27. helmikuuta 2016

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 2010-luvulla

Tänään illalla se selviää! Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi olen julkaissut kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit:
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 2000–2009



2010

Suomen edustaja: Kuunkuiskaajat – Työlki ellää
Sijoitus Oslossa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 11. / 17, 49 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Vuosikymmenen vaihtuessa Eurovision laulukilpailujen äänestyksessä tapahtui merkittävä muutos, kun raadit palasivat takaisin yleisöäänestyksen rinnalle. Uusi äänestysjärjestelmä koitui vuonna 2010 Suomen viisumenestyksen kohtaloksi.

Vuodesta 2006 lähtien Suomen euroviisukarsinnat oli järjestetty kutsuartistien formaatilla. Alun perin käytäntö piristi viisukarsintoja mukavasti: kansalle entuudestaan tutut artistit lisäsivät mielenkiintoa karsintoja kohtaan, ja viisukarsinnat tuottivat näinä vuosina ihan mukavasti hittejä. Vuonna 2010 kutsuartistien järjestelmä alkoi kuitenkin selvästi tulla tiensä päähän. Nimekkäillä eturivin artisteilla ei ollut minkäänlaista hinkua päästä osalliseksi euroviisuleikkiin. Viisukarsintoihin saatiin mukaan pääosin lähinnä c-luokan artisteja, joiden ura kaipasi levy-yhtiöiden mielestä piristystä, tai sitten aivan uusia kiinnityksiä, joille suorien lähetysten uskottiin tuovan näkyvyyttä. Vuonna 2010 kutsuartistisysteemin rinnalla järjestettiin myös avoin kilpailu, jonka valituista paloista yleisö saattoi nettiäänestyksen kautta äänestää kolme esitystä mukaan viisukarsintaan. Punavuori äänesti jatkoon Bääbsin ja suomenruotsalaiset saivat klikattua jatkoon Sister Twisterin ja Linnin, jotka olivat molemmat edustaneet vuonna 2007 Suomea pohjoismaisessa 8–15-vuotiaiden MGP Nordic -laulukilpailussa. Bääbsin esitys meni alkukarsinnan lähetyksessä penkin alle, mutta suomenruotsalaisten joukkovoima sai äänestettyä Sister Twisterin ja Linnin finaaliin asti. Linn päihitti omassa alkukarsinnassaan muun muassa Osmo Ikosen ja Maria Lundin... Mainittakoon, että avoimeen kilpailuun osallistui myös muuan Heli Kajo laulullaan Annankadun kulmassa. Yleisradion esiraati ihastui kappaleeseen sen verran, että päätti kutsua Helin saman tien suoraan kutsuartistien joukkoon.

Vuoden 2010 karsinnat muistetaan ennen kaikkea Eläkeläisistä. Eläkeläiset olivat kilpailun ylivoimainen ennakkosuosikki esimerkiksi some-näkyvyyden suhteen. He johtivat kaikkia mahdollisia ennakkoveikkauksia ylivoimaisesti. Eläkeläisten ongelmaksi taisi osoittautua se, että yhtye joutui viisukarsinnoissa olemaan oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Käsittääkseni Eläkeläisten suosio perustuu hulvattomiin covereihin ja kokoillan pituisiin alkoholinhuuruisiin keikkoihin, joissa voi sattua mitä tahansa. Euroviisukarsintoja varten Eläkeläiset joutuivat säveltämään aivan uuden kappaleen, Hulluna humpasta, ja heidän oli tiivistettävä lavaolemuksensa kolmeen minuuttiin. Esitys oli loppujen lopuksi yllättävänkin vaisu ja väkinäinen, eikä Eläkeläisille ominaisesta rempseydestä ollut tietoakaan.

Euroviisukarsintojen superfinaalissa kansan syvät rivit mobilisoituivat urakalla, minkä seurauksena suurin ennakkosuosikki Eläkeläiset jäi vasta kolmanneksi. Voiton vei suurelle yleisölle tuntematon viihteellistä kansanmusiikkia soittava duo laulullaan Työlki ellää (säv. Timo Kiiskinen). Kuunkuiskaajat olivat jo alkukarsinnoissa herättäneet huomiota ammattitaidollaan ja lavakarismallaan – onhan duon molemmalla osapuolella kokemusta Värttinän riveissä esiintymisestä. Olosuhteisiin nähden valinta vaikutti ymmärrettävältä. Jälleen kerran Suomen kansa osasi napata heikkotasoisesta kilpailukavalkadista sen esityksen, jossa kokonaispaketti oli parhaiten kasassa. Toisaalta, Työlki ellää muistutti eniten edellisen vuoden viisuvoittajaa. Rinnastusta korosti entisestään Alexander Rybakin esiintyminen Suomen karsintafinaalin väliaikanumerona.

Oslon Euroviisut päätyivät Suomen osalta täpärään finaalista karsiutumiseen. Jos puhelinäänestäjät olisivat saaneet päättää yksin tuloksen, Kuunkuiskaajat olisivat sijoittuneet semifinaalissaan kuudenneksi ja päässeet jatkoon. Raadit antoivat duolle – kuten kyseisenä vuonna kaikelle muullekin vähänkin omaperäisemmälle – kuitenkin niin alhaiset pisteet, että lopullinen sijoitus oli semifinaalin 11. En kuitenkaan usko, että hyvästä puhelinäänestystuloksesta huolimatta eurooppalaiset olisivat massoittain rakastuneet Kuunkuiskaajiin, mutta he tarjosivat kansanmusiikkia fiilistelevälle kansanosalle piristävän vaihtoehdon todella heikkotasoisessa semifinaalissa kaikkien euroballadien joukossa. Vaikka Suomi olisi finaaliin päässytkin, uskoisin, että sijoitus olisi alkanut joka tapauksessa kakkosella, vaikka tulos olisikin ollut pelkällä puhelinäänestyksellä. Enkä nyt suinkaan tarkoita, että Suomi olisi sijoittunut toiseksi.

Kuten todettu, Kuunkuiskaajien valinta oli olosuhteisiin nähden ookoo valinta. Suomen euroviisukarsintojen taso kun oli hyvin vaatimaton, eikä kilpailu herättänyt Eläkeläisten osallistumisesta aiheutunutta polemiikkia lukuun ottamatta kovinkaan suuria tunteita puoleen tai toiseen. Yksikään karsinnan kilpailukappaleista tuskin olisi onnistunut pärjäämään Euroviisuissa mainittavasti Kuunkuiskaajia paremmin. Tuskin edes karsinnan luovin kappale eli Heli Kajon Annankadun kulmassa, ellei esitys Oslon viisulavalla olisi ollut to-del-la onnistunut.

Heikkotasoinen viisukarsinta pistää miettimään, että olisiko vuonna 2010 Suomen viisuedustaja pitänyt etsiä jollain aivan toisella tavalla. Kun kutsuartistien formaatilla ei ollut enää mahdollisuuksia haalia valovoimaisia eturivin artisteja viisukarsintoihin, niin olisiko ollut järkevämpää kokeilla esimerkiksi sisäistä valintaa. Vuonna 2010 Suomessa tehtiin paljon hienoa musiikkia, joka olisi kestänyt kansainvälisen vertailun. Oliko tosiaan hieman kotikutoinen (mutta toki ihan ammattitaitoinen) folkiskelmä tosiaan parasta, mitä Suomella oli lähettää Euroviisuihin? Mitä olisi pitänyt tehdä, jotta Suomen viisuedustajana olisi nähty esimerkiksi Chisu, Antti Tuisku, Anna Abreu, Kaija Koo tai Jenni Vartiainen. Mikä olisi ollut parempaa promootiota keväällä 2010 ilmestyneelle Seili-albumille kuin keikka Euroviisuissa? Kuinka hienoa tulosta olisikaan tullut, jos Suomen euroviisu olisikin ollut Missä muruseni on? Where are my food crumbs? Olisi nimittäin ollut yksi Oslon viisujen parhaimpia balladeja – ja Oslon viisuissa niitä balladeja todella riitti.

2011

Suomen edustaja: Paradise Oskar – Da da dam
Sijoitus Düsseldorfissa: 21. / 25, 57 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 3. / 19, 103 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Kutsuartistien linjalla jatkettiin vielä tämä vuosi, vaikka avoimen kilpailun osuutta lisättiin huomattavasti. Artistikattaus taisi olla yksi kaikkien aikojen laimeimpia. Kutsukilpailun alemmustilaa alleviivasi finaalin superfinaali, jonka kaikki kolme ehdokasta olivat alun perin lähtöisin avoimesta kilpailusta. Käytännössä koko karsinta kiteytyi Paradise Oskarin Da da damin ja Saara Aallon Blessed with loven kaksintaisteluun. Kolmas superfinalisti, suomalais-ruotsalainen yhtye Father McKenzie, taisi edetä kilpailussa viimeiseen vaiheeseen lähinnä rantaruotsalaisten äänillä, sillä sen ääniosuudeksi jäi vain noin reilut 12 prosenttia. Trendinä olivat omaleimaiset laulut, jotka olivat alusta loppuun esittäjiensä itsensä näköisiä, eikä suinkaan Euroviisuja varten "räätälöityjä".

Paradise Oskarin esitys Euroviisujen semifinaalissa on yksi viisuhistoriamme suurimpia ylpeydenaiheita. Ajatelkaa nyt, Suomi on lähettänyt Euroviisuihin muun muassa Laura Voutilaisen ja Jari Sillanpään – maamme eturivin showtähdet – jotka molemmat alisuoriutuivat pahasti viisulavalla. Sitten pystymetsästä saapuu 20-vuotias nuori mies Kirkkonummelta, joka saa aikaiseksi täysin suvereenin ja valloittavan esityksen. Semifinaalin pistemäärä on edelleen Suomen kaikkien aikojen toiseksi suurin pistesaalis Euroviisuissa. Vuoden 2011 euroviisuvoittajamaa Azerbaidžan saavutti semifinaalissa vain 19 pistettä enemmän kuin Suomi. Jos kohtalo oli päättänyt, että Suomi joutuu esiintymään vuoden 2011 euroviisufinaalissa heti ensimmäisenä, niin se olisi ollut kuolinpaikka myös Saara Aallon balladille. Olisiko sitten kannattanut valita jokin Suomen karsinnan nopeista kappaleista? No ei, koska niitä ei olisi kuultu finaalissa lainkaan. Suomella kävi vuoden 2011 viisufinaalissa muutenkin äärimmäisen huono tuuri. Paradise Oskar keräsi sinänsä kunnioitettavan 57 pisteen saldon, jolla on tyypillisesti sijoituttu finaalissa sijoille 15–18. Vuoden 2015 finaalissa sillä olisi sijoituttu peräti kymmenenneksi. Vuonna 2011 pisteet jakautuivat finaalissa niin kummallisen tasaisesti, että 57 pisteellä jäätiin viidenneksi viimeiseksi. Jälleen suomalaiset viisuharrastajat manasivat Suomen "viisukirousta". OIKEA LAULU VOITTI.

Toki on todettava, että Paradise Oskarin komea semifinaalisijoitus sai melkoisesti vetoapua siitä, ettei kyseisessä semifinaalissa kilpaillut juuri lainkaan muita varteenotettavia balladeja. Euroviisujen esiintymisjärjestyksen vaikutuksista ja esimerkiksi ääntenjakautumisteoriasta olisi tarkoitus kirjoittaa tässä blogissa lisää tulevan kevään aikana.

2012

Suomen edustaja: Pernilla Karlsson – När jag blundar
Sijoitus Bakussa: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 12. / 18, 41 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Sitten alkoi Uuden Musiikin Kilpailun aika. Jonkinlaista profiloinnin uudistamista Suomen euroviisukarsinnat varmaan kaipasivatkin. Lopputuloksena oli kuitenkin epäonninen kokeilu hämmentävää tosi-teeveetä, jossa musiikin sijaan olennaisempaa taisi olla ohjelman tuomariston sanailu ja kaksimieliset kommentit. Formaatti oli äärimmäisen sekava ja kilpailun säännöt tuntuivat muuttuvan joka käänteessä. Eurovision laulukilpailu pyrittiin etäännyttämään mahdollisimman kauas UMK:sta, ja valintaprosessiin otettiin mukaan sellaisiakin tahoja, jotka ovat perinteisesti suhtautuneet Euroviisuihin nuivasti. Suomalaiset eivät pysyneet muutoksen perässä, joten UMK-lähetysten katsojaluvut olivat melkoisen vaatimattomia.

Loppukilpailussa valta oli suurella yleisöllä. Finaalikuusikko oli varmasti kaikkien aikojen omaleimaisin. Joidenkin arvioiden mukaan kilpailun nimeksi olisi paremmin sopinut Erikoisen Musiikin Kilpailu. Kolmen kilpailuesityksen superfinaalissa voiton vei ylivoimaisella äänten enemmistöllä kaikkein perinteisin ja parhaiten "viisumuottiin" istuva esitys. Pernilla Karlssonin När jag blundar (säv. Jonas Karlsson) edusti suomenruotsalaista laulelmaviisun perinnettä.

Äänestäjiä ei voi syyttää huonosta valinnasta. Vaihtoehtona oli joko sekavaa melusaastetta tai epävireisesti huohottava hipsteri. Stigin Laululeija (säv. Matti Mikkola & DJPP) toimii levytettynä versiona radiosoitossa, mutta ponnettomat live-esitykset eivät vakuuttaneet. Vaikka Stigiä yritettiin monin tavoin puffata Suomen viisuedustajaksi, hän jäi superfinaalissa kolmanneksi melkoisen vaatimattomalla 17 % ääniosuudella. Mutta sitten kolikon kääntöpuoli. Oliko siuntiolainen käsipalloilija, joka puetaan "glamouriltapuvulla" artistiksi, todella parasta mitä Suomella oli lähettää Euphorian vuonna Euroviisuihin? Tätä vuotta on mahdoton tuomita. En voi sanoa, että väärä laulu olisi voittanut, koska muut vaihtoehdot olisivat olleet vähintään yhtä toivottomia. Mutta en voisi elää itseni kanssa, jos ihan pokkana väittäisin, että Pernillan valinta oli edes olosuhteisiin nähden oikea tai edes ok valinta. Olisipa UMK-finaalin väliaikanumerossa esiintyneellä Robinilla ollut tarpeeksi ikää, niin oltaisiin voitu valita Frontside Ollie suoraan Suomen edustajaksi.

2013

Suomen edustaja: Krista Siegfrids – Marry me
Sijoitus Malmössä: 24. / 26, 13 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 9. / 17, 64 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: UMK-tuomariston pisteet + yleisöäänestys


Pohjamudista ei voi nousta kuin ylöspäin. UMK paransi toisella tuotantokaudellaan kuin sika juoksuaan. Tuomaristoksi valittiin pätevänoloinen nelikko, jolla oli kompetenssia arvioida musiikillisia ansioita. Formaattikin alkoi vähitellen muistuttaa perinteisempää viisukarsintaa. Alun perin huomiota herätti lahjakkaan Idols-voittajan Diandran osallistuminen kilpailuun. Häntä pidettiin varmana voittajana, mutta hänkin sortui samaan helmasyntiin kuin monet muut nimekkäät artistit viisukarsinnoissa, eli lähti kilpailemaan aivan liian keskinkertaisella kappaleella. Upeaääninen Diandra olisi mitä mainioin edustaja Euroviisuihin, mutta UMK-ehdokkaassaan Colliding into you hän ei päässyt näyttämään kaikkia hänelle suotuja lahjoja.

