17. maaliskuuta 2016

Euroviisujen äänestys muuttuu – ajatuksia, kommentteja, ruusuja ja risuja


Eurovision laulukilpailuihin tehdään tänä vuonna yksi kilpailun historian suurimmista muutoksista, kun äänestys mullistetaan uudenlaiseksi. Euroviisujen äänestyksessä on ollut vuodesta 1975 lähtien käytössä kaikille tuttu 12 pisteen järjestelmä, josta on tullut yksi viisujen merkittävimmistä ominaispiirteistä. Jo neljänkymmenen vuoden ajan jokainen äänestävä maa on antanut viisuäänestyksessä pisteitä kymmenelle parhaiten maakohtaisessa äänestyksessä sijoittuneelle esitykselle. Parhaiten menestynyt saa äänestävältä maalta 12 pistettä, toiseksi paras 10 pistettä, kolmanneksi paras 8 pistettä ja niin edelleen aina siihen asti, että kymmenenneksi menestynein saa vielä yhden pisteen.

Vuoden 2009 euroviisufinaalista lähtien musiikin asiantuntijoista kootut raadit ovat osallistuneet äänestykseen yleisöäänestyksen rinnalla. Jokaisessa osallistujamaassa on järjestetty puhelinäänestys ja jokaisessa maassa on myös istunut viisihenkinen raati, joka on arvioinut esityksiä. Maakohtaiset pisteet ovat koostuneet yhdistämällä yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen tulokset. Vuosien 2009–2015 aikana Euroviisuissa on ehditty käyttää useampiakin erilaisia kahden äänestyskomponentin yhdistämistapoja. Näistä yhdistämistavoista ja niiden ongelmallisista seurauksista kirjoitin tässä blogissa viime keväänä. Pahimmassa tapauksessa on saattanut käydä niin, että jossain maassa raati on jyrännyt yleisöäänestyksen ylivoimaisen suosikin niin pahasti, ettei se ole saanut lopulta kyseiseltä maalta yhtäkään pistettä. Euroviisuissa annettavat pisteet ovat saattaneet olla todellisia kompromissituloksia, joissa korkeimmat pisteet ovat saaneet sellaiset esitykset, jotka ovat miellyttäneet tasaisesti sekä yleisöä että raateja.

Tänä keväänä Tukholman Eurovision laulukilpailuissa äänestys järjestetään aivan uudella tavalla. Tästä vuodesta lähtien jokainen äänestävä maa tulee antamaan kahdet eri pisteet, sillä jokaisesta maasta annetaan sekä raatiäänestyksen että yleisöäänestyksen perusteella omat erilliset pisteensä, joita ei yhdistetä millään tavalla. Molemmat äänestävät tahot antavat pisteitä edelleen kymmenelle parhaalle perinteisin euroviisupistein. Eli tulevana keväänä esimerkiksi Suomen raati antaa kymmenelle parhaalle katsomalleen esitykselle euroviisupisteet 1–8, 10 ja 12, ja yhtä lailla Suomen puhelinäänestyksessä kymmenen eniten ääniä saanutta esitystä tulevat saamaan pisteitä perinteisellä euroviisuskaalalla 1–8, 10 ja 12. Kun aikaisempina vuosina jokaisella äänestävällä maalla on ollut viisuäänestyksessä 58 pisteen potti (58 = 12 + 10 + 8 + 7 + 6 + 5 + 4 + 3 + 2 + 1), vastaisuudessa jokaisella äänestävällä maalla on annettavaan 2 x 58 pistettä eli 116 pistettä.

Uuden järjestelmän seurauksensa pistemäärät tulevat luonnollisesti kasvamaan. Jos uusi järjestelmä olisi ollut käytössä viime vuonna, Ruotsin Måns Zelmerlöw olisi voittanut 642 pisteellä, Italian Il Volo olisi tullut toiseksi 550 pisteellä ja Venäjän Polina Gagarina kolmanneksi 533 pisteellä. Alexander Rybakin saavuttama kaikkien aikojen suurin pistemäärä (387 pistettä) päihitettäneen tänä keväänä mennen tullen. Suomalaisten euroviisuharrastajien keskustelufoorumilla Viisukuppilassa aktiiviset fanit ovat laskeneet millainen viimevuotisen finaalin tulos olisi ollut kokonaisuudessaan uudella äänestysjärjestelmällä. Kansainvälisillä euroviisusivustoilla on laskettu kuinka erilaisia menneiden viisukilpailujen tulokset olisivat olleet, mikäli käytössä olisi ollut uusi äänestysjärjestelmä.

