskari 1996, 39; Suhola 2004, 69-70).

Tällä levyllä kuullaan Jari Sillanpään
ensimmäiset levytykset vuodelta 1994.
Vuonna 1993 Jari osallistui ensimmäistä kertaa Tangomarkkinoille mutta suoritus tyssäsi Raision semifinaaliin. Sillanpää aloitti opiskelut Oulunkylän Pop & Jazz konservatoriossa ja alkoi ottaa laulutunteja. Seuraavana vuonna kehittynyt Sillanpää eteni Tangomarkkinoilla finaaliin asti. Sijoitus Seinäjoella oli kolmas. Tangomarkkinoiden yhteydessä oli vuodesta 1988 lähtien julkaistu kokoelmalevy, joka sisälsi kilpailun finalistien tangolevytyksiä. Vuoden 1994 tangoprinssi Jari Sillanpää ikuisti Tangomarkkinat 7 -albumille laulut Kasvot väkijoukossa ja Elokuun ilta. Nämä ovat Jari Sillanpään ensimmäiset levytykset. Jari tosin itse luonnehti levyllä esiintyvää Sillanpäätä "pliisuksi". (Heiskari 1996, 55) Tangoprinssi pääsi mukaan tangofinalistien Sinitaivas-konserttikiertueelle ja alkoi tehdä omia tanssikeikkoja. Näin Sillanpäälle kertyi rutkasti arvokasta kokemusta keikka-artistin arjesta.

Tangomarkkinoiden historian suurimpia hetkiä on Jari
Sillanpään spontaaninomainen reaktio tuloksen selvittyä.
Sanonta "kolmas kerta toden sanoo" pitää Jari Sillanpään kohdalla hyvin paikkansa. Vuoden 1995 Tangomarkkinoiden finaaliin entistä itseluottavaisempi Jari Sillanpää saapui jo selvänä ennakkosuosikkina. Jonkinlaista Jari-liikehdintää oli jo havaittavissa: hän muun muassa sai yleisöäänestyksessä yli puolet miehille annetuista äänistä. Kun tuomaristo paljasti Jarin voittoisan pisterivin, seitsemän kertaa täydet kymmenen pistettä, saatiin kokea yksi Tangomarkkinoiden historiallisimpia hetkiä, kun häkeltynyt voittaja liikuttui kyyneliin. Katso YouTubesta kooste Jarin esiintymisestä vuoden 1995 Tangomarkkinoiden finaalissa.

Uuden tangokuninkaan keikoilla kävi melkoinen pöhinä ja monet kyselivät levyn perään. Kun Jari Sillanpään esikoisalbumi ilmestyi tammikuussa 1996, suosio suorastaan räjähti käsiin. Satulinna oli tietysti levyn varsinainen niitti, vuotensa soitetuin kappale radiossa, mutta levyllä oli myös muitakin hittejä. Pariisi-Helsinki, Kaduilla tuulee ja Oot täydellinen soivat radiossa tiuhaan tahtiin. Lupaavasti alkanut tangokuninkuus ja onnistunut debyyttialbumi tukivat toisiaan: Sillanpään suosio alkoi saada ennennäkemättömiä piirteitä. Keikkapaikoille oli satojen metrien jonoja, esiintymispaikoilla tehtiin yleisöennätyksiä, autoja oli parkkeerattu kilometrien päähän tanssilavasta, koska lähempänä ei ollut enää vapaita paikkoja... Sillanpää äänestettiin kyselyissä milloin seksikkäimmäksi mieheksi, milloin unelmavävyksi. Lehdissä ironisoitiin, kuinka Sillanpään naamalla voisi myydä vaikka näkkileipää. Jari Sillanpään debyyttialbumi päihitti nopeasti Kirkan saavuttaman ennätyksen ja siitä tuli Suomen kaikkien aikojen myydyin albumi (tähän päivään mennessä liki 273 000 äänitettä). Joululevy Hyvää joulua (1996) myi lähes 150 000 äänitettä. Toinen varsinainen albumi Auringonnousu (1997) oli myös suurmenestys 160 000 äänitteen myynnillään – tällä hetkellä Suomen kaikkien aikojen 12. myydyin albumi. Vuosina 1996 ja 1997 Jari saavutti peräti kolme Emma-patsasta.