Vuoden 2013 UMK-tulos on haastava pähkäiltävä. Toisaalta tarjolla olisi ollut uniikki taideteos eli Mikael Saaren We should be through, joka hävisi viihteellisemmälle hömpälle. Toisaalta hömppä ei ollut mitä tahansa hömppää. Karismaattisen ja räiskyvän Krista Siegfridsin kokonaispaketti UMK-finaalissa oli jo melkoisen onnistunut. Marry me -kokonaisuudessa oli paljon hyvää. Krista tarjosi sähäkän show'n, jossa oli selkeä yhtenäinen teema: jokainen katsoja muisti, mikä oli "se hääkappale". Muutaman vuoden tauon jälkeen Suomen viisuedustaja nousi kaupallisten radiokanavien soittolistoille. Krista Siegfrids oli esimerkillinen euroviisuedustaja siinä mielessä, että hän onnistui kevään 2013 aikana kasvattamaan suomalaisten kiinnostusta viisuinstituutiota kohtaan. Näyttävän promootion ansiosta Suomessa kaikki tuntuivat tietävän, kuka maamme viisuedustaja on. Euroviisufanit pukeutuivat huntuihin ja hääröyhelöihin. Kristasta tuli "kohuedustaja", kun esitys päättyi kahden naisen pikaiseen muiskautukseen. On aivan mestarillista viestintää ja median hallintaa, että alun perin feministien tuomitsema laulu onnistutaan muuttamaan manifestiksi tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Harmi vain, että itse kilpailusävelmä Marry me oli hieman liian vanhanaikainen ja Euroviisuja varten kynäilty humpute. Monet katsojat varmaan viihtyivät Kristan näyttävän esityksen äärellä, mutta äänestivät kuitenkin jotain varteenotettavampaa, nykyaikaisempaa ja laadukkaampaa kappaletta. Krista on levyttänyt myöhemmin modernimpia pop-biisejä, joilla olisi voinut olla paremmat menestymismahdollisuudet viisuissa.

Mikael Saaren veretseisauttavan We should be through'n sijoittuminen toiseksi voisi olla suuren luokan oikeusmurha, ellei Krista olisi hoitanut leiviskäänsä niin hyvin kuin mahdollista. Toisaalta voisi ajatella, että vaikka Mikael Saarella olisi ollut todennäköisemmät mahdollisuudet menestyä, niin Kristalla oli pienempi mahdollisuus flopata täysin. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta yritän selventää ajatuksenjuoksuani. Uskon, että Mikael Saarella olisi ollut mahdollisuus sijoittua Euroviisuissa ihan miten tahansa: We should be through olisi voinut hätyyttää jopa kärkiviisikon sijoitusta, mutta yhtä lailla se olisi voinut flopata semifinaalissa täysin, jos vaikkapa esitys viisulavalla olisi mennyt penkin alle, eikä Mikael olisi saanut aikaan samanlaista tunnelatausta kuin UMK-lavalla. Balladien kohdalla koko paketti kaatuu helposti, jos esityksessä jokin osa-alue ei toimikaan. Esitys voi epäonnistua myös teknisistä syistä, esimerkiksi korvanappiongelmien takia, kuten kävi Ranskan esitykselle vuoden 2011 viisuissa, minkä oli tarkoitus kuulostaa aivan erilaiselta. We should be through'ta olisi myös pitänyt lyhentää Euroviisuja varten noin 20 sekuntia. Mistä olisi lyhennetty ilman että kokonaisuus kärsii? Kristan paketilla ei ollut vaaraa jäädä semifinaalin jäännössijoille: raadit pitivät huolta, ettei Kristan kaltainen ammattitaitoinen ja karismaattinen esiintyjä jäänyt ilman pisteitä. Harmi vain, ettei Kristan kilpailukappale ollut niin vahva, että sillä olisi ollut minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia nousta kärkikahinoihin. IHAN OK VALINTA.

2014

Suomen edustaja: Softengine – Something better
Sijoitus Kööpenhaminassa: 11. / 26, 72 pistettä (sijoitus II semifinaalissa 3. / 15, 97 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: UMK-tuomariston pisteet + yleisöäänestys


UMK jatkoi samanlaisella linjalla kuin edellisenä vuonna. Kilpailussa kuultiin värikäs ja monipuolinen kattaus pääsääntöisesti lahjakkailta esiintyjiltä, joilta puuttui vielä varsinainen läpimurto koko kansan tietoisuuteen. Valitettavasti kilpailu ei jaksanut kiinnostaa suomalaisia. Vuoden 2014 UMK-finaalin katsojamäärä – alle puoli miljoonaa katsojaa – on kaikkien aikojen pienin Suomen karsinnan loppufinaalin katsojaluku.

Vähäisestä kiinnostuksesta huolimatta – tai ehkäpä juuri sen vuoksi – Suomi onnistui ylittämään Kööpenhaminan Euroviisuissa kaikki odotukset. Softenginen Something better saavutti Lordin jälkeisistä viisuedustajista Suomen selvästi parhaimman sijoituksen. Siihen ei tarvittu minkäänlaista ennakkokohua, ei näyttävää promootiota saati somekampanjaa eikä varsinkaan hellyyttävää taustatarinaa. Hyvään tulokseen riitti yksinkertaisesti toimiva biisi ja ammattitaitoinen esitys. Something better kuulosti kappaleelta, jota keskivertoeurooppalainen olisi voinut kuvitella kuuntelevansa Euroviisujen ulkopuolella. Musiikkigenreltään Softengine edustaa samanlaista tyyliä kuin monet muut suomalaiset yhtyeet, jotka ovat menestyneet Euroopan listoilla. Jos Softengine olisi koripallojoukkue, sen viisumenestystä olisi juhlittu Suomessa viikkotolkulla. Suomella kävi kerrankin suotuisa tuuri: esiintymisnumerot olivat mainioita sekä semifinaalissa että finaalissa, ja onneksi mikään muu maa ei lähettänyt varteenotettavaa rock-haastajaa Softenginelle.

UMK-finaalissa toiseksi sijoittuneen Mikko Pohjolan Sängyn reunalla on kokonaisuutena sielukkaampi, mutta menestysmielessä Softengine oli ehdottomasti parempi valinta. UMK-finalistiehdokkaista upeaäänisen Lauri Mikkolan soulahtava tunnelmapala Going down jäi arvioissa turhan vähälle huomiolle. Se olisi voinut olla Euroviisuissa kovaa valuuttaa ennen kaikkea raatiäänestyksessä. Anyway, OIKEA LAULU VOITTI.


Softenginen menestyttyä Euroviisuissa huomattavasti paremmin kuin Suomi yleensä ajateltiin, että suomalaiset olivat vihdoinkin ymmärtäneet, millaisilla esityksillä Euroviisuissa voisi saavuttaa menestystä. Sitten koitti vuosi 2015...

2015

Suomen edustaja: Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää
Sijoitus Wienissä: ei finaalissa (sijoitus I semifinaalissa 16. / 16, 13 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 90 % yleisöäänestys + 10 % kansalaisraadit


Vuonna 2015 UMK uudistui jälleen. Nyt jo tuottajan suusta myönnettiin, ettei pesäeron tekeminen Euroviisuihin ollut viisasta. Vuodesta 2015 lähtien UMK on ollut oikein korostetusti Suomen euroviisukarsinta. Lähetyksissä on ollut enemmän värikkyyttä, camp-estetiikkaa ja oikeanlaista viisuhenkeä kuin koskaan aikaisemmin Suomen karsinnoissa. Vuoden 2015 UMK:n kattaus oli sangen monipuolinen ja laadukas, mutta varsinaista kilpailuaspektia ei ollut, koska yksi ehdokas nostettiin jalustalle ylitse muiden.

Pertti Kurikan Nimipäivien osallistuminen viisukarsintoihin ylitti alusta alkaen uutiskynnyksen ja yhtyeen viisuedustamisen puolesta aloitettiin rummuttaminen ennen kuin edes kilpailukappaletta Aina mun pitää oli kuultu. UMK:n aikana PKN:n puolesta käytiin Suomen viisuhistorian mittavin lobbauskampanja. Jopa Suomen Kuvalehti lähti lobbaukseen mukaan julkaisemalla Pertti Kurikasta laajan henkilöjutun (kansikuvallisen, tottahan toki) lehden numerossa, joka ilmestyi sopivasti päivää ennen viisufinaalia.

Pertti Kurikan Nimipäivien osallistuminen toi euroviisukarsintaan aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. Nyt ei äänestetty pelkästään sopivasta euroviisuedustajasta, vaan paljon suuremmista asioista: yhdenvertaisuudesta ja vammaisten ihmisoikeuksista. PKN:n äänestäminen viisukarsinnoissa tarjosi yksinkertaisen väylän ostaa itselleen hyvä omantunto – etenkin jos äänestyspäätöksensä vielä julisti näyttävästi sosiaalisessa mediassa #yhdenvertaisuus-hashtageineen – ilman, että UMK-finaalin jälkeen tarvitsi enää uhrata ajatuksia asialle.

Kuten olen aikaisemminkin tässä blogissa todennut, siinä ei ole mitään väärää, että äänesti Pertti Kurikan Nimipäiviä poliittisena kannanottona välittämättä kilpailumenestyksestä. Kukaan ei voi kuitenkaan kiistää, etteikö Suomessa olisi viime keväänä elänyt voimakkaasti diskurssi, jonka mukaan PKN:n uskottiin voittavan tai menestyvän vähintäänkin hyvin Euroviisuissa. Voiton mahdollisuuksiin uskoivat jopa yllättävän varteenotettavat tahot. Helsingin kaupunki oli jo varannut Kansalaistorin voiton juhlia varten ja Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen matkusti Wieniin seuraamaan Euroviisuja – ilmeisesti taka-ajatuksena seuraavan vuoden kisaisännyyden vastaanottaminen. Tuloksena ei ollut kuitenkaan voitto, vaan kaikkea muuta: Suomen ensimmäinen absoluuttinen jumbosija 23 vuoteen. Waldo's peoplea ei voi laskea varsinaiseksi viisujumboksi, koska se pääsi semifinaalista jatkoon. Oikeastaan myös Jasmine läpäisi vuonna 1996 järjestetyn esikarsinnan, vaikka jäikin varsinaisessa finaalissa viimeiseksi.

Jos PKN olisi osallistunut vaikka vuonna 2012 ensimmäiseen Uuden Musiikin Kilpailuun, se olisi ollut mitä mainioin valinta viisuedustajaksi. Silloin Suomen viisuedustajassa olisi ollut edes jotain ideaa. Vuoden 2015 UMK-finaali oli kuitenkin sen verran tasokas, että semifinaalin viimeinen sija tuntuu hukkaan heitetyltä tilaisuudelta. Kilpailussa oli monia uskomattomia esityksiä, joiden potentiaalin olisi mielellään testannut viisulavalla: oli hulvatonta suomibhangraa esittävä Shava, huikean karismaattinen ja vaikuttava ilmestys Essi Luttinen Opera Skalan edustajana sekä Angelo De Nilen todella campiin mittasuhteisiin yltänyt gladiaattorispektaakkeli. Ja sitten oli Satin Circusin Crossroads, joka on yksi parhaimpia Suomen viisukarsintoihin osallistuneita radiopoppeja. Vuoden 2015 Eurovision laulukilpailujen finaali muistutti kovasti vuoden 1998 viisuja. Balladeja oli niin paljon, että miltei jokainen vähänkin nopeatempoinen kappale erottui edukseen ja sijoittui kärkikymmenikköön – jopa Israelin Golden boy ja Serbian Beauty never lies. Mikäköhän olisi kannattanut lähettää viisuihin näinä aikoina, kun nuoriso ympäri Eurooppaa luukuttaa One Directionia. Satin Circusilla olisi ollut parhaat mahdollisuudet jatkaa Softenginen aloittamaa menestyslinjaa.

VÄÄRÄ LAULU VOITTI, mutta toisaalta on hyvä, että Pertti Kurikan Nimipäivien kortti katsottiin loppuun asti, jotta vältyttiin vuosikymmenien jälkispekuloinnilta.

Vuosikymmenen synteesi

Lordin jälkeen Suomi on pärjännyt Euroviisuissa yleiseen tasoonsa nähden hyvin. Suomi on useammin päässyt semifinaaleista jatkoon kuin karsiutunut, eli Suomi on onnistunut semifinaaleissa saavuttamaan lukuisia kärkikymmenikön sijoituksia ja komeita pistesaldoja: Paradise Oskarin 103 pistettä, Softenginen 97 pistettä, Teräsbetonin 79 pistettä ja Krista Siegfridsin 64 pistettä ovat olleet huikea parannus siihen nähden, miten Suomi menestyi Euroviisuissa 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alkupuoliskolla. Sillä ei ole mitään merkitystä, että kyse on semifinaalituloksista, sillä aikaisempien vuosien – jolloin semifinaaleita ei järjestetty lainkaan – "vanhan malliset" yhden illan viisukilpailut vastasivat oikeastaan nykyisiä semifinaaleja, joihin saavat osallistua kaikki halukkaat osallistujat ilman minkäänlaista karsintaa. Nykyään finaalipaikka on aina saavutus, ennen semifinaalien aikaa se oli automaatio. Tämän päivän euroviisufinaalissa kilpailu on entistä kovempaa, sillä osallistujista suurin osa on läpäissyt semifinaalin ja sijoittunut niissä kymmenen parhaan joukkoon. Vain isäntämaa ja EBU:n suuret rahoittajavaltiot pääsevät automaattisesti finaaliin ilman karsintaa. Valitettavasti suuri yleisö on ollut kiinnostunut – toki ymmärrettävästi – edelleen lähinnä pelkästään lauantai-illan finaaleista, minkä vuoksi nykyisten euroviisufinaalien huonot sijoitukset koetaan samanlaisena jatkumona Suomen perinteiselle huonolle menestykselle. Finaalipaikkaa olisi kuitenkin syytä nykyään pitää aina saavutuksena. Verrattaessa esimerkiksi Paradise Oskarin tai Krista Siegfridsin menestystä Suomen aikaisempaan viisuhistoriaan, pitäisi suhteuttaa heidän finaalisijoituksensa kaikkien osallistujien – siis myös semifinaaleissa karsiutuneiden – kesken. Paradise Oskarin kohdalla sijoitus on oikeastaan 21. / 43 ja Kristan 24. / 39. Lordin jälkeisinä vuosina Suomi on siis vakiinnuttanut asemansa ennemmin keskitason viisumaana kuin ikuisena jumbona.

1970- ja 80-luvuilla politiikka ja kulttuuriset arvokeskustelut olivat vahvasti läsnä euroviisukarsinnoissa. 2010-luvulla vaikuttaa, että politiikka on tehnyt jossain määrin paluun suomalaiseen viisukulttuuriin. Kristan "lesbopusu" ja Pertti Kurikan Nimipäivien osallistuminen ovat kytkeneet euroviisuesitykset suurempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Myös UMK:n ensimmäisellä tuotantokaudella käytiin keskustelua hyvästä ja huonosta musiikkiviihteestä. Perinteiset euroviisut leimattiin huonoja arvoja edustavaksi musiikiksi, siinä missä UMK-raadin tehtävänä oli "valistaa" oikeanlaisesta mausta, jota edustivat katu-uskottava ja omaleimainen musiikki. Raadissa oli edustettuna muun muassa Radio Helsingin edustaja.

2010-luvulla on vaikuttanut, että suomalaiset olisivat hieman oppineet jotain Euroviisujen camp-aspekteista. Kun Suomi on jo kerran voittanut kilpailun, suomalaisilla ei ole enää euroviisukompleksia, joten kilpailuun ei tarvitse enää osallistua hampaat irvessä. Menneinä vuosikymmeninä heikko sijoitus Euroviisuissa saattoi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa artistin suosioon. Paradise Oskar, Krista Siegfrids ja Pertti Kurikan Nimipäivät eivät ole odotettua heikompien sijoitusten jälkeen saaneet perinteistä negatiivista vastaanottoa. Päin vastoin, sanomalehdissä on ylistetty heidän onnistuneita esityksiään ja hämmästelty eurooppalaisten huonoa makua. Samanlaisella asenteella monet muut maat käsittelevät viisutappioitaan. Hienoa, että tämä eurooppalainen tapa vaikuttaa pikku hiljaa rantautuvan Suomeen.