Käytännössä uusi äänestys tullaan toteuttamaan seuraavalla tavalla: Finaalilähetyksessä tullaan esitysten ja yleisöäänestyksen äänestysajan päättymisen jälkeen näkemään perinteinen pisteidenlasku, mutta vain raatiäänestyksen osalta. Pisteidenlaskun perusteella saadaan selville siis vain ja ainoastaan raatien tulos. Kun raatien pisteidenlasku on suoritettu, kilpailun juontajat ilmoittavat puhelinäänestyksen kokonaistuloksen kertomalla jokaisen kilpailuesityksen saavuttaman puhelinäänestyspistemäärän pienimmästä suurimpaan. Maakohtaisia puhelinäänestyspisteitä ei siis suorassa lähetyksessä tulla erittelemään. Semifinaalilähetyksissä ilmoitetaan perinteiseen tapaan vain kymmenen jatkoonpäässyttä maata.

Euroviisujen finaalilähetyksen rakenne tulee muistuttamaan Ruotsin Melodifestivalenin loppukilpailua. Melodifestivalenin finaalissa äänestys on suoritettu jo vuosikausia siten, että aluksi erinäiset raadit ilmoittavat pisteensä ja lopuksi kilpailun juontaja ilmoittaa yleisöäänestyksen perusteella määritellyt pisteet, jotka voivat kääntää tuloksen aivan päälaelleen. Ohessa esimerkkinä vuoden 2013 Melodifestivalenin finaalin yleisöäänestyksen julkistaminen. Eurovision laulukilpailun finaalilähetyksen viimeiset vaiheet tulevat jatkossa noudattamaan samankaltaista käytäntöä.


Mainittakoon varmuuden vuoksi, että ylläolevan videon on vain tarkoitus näyttää esimerkkiä siitä, millainen ohjelmanumero viisufinaaliin saadaan raatien pisteidenlaskun jälkeen. Kansainvälisissä Euroviisuissa yleisöäänestyksen pisteitä ei luonnollisestikaan muodosteta samalla tavalla kuin Melodifestivalenissa, jossa esitysten saavuttama pistemäärä vastaa niiden saavuttamaa ääniosuutta koko äänestyspotista. Eurovision laulukilpailuissa yleisöäänestyksen pisteet saadaan selville ynnäämällä jokaisen äänestävän maan puhelinäänestyksen perusteella määritellyt euroviisupisteet. Viisuesitysten puhelinäänestyksen perusteella saadut pistepotit tullaan ilmoittamaan pienimmästä suurimpaan. Eli jos tämä äänestyskäytäntö olisi ollut voimassa esimerkiksi vuonna 2006 (jolloin viisutulos ratkaistiin oikeasti pelkästään puhelinäänestyksen perusteella) ensimmäisenä olisi ilmoitettu vähiten pisteitä saaneen Maltan pistesaalis (1 piste), sitten Israelin (4 pistettä), Ranskan (5 pistettä) ja niin edelleen aina huipentuen puhelinäänestyksen ykköseen eli Suomen saavuttamaan 292 pisteeseen.

Jos kaikki edellä kirjoittamani vaikuttaa sekavalta heprealta, suosittelen katsomaan tämän Euroopan yleisradioliitto EBU:n virallisen videon, jossa selitetään reilussa minuutissa sangen ytimekkäästi, kuinka äänestys tullaan Euroviisuissa vastaisuudessa toteuttamaan.


Uudistusta on perusteltu ennen kaikkea televisiodramaturgisilla syillä. 2010-luvulla kilpailu televisio-ohjelmien katsojista on kovaa, joten myös Eurovision laulukilpailun kaltaisen perinteisen mammuttimaisen monumentin on houkuteltava katsojia. Euroviisujen pisteidenlasku ei kenties enää 2010-luvulla ole vastannut käsitystä hyvästä televisioviihteestä. Etenkin sen jälkeen, kun semifinaalilähetykset otettiin käyttöön vuonna 2004, finaalin pisteidenlasku on muuttunut melko pitkäkestoiseksi, koska kaikki osallistuvat maat – myös finaalista karsiutuneet – saavat äänestää. Yli 40 maata antavat pisteensä, mutta voittaja voi olla selvillä jo kymmenen ensimmäisen maan äänestysvuoron jälkeen, ja silti pisteidenlaskusta vielä suurin osa on edessä. Esimerkiksi sellaisina vuosina, jolloin voittaja on ollut selkeän ylivoimainen (kuten esim. 2009 Alexander Rybak tai 2012 Loreen) pisteidenlaskussa ei ole voinut tapahtua suuria käänteitä ja yllätyksiä. Pisteidenlasku ei ole ollut vuosikymmeniin enää dramaturgisesti kovinkaan jännittävä. Silloin kun Euroviisuissa kilpaili vain parisenkymmentä maata, nähtiin vielä jännittäviäkin trillereitä, kuten vuonna 1988, jolloin Céline Dion päihitti yllättäen viimeisellä äänestyskierroksella yhdellä pisteellä ennakkosuosikki Scott Fitzgeraldin – puhumattakaan vuodesta 1991, jolloin viimeinen äänestyskierros päätyi kärkikaksikon tasapeliin. Uudella äänestystavalla pyritään pitämään huolta siitä, että euroviisulähetyksessä säilyy jännitys aivan lähetyksen loppuun asti. Vasta kun viimeinenkin puhelinäänestystulos on ilmoitettu, voidaan olla täysin varmoja voittajasta ja lähetys saa todellisen loppukliimaksinsa.