Jari Sillanpään ja MTV Mediamusiikin
vuonna 1994 alkanut yhteistyö päättyi
Valkeaa unelmaa -singleen 1998.
Jarin euroviisukarsintaehdokkaan Valkeaa unelmaa singlejulkaisu alkuvuodesta 1998 jäi Jarin ja MTV Mediamusiikin viimeiseksi yhteistyöksi. Tämän jälkeen hän alkoi julkaista levyjä omakustanteisesti oman VeiJari-tuotannon kautta. 2000-luvun alkaessa yrityksen nimi muuttui kekseliäämpään sanaleikkiin – Bridgehead Productions. Useimmiten omakustannelevyt tarvitsevat kuitenkin viimeistään levyn jakeluvaiheessa suuren levy-yhtiön apua ja aluksi VeiJari-albumien jakelusta vastasi Universal, myöhemmin Edel Records.

Jari Sillanpään ensimmäinen konserttikiertue Auringonnousu toteutettiin alkuvuodesta 1997. Konserttisalikiertueella Jari pääsi eroon perinteisestä tanssilavaprofiilista ja kykeni näyttämään show-miehen taitojaan. Syksyllä 1997 vuorossa oli Varastetut helmet -konsertteja, joissa Jari esitti ikivihreitä 65-henkisen Vantaan viihdeorkesterin säestämänä. Kapellimestarina toimi legendaarinen muusikko Markku Johansson, jonka kädenjälki on kuulunut lukuisissa legendaaristen suomi-iskelmien sovituksissa. Jarin tulkinnat saavuttivat ylistäviä arvioita ja klassisten viihdeorkesterisovitusten luonnehdittiin tarjoavan hänen tulkinnoilleen arvoisensa puitteet. Jari Sillanpää oli konserttien jälkeen saanut paljon palautetta siitä, että hänen versionsa ikivihreistä pitäisi julkaista myös levyllä. Ajatus jäi tässä vaiheessa muhimaan, mutta kun vielä kesällä 1998 Jari sai "muistutusta" asiasta, hän päätti laittaa töpinäksi. Varastetut helmet -konserttitaltioinnista tuli VeiJari-tuotannon ensimmäinen albumi, tuotenumeroltaan VJCD-01.

Varastetut helmet -albumin materiaaliksi valikoitiin 13 laulua Vantaan Martinus-salissa 13. lokakuuta 1997 järjestetyn konsertin taltioinnista. Tuotantoryhmän tavoitteena oli kuitenkin luoda albumista mahdollisimman ajaton kokonaisuus, joten kyse ei ole täysin perinteisestä livetaltionnista, sillä esimerkiksi keikkaspiikit on jätetty kokonaan pois. Oikeastaan ainoa osoitus levyn livepitoisuudesta on kappaleiden jälkeen kuultavat yleisön aplodit, jotka nekin alkavat kohteliaasti vasta kun viimeinenkin tahti on vaimentunut. 13 liveraidan lisäksi mukana on yksi "bonusraita": legendaarinen Disney-elokuvasävelmä When you wish upon a star, joka käytiin levyttämässä studiossa.

Varastetut helmet -albumin pääpaino on kansainvälisissä angloamerikkalaisissa ikivihreissä klassikoissa. Mukana ovat muun muassa Blue skies, Nature boy, Unforgettable, As time goes by, Lady is a tramp sekä My way. Muutamasta klassikosta kuullaan suomenkielinen versio, kuten esimerkiksi Niin paljon kuuluu rakkauteen (orig. Love is a many splendored things) ja Kun hämärtää (orig. Twilight time). Kokonaisuuteen valikoitui sävelmiä, jotka kuuluvat olennaisena osana 1900-luvun kevyen musiikin historiaan. Lauluista varhaisin on Blue skies, joka levytetty ensimmäistä kertaa jo 1927. Laulu on myös yksi elokuvahistorian varhaisimpia laulettuja sävellyksiä, sillä laulu kuultiin samana vuonna valmistuneessa The Jazz Singer -elokuvassa. Elokuvakytköksen myötä Jari Sillanpää esitti laulun aikoinaan myös Jussi-gaalassa.