Vuosikymmenen kuriositeetti

2010-luvun viisukarsinnoille on ollut ominaista esitysten kommentoiminen kesken lähetyksen. Trendi alkoi itse asiassa jo vuonna 2009, kun Suomen karsinnan finaalissa istui kolmehenkinen raati (Thomas Lundin, Hanna-Riikka Siitonen ja Merituuli Lindström) kommentoimassa kilpailuehdokkaita. Vuonna 2010 kommentaattoriksi kutsuttiin Marco Bjurström, joka kertoi suorat mielipiteensä kolmen superfinalistin esitysten onnistumisesta. Etenkin Marcon suorasukaiset ja kriittiset kommentit Eläkeläisistä herättivät kohun. Paikan päällä viisuareenalla euroviisufanit hurrasivat Marcolle ja Eläkeläisten fanit huutelivat hänelle alatyylisiä sensuroimattomia kommentteja. Bjurströmin kommenttien aiheuttaman jälkilöylyn seurauksena Yleisradio alistui julkaisemaan vuoden 2010 viisufinaalin tarkat äänimäärät, vaikka vuodesta 2008 lähtien Ylessä on harrastettu salailupolitiikkaa, eikä kovinkaan yksityiskohtaisia äänestystilastoja ole julkistettu. Yleisradio hyödynsi viisaasti Marcon aiheuttamaa julkisuuskohua pyytämällä hänet myös seuraavana vuonna kommentoimaan superfinalisteja. Vuonna 2011 Father McKenzie sai Bjurströmiltä vielä tylymmän tuomion kuin Eläkeläiset, mutta tällä kertaa Suomen kansa ei kavahtanut suoraa puhetta. UMK-lähetyksissä tuomariston arviot musiikkiesityksistä ovat vieneet jopa enemmän lähetysaikaa kuin itse kilpailukappaleet. Vuosina 2013 ja 2014 samoja esityksiä veivattiin lähetyksestä toiseen, jolloin tuomaritkin joutuivat ajoittain toteamaan, etteivät keksi enää mitään uutta sanottavaa. Vuonna 2016 UMK-lähetyksiin on kuulunut Rakel Liekin ja Mikko Silvennoisen jälkimodulointi-osio, jossa analysoidaan alkukarsintojen tuloksia, kilpailijoiden onnistumista lavalla sekä kansalaisten somessa esittämiä mielipiteitä. Ajoittain jälkimoduloinnin kommentit ovat herättäneet euroviisufoorumeilla kiivastakin keskustelua – etenkin silloin, kun "modulaattorit" ovat olleet keskustelijoiden kanssa eri mieltä.

20. helmikuuta 2016

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 2000–2009

Enää viikko UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit:
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla


Huom! Suomen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen euroviisukarsinnat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

2000

Suomen edustaja: Nina Åström – A little bit
Sijoitus Tukholmassa: 18. / 24, 18 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 50 % asiantuntijaraati + 50 % yleisöäänestys


Uuteen vuosituhanteen siirryttäessä Eurovision laulukilpailut kokivat suuria muutoksia: orkesteri oli heivattu pois, esityskielen sai valita vapaasti ja kilpailun tulos ratkaistiin pääosin puhelinäänestyksellä

Vuoden 2000 Suomen euroviisukarsinta on melkoisen kohukarsinnan maineessa. Kilpailuun osallistuivat muun muassa Nightwish, Nylon Beat ja Anna Eriksson. Alkukarsinnassa karsiutuivat esimerkiksi Ultra Bra (yhtyeen varsinaisilla albumeilla julkaisemattomalla kappaleella Kaikki on hetken tässä, säv. Kerkko Koskinen) ja Heidi Kyrö. Alkukarsinta järjestettiin hyvin pienimuotoisesti radiolähetyksenä tammikuisena sunnuntaiaamuna, joten se ei tavoittanut kovinkaan suurta yleisöä. Lopulta Suomea lähti edustamaan suurelle yleisölle tuntematon suomenruotsalainen gospelmuusikko Nina Åström laululla A little bit (säv. Luca Genta), joka oli vuoden 2000 Euroviisuissa yksi vaisuimmista ja huomaamattomimmista esityksistä.

Suomen karsinnan finaalissa nähtiin malliesimerkki siitä, kuinka kammottavan kompromissituloksen kahden eri äänestyskomponentin käyttäminen voi tuottaa. Nightwishin Sleepwalker (säv. Tuomas Holopainen) oli yleisöäänestyksen ylivoimanen ykkönen, mutta se sai ammattilaisraadilta niin huonot pisteet, ettei sillä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa. Raadin ykkönen taas oli Nylon Beatin Viha ja rakkaus (säv. Risto Asikainen), joka sai yleisöltä yllättävänkin pienet pisteet. Lopulta eniten pisteitä keräsi Nina Åströmin A little bit, joka ei ollut kummankaan äänestävän tahon suosikki.

Koska Nightwish nousi muutamaa vuotta myöhemmin valtavaan kansainväliseen suosioon, ja yhtyeestä tuli suomalaisen musiikin ylivoimaisesti merkittävin vientituote, kansan syvät rivit päätyivät ajattelemaan, että Nightwish olisi ilman muuta voittanut Euroviisut. Nightwish nähdään samanlaisena menetettynä mahdollisuutena kuin letkajenkka 1960-luvun puolivälissä.

Olisiko Nightwish tosiaan voittanut Eurovision laulukilpailut Globenissa vuonna 2000? Lähdetään purkamaan ajatusta. Ollaanpa rehellisiä: Sleepwalker ei ole lähimainkaan Nightwishin paras kappale. Kaukana siitä. Itse asiassa säveltäjä Tuomas Holopainenkin on kritisoinut kyseistä laulua melko suorin sanoin. Hän esimerkiksi kielsi laulun julkaisemisen Nightwishin kokoelmalla Highest Hopes – The Best of Nightwish toteamalla, että kokoelman pitää olla "the best of" eikä "the worst of". (Lausunto luettavissa Ilta-Sanomissa 18.7.2005 sivulla 25.) On varmasti Nightwishin kannalta parempi, että yhtye nousi myöhemmin suureen suosioon omilla ansioillaan onnistuneilla kappaleillaan, eikä yhtyeestä tullut vain "Euroviisuista tuttu" esiintyjä. Toki Sleepwalker olisi ollut parempi Suomen edustaja kuin A little bit. Nightwishin esitys olisi erottunut joukosta selvästi ja kilpaillut aivan omassa sarjassaan. Puhelinäänestyksen aikana positiivinen genrellä erottuminen on yleensä tuottanut tulosta. Toisaalta yhtä lailla vuoden 2000 Euroviisuissa esimerkiksi Romania kilpaili ihan omassa sarjassaan ja tuloksena oli vaatimaton pistemäärä lahjotuilta tuomareilta. Nightwishin esityksen valttikortteina olisi kuitenkin ollut aivan omanlaisensa tunnelma ja Tarja Turusen upea ääni, joka olisi erottanut hänet kaikista muista kilpailijoista. Nightwishillä oli jo tuohon aikaan orastavaa suosiota esimerkiksi Saksassa alan musiikin piireissä, joten potentiaalia haalia vaihtoehtomusiikin ystävien äänet olisi ollut. Sitten on kuitenkin muistettava, että Nightwishin esitys olisi ollut synkkä ja tummanpuhuva. Äänestääkö euroviisuyleisö massoittain lauantai-iltana parhaana bailausaikana sellaista esitystä. On vaikea uskoa, että Nightwishilla olisi ollut realistisia mahdollisuuksia päihittää esimerkiksi karismaattiset ja hyväntuuliset Olsen Brothersit, valloittavasta Renars Kaupersista puhumattakaan. Kärkikymmenikön sijoitus olisi voinut olla Sleepwalkerille täysin mahdollinen, mutta neljättä sijaa parempaan sijoitukseen en voi millään uskoa. En myöskään pidä ihan täysin poissuljettuna, että Nightwishia olisi saatettu kuitenkin pitää euroviisukontekstissa kummajaisena.

Suomen karsinnoissa oli kaksi muutakin vahvaa ehdokasta. Anna Erikssonin Oot voimani mun (säv. Petri Laaksonen) on kunnon powerschlager, jossa 80-luvun jälkipuoliskolla lukuisia menestysviisuja kynäillyt säveltäjämestari Petri Laaksonen oli onnistuneesti päivittänyt tyylinsä 2000-luvulle. Oot voimani mun on tuonut toistaiseksi Suomen ainoan voiton kansainvälisen euroviisuklubin järjestämästä Second Chance Contest -kilpailusta. Anna Eriksson oli tuohon aikaan suosionsa huipulla. Jälleen kerran olisi ollut mahdollisuus lähettää yksi Suomen suosituimmista iskelmälaulajista viisuihin. Potentiaalinen ehdokas olisi ollut myös Nylon Beatin Viha ja rakkaus. Onhan se ihan käsittämätöntä, että yksi Suomen suosituimmista popesiintyjistä osallistuu kahtena peräkkäisenä kertana euroviisukarsintoihin – ja vieläpä kelvollisilla biiseillä – eikä tule valituksi, koska Suomella on tarjota Euroopalle Edea ja Nina Åström...

Tänä päivänä asiantuntijaraadin Nightwish-lyttäys vaikuttaa todella erikoiselta. Raadissa istui useampiakin "katu-uskottavia" tahoja, joilla ei varmasti myöhemmin ole ollut mitään Nightwishia vastaan. Ehkäpä Edean Aavan jälkeen tuomaristo ei uskaltanut lähettää mitään erikoisempaa? Nina Åström pärjäsi yleisöäänestyksessä yllättävän hyvin, sillä A little bit sijoittui toiseksi heti Nightwishin jälkeen. Selitykseksi on esitetty eräiden kristillisten tahojen järjestämää aktiivista tekstiviestikampanjaa sekä suomenruotsalaisia, jotka ovat usein aktivoituneet äänestämään viisukarsinnoissa omiaan. Suomenruotsalaisten keskuudessa kiinnostus Euroviisuja kohtaan on aina ollut selvästi suurempaa kuin suomalaisilla keskimäärin. On toki totta, että Nina Åström esiintyi ammattitaitoisesti ja rennosti, ja A little bit oli ainoa kansainväliseltä kuulostava balladi karsinnan kilpailukavalkadissa. Jotkut ovat esittäneet, että suomalaiset eivät uskaltaneet äänestää karsinnassa suomenkielisiä esityksiä, koska pitkästä aikaa viisuissa sai laulaa englanniksi. Laulujen esityskielen olisi kuitenkin saanut vaihtaa karsinnan jälkeen.

Nina Åström on ollut ainoa Suomen euroviisuedustaja vuosina 1994–2004, jonka esitys kansainvälisessä viisufinaalissa ei epäonnistunut. Päinvastoin, Ninan esiintyminen oli luontevaa ja ammattitaitoista. Harmi vain, että hänellä ei ollut kunnollista biisiä esitettävänään. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

2002

Suomen edustaja: Laura Voutilainen – Addicted to you
Sijoitus Tallinnassa: 20. / 24, 24 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1. kierros
– alueraadit, superfinaali – yleisöäänestys

Vuonna 2002 Yleisradio otti tosissaan tavoitteekseen kääntää Suomen viisutahti jokavuotiseksi. Viisukarsinnasta pyrittiin tekemään mahdollisimman kansainvälinen. Nykypäivän valossa Yleisradion näkemys kansainvälisyydestä oli kuitenkin hieman kapeakatseinen: kansainvälisyyden kriteerit täyttyivät ilmeisesti sillä, ettei karsintaan kelpuutettu yhtäkään suomenkielistä esitystä. Karsinnassa kuultiin 12 esitystä, joista 11 esitettiin englanniksi ja yksi "italiaksi". Mukana oli myös melkoisen paljon ruotsalaisten kynäilemiä lauluja, jotka olivat ilmeisesti alun perin tarkoitettuja Ruotsin Melodifestivaleniin, mutta tulleet siellä hyllytetyiksi.

Lauran Addicted to youn (säv. Maki Kolehmainen) voitto Suomen karsinnoissa oli ymmärrettävä. Laura Voutilaisen esitys erottui hyvin edukseen, sillä Laura oli yksi harvoja, joka ylipäätään kävi esittämässä kappaleensa, kun monet muut vain saapuivat lavalle puupökkelönä loilottamaan laulunsa. Lauran esiintymisessä oli oikeanlaista häpeilemätöntä asennetta, mitä ilmensi muun muassa hänen rohkea esiintymisasunsa. Addicted to you kuulosti myös ihan oikealta laululta, eikä vain Euroviisuja varten pikaisesti kyhätyltä ö-luokan schlagerilta. Lauran voitto otettiin riemastuneena vastaan. Pitkästä aikaa Suomella oli viisuedustaja, joka erottui kulisseista, ja itse viisukin kuulosti kansainväliseltä ja samanlaiselta kuin muiden maiden edustussävelmät. Suomen uskottiin pärjäävän Euroviisuissa vähintään siinä missä muutkin. Lopputuloksena oli kuitenkin epäonnistunut esitys ja sijoitus jumboviisikossa. Välivuosi oli jälleen väistämättä edessä.

Laura Voutilainen on esiintyjänä ehdottomasti Suomen kärkikastia. Hän on uskomattoman lahjakas showmimmi, joka taitaa genren kuin genren. Katsoessani keväällä 2015 Tähdet tähdet -ohjelmaa hämmästelin joka jaksossa Laura Voutilaisen monipuolisuutta. Sen vuoksi tuntuu uskomattomalta, että hän alisuoriutui niin pahasti Euroviisuissa – eli juuri siinä elämänsä tilaisuudessa, missä pitäisi näyttää kykynsä. Lauran esitys oli päätöntä hermostunutta kohkaamista ja koko touhu oli pilattu aivan käsittämättömällä tyylillä. Esityksen jälkeen ei ollut mikään ihme, etteivät eurooppalaiset tunteneet suurta hinkua soittaa juuri Suomen äänestysnumeroon. Ei sillä, Addicted to you hävisi kyllä huonommilleenkin (että ihan oikeasti kaiken maailman bosniat ja sagapot saivat enemmän pisteitä...).

Huono sijoitus pistää miettimään, olisiko Suomen karsinnassa ollut muita potentiaalisempia vaihtoehtoja. Aika(koneen) Stay (säv. Maki Kolehmainen) ei esityksenä vetänyt vertoja Laura Voutilaiselle, mutta laulu kuulosti kansainväliseltä radiopopilta ja siinä oli tarttuvampi kertosäkeistö kuin Addicted to youssa. Esitystä olisi voinut kuitenkin kehittää kansainvälistä koitosta varten. Johanna Siekkisen esittämä Who cares about a broken heart (säv. Thomas G:son) on tyylipuhdas schlager, joka olisi Ruotsin edustajana varmaan hiottu niin huippukuntoon, että olisi kuitenkin sijoittunut kärkiviisikkoon. Charlotte Perrelli levyttikin laulun myöhemmin. Yksi suurimpia murheenkryynejä oli Taina Kokkosen esittämä Silenzio (säv. Pertti Haverinen), joka pilattiin koomisella esityksellä ja aivan käsittämättömällä italian ääntämisellä. Jopa kieltä osaamaton kuuli välittömästi, että italiaa äännetään hyvin voimakkaan härmäläisin painotuksin. Se on sääli, sillä Silenziossa olisi ollut ainesta. Kaikesta kitschiydestään huolimatta siinä oli karsinnan tehokkain kertosäkeistö. Myöhemmin italialainen Stefania Aggio levytti laulun, ja ai että. Tällä tavalla esitettynä Silenziolla olisi voinut olla ainesta vaikka mihin.

Jos lähdetään jälkiviisastelemaan, niin Geir Rönningin I don't wanna throw it all away (säv. Maki Kolehmainen) ei olisi ollut huono valinta lainkaan. Vuonna 2002 viisufinaalissa kuultiin runsaasti radioystävällisiä poppiksia, kun taas balladeja oli sangen vähän. Miehen esittämiä sooloballadeja ei ollut ainuttakaan. Kenties Geir olisi voinut keskinkertaisella balladillaan iskeä tiettyyn kohdeyleisöön. Ainakaan ammattitaidosta ja äänestä ei olisi ollut kiinni.

