18. syyskuuta 2015

Virve Rostin lyhyt oppimäärä

18.9.2015 on kansakunnallemme äärimmäisen merkittävä päivämäärä, sillä tänään alkaa Vain elämää -sarjan neljäs tuotantokausi. Finnhits-näkökulmasta mielenkiintoisin jakso on heti tänään nähtävä ensimmäinen, missä vietetään Virve "Vicky" Rostin päivää. Virven päivän kunniaksi kokosin 12 anekdoottia Vickyn uralta.

1. Kaikki alkoi jo 15-vuotiaana. Virven ura lähti liitoon jo 15-vuotiaana. Toukokuussa 1974 hän voitti ylivoimaisesti Pop-muusikot ry:n järjestämän Suomen Iskelmälaulumestaruus-kilpailun. Voiton seurauksena hän pääsi mukaan kesäksi Danny-show'hun, mikä oli tuohon aikaan vielä ehdottomasti Suomen musiikkiskenen ykköstapahtuma. Alkuvuodesta 1975 Dannyn aloitteesta hänen levy-yhtiönsä Scandia aloitti neuvottelut Virven kanssa. Yhtiö oli kiinnostunut tekemään "ainakin yhden singlen" Virven kanssa.

2. B-puolesta kesän ykköshitiksi. Vicky Rostin ensimmäisen singlen kappalevalinnat sisältävät yhden suomalaisen kevyen musiikin herkullisimmista anekdooteista. Levy-yhtiön asiantuntijat tarjosivat Virven levytettäväksi Kari Kuuvan kappaletta Siinä ruutia on kun rakastun, jossa nähtiin ilmiselvää hittipotentiaalia. Vinyyliaikana singlellä oli kuitenkin oltava myös b-puoli. 16-vuotias Virve itse ehdotti, jos saisi levyttää The Paper Lace -yhtyeen kappaleen The night Chicago died. Pertsa Reponen kirjoitti lauluun suomenkielisen tekstin Kun Chicago kuoli. Single nousi melkoiseen suosioon ja toukokuussa 1975 Suomen listaykköseksi, mutta hitiksi osoittautuikin nuoren artistin itsensä valitsema b-puoli. Kun Chicago kuoli oli koko kesän 1975 Suomen listaykkönen, eli se oli yksi vuotensa suurimpia hittejä maassamme. A-puolen laulua sen sijaan juuri tuskin kukaan enää muistaa.

3. Seuraavana kesänä jälleen listaykköseksi. Vicky Rosti ei jäänyt vain yhden kesähitin ihmeeksi. Seuraavana kesänä listoilla jylläsi jälleen uusi ykköshitti. Tuolta saapuu Charlie Brown oli kaksi kuukautta Suomen listaykkönen. Kun monet muut 16- ja 17-vuotiaat joutuvat viettämään kesiään mansikanpoimijoina tai jäätelönmyyjinä, Virvellä oli kahtena peräkkäisenä kesänä Suomen ykköshitti. Virve suoritti koulun kuitenkin vanhempien vaatimuksesta kunnialla loppuun. Viikonloput pyhitettiin keikkailulle.

4. Kolmas ykköshitti ja timanttilevy. Syksyllä 1976 listaykköseksi nousi jo kolmas Vicky-levytys Näinkö meille aina täällä käy. Edellämainitun hitin siivittämänä Vickyn toinen LP-levy 1-2-3-4 Tulta! osoittautui melkoiseksi myyntimenestykseksi: levy myi timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 äänitettä. Suoritus on melkoinen, sillä tuohon mennessä Suomessa hyvin harva pitkäsoitto oli yltänyt timanttilevyn lukemiin. Vicky Rosti nousi timanttilevynsä ansiosta samaan sarjaan kuin vuosikymmenen muut huippunimet, kuten Hurriganes, Hector, Fredi tai Marion.

5. Syksyn säveliä. Syksyllä 1977 Vicky osallistui Syksyn sävel -kilpailuun Kari Kuuvan sävellyksellä Dream maker. Säveltäjämestari Kuuva pitää tätä kansainväliseltä kalskahtavaa laulua yhtenä parhaista sävellyksistään. Laulu ei kuitenkaan menestynyt raatiäänestyksessä kummoisesti, vaan sijoittui puolenvälin huonommalle puolelle. Virve Rosti on nähty Syksyn sävelessä myös vuonna 1992 rock-balladilla Kaipaan sua niin ja 2013 Syksyn sävelen nimellä järjestetyssä hyväntekeväisyysgaalassa Aku Rannilan sävellyksellä Ystävälle.

6. Discokuningatar. 70-luvun loppupuolella diskomusiikki jylläsi Suomen listoilla ja yhä useampien artistien tuotanto sai enemmän tai vähemmän diskovaikutteita. Vickyn vuonna 1979 ilmestynyt albumi Oon voimissain on todellinen diskopläjäys, jossa on suomenkielisiä versioita monista ajan diskohiteistä. Mukana on kaksi diskomusiikin suurklassikkoa: Oon voimissain (eli tietysti Gloria Gaynorin I will survive) sekä Menolippu (One way ticket to the blues, joka oli Eruption-yhtyeen diskoversiona noussut uudelleen suosioon). Albumi nauttii edelleen kulttisuosiota suomidiskon ystävien keskuudessa.