EBU on julkaissut videon, jossa ruotsalaiset tuottajat perustelevat uutta äänestysjärjestelmää nimenomaan sillä, että se lisää jännitystä viisulähetykseen ja pitää katsojat otteessaan loppuun asti.


Äänestystavan muutos ja pitkäikäiseen traditioon kajoaminen voi vaikuttaa radikaalilta teolta. 12 pisteen äänestysjärjestelmä on ollut yksi Euroviisujen merkittävimpiä kulmakiviä jo 40 vuoden ajan. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Eurovision laulukilpailuissa ennenkin – Euroviisuissa on luovuttu kielisäännöstä ja orkesterista – mutta äänestys on pysynyt miltei samanlaisena ohjelmanumerona kaikki nämä vuodet. Pohdin kirjoituksen loppuosassa uuden äänestystavan vaikutuksia ja seurauksia. Näkemykseni mukaan uudessa äänestysjärjestelmässä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia, ja pyrin näitä näkemyksiäni perustelemaan.

Äänestysprosessi muuttuu läpinäkyvämmäksi ja avoimemmaksi. Suurimmalla osalla euroviisukatsojista ei liene minkäänlaista käsitystä, miten eri maiden viisupisteet muodostuvat. Kilpailun juontajat ovat maininneet kyllä silloin tällöin kansalliset raadit, joiden kerrotaan määrittävän 50 % annetuista pisteistä, mutta missään ei ole selitetty näkyvästi, kuinka esimerkiksi yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen tulokset yhdistetään. EBU on myöhemmin julkistanut esimerkiksi Eurovision laulukilpailun virallisilla internetsivuilla eriteltyjä tuloksia, mutta ne taitavat kiinnostaa lähinnä todellisia euroviisufaneja. Mahtaakohan ketkään muut kuin kaikkein fanaattisimmat viisuharrastajat tietää, että viime vuonna Euroviisut olisi voittanut Italian Il Volo laulullaan Grande amore, jos puhelinäänestäjät olisivat saaneet päättää tuloksen yksin.

Uudessa järjestelmässä äänestysprosessi muuttuu kertaheitolla huomattavasti avoimemmaksi. Kun raatien ja puhelinäänestysten tulos julkistetaan erikseen, jokainen katsoja tiedostaa, että Euroviisujen tulokseen vaikuttaa kaksi eri äänestystahoa. Raatien ja yleisöäänestysten väliset eroavaisuudet selviävät kaikille katsojille. Jos uusi järjestelmä olisi ollut käytössä jo viime vuonna, televisiokatsojat olisivat havainneet, että Italian Il Volo olisi saanut katsojilta eniten pisteitä. Euroviisulähetykseen saadaan kutkuttavia hetkiä, kun yleisö nostaakin kärkisijoille jonkun raatien täysin dissaaman laulun. Esimerkkinä voisi mainita Puolan edustajan vuodelta 2014 Donatanin & Cleon My Słowianie, joka oli sijoittunut raatiäänestyksessä sijalle 23 mutta puhelinäänestyksessä peräti viidenneksi. (Lopullisissa tuloksissa sijoitus oli 14.) Jos uusi järjestelmä olisi ollut käytössä vuonna 2014, kaikki viisukatsojat olisivat havainneet, kuinka tosikkomaisesti raadit suhtautuivat humoristiseen esitykseen, joka oli kuitenkin kelvannut kansalle erinomaisesti.

Raatien ja yleisöäänestyksen suhde muuttuu tasapainoisemmaksi. Euroviisujen äänestyksen mainospuheissa on kuultu korulauseita, kuinka yleisöllä ja raadeilla on molemmilla täysin yhtä paljon valtaa, koska molemmat tahot saavat päättää tuloksista 50 prosenttia. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi vuosina 2013–2015 käytössä ollut raati- ja yleisöäänten yhdistämistapa antoi enemmän valtaa raadeille, koska raadeilla oli mahdollisuus negatiivisen äänestämiseen. Raadit olisivat voineet halutessaan taktikoida kaikille oletetuille kansansuosikeille niin huonon sijoituksen, ettei edes puhelinäänien vyöry olisi mahdollistanut niille korkeita pisteitä. Uudessa järjestelmässä raadit eivät voi enää yhtä perusteellisesti torpata vihaamiansa esityksiä, joista kansa kuitenkin pitää. Raatien pisteidenlaskussa sellaiset esitykset eivät luonnollisesti pärjää, mutta yleisöäänestyksessä kansansuosio realisoituu suureksi pistemääräksi. Kuten esimerkiksi ESCBubblen artikkelissa mainittiin, edellä mainittu Puola 2014 olisi sijoittunut uudella järjestelmällä kahdeksanneksi, kun vanhalla äänten yhdistämistavalla se päätyi sijalle 14. Uudella äänestysmenetelmällä Puolan sijoitus olisi ollut huomattavasti lähempänä yleisöäänestyksen sijoitusta (5. sija), kun taas vanhalla menetelmällä raatien dissaus pudotti sitä tulostaululla melkein kymmenen pykälää puhelinäänestysijoitukseen verrattuna. Uudessa järjestelmässä raatien ja yleisön äänestystulokset ovat enemmän tasa-arvoisessa asemassa, koska molemmat antavat yhtä paljon pisteitä.