Laura Voutilaisen ylivoimainen voitto Suomen karsinnassa on täysin ymmärrettävä. Mutta olisiko Addicted to you voittanut karsintoja niin ylivoimaisesti, jos muutkin ehdokkaat olisivat satsanneet esiintymiseen yhtä paljon kuin Laura? Koska lopputulos viisuissa oli mitä oli ja koska viisukarsinnassa olisi ollut muitakin ihan potentiaalisia ehdokkaita, joita olisi voinut tuunata viisuja varten uuteen uskoon, tyydyn toteamaan, että Addicted to you oli vain IHAN OK VALINTA.

2004

Suomen edustaja: Jari Sillanpää – Takes 2 to tango
Sijoitus Istanbulissa: ei finaalissa (sijoitus semifinaalissa 14. / 22, 51 pistettä)

Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1. kierros – alueraadit, superfinaali – yleisöäänestys

Välivuosien aika Eurovision laulukilpailuissa oli mennyttä. Vuonna 2004 lanseerattiin semifinaali, johon osallistuivat kaikki maat paitsi edellisen vuoden kärkikymmenikköön sijoittuneet maat ja EBU:n suuret rahoittajavaltiot. Uuden formaatin seurauksena Suomi sai taas osallistua joka vuosi viisuihin, mutta irvileuat esittivät, että itse viisufinaalissa Suomea tullaan tuskin näkemään enää koskaan...

Jos 1980-luvun alussa Suomen viisuvalinnat herättivät ristiriitoja kansan ja asiantuntijoiden välillä, niin vuoden 2004 viisuvalinta jakoi kansan kahtia. Sosiaalinen media ei ollut vielä vuonna 2004 voimissaan, mutta internetin keskustelupalstat olivat. Urbaani ja nuorekas kansanosa tuomitsi Jari Sillanpään karsintavoiton junttikansan, humppakansan, tuulipukukansan ja "mummojen" tai muuten höpsähtäneiden kotirouvien valinnaksi. Sillanpäätä kritisoiva kansanosa tuomitsi valinnan huonoimmaksi mahdolliseksi Suomen edustajaksi kansainväliseen edustustehtävään. 12 vuotta sitten myös asenteet olivat hyvin toisenlaisia kuin nykyään: vuonna 2004 Sillanpään (silloin vielä oletettu) seksuaalinen suuntautuminen riitti keskustelijoiden mielestä päteväksi argumentiksi kyseenalaistamaan hänen valintansa Suomen viisuedustajaksi.

Jari Sillanpään Takes 2 to tango (säv. Mika Toivanen) ei ole oikein kestänyt aikaa. Vuonna 2004 euroviisufanit huusivat kuin hyeenat Tampere-talon katsomossa, kun Sillanpää kruunattiin voittajaksi. Hän voitti myös ensimmäisen Viisukuppilan fanipalkinnon (palkinnosta lisää täällä). Tätä nykyä tuntuu kuitenkin hieman kornilta, että Sillanpään edustusmatka haaskattiin Euroviisuja varten laskelmoituun kitschiin. Jarilla olisi ollut mahdollisuudet kansainväliseen menestykseen, mutta siihen olisi tarvittu sellainen laulu, jota joku voisi kuvitella kuuntelevansa myös Euroviisujen ulkopuolella.

Lisäksi Jari Sillanpääkin sortui tekemään lauravoutilaiset viisulavalla. Suomen ylivoimaisesti paras esiintyjä alisuoritui viisulavalla todella pahasti. Jarin upeasta karismasta ei ollut tietoakaan ja äänikin petti modulaatiossa. Myös Istanbulin lavalla nähty esitys oli todella vaisu verrattuna Suomen karsinnan esitykseen. Takes 2 to tango olisi tarvinnut musikaalimaisen näyttävän esityksen, mutta Suomella oli kaksi puupökkelöä taustalaulajaa ja laulun säveltäjän Mika Toivasenkin piti ängetä lavalle soittamaan koskettimia mankelia muistuttavalla instrumentillaan. Suomi oli esityksensä puolesta ainakin parikymmentä vuotta jäljessä verrattuna Itä-Euroopan maiden näyttäviin ja energisiin esityksiin. Suomi oli lähettänyt viisuihin kahtena peräkkäisenä kertana kenties kaksi parasta showesiintyjäänsä ja molemmat epäonnistuivat lavalla. Ei ihme, että suomalaiset viisuharrastajat puhuvat joskus viisukirouksesta. Toki Jarin esitys kilpailukavalkadin ensimmäisenä kärsi myös semifinaalilähetyksen alussa vaivanneista pahoista ääniteknisistä ongelmista. Varhaisin finaaliin äänestetty ehdokas kilpaili vasta numerolla kahdeksan.

Sillanpään valintaa kritisoivat olisivat halunneet lähettää jonkin Suomen karsinnan ajanmukaisimmista vaihtoehdoista. On kuitenkin vaikea kuvitella, että oikein mikään Suomen karsinnan ehdokkaista olisi saavuttanut sen suurempaa menestystä viisulavoilla. Kokemattoman Anna Stenlundin banjorenkutus A little crazy (säv. Janne Hyöty) ei ollut yhtä viisumainen ja laskelmoitu kuin Takes 2 to tango, mutta se olisi hukkunut väistämättä viisulavalla karismaattisempien varjoon. Nylon Beatin Jonna kilpaili rokahtavalla biisillä Like believers do (säv. Jade Ell, Mats Tärnfors & Janne Hyöty), jonka menestymismahdollisuuksia on perusteltu sillä, että se olisi ollut Istanbulin semifinaalin ainoa rockviisu, joka olisi kerännyt genrellään kaikki rockäänet. Mutta oliko Jonnan esitys tarpeeksi rock-uskottava ja oliko itse laulu sittenkään tarpeeksi karismaattinen ja erottuva, että olisi jäänyt äänestäjien mieleen semifinaalin ensimmäisenä esityksenä. Suomen esiintymisnumero olisi koitunut kohtaloksi myös Värttinästä tutun Riikan Toarielle (säv. Ville Laaksonen) ja Istanbulin semifinaalissa olisi ollut vastassa myös Viron etnoryhmä Neiokõsõ.

Jari Sillanpään esitys oli Suomen karsinnassa ainoa, jossa koko paketti oli kasassa. Jari Sillanpää tanssijoineen vastasi karsinnan näyttävimmästä esityksestä, jossa oli jo sopivasti dramatiikkaa ja jännitteitä. Sekä ripaus camp-estetiikkaa enkelin siipineen, jotka huumorintajuton Suomen kansa tuomitsi julmasti. Takes 2 to tango olisi tarvinnut Istanbulin Euroviisuissa huomattavasti näyttävämmän ja överimmän Azerbaidžan 2008 -tyylisen esityksen. Esitys olisi voinut olla musikaalisempi ja sen olisi pitänyt korostaa paremmin laulun sanoituksen asetelmaa enkeleiden ja pirujen kohtaamisesta. Camp-aineksista ei olisi saanut säästää ja ennen kaikkea "hallelujah"-huudahduksia olisi kannattanut korostaa. Jari Sillanpää on esittänyt Takes 2 to tangoa myöhemminkin esimerkiksi Liekeissä-kiertueella ja Olympiastadionin konsertissaan toisella tavalla sovitettuna ja paljon näyttävimmillä esityksillä. Niissä esityksissä oli sellaista voimaa, röyhkeyttä ja intensiteettiä, että Jari Sillanpää olisi mennyt heittämällä finaaliin Euroviisuissa. Jari Sillanpää saavutti näinkin vaatimattomalla esityksellä semifinaalissa 51 pistettä, ja finaaliin pääsi jo 71 pisteen saaliin kerännyt esitys. Voidaan jälleen jossitella. Jos esitys olisi ollut aivan toisenlainen, jos esiintymisnumero olisi ollut huomattavasti parempi ja jos lähetyksessä ei olisi ollut teknisiä ongelmia, uskoisin, että Takes 2 to tangolla olisi ollut otettavissa puuttuvat 20 pistettä. Sanokaa mitä sanotte, minun mielestäni OIKEA LAULU VOITTI. Vaikka Takes 2 to tango oli Euroviisuja varten laskelmoitua kitschiä, karsinnan katu-uskottavimmissa vaihtoehdoissa ei ollut tarpeeksi vahvaa kokonaispakettia.

2005

Suomen edustaja: Geir Rönning – Why?
Sijoitus Kiovassa: ei finaalissa (sijoitus semifinaalissa 18. / 25, 50 pistettä)

Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1. kierros – alueraadit, superfinaali – yleisöäänestys

Vuonna 2005 Yleisradio yritti jälleen kohentaa Euroviisujen profiilia. Formaattina oli Melodifestivalen-tyylinen kiertuemallinen useita viikkoja kestävä spektaakkeli. Viisukarsintojen imagoa pyrittiin myös modernisoimaan ja nuorentamaan. Juontajiksi valittiin nuoriso-ohjelmista tunnetut Jaana Pelkonen ja Heikki Paasonen. Myös karsintaan valituissa kappaleissa kuultiin aikaisempaa enemmän moderneja soundeja. Vielä edellisenä vuonna oli suosittu melko perinteistä popiskelmän linjaa ja esiintyjinä nähtiin esimerkiksi useita tangokuninkaallisia. Vuoden 2005 ehdokkaista esimerkiksi Urban Communityn Whole wide world, Elena Madyn An actress (säv. Samuli Laiho) tai Kentalan Deck of cards eivät enää edustaneet millään tavalla mielikuvaa perinteisestä euroviisumuotista.

Yleisradion tarkoitusperät olivat varmasti hyvät. Valitettavasti toteutus jäi puolitiehen. Euroviisuihin oli näinä aikoina jokseenkin mahdotonta houkutella nimekkäitä artisteja. Kun esiintyjistä miltei kaikki olivat suurelle yleisölle tuntemattomia, ei ollut varsinainen ihme, että euroviisukarsinnat eivät kiinnostaneet suurta yleisöä. Satsauksista huolimatta karsintalähetysten katsojaluvut olivat huomattavasti pienempiä kuin aikaisempina vuosina. Yleisötapahtumiakin uhkasi niin suuri yleisökato, että tapahtumiin jouduttiin tarjoamaan ilmaisia lippuja opiskelijoille.

Vuoden 2005 euroviisukarsintojen taso jakaa mielipiteitä suomalaisten viisuharrastajien keskuudessa. Joidenkin mielestä kyseessä on yksi Suomen kaikkien aikojen tasokkaimpia karsintoja, koska karsinnoissa mentiin kappaleet eikä esiintyjät edellä. Myös varsinainen kilpailutulos jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Tarjolla olisi ollut kokeilevia ja moderneja yrityksiä, mutta Suomen kansa päätyi kuitenkin valitsemaan riskittömästi varman päälle tutun ja turvallisen viisuballadin Why? (säv. Mika Toivanen). Geir Rönning oli esiintyjänä toki omaa luokkaansa. Tylsä mutta varma valinta.

Itse suhtaudun vuoden 2005 karsinnan tasoon nuivemmin. En usko, että yhdelläkään vuoden 24 viisuehdokkaasta olisi realistisia mahdollisuuksia päästä Kiovan semifinaalista jatkoon. Kiovan semifinaali oli jo melkoisen monipuolinen, joten pelkällä genrellä ei olisi onnistuttu erottumaan ja sen vuoksi haalimaan ääniä. Olisi Suomi lähettänyt mitä tahansa, joku muu maa oli lähettänyt samanlaisen mutta paljon vahvemman esityksen. Kentalan funkahtava Deck of cards olisi voinut olla raikas ja hyväntuulinen valinta, mutta semifinaalissa olisi ollut vastassa vielä paljon hyväntuulisempi ja karismaattisempi Tanskan Jakob Sveistrup huomattavasti puhelinäänestysystävällisemmällä laululla paremmalla esiintymisnumerolla. Tanskahan sijoittui semifinaalissa peräti kolmanneksi. Pohjanmaan pop-prinsessa Jenniellä ei olisi ollut mitään jakoa angeligaagurbashien ja luminitaanghelien rinnalla, vaikka Kiss me (säv. Janne Hyöty) onkin iloinen viisupoppis. Viisufanien suosikki oli Elena Madyn taidepaukku An actress. Vaikka kuunneltuna kokeileva sävellys kuulostaakin vaikuttavalta, niin en usko, että laululla olisi ollut mitään mahdollisuuksia siinä muodossa, miten se Suomen karsinnoissa esitettiin. Olisiko laulun taustavideoita ja puheosuuksia saatu siirrettyä tyylikkäästi viisuesitykseen? Karsinnassa puheosuudet taisivat tulla nauhalta, mikä ei olisi ollut Euroviisuissa mahdollista. Superfinaalista karsiutui muun muassa Firevisionin sinänsä pätevä The stars are on our side mutta vuoden 2005 semifinaalissa oli vastassa muita nuorempiin ikäluokkiin vetoavia esiintyjiä, kuten Sveitsiä edustanut Vanilla Ninja.

Geir hoiti leiviskänsä Kiovassa mallikkaasti ammattitaidolla mutta esitys oli ehkä hieman innoton. Semifinaalissa oli useampia vahvoja balladeja, jotka kilpailivat samoista äänistä. Pidemmän korren vetivät Israelin Shiri Maimon ja Kroatian Boris Novković. IHAN OK VALINTA.


Ylipäätään on todettava, että vuonna 2005 suomalaisten viisuinnostus oli todella matala. Viisufinaalin katsojaluku oli Suomessa kaikkien aikojen pienin. Joukkoviestimissä ja kansalaiskeskusteluissa Euroviisuihin suhtauduttiin äärimmäisen penseästi ja negatiivisesti. Suomen menestymättömyyskausi oli jatkunut jo niin pitkään, että kansan keskuudessa Euroviisut vaikuttivat Suomen osalta miltei menetetyltä tapaukselta. Kaikenlaista oli yritetty ja aina epäonnistuttiin. Mutta pohjamudista ei voi nousta kuin ylöspäin...

2006

Suomen edustaja: Lordi – Hard rock hallelujah
Sijoitus Ateenassa: 1. / 24, 292 pistettä (sijoitus semifinaalissa 1. / 23, 292 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Vuonna 2006 euroviisukarsinnoissa puhalsivat uudet tuulet. Kun edellisenä vuonna Suomen kansan kiinnostus viisukarsintoja kohtaan oli ollut vähäistä – koska karsintaan ei osallistunut nimekkäitä artisteja – päätettiin 2006 mennä artistit edellä. Yleisradio neuvotteli levy-yhtiöiden kanssa Suomen karsintoihin 12 esiintyjää, jotka saivat vapaat kädet etsiä sopivia lauluja viisukarsintoihin. Niinpä karsinnoissa ei kuultu enää Euroviisuja varten väen vängällä tehtyjä laskelmoituja lauluja, vaan artistien omaa tuotantoa. Katso YouTubesta kooste karsinnan finalisteista.

Euroviisukarsinnat tuottivat jälleen hittejä. Esimerkiksi Janen V.I.P. (säv. Kyösti Salokorpi) soi nuorison suosimilla kaupallisilla radiokanavilla, kun taas Annika Eklundin Shanghain valot (säv. Kerkko Koskinen) ja Johanna Pakosen Kerta viimeinen (säv. Pertti Haverinen) kelpasivat iskelmämusiikkiin keskittyville radiokanaville. Vuonna 2006 tuntui hienolta, että radiokanavat soittivat euroviisukarsinnoista tuttuja lauluja ilman minkäänlaista ironista aspektia. Euroviisubiisit olivat jälleen kappaleita muiden joukossa.

Vuoden tapaus oli tietysti Lordi. Lordissa yhdistyi monta positiivista asiaa: suomalaisten mieltymys raskaampaan musiikkiin – mikä oli ollut jo pitkään Suomen vientituote ulkomailla – sekä äärimmilleen viety visuaalisuus ja spektaakkelimaisuus. Ajatus Lordista Euroviisuissa tuntui monien mielestä suorastaan imperiumin vastaiskulta, mutta valveutuneimmat viisufanit uskoivat Lordin erottuvan Euroviisuissa samalla tavalla kuin monet puhelinäänestyksen aikana hyvin menestyneet massasta erottuneet "protestiehdokkaat". Lordia verrattiin karsinnan aikoihin paljon Norjaa edellisenä vuonna edustaneeseen glam rock -yhtye Wig Wamiin, joka oli sijoittunut hienosti yhdeksänneksi.