7. 80-luvulla pois julkisuuden valokeilasta. 1980-luvun alkaessa Virve Rosti vetäytyi julkisuuden valokeilasta ja keskittyi perhe-elämään. Silloin tällöin hän kävi kuitenkin levyttämässä satunnaisia levytyksiä, muun muassa Pedro's heavy gentelemenin albumeille. Yksi kiinnostavimpia on vuonna 1983 Juice Leskisen kanssa levytetty humoristinen duetto Jalkahiki-Viki. Vuosina 1984 ja 1985 Vicky levytti suomenkielisiä versioita kyseisten vuosien euroviisuista. Tämän aikakauden tunnetuin levytys on kuitenkin suomenkielinen versio Wham-yhtyeen superhitistä Wake me up before you go go. Edu Kettusen suomenkielinen teksti Riisu pois jo arkipaita on myöhempinä vuosikymmeninä herättänyt hilpeyttä, ja laulu päätyikin 2000-luvun alussa julkaistuille Mikä fiilis -kokoelmille, joihin koottiin hupaisimpia käännösbiisejä.

8. Euroviisuflopista koko kansan bailuklassikoksi. Vuonna 1987 Petri Laaksonen kutsui Virve Rostin esittämään oman sävellyksensä Sata salamaa Suomen euroviisukarsintoihin. Virve empi osallistumista pitkään, sillä hän ei ollut esiintynyt julkisuudessa pitkään aikaan. Laaksonen sai lopulta houkuteltua Rostin mukaan lupaamalla, ettei laulu voisi mitenkään voittaa Suomen karsintakilpailua. Suomen kansa kiinnitti kuitenkin huomiota Sata salamaa -kappaleen menevään euroviisumaiseen kertosäkeistöön ja äänesti laulun postikorttiäänestyksessä voittajaksi. Voitto oli kuitenkin äärimmäisen täpärä, sillä Sata salamaa keräsi vain 1 566 postikorttia enemmän kuin toiseksi sijoittunut Neumannin sävellys Kesätuuli, jonka esitti Johnny Lee Michaels. Kotiäitinä edelliset vuodet viettänyt Virve Rosti lähti siten edustamaan Suomea Brysselissä järjestettäviin Eurovision laulukilpailuihin. Suomen menestys Euroviisuissa jäi jälleen kerran sangen vaatimattomaksi, vaikka kyseisen vuoden taso oli luvalla sanoen melkoisen heikkotasoinen ja jopa BBC:n kyyninen viisuselostaja Terry Wogan äityi vilpittömästi kehumaan Suomen kilpailukappaletta. Sijoitukseksi jäi käsittämättömän alhainen 15. sija 22 kilpailijan joukossa. Sata salamaa ei myöskään herättänyt kotimaassaan kovinkaan suurta suosiota, sillä se ei menestynyt listoilla mairittelevasti. Laulu onkin noussut vasta vuosien saatossa nykyiseen asemaansa. Laulu on muun muassa iltapäivälehtien kyselyissä äänestetty toistuvasti Suomen suosituimmaksi euroviisuedustajaksi. Julkaisuhetkellään vuonna 1987 kukaan tuskin osasi aavistaa kuinka suureksi ikivihreäksi laulu voisi nousta. (Katso esitys Suomen karsinnassa, ja kansainvälisessä finaalissa)

9. Nostalginen bilebändi. Vuonna 1991 kaksi 70-luvun jälkipuoliskon supertähteä yhdistivät voimansa. Virve Rosti ja Freeman perustivat yhtyeen Menneisyyden vangit, joka nousi vuosien saatossa yhdeksi Suomen suosituimmaksi bilebändiksi. Virven ja Freemanin urat olivat noudattaneet hyvin samankaltaista kaavaa: molemmat olivat olleet supersuosittuja 70-luvun jälkipuoliskolla, mutta 80-luvulla meni hiljaisemmin. Menneisyyden vankien suursuosion myötä Virve Rosti palasi takaisin päätoimiseksi esiintyjäksi. Nostalgisten hittien esittämisen lisäksi Menneisyyden vangit on käynyt levyttämässä uutta materiaalia sisältäviä pitkäsoittoja.

10. Sooloura jatkuu. Virven soolouran comeback-levynä voidaan pitää vuonna 1992 julkaistua Tunnen sen täysillä taas -albumia. Vaikka käännöshittien tehtaileminen päättyi Suomessa 80-luvun alkuvuosina, niin tällä levyllä julkaistiin suomenkielisiä versioita monista suurhiteistä, kuten Bonnie Tylerin Total eclipse of the heartista, Alannah Mylesin Black velvetistä, Mojo Hannahista ja Aretha Franklinin Thinkistä. Näihin aikoihin levyjä ei enää julkaistu Vickyn nimellä, vaan levyjen artistiksi on merkitty Virve Rosti.

11. EU:n puolesta. Virve Rostin uran kantaaottavin kappale lienee vuonna 1994 levytetty Euroopan Unioniin liittymisestä kertova kappale Jos huominen muutoksen tois, jonka on säveltänyt Esa Nieminen ja sanoittanut Jori Nummelin.