Kansa saa kuitenkin sanoa viimeisen sanan. Ja niin pitääkin. Euroviisufanit tuntuvat olevan nyreissään erityisesti siitä, että raatiäänestyksen osalta finaalilähetyksessä nähdään perusteellinen pisteidenlasku mutta maakohtaisia puhelinäänestystuloksia ei näytetä. Viisufinaalin lähetyksessä ei saada siis selville, mitkä esitykset ovat olleet missäkin maassa puhelinäänestäjien suosiossa. Eritellyt tulokset tullaan kuitenkin julkaisemaan välittömästi finaalilähetyksen jälkeen Eurovision laulukilpailujen virallisilla internetsivuilla. Viisufanit ovat arvosteluissaan hämmästelleet, että ovatko maakohtaiset raatipisteet tuottajien mielestä jotenkin tärkeämpiä, koska ne esitellään kaikille viisukatsojille, toisin kuin maakohtaiset puhelinäänet. Monet kritisoijat ovat esittäneet, että äänestys pitäisi toteuttaa juuri toisin päin, eli yleisöäänestyksen perusteella annettujen pisteiden pitäisi näkyä ruudulla ja raatien tulos voitaisiin ilmaista könttäsummina.

No, rehellisesti sanottuna, minun mielestäni ei ole kovinkaan kiinnostavaa antavatko norjalaiset puhelinäänestäjät 8 pistettä tällä kertaa Tanskalle, Ruotsille vai Islannille. Yhtä vähän kiinnostavaa on se, meneekö Kroatian puhelinäänestäjien 10 pistettä Bosnia-Hertsegovinalle vai Serbialle. Vielä vähemmän kiinnostaa meneekö Armenian täydet pisteet Venäjälle, Georgialle vai Ukrainalle. Puhumattakaan siitä, kummat aktivoituivat enemmän Ranskan puhelinäänestyksessä: armenialaiset vai portugalilaiset siirtolaiset. Silloin kun Eurovision laulukilpailun tulokset ratkaistiin pelkästään yleisöäänestyksellä, äänestys sai pahimmillaan äärimmäisen farssimaisia piirteitä, kun korkeimmat pisteet menivät poikkeuksetta joko naapurimaille tai suurten siirtolaisryhmien lähtömaille. Raatiäänestyspisteiden hyvä puoli on siinä, että ne eivät ole läheskään niin ennalta-arvattavia kuin puhelinäänestyksen perusteella annetut pisteet. Jos raadit äänestävät aidosti musiikillisin perustein, pisteet voivat mennä hyvin ennustamattomalla tavalla, mikä lisää entisestään viisulähetyksen jännitystä.

Lisäksi on mielestäni täysin päivänselvää, että yleisöäänten julkistamisen pitää ehdottomasti tapahtua vasta raatipisteiden jälkeen, koska tällä tavalla kansa pääsee kuitenkin sanomaan sen viimeisen sanan. Jos raadit äänestävät täysin käsittämättömästi, yleisöäänestyksen julkistaminen oikaisee tulosta enemmän siihen suuntaan, mihin televisiokatsojat ovat sen halunneet. Kuvitellaanpa, että uusi äänestysjärjestelmä toteutettaisiinkin käytännössä päinvastaisella tavalla. Kuinka psykologinen katastrofi olisikaan, jos jokin laulu menestyisi aluksi yleisöäänestyksen pisteidenlaskussa erinomaisen hyvin, mutta sitten lähetyksen lopussa tulisikin jokin elitistinen raatitulos, jonka takia esityksen sijoitus putoaa tulostaululla useita pykäliä. Siitä tulisi monelle vain paha mieli. On ehdottomasti järkevämpää, että äänestys järjestetään tässä järjestyksessä: ensin elitististen raatien tulokset, jotka kansa voi kuitenkin kääntää edes hieman haluamaansa suuntaan. Toki yleisön pisteet voivat romahduttaa pahasti myös jonkun raatien suosiman esityksen sijoituksen, mutta siinä tapauksessa mielipaha on kuitenkin vähäisempää, kun voidaan kuitenkin aina vedota siihen, että edes asiantuntijat arvostivat.