Ateenan Euroviisuissa kaikki palaset loksahtivat lopulta kohdalleen. Kerrankin Suomi vastasi Euroviisujen suurimmasta puheenaiheesta. Lordi oli herättänyt jo ennen kilpailuviikkoa huomattavan paljon kansainvälistä huomiota. Lordin puolesta käytiin Euroopan rock-piireissä kampanjaa. Musiikkityylinsä vuoksi Lordi kelpasi niille, jotka eivät muuten pitäneet Euroviisuista, mutta toisaalta Hard rock hallelujah toisti kuitenkin sen verran uskollisesti viisukonventioita, ettei esitys ollut kuitenkaan viisuympäristössä käsittämätön. Esitys oli pitkän finaalilähetyksen dramaturginen kohokohta ja visuaalisuuden juhlaa. Kerrankin Suomi toi viisulavalle jotain uutta: näyttävän pyroshow'n. Suomi oli joutunut jopa hieman lyömään nyrkkiä pöytään EBU:n kokouksissa, jotta pyroefektit eivät olisi tulleet Suomen delegaatiolle liian kalliiksi. Ylipäätään Lordi tarjosi Euroviisuille sellaisen piristysruiskeen, mitä monien mielestä väsynyt laulukilpailu oli jo pitkään kaivannut.

OIKEA LAULU VOITTI, mutta olen edelleen sitä mieltä, että Kerkko Koskisen Shanghain valot on parempi sävellys kuin Hard rock hallelujah, mutta puhelinäänestyksen aikana viisuihin kannatti lähettää paras ja näyttävin kokonaispaketti. Shanghain valot olisi kuitenkin oletettavasti sijoittunut semifinaalissa jollekin sijalle 16, ellei esitys olisi ollut todella onnistunut. Jos Brian Kennedyä ei olisi ollut olemassa, Tomi Metsäkedolla olisi saattanut olla nippa nappa mahdollisuudet päästä finaaliin.

2007

Suomen edustaja: Hanna Pakarinen – Leave me alone
Sijoitus Helsingissä: 17. / 24, 53 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Monet euroviisufanit olivat pettyneitä, kun vuoden 2007 kutsuartistit julkistettiin. Tarjolla oli ainutlaatuinen edustuspaikka omissa kotikilpailuissa, joten karsinnoista odotettiin suuren luokan spektaakkelia. Loppujen lopuksi karsinnan taso ei ole kuitenkaan huono lainkaan, jos verrataan yleisemmin Suomen karsintojen keskimääräiseen tasoon. Mukana oli kuitenkin todella paljon nimekkäitä esiintyjiä: Hanna Pakarinen, Lovex, Humane, Beats and Styles, Laura Voutilainen, hevipiireissä arvostusta nauttinut Thunderstone sekä pitkän linjan konkari Jukka Kuoppamäki. Johanna Kurkelan tähti syttyi lopullisesti näiden karsintojen myötä. Jos Suomella on vielä jonakin päivänä karsinnoissa näinkin nimekäs artistikattaus, niin lupaan tarjota Anssi Autiolle – tai kuka ikinä silloin onkaan viisutuottajana – samppanjapullon. Katso YouTubesta kooste karsinnan finalisteista.

Hanna Pakarisen osallistuminen viisukarsintoihin otettiin innolla vastaan. Jo Idols-voittonsa jälkeen monet viisufanit olivat toivoneet, että Hannan kaltainen artisti edustaisi Suomea Euroviisuissa. Lordia edeltävinä vuosina kaikki nimekkäät artistit iskelmämaailman ulkopuolelta karttoivat Euroviisuja kuin ruttoa. Toki vielä vuonna 2007 Hannan lehdistötiedotteessa yritettiin varmuuden vuoksi vakuutella, että Lordin jälkeen Euroviisut on aivan erilainen juttu kuin ennen, joten nyt varteenotettavatkin artistit voivat osallistua viisuihin joutumatta naurunalaisiksi. Monet olivat kuitenkin äärimmäisen pettyneitä, kun Hannan viisutyrkyt Leave me alone ja Tell me what to do julkaistiin. Kaksi todella keskinkertaista kolmen tähden peruskauraa. Leave me alonen tylsä ja epäinnostava a-osa sekä kertosäkeistön lapsellinen sanoitus herättivät kritiikkiä viisuyleisön keskuudessa. Hanna Pakarisen kansansuosio kesti kuitenkin loppuun asti.

Suomen karsinnan superfinaalissa kilpaili Hannan lisäksi myös Thunderstonen Face in the mirror, joka taisi olla liian hevi suurelle yleisölle, sekä vedonlyönnin ykkösenä paistatellut Lovexin Anyone, anymore. Lovexilla oli huomattavasti tehokkaampi kilpailukappale mutta yhtye kaatui ponnettomaan live-esiintymiseen. Etenkin solisti Theonin laulu oli luvalla sanoen todella ohutta. Hanna Pakarisella taas oli esiintymispuoli kunnossa, mutta huonompi kappale. Hanna Pakarinen esiintyi Helsingin viisufinaalissa vähintäänkin upeasti. Hän lauloi täysin virheettömästi upealla äänellään, laulu kuulosti miltei täsmälleen samanlaiselta kuin levyllä. Harmi vain, että hänellä ei ollut kummoista biisiä esitettävänään. Hannalla olisi ollut ainesta vaikka kuinka suureen viisumenestykseen, mutta heikko kilpailukappale osoittautui suuremman menestyksen esteeksi. Tällaisissa tilanteissa hieman harmittaa, että Suomessa täytyy kaikessa aina noudattaa pilkuntarkasti sääntöjä. Kun voittaa Suomen-karsinnat, sitoutuu välittömästi edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuissa. Monissa Itä-Euroopan maissa vähät välitetään karsinnan tuloksista. Jos artisti, yleisradio tai suuri yleisö on esimerkiksi tyytymätön kappaleeseen, se voidaan vaihtaa. Hanna Pakarinen on loistava esiintyjä, joten hänelle olisi voitu kynäillä viisuja varten vielä erikseen jokin superkappale. Joskus muissa maissa vaihdetaan artistia, vaikka karsinnan voittanut kappale säilyy. Miettikääpä jos Suomen-karsinnan jälkeen olisikin ilmoitettu, että Hanna Pakarinen ja Lovex yhdistävät voimansa, ja Helsingin viisuissa Suomea olisi edustanut Lovex feat. Hanna Pakarinen – Anyone anymore. Siinä olisi yhdistynyt loistava biisi ja loistava solisti. Jumankekka se olisi kuulostanut komealta! Tosin koska viisulavalla saa olla vain kuusi esiintyjää, niin yhden lovexeista olisi pitänyt jäädä artistilämpiöön.

Mainittakoon myös, että Lordin jälkeen suomalaisten käsitys hyvästä euroviisusta oli melkoisen yksiulotteinen. Karsinnan superfinaaliin äänestettiin kolme raskainta rock-biisiä. Viisufanien suosikki oli Johanna Kurkela eteerisen kauniilla Olet uneni kaunein (säv. Tomi Aholainen) -esityksellä, jolla ei ollut näin ollen minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla valituksi, vaikka se olisi saattanut pärjätä viisufinaalissa hyvin. Monet Itä-Euroopan maat sijoittuivat vähintäänkin kohtuullisesti etnoiskelmillä, joten miksipä ei Suomikin. Johanna Kurkelalla oli karsintojen onnistunein esitys: musikaalimainen kolmeminuuttinen olisi pitänyt huolta siitä, että katsojat olisivat jaksaneet seurata, mitä televisioruudussa tapahtuu. Tietynlaista kapeakatseisuutta esiintyi myös Laura Voutilaisen kilpailukappaleiden kohdalla: upea suomeksi esitetty italialaishenkinen balladi Kosketa mua (säv. Maki Kolehmainen) jätettiin alkukarsintaan, kun jatkoon äänestettiin englanninkielinen Take a chance (säv. Maki Kolehmainen). Jälkimmäisessä oli kieltämättä näyttävä esitys, mutta sävellyksenä se oli köykäisempi. Vaan olisipa Lauralta nähty Tallinnassa 2002 samanlainen show kuin Suomen karsinnassa 2007... VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

2008

Suomen edustaja: Teräsbetoni – Missä miehet ratsastaa
Sijoitus Belgradissa: 22. / 25, 35 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 8. / 19, 79 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Kutsuartistien linjalla jatkettiin edelleen, ja tarjolla oli jälleen mukavan monipuolinen karsinta, vaikka kaikkein suurimmat hittinimet loistivatkin poissaolollaan. Katso YouTubesta kooste karsinnan finalisteista. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että karsintaan osallistui Jippu laulullaan Kanna minut, joka ei päässyt edes loppukilpailuun mukaan, vaikka myöhemmin keväällä laulun sisältänyt albumi Kuka teki minusta tän naisen nousi listaykköseksi.

Suomi luotti jälleen raskaamman sarjan edustajaan. Maskuliinista uhoa julistaneen Teräsbetonin valinta euroviisuedustajaksi oli kova pala monelle vanhan liiton euroviisufanille. Yleisestikin Suomen edustajaan suhtauduttiin sangen nihkeästi ja monet julistivat, että hevijuna Euroviisuissa on jo passé. Teräsbetonin Missä miehet ratsastaa pääsi kuitenkin – vastoin yleisiä ennakkokäsityksiä – semifinaalista jatkoon ja sijoitus vedonlyönnissä lähti nousuun. Suomalaisten mielipide Teräsbetonista muuttui yhdessä yössä. Muutaman päivän ajan he olivat iltapäivälehdistön ylistämiä sankareita, ja muun muassa heidän verotietojaan uutisoitiin näkyvästi viisuviikolla. Kansalaiskeskusteluissa – johon myös Yleisradion viisuselostajat sortuivat – alettiin jo väläytellä toista viisuvoittoa. Viisufinaalissa Teräsbetoni jäi kuitenkin katveeseen ja sai vain satunnaisia pisteitä lähinnä naapurimailtamme. Viisufinaalin jälkeen suomalaisten takit kääntyivät jälleen, ja kaikki julistivat koko ajan tietäneensä, ettei Teräsbetonilla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä.

Missä miehet ratsastaa on edelleen Suomen ainoa ei-englanninkielinen viisu, joka on äänestetty semifinaalista jatkoon – vieläpä melko komealla pistesaaliilla. En usko, että millään muulla Suomen karsinnan ehdokkaalla olisi ollut mahdollisuuksia saada aikaiseksi niin sähäkkä esitys viisulavalla ja päästä semifinaalista jatkoon. Suomen karsinnan komeat balladit – Kari Tapion Valaise yö (säv. Pertti Haverinen) ja Vuokko Hovatan Virginia (säv. Kerkko Koskinen) – olisivat jääneet auttamattomasti vetävämpien balladien varjoon, eivätkä olisi saaneet oikeutta puhelinäänestyksellä ratkaistavassa kilpailussa. Musiikillisesti ne ovat toki varmasti ansioituneempia ja hienostuneempia kuin Missä miehet ratsastaa, mutta näinä vuosina, jolloin Euroviisujen tulos ratkaistiin ainoastaan puhelinäänestyksellä, viisuilla ei ollut mitään tekemistä musiikin kanssa, joten siinä mielessä valinta oli viisas. Cristal Snow ei osannut laulaa, joten hänen Can't save me -biisillään ei olisi hyvästä meiningistä ja räväkästä olemuksesta huolimatta ollut minkäänlaista jakoa pätevämpien poppareiden joukossa. Samat sanat voisi todeta myös Movetronista. Viisufanien suosikki Mikael Konttisen sinänsä mahtipontinen Milloin (säv. Kerkko Koskinen) haiskahtaa tyypilliseltä fanisuosikilta, joka olisi sijoittunut semifinaalissa sijalle 11 tai 12, tosin olisikohan sillä saattanut olla mahdollisuudet saada raadin villi kortti, joita oli jaossa vuosien 2008 ja 2009 semifinaaleissa? OIKEA LAULU VOITTI.

2009

Suomen edustaja: Waldo's people – Lose control
Sijoitus Moskovassa: 25. / 25, 22 pistettä (sijoitus I semifinaalissa 12. / 18, 42 pistettä; pääsi finaaliin raatien "villinä korttina")
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys

Usein todetaan, että Suomella on käynyt huono tuuri Euroviisuissa, mutta mitäpä sanotte vuodesta 2009. Suomi lähettää äärimmäisen raflaavan dancebiisin Lose control ja pääsee semifinaalista jatkoon. Finaaliin Suomi saa unelmien esiintymispaikan numerolla 24 eli toiseksi viimeisenä. Harmi vain, että viisufinaalin esiintymisjärjestyksestä tulee todella outo. Miltei kaikki balladit ja hitaammat kappaleet esiintyvät finaalin alkupuoliskolla. Niinpä esiintymisnumeroille 16–25 pakkautui todellinen uptempo-poppisten putki, joiden sekaan eksyi vain yksi ainoa balladi. Niinpä kun Eurooppa oli jo selvinnyt Hadisesta, Kejsi Tolasta, Alexander Rybakista ja Svetlana Lobodasta, finaalin dramaturginen kohokohta oli jo väistämättä laantunut ja Suomen Waldo's people vaikutti hieman kotikutoiselta viritelmältä. Eikä tässä vielä kaikki. Vuodesta 1996 lähtien Suomen edustaja Niin kaunis on taivas oli kantanut titteliä kaikkien aikojen eniten pisteitä saavuttaneena viisufinaalin jumbona. Siihen riitti silloin yhdeksän pisteen saldo. Vuonna 2008 tämä ennätys vietiin Suomelta, kun Iso-Britannia, Puola ja Saksa jakoivat finaalin viimeisen sijan 14 pisteen saaliillaan. Onneksi Suomi kävi hakemassa vuonna 2009 tittelin takaisin itselleen. Waldo's peoplen Lose control sai finaalissa 22 pistettä, mutta vuonna 2009 pisteet jakautuivat niin kummallisesti, että sillä jäätiin viimeiseksi. Sen koommin viisufinaalissa ei ole koskaan jääty niin korkealla pistemäärällä viimeiseksi.

Suomen karsinta vuonna 2009 oli sangen kovatasoinen, mutta mukana oli jälleen Suomen karsinnoille tyypillinen helmasynti: todella paljon mukavia ja kivoja kappaleita, mutta sellainen timanttinen kympin viisu puuttui. Waldo's peoplen Lose control toimi Suomen karsinnassa erinomaisesti. Esitys oli toimiva ja laulun kertosäkeistö tarttui kertakuulemalta päähän kuin häkä. Toiseksi sijoittunut Signmark olisi tuonut Euroviisuihin kieltämättä jotain uutta, mutta hyvästä fiiliksestä huolimatta kokonaisuus oli hivenen sekava. Passionworksin ja Tony Turusen voimakas Surrender olisi voinut olla myös kelpo edustaja, tosin Suomen karsinnassa nähdyt esitykset lumihiutaleasuineen eivät olleet kaikkein vakuuttavimpia. Jari Sillanpään Kirkas kipinä (säv. Petri Laaksonen) olisi saattanut myös päästä raativalintana semifinaalista jatkoon ja mahdollisesti menestyä finaalissa raatipisteiden turvin hieman paremmin. Kwanin 10 000 light years oli sekin pätevä, mutta olisi viisuissa mitä todennäköisimmin jäänyt parempien poppisten varjoon. Tapani Kansa venäjänkielisellä paatokselisella laululla ei sekään olisi ollut ihan täysin mahdottoman huono valinta, mikäli maestro olisi pystynyt hillitsemään oikuttelujaan Moskovassa. Remun Planeetta oli kuunneltuna äärimmäisen hauska mutta live-esitykset näyttivät melko katastrofaalisilta. Remu saa toki Suomessa tehdä mitä haluaa, koska hän on Remu, mutta ei nuo tuolla Euroopassa tiedä kuinka merkittävästä rockin ikonista on kyse.