12. Uuden alku? Virve Rosti ei ole koskaan varsinaisesti ollut iskelmälaulaja. Hänen 70-luvun levytyksensä ovat pop-musiikkia, joissa on paikoittelen myös hieman vivahteita rock'n'roll-musiikista Virven ainutlaatuisen lauluäänen ansiosta. Virven rock-profiilia pyrittiin tuomaan uudelleen esille vuonna 2007 ilmestyneellä Vicky Rock Vol. 1 -albumilla, joka sisälsi suomenkielisiä versioita lukuisista rock-klassikoista. Virven uusin albumi on viime vuoden syksyllä ilmestynyt Pitkästä aikaa, jonka ovat tuottaneet Matti Mikkola ja Eppu Kosonen. Ylistävät arviot saavuttanut albumi sisältää sielukkaita ja syvällisiä lauluja, joissa on vaikutteita motownista, diskosta, soulista ja bluesista. Uudella albumilla Virve Rosti on tehnyt rohkeita aluevaltauksia kohti uusia musiikkityyliä ja syvällisempiä sanoituksia. Uusimman levyn myötä hän on osoittanut, että hänestä on muuhunkin samojen iänikuisten 70-luvun hittien esittämiseen. Nähtäväksi jää, mitä jatkossa seuraa.

Tähän oheen vielä reilun puolentoista tunnin Spotify-soittolista Virve Rostin uran helmiä 40 vuoden ajalta.


5. syyskuuta 2015

Kuukauden levyartikkeli: Paula Koivuniemi – Yöperhonen (Edel Records, 2006)

15 vuotta sitten Leidit lavalla -konsertissa havaittiin, että yleisön joukossa keski-ikäisten pariskuntien seassa oli myös paljon nuoria aikuisia miehiä, jotka hurrasivat erityisesti Paula Koivuniemelle – varsinkin silloin, kun hän esitti Aikuisen naisen. Jälkeen päin ajateltuna vaikuttaa kummalliselta, että Paula Koivuniemen potentiaalia suomalaisena gay-ikonina alettiin hyödyntää kunnolla vasta vuonna 2006, jolloin sata miestä tanssi keskenään. Vuonna 2006 Paula Koivuniemestä kuorittiin artisti, joka kykeni uskottavasti valloittamaan rockfestivaalien lavat ja nuoremmat sukupolvet puolelleen.

Paula Koivuniemen pitkä ja hieno ura on sisältänyt kolme selkeää nousukautta. Ensimmäinen nousu on tietenkin hänen ensimmäinen varsinainen läpimurtonsa. Paula Koivuniemi kuuluu niiden artistien joukkoon, jonka kohdalla jo heti ensimmäinen levytys osoittautui menestykseksi. Marraskuussa 1966 ikuistettu Perhonen nousi seuraavan vuoden puolella listoille ja seinäjokelaisesta muusikon tyttärestä tuli päätoiminen iskelmälaulaja.

Toinen nousukausi ajoittuu vuosiin 1978–1980. Vaikka Koivuniemen ura alkoikin suotuisissa merkeissä, 70-luvulla hänen uransa oli pahasti alamäessä. 1970-luku oli kotimaiselle kevyelle musiikille hittirikas vuosikymmen, mutta Paula Koivuniemeä ei hittilistoilla näkynyt. Musiikillinen tyylikin oli hakusessa, ja jossain vaiheessa Paulan kerrotaan tosissaan harkinneen laulajanuran lopettamista kokonaan. Tuottajatiimi Timo Lindströmin ja Jori Sivosen johdolla Paula koki kuitenkin jälleen paluun menestykseen. Keväällä 1978 julkaistiin Kapteeni Aika, minkä myötä Paula sai pitkästä aikaa itselleen hitin. Saman vuoden syksyllä Paula sijoittui Syksyn sävelessä kolmanneksi Sua vasten aina painautuisin -ikivihreällä. Todellinen niitti tapahtui kuitenkin vuonna 1980, kun Paula Koivuniemi aloitti pitkän yhteistyönsä Esa Niemisen kanssa. Samana vuonna äänitetty Tummat silmät, ruskea tukka nousi vuotensa ylivoimaisesti suurimmaksi iskelmähitiksi. Tummat silmät, ruskea tukka menestyi listoilla iskelmäksi poikkeuksellisen hyvin ja Paula Koivuniemi nousi Suomen suosituimmaksi laulajaksi. Hittikappaleen sisältänyt albumi Vie minut pois myi huikeat 70 000 äänitettä, mikä on sekin poikkeuksellisen hieno saavutus iskelmä-LP:lle. Yhteistyö Niemisen kanssa alkoi siis erittäin lupaavissa merkeissä. Vie minut pois oli melkoinen työnäyte Esa Niemiseltä, joka oli vasta edellisenä vuonna tuottanut ensimmäisen LP:nsä (Päivi Kautto-Niemen Sillä siisti). Koivuniemen menestys jatkui koko 1980-luvun huikeana. Vuosikymmenen aikana hän julkaisi kahdeksan albumia, jotka kaikki yhtä lukuun ottamatta myivät vähintään kultaa.