Joku voisi ehdottaa, että mikäli on tärkeintä saada julkistettua yleisöäänet vasta raatiäänestyksen jälkeen, niin raadin pisteet julkaistaisiinkin heti alussa könttäsummina, minkä jälkeen alkaisi perinteinen maakohtainen pisteidenlasku yleisöäänestysten tulosten perusteella. Tämä ei kuitenkaan ainakaan omasta mielestäni kuulosta dramaturgisesti kovinkaan järkevältä ratkaisulta, koska silloin heti alussa selviäisi niin paljon tietoa, minkä jälkeen pisteidenlasku ei olisi enää kovinkaan jännittävä, vaikka joitakin suuria muutoksia saattaisikin tapahtua. Raatiäänestyksen jumbo nyt tuskin voisi mitenkään voittaa viisuja. Hyvin kömpelönä rinnastuksena voisin esittää, että mäkihypyssä tämä käytäntö olisi sellainen, missä tuomarit antaisivat ihan ensimmäisenä tyylipisteet, ja vasta niiden jälkeen jäätäisiin odottamaan, kuinka pitkälle hyppy kantaa.

Pienikin kannatus alkaa näkyä tulostaululla. Viime vuoden euroviisufinaalissa kaksi esitystä (Itävalta ja Saksa) jäivät kokonaan pisteittä. Kun pistemäärät tulevat suurenemaan, on entistä epätodennäköisempää, että yksikään viisu jäisi enää nollille. Itävallan edustaja The Makemakesin I am yours olisi saanut pelkällä raatiäänestyksellä peräti 40 pistettä, mutta sen olematon suosio yleisöäänissä jätti esityksen lopullisissa tuloksissa nollille. Uudessa järjestelmässä pienikin kannatus tulee näkymään tulostaululla.

Vanha pistejärjestelmä lienee muutenkin tullut tiensä päähän. Perinteinen 12 pisteen järjestelmä on lanseerattu Euroviisuihin aikana, jolloin kilpailu oli hyvin erilainen kuin nykyään. Vuonna 1975 kilpailuun osallistui vain 19 maata – mikä sekin oli siihen mennessä osallistujamaiden ennätys. Kun jokainen maa antoi 12 pisteen järjestelmässä pisteitä kymmenelle parhaalle esitykselle, se tarkoitti sitä, että jokaisella äänestyskierroksella yli puolet illan esityksistä saivat pisteitä. Viime vuoden euroviisufinaalissa kilpaili 27 esitystä. Kun pisteitä annettiin edelleen vain kymmenelle parhaalle, peräti 17 esitystä – eli selkeä enemmistö – jäi jokaisella äänestyskierroksella pisteittä. Perinteinen 12 pisteen järjestelmä ei enää nykyisissä Euroviisuissa aja samaa asiaa kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Kun uudessa järjestelmässä pisteitä jaetaan kaksinkertainen määrä, useampi esitys päässee pisteille. Jonkinlaisen muutoksen viisuäänestys olisi joka tapauksessa tarvinnut, jotta äänestys muuttuisi järkevämmäksi ja nykyajan olosuhteisiin paremmin soveltuviksi.

12 pisteen järjestelmä on muodostunut vuosikymmenien saatossa yhdeksi Euroviisujen merkittävimmäksi ominaispiirteeksi. Kaikki assosioivat "douze pointsin" välittömästi Euroviisuihin. Sen vuoksi on kuitenkin hienoa, että käytännöstä ei olla luopumassa täysin kokonaan. Raatien maakohtaisessa pisteidenlaskussa tullaan edelleen jakamaan perinteiset euroviisupisteet huipentuen 12 pisteeseen ja puhelinäänestyksen lopullinen tulos koostuu edelleen maakohtaisesti annetuista perinteisistä euroviisupisteistä.

Viisupisteiden skaala tulee muuttumaan huomattavasti, mutta sellaista on tapahtunut Euroviisujen historiassa aikaisemminkin äänestystapojen muuttuessa. Vuonna 1969 Euroviisut voitettiin 18 äänellä, mutta vuonna 1971 vähiten pisteitä saanut esitys sai 52 pistettä. Vuonna 1974 ABBA voitti Eurovision laulukilpailun 24 äänellä, mutta seuraavana vuonna kolme esitystä keräsivät yli 100 pistettä. Semifinaalien aikakautena parhaiten menestyneet viisujen ylittivät säännöllisesti 200 pisteen rajan ja tähän päivään mennessä neljä viisukappaletta ovat ylittäneet 300 pisteen haamurajan.