Waldo's peoplen esitys oli Suomen karsinnoissa erinomaisen toimiva, joten siinä mielessä suomalaiset äänestivät viisaasti. Ehkä voisi todeta, että OIKEA LAULU VOITTI, mutta niin olisi voinut todeta myös monen muun ehdokkaan voittaessa. Suomen menestys ei kaatunut väärään valintaan, vaan siihen, että karsinnassa edukseen erottunut esitys ei tehnyt enää kansainvälisellä viisulavalla samanlaista vaikutusta.

Vuosikymmenen synteesi

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli melkoista vuoristorataa. Alkupuoliskon aikana jatkui 1990-luvulta tuttu kaava väärine valintoineen tai epäonnistuine esitykseen ja välivuosineen. Tämän päivän perspektiivistä katsottuna vaikuttaa siltä, etteivät Suomen viisuvastaavat vielä 2000-luvun alussa olleet täysin ymmärtäneet, miten puhelinäänestykseen siirtyminen oli muuttanut Euroviisujen luonnetta. Enää ei riittänyt, että laulu täytti tyypillisen euroviisun kriteerit. Esityksessä täytyi olla jotain spesiaalia, jotta massat suostuivat tarttumaan puhelimeen ja maksamaan esityksen äänestämisestä. Sen vuoksi esimerkiksi Addicted to youn kohdalla ei enää riittänyt, että Suomen viisu kuulosti samanlaiselta kuin muiden maiden viisut. Tarvittiin jokin spesiaali "juttu", jolla esitys olisi myyty tv-katsojille.

Sitten tuli Lordi, joka nimenomaan täytti edellämainitut kriteerit. Vuosikymmeniä kestänyt toistuvien epäonnistumisten sarja katkaistiin. Lordin kohdalla ei kuitenkaan pitäisi ajatella, että kyse oli varsinaisesta ihmeestä. Kyse oli onnistuneesta valinnasta ja ennen kaikkea kerrankin hyvin tehdystä työstä. Onnistunut kappalevalinta, loistava ajoitus ja periksiantamattomuus siinä, että Lordi sai toteuttaa haluamansa esityksen pyroefekteineen, tuotti tulosta. Lordi on ollut yksi Eurovision laulukilpailun merkittävimmistä voittajista. Lordin voiton jälkeen kilpailun musiikillinen diversiteetti on kasvanut räjähdysmäisesti. Nykyään viisuihin lähetetään ennakkoluulottomasti monipuolista musiikkia, eikä enää mietitä sopiiko laulu tietynlaiseen viisumuottiin. Myös Suomen karsinnoissa on esiintynyt mukavasti monipuolisuutta.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä miltei kaikki Suomen euroviisuvalinnat ratkaistiin yleisöäänestyksellä. Suomalaiset ovat äänestäneet useimmiten sangen viisaasti esitystä, joka on toiminut parhaiten Suomen karsinnoissa. Usein Suomen viisukarsinnoissa toistuu kuitenkin asetelma, jossa taitavalla artistilla ei välttämättä ole parasta kappaletta tai vastaavasti potentiaalisin viisubiisi pilataan vaisulla esityksellä. Puhelinäänestyksessä kokonaispaketti ratkaisee, joten maailmankaikkeuden paraskaan laulu ei vakuuta, mikäli esitys ei toimi. Kenties Suomi olisi saavuttanut huomattavasti parempia sijoituksia, mikäli esimerkiksi Laura Voutilainen, Jari Sillanpää tai Hanna Pakarinen olisi kutsuttu suoraan Suomen viisuedustajaksi ja Suomen parhaimmat lauluntekijät olisivat kynäilleet toimivia biisejä, joista olisi valikoitu se kaikkein timanttisin viisuehdokas.

Vuosikymmenen kuriositeetti

1. Suomen euroviisukarsintojen historiassa on nähty lukuisia myötähäpeää herättäviä hetkiä, mutta kaikkein pisimmän korren taitaa vetää vuoden 2004 karsintafinaalin loppu. 2000-luvulla oivallettiin, että monissa Euroopan maissa järjestetään euroviisukarsintoja samoina ajankohtina. Useimmiten lauantai-iltaisin pitkin alkuvuotta. Korostaakseen ajatusta yhteisestä euroviisuperheestä, joidenkin maiden karsintoissa otettiin yhteys muiden maiden karsintalähetyksiin. Luonnollisesti tätä oli kokeiltava myös Suomessa. Ensimmäistä kertaa ideaa yritettiin jo vuonna 2002, jolloin otettiin linkki samana iltana Virossa järjestettävään euroviisukarsintaan. Ajoitus ei mennyt kuitenkaan ihan nappiin: Suomen tv-katsojat näkivät muutaman minuutin pätkän Viron karsintojen väliaikanumerosta, jossa Viron kahden vuoden takainen edustaja esitti oman viisunsa. Vuoden 2004 karsintafinaalin oli tarkoitus huipentua keskusteluun Puolan karsintalähetyksen juontajan kanssa. Kun Jari Sillanpää oli saatu kukitettua, karsinnan juontanut Bettina Sågbom totesi huolettomasti: "meil' olis nyt se Puola". Puolan karsintalähetykseen otettiin yhteys, mutta sielläkin oli menossa väliaikanumero. Jari Sillanpää esitti voittokappaleensa uudestaan, jonka aikana Puolassa yritettiin ottaa yhteys Suomeen. Puolalainen juontaja ehti monta kertaa huhuilla Suomen juontajia huutelemalla suomeksi "Hyvää iltaa Tampere". Kun juontaja oli jo yrittänyt huhuilla ainakin kymmenen kertaa, saatiin lopulta linkki Suomeen, jossa Jari Sillanpään voittoesitys oli vielä kesken. Sillanpään lopetettua puolalainen juontaja yritti jälleen kerran saada kontaktia suomalaisiin juontajiin, mutta turhaan. Puolalaiset saivat kuulla, kuinka Suomen karsintalähetyksen juontajat supattivat suomeksi "osaako kukaan puolaa", ja sitten he sanoivatkin suomalaisille katsojille jo loppusanat ja Suomen loppukumarrukset näkyivät Puolan televisioon. Puolalainen juontajaparka yritti vielä kysellä kuka voitti Suomessa ja kiittää Suomen Puolalle antamista korkeista pisteistä vuonna 1994, mutta lähetys Suomessa oli jo päättynyt.

2. Nykyään UMK-lähetyksissä somekanavat, etenkin viestintä Twitterissä, on hyvin vahvasti esillä. Yle on ollut kuitenkin melkoinen edelläkävijä jo ennen Twitteriä ja Facebookia. Vuosina 2006–2007 suomalaisilla oli mahdollisuus lähettää tekstiviesteinä niin sanottuja "tsemppiviestejä" kannattamilleen artisteille. Vuonna 2006 nämä tsemppiviestit pyörivät ruudulla esitysten aikana. Vuonna 2006 tekstiviestiäänestyksen yhteydessä kansalaisilla oli mahdollisuus antaa kouluarvosana äänestämälleen esitykselle. Vuonna 2007 tekstiviestejä luettiin alkukarsintalähetyksissä artistin kuullen. Johanna Kurkelalta muun muassa kysyttiin onko hän sinkku. Jukka Kuoppamäki taisi vilpittömästi liikuttua, kun 8-vuotias tyttö oli lähettänyt häntä kannustavan viestin ja kertoi Kuoppamäen olevan yksi hänen suosikkilaulajistaan.

13. helmikuuta 2016

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1990-luvulla

Vielä pari viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edelliset tekstit:
Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla
Suomen euroviisukarsinnat 1980-luvulla



Huom! Suomen 1990-luvun euroviisukarsinnat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

1990

Suomen edustaja: Beat – Fri?
Sijoitus Zagrebissa: jaettu viimeinen / 22, 8 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Yleisradiolla on ollut jo ennen Pertti Kurikan Nimipäiviä missioita Suomen euroviisuedustajan suhteen. Vuonna 1990 missiona oli saada viimeinkin ruotsinkielinen laulu viisuedustajaksi. On sinänsä mielenkiintoista, että ajatus ruotsinkielisestä viisuedustajasta kypsyi vasta 90-luvulle saavuttaessa. Suomihan olisi voinut periaatteessa esittää kaikki nämä vuodet viisunsa toisella kotimaisella. Vuosina 1961–1964 Yleisradio oli tosin vaatinut, että Suomen euroviisukarsintojen kilpailukappaleet oli esitettävä suomeksi, mutta kun suomenruotsalainen lehdistö nosti asiasta äläkän, hyväksyttiin ruotsinkieliset laulut mukaan vuodesta 1965 lähtien. Ruotsinkieliset laulut alkoivat yleistyä viisukarsinnoissa kuitenkin vasta 1980-luvulla. Ehkäpä osasyy ilmiöön saattoi johtua siitä, että Ruotsi alkoi menestyä 80-luvulla viisuissa erinomaisesti.

Vuonna 1990 karsinnassa kilpaili kolme ruotsinkielistä laulua, jotka sijoittuivat raadin äänestyksessä neljän parhaan joukkoon. Ruotsinkielisten laulujen menestys noteraattiin näyttävästi muun muassa TV-nyttissä. Suomen viisuedustajaksi valikoitui suomenruotsalaisissa piireissä suurta arvostusta nauttinut laulukvartetti Beat laulullaan Fri? (säv. Janne ja Kim Engblom & Tina Krause), minkä karsintavoittoa luonnehdittiin myös nuorekkaaksi uuden sukupolven esiinmarssiksi. Kieltämättä Suomen karsinnassa Beatin esityksessä oli sellaista rentoutta, mikä saatettiin tulkita piristäväksi raikkaudeksi perinteisten viisujollotusten joukossa.

Ruotsinkielisen viisuedustajan uskottiin kohentavan Suomen viisumenestystä, etenkin muilta pohjoismailta odotettiin pisteitä. Lopputulos Zagrebin lavalla jäi kuitenkin vaisuksi. Beatin esityksestä puuttui kaikki se rentous, mikä Suomen karsinnassa oli vielä havaittavissa. Suomi ei tunnollisena maana halunnut käyttää Euroviisuissa taustanauhaa, mutta Fri? kuulosti euroviisuorkesterin säestämänä jäykältä ja kömpelöltä. Muilta pohjoismailta odotetut pisteet jäivät haaveeksi; ruotsalaisessa iltapäivälehdessä kommentoitiin ilkeämielisesti, ettei Beatin honottavasta "muminsvenskasta" saanut oikein selvää. On kuitenkin vaikea uskoa, että Fri? olisi pärjännyt viisuissa merkittävästi paremmin, vaikka esitys Zagrebissa olisi ollut samanlainen kuin Suomen karsinnoissa. Kuten Ossi Runne totesi viisuselostuksessaan, laulu on tasapaksu ja siitä puuttuvat nousut ja huipennukset.

Mikä olisi kannattanut lähettää Zagrebiin? No tietenkin se ainoa kärkeen sijoittunut suomenkielinen esitys eli Arja Saijonmaan Gabriela (säv. Petri Laaksonen). Suomi oli edellisenä vuonna sijoittunut La dolce vitalla hienosti seitsemänneksi. Gabriela oli kuin selvä jatko-osa La dolce vitalle: suuren diivan esittämä tarttuva suuriskelmä, jossa on kuitenkin ripaus persoonallisuutta. La dolce vitan espanjalaiset flamencokitarat vaihtuivat Gabrielassa Petri Ikkelän soittamaan bandoneoniin. Suomella olisi ollut kerrankin tilaisuus lähettää artisti, joka olisi ollut valmiiksi tunnettu Suomen ulkopuolella ja jolla olisi ollut ihan oikeasti vankkaa esiintymiskokemusta suurilta estradeilta maailman eri kolkista. Saijonmaa olisi saanut varmaan Ruotsilta yksin enemmän pisteitä kuin Beat sai yhteensä, olihan hän Ruotsissa kaupallisen uransa huipulla 80-luvun viimeisinä vuosina. Saijonmaalla oli näihin aikoihin myös paljon esiintymisiä ja projekteja Norjassa. Zagrebin Euroviisujen viimeisenä esityksenä Gabrielalla olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin. Minua huomattavasti suurempi euroviisuasiantuntija on pitänyt mahdollisena jopa sijoitusta viiden parhaan joukossa. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1991

Suomen edustaja: Kaija Kärkinen – Hullu yö
Sijoitus Roomassa: 20. / 22, 6 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Vaikka Suomi menestyi Euroviisuissa pääsääntöisesti vaatimattomasti, Yleisradio pyrki profiloimaan Suomen karsintakilpailuista suuria kansanjuhlia. Vuosina 1991 ja 1992 karsinnat olivat melkoisia spektaakkeleita, jotka järjestettiin Turun suuressa Typhoon-hallissa. Yleisöä paikan päälle tilaisuudet keräsivät miltei 8 000 katsojaa.

Vuoden 1991 karsintaan osallistui lukuisia kansan rakastamia eturivin artisteja, kuten Arja Koriseva, Kirka, Anna Hanski ja Riki Sorsa. Asiantuntijaraati äänesti kärkikaksikkoon kuitenkin kaksi laulavaa näyttelijää. Raadin nuoriso- ja rocksiipi piti Samuli Edelmannin rennonletkeästi soljuvasta Peggystä (säv. Jarmo Nikku), mutta perinteisemmän viisumusiikin ystävät nyrpistivät sille nenäänsä. Suurelle yleisölle vielä tuossa vaiheessa täysin tuntemattoman Kaija Kärkisen rokahtava powerballadi Hullu yö (säv. Ile Kallio) kelpasi tasaisesti kaikille. Peggy nousi kuitenkin karsintojen jälkeen Suomessa suureksi hitiksi, Hullua yötä ei noteerattu hittilistoilla lainkaan.

Rooman Euroviisut muistetaan lähinnä kaoottisista järjestelyistään. Orkesteria moitittiin kaikkien aikojen huonoimmaksi ja useampi kilpailukappale tuhottiin onnettomalla säestyksellä (kuuluisampana esimerkkinä Kreikan saksofonisoolo). Myös Hullun yön rockriffit osoittautuivat orkesterille ylitsepääsemättömän vaikeiksi. Rooman orkesterin kitaristi ei millään oppinut soittamaan osuuttaan kunnolla, vaikka laulun säveltäjä Ile Kallio kävi harjoitusten jälkeen itse opettamassa kädestä pitäen kuvion kitaristille. Onton orkestroinnin lisäksi Kaija oli silminnähden jännittynyt ja taustakuoro vääntelehti todella oudosti, joten ei ollut varsinaisesti mikään ihme, että Suomi jäi jälleen viisukavalkadissa katveeseen. Onneksi Kaija Kärkinen ja Ile Kallio saivat muutamaa vuotta myöhemmin läpimurtonsa Sade-hitin myötä. Tuolloin juuri kukaan tuskin enää edes muisti, että laulun esittäjä oli muutamaa vuotta aikaisemmin edustanut Suomea Euroviisuissa.

Vuonna 1991 Eurovision laulukilpailujen äänestyksessä tapahtui muutos, joka vaikutti alun perin lähinnä kosmeettiselta, mutta sillä oli merkittävät vaikutukset kilpailun tuloksiin. Aikaisemmin raadeissa istuivat vain tavalliset musiikin kuluttajat, mutta vuodesta 1991 puolet raadin jäsenistä tuli olla musiikin ammattilaisia. Muutoksen seurauksena Euroviisut muuttuivat melko elitistisiksi. Kun 90-luvulla Euroopassa tanssittiin dancen tahtiin, Euroviisuissa valttia olivat sovinnaiset festivaaliballadit. Muun muassa tästä syystä epäilen, että nuorekas Peggy ei olisi pärjännyt tuon ajan viisuissa kovinkaan kummoisesti.