Kolmas nousu alkaa vuodesta 2006. Kolmas nousu on tapahtunut aikana, jolloin Paula Koivuniemi on jo vakiinnuttanut asemansa iskelmälegendana. Mutta legendatkin voivat kokea nousuja ja laskuja. Kukaan tuskin kyseenalaistaa sitä, etteivätkö esimerkiksi Tapani Kansa, Eino Grön tai Reijo Taipale luokiteltaisi myös legendojen sarjaan. Mutta kuinka moni on oikeasti esimerkiksi kiinnostunut näiden artistien uudesta tuotannosta? Tapani Kansan konserttikiertue voidaan perua vähäisen kiinnostuksen vuoksi, mutta se ei tarkoita, etteikö Tapani Kansa saavutuksineen olisi legendaarinen artisti. Paula Koivuniemi osoitti vuonna 2006, että legendakin voi uudistua, laajentaa kohdeyleisöään ja tehdä uusista julkaisuistaan kiinnostavia.

Jo kauan ennen Paulan kolmatta nousukautta suomalaisen sateenkaariväestön keskuudessa vallitsi konsensus sen suhteen, että Paula Koivuniemi on Suomen johtavia homoikoneita. Karismaattinen, seksikäs, kohtalokasilmeinen, glamouria tihkuva, esiintymisissään häpeämätön ja persoonallisella äänellä siunattu Paula Koivuniemi täyttää epäilemättä kaikki homoikonin tunnusmerkit, minkä myötä hänet voidaan eittämättä nähdä Madonnan tai Cherin härmäläisenä vastineena. Paulan 1980-luvun klassikkobiisit olivat nousseet sateenkaaridiskojen soittolistoille jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Selkeä osoitus homoikonin asemasta on drag-hahmo Mega-Paula. Paula Koivuniemen suosio seksuaalivähemmistöjen keskuudessa kiteytyi ennen viimeisintä nousua erityisesti Aikuinen nainen -kappaleeseen. Vaikka tätä laulua on luonnehdittu muun muassa "naisten voimabiisiksi" ja "naisten vapaustaistelun symboliksi", se on äänestetty myös toistuvasti kaikkien aikojen suosituimmaksi kotimaiseksi homohymniksi. Aikuinen nainen on noussut suosioonsa samoihin aikoihin, kun Paula Koivuniemen asema suomalaisena gay-ikonina alettiin tiedostaa.

Aikuinen nainen ei herättänyt huomiota
levytysvuotenaan 1982, mutta 15 vuotta
myöhemmin se kelpasi jo hittikokoelman
nimeksi.
Aikuinen nainen luonnehditaan nykyään yhdeksi kaikkien aikojen suomi-iskelmäksi, karaokeravintoloiden kuluneimmaksi kappaleeksi ja lauluksi, joka yhdistetään Paula Koivuniemeen miltei tavaramerkin omaisesti. Nykypäivän valossa onkin sangen ironista, että laulua ei julkaisuhetkellään vuonna 1982 noteerattu juuri lainkaan. Laulu julkaistiin Aikaan sinikellojen -singlen B-puolella, mutta minkäänlaista listasijoitusta levytys ei saanut. Hidastempoinen valssi ei myöskään toiminut tanssilavakeikoilla toivotulla tavalla, joten laulu jäi kokonaan unohduksiin – ainoastaan Luotan sydämen ääneen -albumin kolmanneksi raidaksi. Paula Koivuniemi on muistellut lehtihaastatteluissa, että Aikuinen nainen koki renessanssin vasta 1990-luvun puolella, jolloin laulua alettiin kysellä keikoilla. Vuonna 1997 Fazer julkaisi 20 suosikkia -sarjassa kokoelman Paula Koivuniemen hittilevytyksiä vuosilta 1978–1982. Tämän erittäin hittirikkaan kokoelman nimeksi annettiin jo Aikuinen nainen, mikä oli osoitus siitä, että laulu oli noussut merkittävään asemaan. Vasta yli kymmenen vuotta levytyshetkensä jälkeen Aikuinen nainen nousi Paula Koivuniemen uralla siihen asemaan, mihin se nykyään mielletään.

Kun kuuntelen Tomppaa -single
julkaistiin vuonna 1999. Laulu on
jäänyt elämään, vaikka samanniminen
albumi ei hääppöisesti menestynytkään.
Aikuinen nainen nousi suosioon samoihin aikoihin, kun queer-kulttuurin olemassaolo alettiin tiedostaa paremmin ja ymmärrettiin Paula Koivuniemen potentiaali suomalaisena homoikonina. Tuskin esimerkiksi lienee täysin sattumaa, että Leidit Lavalla -konserttien (2000) kansainvälisten hittien sikermässä juuri Paula sai esitettäväkseen kansainvälisenä gay-ikonina pidetyn Cherin Believen? Aikuisen naisen noustessa suosioon Paula Koivuniemen oma levytysura oli tietynlaisessa suvantovaiheessa. 1990-luvulla Paula Koivuniemen albumit eivät menestyneet enää samalla tavalla kuin 1980-luvulla ja musiikkikin oli muuttunut persoonattomammaksi suomi-iskelmäksi. Ensimmäinen askel kohti uutta kohdeyleisöä oli vuonna 1999 levytetty Kun kuuntelen Tomppaa. Rempseä iskelmä – ja sen kieli poskella tehty sanoitus – poikkesi Koivuniemen muusta levytysmateriaalista selvästi ja herätti mielenkiintoa myös sellaisessa yleisössä, joka ei ollut muuten aktiivisesti seurannut Paulan uran viimeisimpiä vaiheita. Kun kuuntelen Tomppaa -kappaleesta julkaistiin myös nuorekas remix, jota soitettiin yökerhoissa ja foorumeilla, jotka eivät olisi muuten voineet soittaa Koivuniemen muuta levytysmateriaalia.