Levyn aloitusraita Romanesca muistuttaa siitä, että Jari Sillanpää on tosiaan tangokuningas. Legendaarisen tanskalaisen tangosäveltäjä Jacob Gaden (sama mies on säveltänyt myös Tango Jalousien eli Mustasukkaisuutta) kynäilemän Romanescan Jari Sillanpää esitti voittovuonnaan 1995 Tangomarkkinoiden Raision semifinaalissa. Kaikkien aikojen tangokuningas Sillanpää ei ollut kuitenkaan omille albumeilleen levyttänyt tangoja, vaikka hän totesi vuosi tangovoittonsa jälkeen, kuinka "tango on ja pysyy minulle rakkaana". (Heiskari 1996, 54) Voittonsa jälkeen Jari oli ikuistanut levytysstudiossa vain tangot Tie naisen sydämeen sekä Ruusunoksa ja kyyhkynen. Näistä kumpikaan ei kuitenkaan sisältynyt Sillanpään omille albumeille. Tie naisen sydämeen on Kaj Chydeniuksen säveltämä humoristisen tekstin sisältänyt tango, joka kuultiin Pekka Parikan ohjaamassa samannimisessä elokuvassa. Ruusunoksa ja kyyhkynen on taas Veikko Juntusen hieno sävellys, joka voitti Tangomarkkinoiden sävellyskilpailun vuonna 1996, ja kuten kilpailun konventioihin kuuluu, edellisen vuoden kuningas levyttää sävellyskilpailun voittajan. Romanesca on siis ensimmäinen Jari Sillanpään omalla albumilla oleva tango.

Aloitustangon jälkeen levyllä liikutaan tunnelmasta toiseen: rauhallisia ja hillittyjä tunnelmia edustavat muun muassa Blue skies ja Unforgettable, vauhtia ja rytmiä levylle tuo Keinu kanssani, mahtipontisuutta taas Nature boy. Siinä ei ole mitään vastaan sanomista, kun Jari tulkitsee väkevästi sielunsa syövereistä: "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return". Unforgettable yhdistää suomalaisia 1990-luvun ilmiöitä: Jari Sillanpään sekä Kauniit ja rohkeat. Onhan kyseessä Ridgen ja Brooken yhteinen kappale.

Yksi levyn suurimmista kohokohdista on ehdottomasti raita numero seitsemän: Sinua sinua rakastan. Vaikka Kaj Chydeniuksen sävelmä vuodelta 1968 on eittämättä legendaarinen, se on kuitenkin aikoinaan edustanut tietyllä tavalla "marginaalimusiikkia". Chydeniuksen tuohon aikaan säveltämät laulut kantoivat tietynlaista "vasemmistomusiikin" leimaa, vaikka laulujen sanoitukset eivät olisikaan sisältäneet mitään poliittista. Aulikki Oksasen hieno sanoitus on ennemmin runo kuin perinteinen iskelmäteksti. Vuosikymmenien saatossa laulu on saanut kuitenkin "salonkikelpoisuuden", esimerkiksi Tapani Kansa oli ensimmäinen "kaupallinen" artisti, joka levytti oman versionsa sävelmästä (1982). Nyt Jari Sillanpään Varastetut helmet -albumilla laulu edustaa samaa jatkumoa, "helminauhaa", kuin suuret maailmanmusiikin klassikot. Jarin versio on yksi onnistuneimpia, mitä tästä hienosta klassikosta on koskaan ikuistettu: tulkinta tavoittaa sävelmän ja runon vaatiman herkkyyden ja voimakkuuden. Jari Sillanpään mieltymys elokuvamusiikkiin sopii myös tähän kappalevalintaan: lauluhan on alun perin sävelletty Mikko Niskasen elokuvaan Asfalttilampaat (1968).