Molempien äänestyskomponenttien lieveilmiöt näkyvät selvemmin tuloksissa.  Kun yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen tulokset eivät voi enää maakohtaisessa äänestyksessä kumota toisiaan, molempien äänestystahojen lieveilmiöt alkavat taas entistä selvemmin vaikuttaa tuloksiin. Raadit saattoivat entisessä järjestelmässä torpata kansansuosikin menestyksen antamalla sille huonot pisteet. Mutta yhtä lailla raatien omat perversiot eivät voineet nousta pisteille, mikäli niiden kannatus yleisöäänestyksen keskuudessa oli olematonta. Uudessa järjestelmässä yleisöäänestyksessä rehottava siirtolaisäänestys voi taas alkaa näkyä pistetaululla entistä enemmän. Raadit voivat myös palkita omia perversioitaan jälleen korkeilla pisteillä.

Otetaan kaksi esimerkkiviisua, jotka jakoivat mielipiteitä voimakkaasti yleisön ja raatien välillä:

1. Albania 2015. Albaniaa edusti vuoden 2015 Eurovision laulukilpailuissa Elhaida Dani laululla I'm alive. Se sijoittui 34 pisteellä sijalle 17. Jos puhelinäänestäjät olisivat saaneet päättää tuloksesta yksin, Albania olisi sijoittunut peräti yhdeksänneksi 93 pisteellä. Pelkällä raatiäänestyksellä Albanian sijoitus oli ollut 20., 26 pistettä. Eräs tilastonikkari Viisukuppilassa analysoi nopeasti, että Albanian esitys ei ollut kuitenkaan mikään suuri paneurooppalainen yleisön suosikki, vaan saavutti puhelinäänestyskannatusta lähinnä niissä maissa, joissa asuu albanialaisia siirtolaisia. Raatiäänestys on aikoinaan otettu Euroviisuihin lieventämään siirtolaisäänestyksen vaikutusta. Koska uudessa järjestelmässä puhelinäänestäjillä on taas enemmän valtaa, Albania sijoittuisi hyvän yleisöäänestysmenestyksen perusteella sijalle 11, eli huomattavasti paremmin kuin vanhalla äänestysjärjestelmällä.

2. Malta 2014. Maltaa edusti vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuissa yhtye Firelight laululla Coming home. Se sijoittui 32 pisteellä sijalle 23. Jos puhelinäänestäjät olisivat saaneet päättää tuloksesta yksin, Malta oli sijoittunut sijalle 24, eli kolmanneksi viimeiseksi, 17 pisteellä. Pelkällä raatiäänestyksellä Malta olisi sijoittunut peräti kuudenneksi 119 pisteellä. Koska Maltan suosio oli puhelinäänestyksessä miltei olematonta, raadit eivät saaneet nostettua laulua monien maiden äänestyksessä pistesijoille. Uudessa järjestelmässä yleisöllä ei ole mahdollisuuksia torpata raatien perversioita, joten Malta sijoittuisi sijalle 13, eli peräti kymmenen pykälää paremmin kuin vanhalla äänestysjärjestelmällä.

Summa summarum. Vaikka minua on henkilökohtaisesti ärsyttänyt viime vuosina ruotsalaisten pakkomielteinen tavoite tuoda Eurovision laulukilpailuihin yhä enemmän vaikutteita Melodifestivalen-kilpailusta, uusi äänestysjärjestelmä vaikuttaa pääsääntöisesti teoriassa monella tavalla järkevältä uudistukselta. Raatien ja yleisöäänestyksen pisteiden yhdistämistavoissa oli lukuisia ongelmia ja äänestyksessä saattoi pahimmillaan tapahtua monenlaisia oikeusmurhia. Uudessa järjestelmässä raadit eivät voi torpata enää yhtä helposti "vääränlaisia" kansansuosikkeja. Euroviisulähetys muuttuu entistä jännittävämmäksi kun lopullinen tulos selviää varmuudella vasta aivan lähetyksen lopussa. Lisäksi uusi äänestysjärjestelmä lisää äänestysprosessin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Toivottavasti uudistus osataan toteuttaa käytännössä järkevästi. Alustavien suunnitelmien mukaan raatien pisteidenlaskussa pisteidenlukijat ilmoittaisivat jatkossa ääneen ainoastaan vain 12 pisteen saajan, kaikki muut pisteet ilmestyisivät automaattisesti ruudulle. Jo vuonna 2006 pisteidenlaskua pyrittiin nopeuttamaan siten, että pisteet 1–7 ilmestyvät automaattisesti ruudulle. Tällä uusimmalla uudistuksella pyritään ilmeisesti nopeuttamaan äänestystä entisestään. Jos pisteidenlukijat vain välähtävät nopeasti ruudussa, pisteidenlasku voi muuttua melko sekavaksi. Euroviisujen äänestystä olisi saatu menneinä vuosina lyhennettyä huomattavasti, mikäli pisteidenlukijat olisivat keskittyneet vain antamaan pisteensä eivätkä harrastamaan myötähäpeän tunteita herättävää small talkia. Erityisen kiusallisia ovat olleet pisteidenlukijat, jotka ovat itse edustaneet vuosia aikaisemmin Kaakkois-Borduriaa ja sijoittuneet jonnekin sijalle 19, ja alkavat pisteidenlaskun yhteydessä laulaa omaa ikivanhaa viisuaan. Ihan kuin kukaan enää muistaisi. Olisi huomattavasti järkevämpää, jos pisteidenlukijat edelleen ilmoittaisivat kolme eniten pisteitä saanutta esitystä, mutta pysyisivät vain asiassa eivätkä pitkittäisi lähetystä omalla show'llaan, joka kiinnostaa vain heitä itseään ja kaikkein omistautuneimpia viisufaneja. Jos jokaisella äänestysvuorolla luettaisiin myös kasit ja kympit, useamman maan nimi sanottaisiin viisulähetyksessä ääneen positiivisessa valossa.