Elokuussa 2001 Paula Koivuniemi esitti Helsingin ylipormestarin populaarikonsertissa Senaatintorilla Apulannan Anna mulle piiskaa -kappaleen. Esitys ylitti uutiskynnyksen, sillä Paulan veto oli konserttia seuraavana maanantaina molempien iltapäivälehtien ykkösuutinen. Vuonna 2001 pidettiin vielä radikaalina, mikäli iskelmälaulaja ylitti uskottavasti iskelmän ja rockin välisen rajan. Myöhempinä vuosina Paula oli yhteisellä kiertueella valtakunnan ykkösbilebändi Jean S.:n kanssa. Vuonna 2003 Paula ja Merja Larivaara esiintyivät rempseää naisenergiaa tihkuneella Naiset ensin -kiertueella.

Rakastunut-albumi vuodelta 2003
osoittautui flopiksi.
Viimeistään 2000-luvun alkuvuosina Paula Koivuniemi oli osoittanut, että hänessä olisi potentiaalia muuhunkin kuin vain perinteisen iskelmälaulajan rooliin. "Tomppa" remixeineen ja Apulanta-vedot osoittivat, että mahdollisuuksia räväyttää jotain hienoa todella olisi. Mutta mitä tässä tilanteessa tehtiin? Syksyllä 2003 ilmestyi Paula Koivuniemen albumi, joka koostui ainoastaan balladeista. Uuden Rakastunut-albumin mainostettiin sisältävän "tunteikkaita balladeja popahtavin sovituksin, tekstimaailmaltaan aikuisen naisen sielunmaisemaa eli Paulan ikäisen naisen suuhun sopivaa musiikkia". Siis mitä ihmettä? Olisi ollut kaikki mahdollisuudet esitellä rempseää homoikonia, joka voisi nauttia myös nuorempien ikäluokkien suosiota, mutta levyherrat päättivät julkaista albumillisen balladeja. Kaiken lisäksi Rakastunut ei ole suinkaan edes hyvätasoinen balladilevy, vaan päin vastoin, todella lattea kokonaisuus. Mitäänsanomattomien uusien laulujen lisäksi albumi sisältää myös aivan turhia uudelleenlämmityksiä, sillä levyllä on muun muassa Häipyy etäisyys (jonka Kari Tapio on duetoinut Kikan kanssa jo vuonna 1997), Näin se käy (alun perin Laura Voutilaisen levytys vuodelta 1998) ja Rakkauden vanki (Arja Korisevan laulu vuodelta 1992). Rakastunut ei löytänyt myöskään suurta yleisöä, sillä levy on yksi harvoja Paula Koivuniemen albumeja, joka ei noussut lainkaan Suomen viralliselle albumilistalle. Paulan kaltaiselle legendalle olisi varmasti ollut tarjolla parempaakin...

Kuka  pelkää Paulaa -single julkaistiin
keväällä 2006.
Rakastunut jäi Paula Koivuniemen viimeiseksi albumiksi, jonka Esa Nieminen tuotti. Yhteistyötä kesti 23 vuotta. Tämän flopanneen albumin jälkeen Paula vaihtoi levy-yhtiötä ja alkoi tehdä uutta materiaalia Mika Toivasen ja Ilkka Vainion kanssa Edel Recordsin suojissa. Ensimmäinen maistiainen uudelta tuotantotiimiltä saatiin keväällä 2006, kun julkaistiin Kuka pelkää Paulaa. Kuka pelkää Paulaa herätti aluksi hyvin ristiriitaisia tunteita – vastaanotto oli hyvin samanlainen kuin esimerkiksi tänä keväänä Antti Tuiskun julkaistaessa Peto on irti. Alun hämmennys muuttui kuitenkin lopulta melkoiseksi innostukseksi: juuri tällaista pilke silmäkulmassa esitettyä ja Jean S. -pohjalta räväkästi tuotettua tarttuvaa hittiä Paulalle olikin kaivattu. On kieltämättä totta, että Kuka pelkää Paulaa -kappaleen sanoitus ei välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua. Koko kappaleen koukku jää laulun otsikkoon, mutta loppujen lopuksi se ei haittaa menoa lainkaan: lopputuloksena on onnistunut bailubiisi, joka sopii mainiosti keikkojen aloitusnumeroksi.

Vuosi 2006 sujui Paula Koivuniemellä muutenkin suotuisissa merkeissä. Kesällä hän voitti Iskelmä-Finlandia -palkinnon kaikkien aikojen kovatasoisimmassa ehdokasasettelussa (muut ehdokkaat olivat Tapani Kansa, Jukka Kuoppamäki, Fredi ja Arja Saijonmaa – lähde tästä nyt sitten valitsemaan) ja syksyllä hän kiersi loppuunmyytyjä konserttisaleja 40-vuotisjuhlakiertueen merkeissä. Ennen juhlakiertuetta lokakuussa julkaistiin myös uusi albumi Yöperhonen.