Kotimaista alkuperää on myös Georg Malmsténin säveltämä Auringon lapset, joka on itse asiassa myös elokuvasävelmä. Malmstén kynäili laulun samannimiseen virolais-suomalaiseen elokuvaan, joka valmistui vuonna 1932 (viroksi Päikese lapsed). Elokuva jäi kuitenkin Suomessa täysin tuntemattomaksi, sillä sitä esitettiin jostain syystä vain Virossa. A. Aimo teki sävelmästä tunnetun sotavuosina mutta kaikkein kuuluisin versio taitaa olla Tapio Rautavaaran levytys vuodelta 1951, missä reissumies osoitti osaavansa laulaa muutakin kuin vain kulkuriromantiikasta kertovia ralleja. Jari Sillanpää oli esittänyt laulua keikoillaan jo aikaisemminkin ja nyt se saatiin ikuistettua levylle sangen komean ja mahtipontisen sovituksen ryydittämänä.

Kahden kotimaisen sävellyksen jälkeen kuullaan jälleen kaksi englanninkielistä evergreeniä: As time goes by osittain heteronormatiivisine sanoituksineen ("woman needs man / and man must have his mate / that no one can deny") sekä Lady is a tramp, jonka kujeileva tulkinta ja svengaava sovitus on saanut vaikutteita Shirley Basseyn versiosta. Twilight time -klassikosta kuullaan Saukin suomenkielinen versio Kun hämärtää.

Raita numero 12 edustaa ehdottomasti levyn eliittiä. Espanjankielinen Granada tuli Jari Sillanpään keikkaohjelmistoon jäädäkseen. Granadan on säveltänyt meksikolainen Agustín Lara vuonna 1932. Granadan ovat levyttäneet sittemmin lukuisat tähdet Bing Crosbystä Frank Sinatraan. Jarille, kuten monille muillekin sukupolvensa edustajille, laulu on tullut kuitenkin alun perin tutuksi legendaarisen Baccaran diskoversion myötä. Jarin versio on tulta ja tappuraa, ja myös yleisö palkitsi esityksen ruhtinaallisilla suosionosoituksilla. Jarin mieltymys espanjalaisiin musiikkirytmeihin on kuulunut aina hänen konserteissaan, ja vuonna 2008 hän järjesti latinomusiikin ympärille kokonaisen konserttikiertueen, josta julkaistiin myös konserttitaltiointi Al Ritmo Latino.

Granadan Jari on esittänyt Varastetut helmet -kiertueen jälkeen miltei jokaisella konserttikiertueellaan. (Suhola 2004, 142). Granada on myös toinen albumin raidoista, joka julkaistiin Jarin 10-vuotisjuhlakokoelmalla Parhaat (2005). Toinen onkin sitten levyn viimeinen liveraita, My way. Vaikka My way kuulostaakin hieman kliseiseltä valinnalta konsertin päätösraidaksi, laulu on Jarille erittäin merkittävä, sillä siitä tuli hänen ruotsinlaiva-aikojensa karaokebravuuri. Vaikka laivan baarimikon My way -vedot saivat yleisöltä paljon suitsutusta, Sillanpää on kertonut, että hänen karaokeinnostuksensa herätti myös ärsytystä työnantajassa, joka siirsi Jarin työpisteen kauemmas karaokebaarista. (Heiskari 1996, 38-39) Tämän levyn esityksessä on aistittavissa symbolista arvoa: Jari on aikoinaan esittänyt laulua karaoketaustan päälle ja haaveillut iskelmätähteydestä, mutta nyt hän on yksi Suomen eturivin artisteja, joka esittää itselleen tärkeän laulun ylevästi ammattilaisorkesterin säestämänä.

My wayn jälkeen levyllä kuullaan vielä studiossa levytetty bonusraita When you wish upon a star. Koko suurta Vantaan viihdeorkesteria ei kuitenkaan raahattu studioon yhtä levytettävää kappaletta varten, joten tällä raidalla soittaa vain seitsemän muusikkoa. Jari on levyttänyt tästä Disney-klassikosta myös uuden version vuonna 2009 ilmestyneelle elokuvasävelmiä sisältäneelle albumilleen Kuin elokuvissa.