Puhelinäänestyksen tulosten julkistamisessa olisi toivottavaa, että vähiten ääniä saaneiden huonolla menestyksellä ei retosteltaisi. Eurovision laulukilpailuissa ei ole koskaan ollut tapana korostaa huonoa menestymistä, mutta tämä hyvä tapa voisi olla uhattuna, jos kuvaajat kuvaisivat green roomissa esiintyjiä, jotka ovat saaneet juuri kuulla menestyneensä yleisöäänestyksessä huonosti. Olisi kieltämättä paljon tyylikkäämpää, jos esimerkiksi kymmenen vähiten puhelinäänestyspisteitä (eli puhelinäänestyksen sijat 17–26) saaneiden maiden nimet ja pistemäärät vain ilmestyisivät nopeasti ruudulle, ja juontajat sanoisivat ääneen vain sellaisten maiden nimet, jotka ovat saavuttaneet edes kohtuullisesti yleisöäänestyspisteitä.

Euroviisuissa todella pitkäikäinen perinne on muuttumassa. Suurin osa euroviisukatsojista tuskin tulee kuulemaan ennen finaali-iltaa, että äänestysjärjestelmä on muuttunut, joten Tukholman kilpailun juontajilla on haastetta selittää uusi äänestysjärjestelmä mahdollisimman selkeästi mutta ytimekkäästi. Sama haaste koskee myös euroviisulähetysten selostajia, joiden on selitettävä tavallisille televisiokatsojille, kuinka uusi äänestysjärjestelmä etenee. Toivottavasti selostusvalinnoissa luotetaan tänä vuonna ammattitaitoon. Ruotsalaisella juontajalla on itse asiassa jo kokemusta siitä, kuinka Euroviisujen uusi äänestysjärjestelmä pitää selittää sadoille miljoonille televisiokatsojille. Silloin kun 12 pisteen järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1975, Eurovision laulukilpailu järjestettiin myös Tukholmassa. Näin ne viisuhistorian ympyrät sulkeutuvat.


Liite: Esimerkkinä Suomen pisteet 2015

Kuvailen vielä konkreettisen esimerkin kautta vanhan ja uuden äänestysjärjestelmän eroja. Käytän esimerkkinä Suomen viime vuoden finaalissa antamia pisteitä, jotka ovat kokonaisuudessaan katsottavissa Eurovision laulukilpailujen virallisilla sivuilla.

Vuoden 2015 finaalissa Suomi antoi muiden maiden tapaan pisteitä kymmenelle esitykselle, joilla oli parhaat keskiarvosijoitukset raati- ja yleisöäänestyksen jälkeen.

Suomen pisteet olivat (suluissa perässä sijoitus yleisöäänestyksessä + raatiäänestyksessä):

12 Ruotsi (2. + 2.)
10 Viro (1. + 5.)
8 Venäjä (4. + 4.)
7 Belgia (5. + 3.)
6 Latvia (8. + 1.)
5 Australia (6. + 6.)
4 Norja (7. + 9.)
3 Israel (10. + 10.)
2 Italia (3. + 19.)
1 Slovenia (11. + 12.)

Jos uusi äänestysjärjestelmä olisi ollut käytössä jo viime vuonna Suomi olisi antanut seuraavat pisteet:

Suomen raatipisteet:

12 Latvia
10 Ruotsi
8 Belgia
7 Venäjä
6 Viro
5 Australia
4 Saksa
3 Georgia
2 Norja
1 Israel

Nämä pisteet olisi luettu Suomen raatipisteinä suorassa lähetyksessä.

Suomen puhelinäänestyspisteet:

12 Viro
10 Ruotsi
8 Italia
7 Venäjä
6 Belgia
5 Australia
4 Norja
3 Latvia
2 Montenegro
1 Israel

Näitä pisteitä suorassa lähetyksessä ei olisi nähty, vaan ne olisi liitetty puhelinäänestyksen könttäpisteisiin, jotka julkistetaan lähetyksen lopuksi.