Jos kansa olisi saanut päättää, kilpailuun olisi todennäköisesti lähetetty Arja Korisevan Enkelin silmin (säv. Matti Puurtinen). Eikä se olisi ollut huono valinta lainkaan. Enkelin silmin muistutti rakenteeltaan ja melodiankulultaan kaikista ehdokkaista eniten tuon ajan menestysviisujen kaavaa. Arja Koriseva oli tuohon aikaan suosionsa huipulla. Kun monet muutkin maat lähettivät viisuihin suosituimpia artistejaan, niin miksi ei Suomikin. Enkelin silmin nousi kansan keskuudessa varsin suosituksi, joten vaikka suurempaa menestystä viisuissa ei olisikaan tullut, olisimme kuitenkin lähettäneet viisuihin jotain, mikä edes miellytti suomalaisia. Arja Korisevan turnauskestävyys oli testattu jo edellisenä syksynä, kun hän sijoittui Kuala Lumpurissa järjestetyssä Kultainen Leija -festivaaleilla toiseksi laululla Kun tunteet kuljettaa (säv. Olli Ahvenlahti).

Arja Koriseva osallistui karsintaan myös toisella laululla Molto presto (säv. Jukka Vuolle). Tämä ehta hömppä olisi voinut olla ihan potentiaalinen ehdokas ennen raatien koostumukseen tehtyä muutosta. Karsintaan mielenkiintoisen vaihtoehdon tarjosi myös nuorekas Clifters laulullaan I love you (säv. Jiri Nikkinen). Pahoin pelkään, että sille ei olisi käynyt 90-luvun übersovinnaisissa viisuissa sen paremmin kuin saman vuoden Belgian Clouseaulle. Enkelin silmin sinne olisi pitänyt lähettää. Sillä olisi todennäköisesti saavutettu edes keskitason sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1992

Suomen edustaja: Pave Maijanen – Yamma yamma
Sijoitus Malmössä: 23. / 23, 4 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Asiantuntijaraati äänesti yksimielisesti täysin pistein Suomen edustajaksi Pave Maijasen Yamma yamman. Pave Maijasen kaltaisen ansioituneen muusikon ja lauluntekijän uskottiin menestyvän myös Suomen rajojen ulkopuolella. Pave Maijanen saapui viisuihin perinteisen iskelmäkentän ulkopuolelta, joten hänen uskottiin tuovan kilpailuun uudenlaisia raikkaita tuulahduksia. Yamma yamma tehtiin varta vasten tilaustyönä Euroviisuja varten. Hector oli tarkoituksella lisännyt sanoitukseen paljon kansainvälisiä nimiä ja sanontoja. Yamma yamman voitto Suomen karsinnoissa otettiin innostuneena vastaan. Laulua pidettiin svengaavana ja kansainvälisenä. Jopa arvostetut suomalaiset levytuottajat ja muusikot julistivat, että Yamma yammalla Suomi sijoittuu Euroviisuissa kärkisijoille. Euroviisujen isäntämaassa Ruotsissakin oltiin jossain määrin innostuneita laulun "Roxette-soundista".

Jälleen kerran esitys viisulavalla osoittautui Suomen karsintaesitystä vaisummaksi. Malmön lavalla Paven esityksestä puuttui kaikki se letkeys ja svengi, mikä Suomen karsinnoissa oli vielä havaittavissa. Orkestrointikin kumisi onttouttaan. Festivaaliballadien kulta-aikana Yamma yammalla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia menestyä viisuissa. Jumbosijan myötä suomalaisten mielipide Yamma yammasta muuttui yhdessä yössä negatiiviseksi. Nykyään se on yksi väheksytyimpiä viisuedustajiamme.

Nykypäivän valossa tuntuu hieman kummalliselta, että musiikin ammattilaiset halusivat niin liikuttavan yksimielisesti Yamma yamman viisuihin. Pave Maijasen kaltaisella lahjakkaalla säveltäjällä olisi ollut varmasti kompetenssia säveltää Euroviisuihin menestyssävelmä. Yamma yamma oli kuitenkin laskelmoitu tuote, jolla ei ollut mitään tekemistä Paven muun tuotannon kanssa. Yamma yamma vaikutti todennäköisesti karsinnan kansainvälisimmältä vaihtoehdolta, mutta tarjolla olisi ollut parempiakin sävellyksiä, jotka olisivat pärjänneet paremmin 90-luvun sovinnaisissa Euroviisuissa. Arja Korisevan Huomiseen (säv. Chris Owen) oli kuin prototyyppi tuon ajan tyypillisestä viisuballadista. Ehkäpä kaikkein potentiaalisin valinta olisi ollut kuitenkin Sonja Lummen Rakkauden bulevardi (säv. Matti Puurtinen), joka muistutti hieman säveltäjän edellistä menestysviisua La dolce vita, tällä kertaa vain ranskalaistyyppisellä haitarilla höystettynä. Tauskin Lauluni sinulle olisi ehkä voinut jonkun Keski-Euroopan maan edustajana sijoittua sijalle 15. Monien mielestä Riki Sorsan tyylikäs irkkuhenkinen Silmiisi sun (säv. Kim ja Janne Engblom) sisälsi sopivanlaista persoonallisuutta. Ehdolla oli myös lama-ajan ilopilleri Kikka, joka kilpaili laululla Parhaat puoleni (säv. Veikko Samuli). Esitys oli ehtaa Kikkaa: solistilla itsellään oli Madonna-tyyliset tötterörintaliivit ja taustalla liikehtivät kaksi miestanssijaa tiukoissa pyöräilysortseissa. Olisiko Eurooppa nauranut meille vai meidän kanssamme, jos Kikka olisi lähetetty Euroviisuihin. Pisteitä tuskin olisi tullut enempää kuin Pave Maijaselle, mutta ainakin Kikka olisi tuonut Euroviisuihin kosolti viihdearvoa. Esitys olisi todennäköisesti päätynyt myöhemmin kaikkiin mahdollisiin viisuhistorian campeimmista esityksistä koottuihin koosteisiin. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1993

Suomen edustaja: Katri Helena – Tule luo
Sijoitus Millstreetissä: 17. / 25, 20 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit


Lama on vienyt ennenkin – viisufanien harmiksi – euroviisukarsinnat suurista spektaakkelimaisista yleisötilaisuuksista televisiostudioihin. Vuoden 1993 viisukarsintoihin kutsuttiin neljä naisartistia – Katri Helena, Paula Koivuniemi, Arja Koriseva ja Marjorie – jotka saivat kukin kaksi kilpailusävelmää esitettäväkseen.

Katri Helenan Tule luo (säv. Matti Puurtinen) oli alueraatien selkeä suosikki. Laulu oli karsintakavalkadin laskelmoiduin. Jukka Saarinen oli yrittänyt saada laulun sanoituksen kuulostamaan mahdollisimman epäsuomalaiselta. Laulun tekstissä ei kuulla ensimmäistäkään y-, ä- ja ö-äännettä. Näin tiukasti Suomessa eli käsitys, jonka mukaan huono menestys viisuissa johtui persoonallisesta kielestä. Millstreetin Euroviisuissa Suomen edustussävelmä kuulosti kuitenkin auttamattoman vanhanaikaiselta iskelmältä. Ennakkoveikkauksissa Suomelle povattiin kylmää kyytiä, jopa nollan pisteen kohtaloa väläyteltiin.

Suomen viisukarsinnan tarjontaa luonnehdittiin melko tasaiseksi iskelmämassaksi, joten sieltä ei noussut esille mitään, mikä olisi kuulostanut ilmiselvältä viisumenestyjältä. Ehkäpä Arja Korisevan Vain taivas yksin tietää (säv. Kassu Halonen & Kisu Jernström) olisi ollut hieman ajanmukaisempi. Euroviisuklubin pojat haikailevat erityisesti Marjorien esittämien dramaattisten laulujen perään – etenkin Legenda (säv. Chris Owen) on poikain mieleen – mutta on hyvin vaikea uskoa, että niissäkään olisi ollut ainesta suurempaan viisumenestykseen, kun varsinaiset koukut ja "wow"-efektit puuttuvat.

Toisaalta on todettava, että Katri Helenan esitys Millstreetin lavalla oli niin onnistunut kuin vain saattoi olla. Katri Helena oli lavalla karismaattisimmillaan ja valloittavimmillaan. Kolmena edellisenä vuonna Suomen euroviisun orkestrointi oli ollut kansainvälisessä kilpailussa epäonnistuneempi kuin Suomen karsinnoissa, mutta Millstreetissä Tule luo kuulosti komeammalta kuin koskaan aikaisemmin. Katri Helenan Tule luo on myös ainoa Suomen euroviisu, jonka ansiosta Suomi onnistui välttämään välivuoden viisuissa. Vuonna 1993 Euroviisuissa otettiin käyttöön uudet säännöt, minkä seurauksena huonoiten menestyneet maat joutuivat viettämään seuraavana vuonna välivuotta, jotta uudet osallistujavaltiot Itä-Euroopasta mahtuisivat kilpailuun mukaan ilman, että kilpailun lähetys paisuisi tuhottoman pitkäksi. Vuonna 1993 oli sijoituttava 19 parhaan joukkoon varmistaakseen paikan seuraavan vuoden kilpailuihin. Tule luon 17. sija toi Suomelle jatkopaikan, jota tuuletettiin avoimesti torjuntavoittona jumbosijaspekulaatioiden jälkeen. IHAN OK VALINTA.

1994

Suomen edustaja: CatCat – Bye bye baby
Sijoitus Dublinissa: 22. / 25, 11 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Kuuden vuoden tauon jälkeen yleisö sai jälleen valita Suomen euroviisuedustajan. Viisukarsintoihin osallistui lähinnä suurelle yleisölle melko tuntemattomia nimiä. Näyttävien Kätkän sisarusten tarttuva Bye bye baby (säv. Kari Salli & Make Lentonen) erottui joukosta ja iski kansaan kuin häkä, vaikka jotkut musiikin ammattilaiset kritisoivatkin laulua itäeurooppalaiseksi mainosmusiikiksi. Pitkästä aikaa Suomen euroviisuedustajan ympärillä oli positiivista pöhinää. Bye bye baby nousi Suomessa hittilistoille, CatCatin albumi ylsi platinalukemiin ja kansakunnan kiinnostus viisuedustajaa kohtaan oli suurta.

Vuonna 1994 Euroviisuissa elettiin festivaaliballadien kulta-aikaa: Dublinin 25 laulun kilpailukavalkadissa kuultiin balladia balladin perään. Nopeatempoiset laulut olivat yhden käden sormilla laskettavissa. Bye bye baby erottui joukosta edukseen, minkä vuoksi laulun uskottiin menestyvän kilpailussa hyvin. Vedonlyöntitilastoissa Suomi oli noteerattu parhaimmillaan viiden parhaan joukkoon, ruotsalainen veikkaustoimisto uskoi jopa Suomen voittoon. Vuonna 1994 suomalaiset satsasivat kerrankin näyttävästi promootioon: valokuvauksellinen duomme näkyi ja kuului Dublinin viisuviikolla kaikkialla ja he olivat jatkuvasti median huomion keskipisteessä. Suomen kansa odotti pitkästä aikaa Euroviisuista menestystä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Dublinin lavalla esityksen kaikki osa-alueet olivat melkoisen pielessä. CatCatin esiintymisasut haukuttiin tyylittömäksi (BBC:n viisuselostajan Terry Woganin mukaan sisarusduo esiintyi äitinsä vanhoissa alusvaatteissa), kuten myös taustatanssijoiden koreografia, jota pidettiin halpana ja esitykseen sopimattomana. Suomen kapellimestari Olli Ahvenlahti oli sovittanut laulun kokonaan orkesterille. Sähäkkä eurodiskokappale kuulosti orkesterin esittämänä todella laimealta ja vaisulta – suorastaan karmivalta levytysversioon verrattuna. Suolaa haavoihin lisäsi Saksan pirteän bilebiisin sijoittuminen kilpailussa hienosti kolmanneksi. Saksan esityksen säestys hoidettiin taustanauhoilla, mikä herätti spekulaatioita siitä, kuinka Bye bye baby olisikaan pärjännyt, jos se olisi kuulostanut Dublinin lavalla samanlaiselta kuin levyversio. Saksan menestys osoitti, että nopealle laululle oli tilausta hyvin balladivoittoisessa kilpailussa. Lisäksi viisuasiantuntijat ovat kertoneet, että CatCatin kenraaliharjoitus (eli se, jonka perusteella raadit äänestivät) oli mennyt vielä pahemmin penkin alle ja sisarukset olivat kuulemma törmäilleet toisiinsa.

Suomen kansa ei voinut vielä karsinnoissa tietää, kuinka huonosti Bye bye baby tultiin toteuttamaan Euroviisuissa. Menestys ennakkoveikkauksissa kuitenkin osoittaa, että potentiaalia olisi ollut. Suomella olisi ollut menestyksen avaimet käsissään, mutta mahdollisuus sössittiin perusteellisesti. Suomen huono menestys Euroviisuissa ei aina selity sillä, että karsinnasta valittiin väärä kappale viisuihin. Varsinkin 1990-luvulta lähtien on usein käynyt siten, että potentiaalisen viisun mahdollisuudet on tuhottu perusteellisesti epäonnistuneella esityksellä. Vuoden 1994 karsinnassa kuultiin muutamia ihan päteviä balladeja, kuten Susann Sonntagin En dans på livets vågor (säv. Kari Kuusamo) tai Janitan Enkeli (säv. Tomi Ervi), joista ainakin jälkimmäinen olisi voinut vedota musiikin ammattilaisiin, mutta on vaikea uskoa, että ne olisivat nousseet millään tavalla esille muiden viisuballadien joukossa. OIKEA LAULU VOITTI.

1996

Suomen edustaja: Jasmine – Niin kaunis on taivas
Sijoitus Oslon finaalissa: 23. / 23, 9 pistettä (sijoitus esikarsinnassa 22. / 29, 26 pistettä)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Asko Murtomäki on kirjassaan Finland 12 points! – Suomen Euroviisut (Teos, 2007) otsikoinut vuoden 1996 sanoilla "kun kaikki meni pieleen". Yleisradio etsi potentiaalisia viisuedustajia yhteistyössä Ääni- ja kuvatallennetuottajien kanssa, mutta ehdokkaat taisivat olla kaikkien aikojen latteimpia. Etukäteen huomiota herätti aikansa hittinimen Aikakoneen osallistuminen, mutta heidän viisuehdokkaansa Ihan hiljaa (säv. Maki Kolehmainen) oli vaisu jollotus, joka päätyi yhtyeen toisen albumin Toiseen maailmaan päätösraidaksi. Syynä kappalevalinnalle oli ilmeisesti se, että kaikkia muita albumin lauluja oli jo esitetty keikoilla aikaisemmin. Itse kilpailulähetys osoittautui melkoiseksi farssiksi. Koko lähetystä vaivasi toistuvat ääni- ja kuvatekniset ongelmat. Lopulta myös puhelinlinjat tukkeutuivat, minkä vuoksi voittajaa ei saatu selville suorassa lähetyksessä.

1990-luvulla suomalaisissa musiikkikilpailuissa oli melkoinen romanibuumi. Syksyn sävelen oli ensin voittanut kahdesti Rainer Friman (vuosina 1990 ja 1992) ja sittemmin myös Pelimannet (1993 ja 1995). Buumi laajeni nyt myös viisukarsintoihin, jonka voitti uusi tulokas Jasmine laululla Niin kaunis on taivas (säv. Timo Niemi). Laulu oli alun perin sävelletty Jamppa Tuomisen esitettäväksi Syksyn säveltä silmällä pitäen. Suomalaisella iskelmällä ei uskottu olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia Euroviisuissa. Vuonna 1996 oli kuitenkin yksi asia, mikä ei mennyt pieleen. Ennen Oslon finaalia järjestettiin esikarsinta, koska viisuihin oli jälleen tunkua. Viisuosallistumisesta oli kiinnostunut 29 maata, kun EBU oli asettanut finaalin rajaksi 23 osallistujaa. Isäntämaa Norjalla oli automaattinen osallistumisoikeus finaaliin, mutta loput 22 laulua valikoitiin esikarsinnan kautta. Jokaisessa osallistujamaassa istui raati, joka äänesti lauluja ääniraidan perusteella. Suomi pääsi vastoin ennakko-odotuksia esikarsinnasta jatkoon, mikä hieman lisäsi kansan innostusta viisuedustajaamme kohtaan. Myöhemmin tosin paljastui, että Niin kaunis on taivas pääsi finaaliin aivan rimaa hipoen. Suomi oli saanut yhtä monta pistettä kuin Unkarin viisu, mutta tie break -säännön perusteella Suomi sijoittui sijalle 22 ja vei Unkarin nenän edestä viimeisen paikan finaaliin.