Hän kertoo sen sävelin -albumi
vuodelta 2001 on Jarin seuraava
älppäri, joka sisältää pelkästään
ikivihreitä helmiä.
Varastetut helmet -albumin ilmestyessä syksyllä 1998 Jari Sillanpään suosio oli vielä valtaisaa. Tämä kolmas albumi ei enää yltänyt kahden edellisen levyn huikeisiin lukemiin, mutta nopeassa ajassa Jari vastaanotti tästäkin levystä kulta- ja platinalevyn. Levyä on myyty tähän päivään mennessä yli 50 000 äänitettä. Levyn esipuheessa Jari mainitsee innostuneensa "niin paljon tästä levyprojektista", että hipaisi "jo ajatusta alkaa suunnitella seuraavaa 'helminauhaa'". Jarin seuraavaa ikivihreitä sisältävää albumia ei tarvinnutkaan odottaa pitkään. Vuonna 2001 Jari julkaisi studioalbumin Hän kertoo sen sävelin, joka sisältää niin ikään 14 ikivihreää suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Myös tällä studioalbumilla Jaria säestää laaja studio-orkesteri: 12 studiomuusikkoa ja 14-henkinen jousiorkesteri. Levy on helposti tulkittavissa jatko-osaksi Varastetuille helmille.

Kuin elokuvissa vuodelta 2009 on
kunnianhimoinen projekti, jossa
Jari tulkitsee elokuvasävelmiä
suuren orkesterin säestämänä.
Jarin mieltymys suureellisesti toteutettuihin coverlevyihin ei tähän päättynyt. Vuonna 2009 hän toteutti pitkäikäisen haaveensa, kun hän kävi levyttämässä Lontoossa legendaarisella Abbey Road -studiolla kunnianhimoisen tupla-albumin Kuin elokuvissa, jossa Jari tulkitsee tunnettuja elokuvasävelmiä itsensä The Philharmonia Orchestran säestämänä.

Jari Sillanpää on artisti, jonka profiiliin coverversiot kuuluvat olennaisena osana. Jari on koko uransa aikana konserteissaan esittänyt paljon omia versioitaan muiden levyttämistä ikivihreistä. Coverversioiden osuus on hänen konserteissaan edelleen suuri, vaikka hänelle on kertynyt paljon omaa levytysmateriaalia. Esimerkiksi vuosina 2013-2014 järjestetyn Liekeissä-kiertueen ohjelmistossa Jari keskittyi omassa tuotannossa lähinnä suurimpiin menestyksiin ja muutoin konsertissa kuultiin monipuolisesti musiikkia Elton Johnista ABBA-potpuriin ja Michael Jacksonista Bohemian rhapsodyyn. Coverit ovat ryydittäneet Sillanpään konserttien viihdyttävyyttä. Jari Sillanpää on 2000-luvulla levyttänyt monia tasokkaita albumeja (kuten esim. Määränpää tuntematon vuodelta 2003 tai Albumi vuodelta 2008), mutta hän on samalla näillä albumeilla pyrkinyt viemään tuotantoa kauemmas perinteisestä iskelmämusiikista syvällisempään tekstimaailmaan. Vaikka albumit ovat tasokkaita, ihmiset, jotka haluavat tulla tanssilattialle tai konserttihalliin viihtymään, eivät välttämättä jaksa keskittyä kuuntelemaan Jarin vakavampia lauluja. Yleisölle jo valmiiksi tutut ikivihreät on helpompi sulattaa. Ja kuten edellä on tullut todettua, ikivihreissä klassikkosävellyksissä Jari Sillanpään tulkitsijan taidot pääsevät oikeuksiinsa paljon paremmin kuin uusissa iskelmälevytyksissä. Tästä syystä on luontevaa, että Jari Sillanpää on levyttänyt näinkin monta coverkappaleisiin perustunutta albumikokonaisuutta.




Lähteet


Kirjallisuus:


Heiskari Ilkka (1996) VeiJari. Jari Sillanpää – Tangokuningas 1995. Jari Sillanpää Oy, Helsinki.

Suhola Aino (2004) Jaettu jano – tänä iltana Jari Sillanpää. Kustannusyhtiö Otava, Helsinki.

Levyjen kansitekstit:


Sillanpää Jari. Varastetut helmet (VeiJari-tuotanto, 1998).