Yöperhonen-albumi henki uuden ajan alkua. Albumilla on 11 kappaletta, joiden sävellykset ja sovitukset ovat tuottaja Mika Toivasen käsialaa yhtä coverversiointia lukuun ottamatta. Sanoituksista kahdeksan on merkitty säveltäjän ja Ilkka Vainion nimiin. Kahden laulun sanoituksesta vastaa Kikka Laitinen. Ensivaikutelman perusteella vaikutti selvästi siltä, että Paula Koivuniemen uralla on alkanut uusi luku. Jo pelkästään levylle päätyneiden kappaleiden nimet vaikuttivat houkuttelevilta: Sata miestä, Lady like, Fantasiaa... Olisikohan Paula vihdoinkin tehnyt kauan kaivatun bilelevyn?

Albumin aloittaa nimikkoraita Yöperhonen, jossa on toki hauska intertekstuaalinen viittaus Paulan 40 vuoden takaiseen esikoishittiin. 10 sekunnin mystisen intron jälkeen alkaa reipas komppi ja dramaattiset syntikkasoundit. Heti ensivaikutelma on onnistunut. Paulan levyn soundi ei kuulosta enää persoonattomalta tusinasuomi-iskelmältä, vaan nyt Paula Koivuniemen tuotanto on vihdoinkin käännetty 2000-luvulle. Tässä vaiheessa täytyy korostaa, että mistään musiikillisesta vallankumouksesta ei suinkaan ole kyse. Mika Toivasen luomat soundit edustavat vielä ehdottomasti genrenä iskelmää ja Toivasen tuotannolle tyypilliset "säksätystaustat" ovat edustettuna hyvin tälläkin levyllä. Mutta kontrasti Paulan aikaisempiin levyihin on silti huomattava. Meininki on huomattavasti reippaampaa ja nuorekkaampaa kuin aikaisemmilla pitkäsoitolla. Kun kuuntelen Tomppaa -kappaleesta tuttu reipas ja rempseä poljento on jalostettu Yöperhosella vielä huomattavasti pidemmälle.

Albumin dramaattinen nimikkobiisi on yksi albumin onnistuneimpia lauluja ja ennen kaikkea hieno aloitusraita pitkäsoitolle. Sitä seuraa jo aikaisemmin julkaistu singleraita Kuka pelkää Paulaa. Kolmas raita on yksi albumin mielenkiintosimpia. Sata miestä on tyylipuhdas bileiskelmä, joka on selkeä kädenojennus sille yleisölle, joka on nostanut Paulan homoikoniksi. Kokonaisuutena laulun sanoitus on melkoista ilevainiomaista nonsenseä – erikoinen tarina eliitin järjestämistä juhlista linnasta. Kummallisesta tekstistä on keksittävissä varmasti vaikka minkälaisia symbolisia vertauskuvia, mutta sanoituksen järjettömyydellä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. Olennaista on, että kappaleen merkittävin kohta, eli kertosäkeistön alku, alkaa sanoilla "sata miestä tanssii keskenään". Millään muulla ei ole mitään väliä. Tuo on se kohta, jonka kaikki kuulevat ja johon kaikki kiinnittävät huomion. Nyt Paula Koivuniemi on tehnyt vihdoinkin kappaleen, joka on kohdistettu nimenomaan gay-yleisölle. Paula Koivuniemen tuotantotiimi on viimeinkin virallisesti hyödyntänyt artistin potentiaalia homoikonina. Varsinkin laulun instrumentaalinen c-osa sisältää "diskoviuluineen" sellaisia musiikillisia keinoja, joita kuullaan useissa euroviisumaisissa homohymneissä. Sata miestä -laulussa olisi varmasti potentiaalia vähemmistöjuottoloiden yökerhojen tanssilattian täyttäjäksi ellei sovitus olisi niin iskelmäpitoinen. Kenties laulusta olisi kannattanut julkaista tanakka dance remix DJ-soittoa varten.

Yöperhonen-albumi alkaa melkoisella kolmen kappaleen bileputkella. Ennakko-odotusten perusteella vaikutti siltä, että rempseä meininki jatkuisi myös neljännellä raidalla, joka on Rakastuin mä looseriin. Kuinka hulvaton albumi voikaan olla, jos Paula versioi siinä Nylon Beatia? (Tosin ei olisi ollut ensimmäinen kerta.) Kytköksenä laululle on toki laulun sanoittaja Ile Vainio. Valitettavasti on todettava, että kyseinen coverversio on albumin selvästi heikoin lenkki. On vaikea ymmärtää, miksi Nylon Beatin hauska hömppäpoppis on sovitettu todella aneemiseksi balladiversioksi. Paulan versiossa ei ole mitään, mikä toisi relevanttia lisänäkökulmaa kyseiseen ysärihittiin. Aivan käsittämätön versio, jonka olemassaololle on vaikea keksiä oikeutusta.