Oslon euroviisufinaalissa Jasmine esitti laulunsa melko hermostuneesti ja lisäksi hänen erikoinen kampauksena herätti vähemmän mairittelevia kommentteja. Jumbosijaa ei pidetty esityksen jälkeen yllätyksenä, vaikka on todettava, että vuoden 1996 viisufinaalissa oli heikompiakin sävellyksiä. Suomella kävi myös hieman huono tuuri, sillä viisumme saavutti kuitenkin yhdeksän pistettä, minkä myötä Niin kaunis on taivas oli kaikkein eniten pisteitä saavuttanut viisufinaalin jumbo ja piti tätä "ennätystä" hallussaan vuoteen 2008 asti!

Jälleen kerran on todettava, että potentiaalisemmat viisut jäivät karsinnassa muille mitalisijoille. Eija Kantolan Rakkauden kirja (säv. Mika Toivanen) ja Kirkan Toukokuu (säv. Kisu Jernström & Arto Tamminen) olisivat istuneet hyvin vuoden 1996 viisukavalkadiin. Rakkauden kirja oli tyypillinen euroviisumainen balladi, vaikka sitä syytettiinkin Careless whisper -plagiaatiksi. Ehkäpä Kirkan mahtipontinen ja mannermainen San Remo -tyylinen mahtiballadi Toukokuu olisi ollut menestymismielessä kaikkein paras valinta? Näillä kahdella laululla oltaisiin todennäköisesti saavutettu keskitason sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1998

Suomen edustaja: Edea – Aava
Sijoitus Birminghamissa: 15. / 25, 22 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: 1/3 yleisöäänestys + 1/3 asiantuntijaraati + 1/3 euroviisuklubin raati.

Suomen euroviisutuottajaksi tuli Olof Qvickström, jonka johdolla suomalainen viisukulttuuri pyrittiin päivittämään "lopullisesti 90-luvulle". Tuloksena oli sangen kovatasoinen karsinta, johon osallistuivat muun muassa Nylon Beat, Ultra Bra, Jari Sillanpää, Kaija Kärkinen & Ile Kallio sekä Samuli Edelmann ja Sani – eli todella kovia 90-luvun lopun hittinimiä. Viisuvalintaan pääsi vaikuttamaan yleisön lisäksi peräti kaksi raatia, joissa oli myös kansainvälisiä vahvistuksia. Virallisissa tiedotteissa ilmoitettiin, että tällä tavalla varmistettaisiin mahdollisimman hyvän euroviisun valinta, mutta tässä vaiheessa ei vielä ymmärretty, että useamman äänestystahon käyttö saattaa aiheuttaa melkoisen kompromissiratkaisun, joka ei lopulta miellytä ketään.

Kansainvälisissä Eurovision laulukilpailuissa puhalsivat uudet tuulet. Vuonna 1998 Euroviisuissa siirryttiin yleisöäänestykseen. Elitistiset raadit olivat menneisyyttä ja televisiokatsojat saivat itse vaikuttaa tuloksiin. Mutta mitä teki tässä tilanteessa Suomi? Lähetti tekotaiteellisen etnokokonaisuuden, joka ilmeisesti nautti musiikin asiantuntijoiden arvostusta mutta jätti suuren yleisön kylmäksi. Edean Aava (säv. Aleksi Ahoniemi) oli Suomen karsinnassa asiantuntijaraadin suosikki, mutta yleisöäänestyksessä se oli jäänyt vasta viidenneksi. Jos Suomen kansa ei puhelinäänestänyt Edeaa, niin miksi sitten muutkaan eurooppalaiset? Asiantuntijaraadin puheenjohtaja Maria Guzenina vielä oikein erikseen painotti, että heidän raatinsa äänestää sen perusteella, minkä uskoo purevan parhaiten kansainväliseen yleisöön. Lopulta viisuissa Suomi sai pisteitä peräti neljältä maalta: naapurimaamme Ruotsi ja Viro äänestivät Aavan peräti kymmenen pisteen arvoiseksi, Norjalta ja Makedonialta saatiin yksi piste kummaltakin. Että sellainen kansainvälinen menestystarina! Toki on todettava, että Edean esitys Euroviisuissa epäonnistui täysin. Aava oli muuttunut Aaveeksi, ja esitys Birminghamissa oli kuin kalpea varjo verrattuna Suomen karsintaesitykseen, jossa nähtiin tanssijoita, kuultiin vaikuttavia korkeita lauluääniä ja luotiin tunnelmaa erikoisella valaistuksella. Suomen karsintaesityksessä Edealla oli kuitenkin peräti yhdeksän esiintyjää, kun viisuesityksessä esiintyjiä saa olla vain kuusi. Eli jo Suomen karsinnoissa olisi pitänyt olla tiedossa, ettei esitystä voida siirtää sellaisenaan Birminghamin viisulavalle. Joka tapauksessa Suomen valinta oli miltei typerin mahdollinen. Lähetettiin raateja varten laskelmoitu etnotaidepaukku, juuri kun viisuäänestys siirrettiin tavallisten katsojien päätettäväksi. Saksalaiset olivat tässä suhteessa paljon viisaampia. Heidän edustajansa Guildo Horn olisi menestynyt raatiaikojen viisuissa surkeasti, mutta puhelinäänestyksen aikakaudella hän herätti protestiäänestäjät poteroistaan, minkä myötä hän sijoittui jopa seitsemänneksi. Suomella oli käynyt lisäksi vielä erinomaisen hyvä tuuri esiintymisjärjestyksen suhteen, koska meidät oli arvottu ihanteelliselle paikalle finaalin loppupuolelle. Tämäkin tilaisuus tuhlattiin lähettämällä esitys, jota suuri yleisö piti kummajaisena.

Suomi ei ollut suinkaan ainoa maa, joka ei ollut oivaltanut puhelinäänestyksen aiheuttamia seurauksia. Koska 90-luvulla Euroviisut olivat suosiollisia festivaaliballadeille, vuoden 1998 kilpailuun oli valittu jälleen melkoisen paljon balladeja. Balladit söivät toistensa kannatusta ja miltei kaikki vähänkin nopeatempoiset laulut erottuivat joukosta ja sijoittuivat puhelinäänestyksessä kärkisijoille. Jopa esimerkiksi Belgian Dis oui ja Norjan Alltid sommer päätyivät sijoille kuusi ja kahdeksan, vaikka ne eivät olleet sävellyksinä kaikkein karismaattisimmasta päästä. Vaikka Suomen viisukarsintojen yleisöäänestyksen ylivoimaisesti voittanut Jari Sillanpään Valkeaa unelmaa (säv. Mika Toivanen) on vuosien saatossa noussut jopa sellaisten "elämää suurempien" ikivihreiden joukkoon, se olisi todennäköisesti Birminghamissa hukkunut balladisuon massaan. Samat sanat voisi todeta myös Samuli Edelmannin ja Sanin duetosta Olen luonasi sun (säv. Maki Kolehmainen), vaikka se nousikin Suomessa jättihitiksi karsintojen jälkeen.

Jälkiviisaana on todettava, että Suomen olisi kannattanut lähettää Birminghamiin nopea laulu. Nylon Beatin pirteä ysäripoppis Umm ma ma (säv. Risto Asikainen) – joka oli muuten viisufaniraadin ykkönen – olisi voinut olla tässä mielessä viisas valinta. Erinomaisen tarttuva lauluhan olisi myös ylittänyt kielimuurin. Ultra Bran osallistuminen viisukarsintoihin oli herättänyt etukäteen paljon huomiota. Monet kuitenkin pettyivät yhtyeen viisutyrkkyyn Tyttöjen välisestä ystävyydestä (säv. Kerkko Koskinen), koska siitä puuttui yhtyeen aikaisemmille hiteille ominainen tykki kertosäkeistö. Ultra Bran energinen esitys olisi kuitenkin omintakeisuudellaan saattanut vedota vaihtoehtomusiikin ystäviin, ja voi vain kuvitella kuinka komealta laulun väliosa olisikaan kuulostanut suuren euroviisuorkesterin säestämänä. Yksi hyvinkin potentiaalinen ehdokas olisi saattanut olla Sari Kaasisen Mielessäni. Se olisi kilpaillut Birminghamin kilpailukavalkadissa aivan omassa sarjassaan ja erottunut sen vuoksi joukosta hyvin. Värttinän riveissä esiintyneellä Kaasisella oli runsaasti esiintymiskokemusta kansainvälisiltä isoilta estradeilta. Puhelinäänestyksen aikakaudella ei olisi ollut mitään väliä, vaikka 97 % eurooppalaisista olisi pitänyt Sari Kaasisen esitystä kummallisena. Hyvään tulokseen riitti, mikäli jokaisesta maasta se 3 %:n kansanmusiikkia fiilistelevä kansanosa olisi aktivoitunut äänestämään. Tiedän, että saatan kuulostaa ristiriitaiselta, kun ensin haukuin Edean etnokappaleen valinnan, mutta pidän kuitenkin Sari Kaasista potentiaalisena viisuedustajana. Etnomusiikkia on kuitenkin erilaista. Edean Aava oli herroille ja taidesnobeille suunnattua musiikkia, Sari Kaasisen Mielessäni vetosi taas kansanomaisuudessaan "tavalliseen rahvaaseen". Mielessäni on siis näkemykseni mukaan puhelinäänestysystävällisempi kuin Aava. Siitä on osoituksena myös Suomen karsinnan puhelinäänestyksen tulos: Edea sai vasta viidenneksi eniten ääniä, mutta Sari Kaasinen sijoittui peräti toiseksi – päihittäen siis jopa suuret kansansuosikit Ultra Bran ja Nylon Beatin!

Tiedän, että monet Edean ja etnomusiikin puolustajat vetoavat siihen, että Edea saavutti vuosikymmenen parhaan suomalaissijoituksen, kun se sijoittui peräti sijalle 15. Se on kieltämättä totta, mutta Edean "hyvä" sijoitus on osoitus puhelinäänestyksen tuomista lieveilmiöistä. 21 maata 24:stä jätti Suomen nollille. Suomen 22 pisteen saalista siis 21 pistettä tuli naapurimaistamme Ruotsista, Virosta ja Norjasta. Se ei ole mitään todellista menestymistä, että naapurimaissamme asuvat suomalaiset siirtolaiset saavat äänestettyä edustuskappaleellemme korkeat pisteet. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

Vuosikymmenen synteesi

1990-luku on ollut Suomen euroviisuhistorian synkkä vuosikymmen. Seitsemän osallistumiskertaa, joista kolme päätyi jumbosijaan. Viisi kertaa sijoitus oli neljän viimeisen joukossa. Paras sijoitus oli naapuriäänten turvin saavutettu 15. sija. Vuodesta 1994 lähtien Suomi oli ainoa viisuosallistuja, joka joutui viettämään joka toisen vuoden jäähyllä. 90-luku on muovannut voimakkaasti mielikuvaa Suomen viisumenestyksestä. Usein kansalaiskeskustelussa (varsinkin ennen Lordia) Suomen heikkoa viisumenestystä on liioiteltu entisestään. Suomi on kuitenkin esimerkiksi jäänyt viisuissa pisteittä vain kolme kertaa, aivan kuten monet muutkin osallistujamaat. 1970- ja 80-luvuilla Suomi saavutti usein monia keskitason sijoituksia, mutta näitäkään sijoituksia ei kuitenkaan aina noteerattu hyvinä sijoituksina. Useimmiten esimerkiksi Mitä, missä, milloin -kirjoissa mainitaan lyhyesti, että Suomi jäi Euroviisuissa jälleen ilman menestystä, vaikka sijoitus olisi ollut kymmenes tai yhdestoista. 70- ja 80-luvuilla ei tietenkään voitu etukäteen tietää, kuinka surkeaksi Suomen viisumenestys vielä 90-luvulla muuttuukaan. 90-luvulla 10. tai 11. sijaa olisi pidetty jo suurena menestystarinana. Näistä syistä suomalaisten mieliin on kuitenkin ujuttautunut pysyvä ajatus siitä, kuinka Suomi ei koskaan pärjää Euroviisuissa.

90-luvulla meni kuitenkin niin huonosti, että jopa Suomen kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa otti kantaa surkeaan viisumenestykseen. Ehkäpä euroviisukompleksin takia monet Suomen viisuvalinnoista epäonnistuivat. Suomessa alettiin laskelmoida liikaa laulujen ominaisuuksia, sen sijaan, että olisi vain lähetetty eheä kokonaisuus. Etenkin Fri?, Yamma yamma ja Aava vaikuttavat erityisen laskelmoiduilta valinnoilta, joiden kohdalla laskelmointi meni kuitenkin pahasti metsään. Fri? lähetettiin koska uskottiin ruotsin kielen ja nuoruuden voimaan. Yamma yamma vaikutti modernilta ja kansainväliseltä, mutta oli täysin tekemällä tehty väkinäinen humpute. Aavasta tulikin jo avauduttua edellä tarpeeksi. Mutta ei kansakaan tehnyt aina viisaita valintoja, mistä osoituksena Jasminen voitto vuodelta 1996, kun tarjolla olisi ollut tyylikkäämpiä balladeja.

Vääristä valinnoista ennen kaikkea Arja Saijonmaan Gabrielan valitsematta jättäminen vuonna 1990 nousee omissa listauksissani melkoisen suureksi oikeusmurhaksi. Sen potentiaali viisulavalla olisi pitänyt ehdottomasti saada testattua. Mielestäni Gabriela on kaikista 90-luvun viisukarsintoihin osallistuneista lauluista todennäköisin viisumenestyjä. Myös vuoden 1998 valinta on turhauttava: Karsinta on yksi kaikkien aikojen kovatasoisimpia, täynnä aikansa hittinimiä ja monet laulut menestyivät mukavasti listoilla. Lopputuloksena oli kuitenkin huonosti menestynyt epäonnistunut etnoesitys, joka ei miellyttänyt suomalaisia eikä eurooppalaisia.

1990-luvulla Suomella tuntui olevan toistuvasti ongelmia myös viisuesitysten suhteen. Miltei kaikki esitykset epäonnistuivat viisulavalla tavalla tai toisella. Joko orkestrointi oli pielessä tai sitten Suomen karsinnassa nähty toimiva esitys muuttui kansainvälisellä lavalla väkinäiseksi patsasteluksi. Ei ole mikään ihme, että viisuharrastajat uskovat Suomen kohdalla "euroviisukiroukseen". Katri Helena on 90-luvun edustajistamme ainoa, jonka esitys Euroviisuissa meni nappiin.

Vuosikymmenen kuriositeetti

Vuoden 1994 euroviisukarsintoihin osallistui vuoden 1989 tangoprinsessa Tarja Lunnas höpsöllä laululla Kuka tykkää suukoista. Laulun esitys ja sanoitus suukkokauppoineen on ehtaa campia, tai sitten vain kornia. Joka tapauksessa pirteä sävellys toi suomalaisen iskelmämusiikin sijaan mieleen karibialaiset rytmit. Sävellys oli merkitty Jari Holmin ja Seppo Matintalon nimiin. Hyvin pian karsintalähetyksen jälkeen kuitenkin selvisi, että laulu on suora plagiaatti eräästä eteläamerikkalaisesta hittilaulusta. Skandaalin selvittyä laulun sisältänyt single vedettiin nopeasti pois kaupoista, eikä laulua ole sen koommin julkaistu millään muulla julkaisulla.