Täysin järjettömän coverin jälkeen kuullaan albumin ensimmäinen "oma" balladi. Virta on seesteinen slovari, jossa pohdiskellaan syntyjä syviä ja menneitä rakkauden myrskyjä. Eksistentiaalisessa kriisissä laulun kertoja päätyy lopulta toteamaan, kuinka "vain virta jatkaa kulkuaan ja pyörteisiin sen kadotaan".

Kahden seesteisemmän raidan jälkeen albumilla laitetaan taas bileet pystyyn, kun alkaa raita numero kuusi Lady like. Mika Toivanen ja Kikka Laitinen sijoittuivat tällä sävellyksellä vuoden 2006 Tangomarkkinoiden sävellyskilpailussa kolmanneksi. Kolmas sija saattoi olla laululle paras mahdollinen sijoitus, sillä yleensä Tangomarkkinoiden sävellyskilpailun kaksi parhaiten sijoittunutta laulua esittävät edellisen vuoden tangokuninkaalliset, joista monet ovat myös levyttäneet laulut. Kolmannen sijan myötä Lady like kyettiin "säästämään" Paula Koivuniemen levytysrepertuaariin. Mistään perinteisestä tangosovituksesta ei todellakaan ole kyse, sillä esimerkiksi sovituksen jouset tuovat mieleen 70-luvun diskoviulut. Mika Toivanen on myöhempinä vuosina Tangomarkkinoiden kapellimestarina esityttänyt tätä omaa sävellystään melko usein tangofinalisteilla, eikä kukaan ole päässyt tulkinnassa vielä Paulan tasolle. Kenties Lady like vaatii tulkitsijan, jolla on elämänkokemusta ja sydämen viisautta.

Fantasiaa ilmestyi singlejulkaisuna
radiosoittoa silmällä pitäen.
Fantasiaa ei ole suinkaan versio Suomen vuoden 1983 euroviisuedustajasta, vaan rytmikäs ja tarttuva iskelmä, joka istuu levyn yleisilmeeseen mainiosti. Mitä meille tapahtui on Kikka Laitisen sanoittama balladi, jossa jälleen pohditaan elettyä elämää. Mä tahdon kaiken tuo taas vauhtia levylle. Vauhdikkaassa kappaleessa sähkökitarat vinkuvat siihen malliin, että levyn soundimaailma on jo melkoisen kaukana Paula Koivuniemen aikaisemmasta iskelmätuotannosta. Yöperhonen-albumilla positiivista on myös se, että monet laulujen sanoituksista on selvästi räätälöity juuri Paulalle. Monet Paulan 90-luvun levytyksistä ovat perusiskelmiä, jotka olisi voinut esittää kuka tahansa. Yöperhosen tekstimaailma sopii itsevarman ja elämää nähneen aikuisen naisen esitettäväksi. Koivuniemellä, levytyshetkellä 59 vuotta, on jo uskottavaa kompetenssia vaatia, kuinka hän tahtoo kaiken, ilman, että se kuulostaa pöyhkeilevältä diivailulta.

Kohtalokas Tuulee on albumin paras balladi, joka on turhaan haudattu levyn toiseksi viimeiseksi raidaksi. Yöperhonen-albumin tasokkuudesta kertoo se, että myös levyn balladit päihittävät kevyesti jokaisen Rakastunut-albumin kappaleen. Levyn päätösraitana kuullaan akustinen ja pelkistetty itsetilitysballadi En kadu mitään. Paula Koivuniemi on aina miltei jokaisen albuminsa ilmestymishetkellä kertonut julkisuuteen, kuinka uudella levyllä on yksi kappale, jonka levyttäminen on ollut haastavaa, koska sanoituksen omakohtaisuus on herättänyt voimakkaita tunnereaktioita. Yöperhosen kohdalla tämä laulu on ollut En kadu mitään. En kadu mitään on tyylikäs Paulan-näköinen päätös tasokkaalle albumille. Laulu toimi myös vaikuttavana lopetusnumerona Paulan 40-vuotisjuhlakiertueen konserteissa.

Yöperhonen on ehdottomasti yksi Paula Koivuniemen uran parhaita albumikokonaisuuksia. Jokainen levyn raita omituista "Looseri"-coveria lukuun ottamatta on onnistunut ja puolustaa paikkaansa kokonaisuudessa. Albumi ei välttämättä ole Koivuniemen hittirikkain, mutta kokonaisuutena yksi hänen tasokkaimmista pitkäsoitoistaan.

Yöperhonen-albumista alkoi Paula Koivuniemen uusi nousu. Hänen artistiprofiilinsa uudistettiin tämän albumin myötä nuorekkaammaksi. Tällä levyllä ei laulanut enää tanssilavakeikkoja kiertävä kehäraakki. Tällä albumilla Paula Koivuniemestä kuorittiin artisti, joka on valmis lähtemään esiintymään uskottavasti rock-festivaaleille ja nauttimaan suosiota myös nuorempien sukupolvien keskuudessa. Yöperhonen oli julkaisuhetkellään piristävä julkaisu myös siinä mielessä, että suomi-iskelmä kaipasi tuohon aikaan jonkinlaista rempseyttä ja irtiottoa annemattiloiden, yölintujen ja finlandersien edustaman särmättömän musiikkigenren joukkoon.

Yöperhonen oli Paula Koivuniemen kaupallisesti menestynein albumi sitten 1980-luvun menestyksen päivien. Levy debytoi Suomen virallisella listalla sijalla 14, joka oli Paulan paras listasijoitus albumilistalla sitten vuoden 1986. Seuraavalla viikolla albumi nousi listalla peräti seitsemänneksi, mikä oli iskelmäalbumille hieno saavutus. Poikkeuksellisen hyvät listasijoitukset olivat osoituksia siitä, että levy oli löytänyt yleisönsä, ja Paula Koivuniemi oli taas kiinnostava artisti. Yöperhonen palautti Paula Koivuniemen myös takaisin kultalevykantaan. Edellinen sooloalbumi, josta Paula vastaanotti kultalevyn oli vuonna 1989 ilmestynyt Sen siksi tein. Tässä välissä Paula oli tosin saanut kultalevyn myös Leidit levyllä -albumista (2000), mutta Yöperhonen oli 17 vuoteen ensimmäinen soololevy, joka myi kultaa.

Timantti-albumi ilmestyi syksyllä 2007.
Yöperhosen hyväksi havaittua linjaa jatkettiin seuraavan vuoden syksyllä ilmestyneellä Timantti-albumilla. Timantti on kokonaisuutena hyvin samanlainen albumi kuin Yöperhonen: 11 laulua, joista suurin osa Mika Toivasen ja Ilkka Vainion kynäilemiä. Levyllä kuullaan Yöperhosen tapaan rempseitä tarttuvia lauluja, joiden soundit ovat entistä rouheampia ja rokahtavampia, sekä balladeja, joissa Paula tulkitsee elämää suurempia rakkaustarinoita. Albumin coverversio, Minä olen muistanut, päihittää "Looserin" mennen tullen. Etenkin Timantin vauhdikkaissa kappaleissa Paulan uudistunutta tyyliä vietiin vielä pari piirua nuorekkaampaan ja ennakkoluulottomampaan suuntaan. Albumin julkaisubileet järjestettiin lokakuussa 2007 suomalaisen rock-musiikin pyhätössä Tavastia-klubilla. Paula Koivuniemi oli ensimmäisiä iskelmälaulajia, jolla oli pokkaa pitää oma keikka Tavastialla. Keikan jälkeen iltapäivälehdet ihastelivat, kuinka "Paula on rock!"


Kesällä 2008 Paula Koivuniemi teki merkittävän avauksen, kun hän esiintyi ensimmäistä kertaa festarikeikalla Provinssirockissa. Keikan saavuttama huikea suosio yllätti sekä artistin että musiikkitoimittajat. Iskelmämaailmasta saapuva artisti sai rockfestivaaleilla kymmenettuhannet nuoret laulamaan mukanaan Aikuista naista. Rohkaistuneena positiivisesta vastaanotosta Paula Koivuniemi teki seuraavana kesänä kymmeniä festarikeikkoja. Näihin aikoihin Paula Koivuniemen uralla oli jopa vaihe, jolloin hän jätti perinteiset tanssilavakeikat kokonaan väliin ja keskittyi esiintymään lähinnä festareilla, klubeilla ja ravintoloissa.

Nainen ilmestyi keväällä 2009.
Timantti-levy myi edeltäjänsä tapaan kultaa. Kolmas Toivanen-Vainio -albumi Nainen ilmestyi keväällä 2009. Levy tehtiin jälleen samalla reseptillä. Kymmenen Toivasen ja Vainion kynäilemää kappaletta sekä yksi cover: Tahroja paperilla. Valitettavasti Nainen osoittautui pienoiseksi pettymykseksi. Tällä reseptillä oli lyhyessä ajassa ammennettu jo kaikki, mitä ammennettavissa oli. Albumin laulut olivat aikaisempia mitäänsanomattomampia ja sanoitukset entistä tyhjänpäiväisempiä. Nainen ei enää yltänyt kultalevylukemiin, vaikka debytoikin albumilistalla hienosti sijalla kuusi. Tässä mielessä oli varmasti viisasta, että seuraavalla albumilla Paula teki taas irtioton aikaisempaan. Rakkaudesta-albumi (2010) oli coverlevy, jossa Paula tulkitsi omannäköisiään versioita suomirockin klassikoista. Levy luonnollisesti lisäsi Koivuniemen rock-uskottavuutta.

Paula Koivuniemi on artistiprofiililtaan nykyään aivan toisenlainen artisti kuin 20 vuotta sitten. Hän on uskottavasti pystynyt murentamaan musiikkigenrejen raja-aitoja. Koivuniemen kuuntelijakunta on laajentunut nuorempiin sukupolviin, ja hän kantaa ylpeänä homoikonin mainetta. Paula Koivuniemi on osoittanut, että tekemällä viisaita ratkaisuja, artisti pystyy uudistumaan uskottavasti. Ei ollut varmasti helppoa lopettaa 23 vuotta kestänyttä yhteistyötä Esa Niemisen kanssa, mutta uusi tuotantoryhmä osasi hyödyntää Paulassa sellaista potentiaalia, joka oli aikaisemmin jäänyt turhan vähälle huomiolle. Yöperhonen aloitti uuden luvun Paula Koivuniemen uralla. Kohdeyleisö laajeni ja levymyynti lähti jälleen nousuun. Uudistuminen taisi kannattaa.