Vanhassa järjestelmässä puhelinäänestyksen kärkikymmenikköön äänestetty Montenegro ja raatiäänestyksen kärkikymmenikköön sijoittuneet Saksa ja Georgia eivät saaneet Suomelta pisteitä, koska ne eivät saaneet tarpeeksi kannatusta toiselta äänestävältä taholta. Uudessa järjestelmässä Suomelta yhden pisteen saanut Slovenia ei saisi enää pisteitä, koska se ei ollut kummankaan äänestävän tahon kärkikymmenikössä (mutta saavutti tasaisesti molemmilta jonkinlaista kannatusta sijoittuen äänestyksissä sijoille 11 ja 12).

6. maaliskuuta 2016

Kuukauden levyartikkeli: Katri Helena – Vie minut (Fazer Records, 1995)

Katri Helenaa on usein luonnehdittu muuttumattomaksi: aina yhtä positiivinen ja elämänmyönteinen sinivalkoinen ääni, joka on vuosikymmeniä tuonut iloa lukemattomille suomalaisille. Mutta Katri Helenankin pitkä ura voidaan selvästi jaksottaa erilaisiin vaiheisiin, joissa hänen levytysmateriaalinsa on noudattanut tietynlaisia aikansa musiikillisia trendejä ja tendenssejä. 1990-luvun puolivälissä alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti tekstivetoisempaa musiikkia. Ensimmäinen onnistunut näyte oli vuonna 1995 julkaistu pelimannityylinen menestysalbumi Vie minut.

Iskelmäteemaisissa illanvietoissa tupataan usein eksymään YouTuben pohjattomaan aarreaittaan. Kun ruudulla on pyörinyt jokin Katri Helenan konsertti- tai televisioesiintyminen 1980- tai 1990-luvulta, useampikin henkilö on todennut, kuinka Katri Helena on ollut silloin aivan samanlainen kuin nykyäänkin. Katri Helenaan assosioidaan hyvin usein tietynlainen muuttumattomuuden käsite. Hänen juhlakonserttiensa yhteydessä sanomalehdet haastattelevat yleisön joukosta vanhemman sukupolven edustajia, jotka toteavat, kuinka hän on edelleen ihan samanlainen iloinen ja elämänmyönteinen kuin silloin nuorena joskus 1960-luvulla...

Katri Helenan levytystuotanto ei kuitenkaan ole ollut missään nimessä muuttumatonta tai aina samanlaista. Katri Helenan pitkä ura voidaan selvästi jaksottaa erilaisiin vaiheisiin. 1960-luvulla hänen ensimmäiset levytyksensä olivat itse asiassa hieman vanhanaikaisia. Humpahtavat levytykset, kuten Budapestin sillat, Kulkurien kuningas, Muistan Ali-Baban tai Juliska eivät edustaneet 1960-luvun trendimusiikkia. Puhelinlangat laulaa oli jo 17 vuotta vanha sävelmä, kun se nousi keväällä 1964 Katri Helenan versioimana listojen kärkeen. Katri Helenan laulutyyli sopi tuottajien mielestä juuri tällaisiin reipaspoljentoisempiin lauluihin.
"Ääneni joka oli vähän erikoinen, jäi ihmisten mieliin. Siihen aikaan naiset olivat hyvin 'naisellisia' laulajia. Minulla taas oli kuin pikkupojan ääni, joka vain kirkastui seuraavat vuodet, kun jouduin laulamaan paljon ja aika väsyneenäkin, eikä ollut oikein mitään tietoa laulamisen oikeasta tekniikasta." (Katri Helena 2003, 11)
Katri Helenan kohdalla on mielenkiintoista, että hän on jo uransa alkuvaiheilla ollut kaikenikäisten suosikki: hän oli luontevasti nuorison ykköstapahtuman Danny show'n leading ladyna, vaikka humpahtavat levytykset kolahtivatkin vanhempaan yleisöön. 1960- ja 70-lukujen vaihteessa Katri Helenan levytysrepertuaari muuttui iskelmällisemmäksi ja ehkäpä – luvalla sanoen – "aikuisemmaksi". Ei kauniimpaa, Maailman pihamaat ja Paikka auringossa olivat toista maata kuin alkuaikojen rallatukset.
"Nyt viimeistään jäivät taakse letkikset, jenkat ja hoppel-poppelit... Tulin tietyllä tavalla omaan aikaani. Jenkat ja humpathan olivat edellisen sukupolven viihdettä, iskelmät ja popmusiikki paremminkin sitä oman aikani musiikkia." (Katri Helena 2003, 23)
1970-luvun alussa Katri Helena levytti Hectorin sanoittamat sodanvastaiset laulut Kuudenikäinen ja Äänesi mä kuulen. Olen joskus vitsaillut, että 1970-luvun ylipolitisoitunut ilmapiiri on ilmentynyt siinä, että jopa Katri Helena joutui ottamaan kantaa. Katri Helena on kuitenkin itse kertonut, että nämä sanomalliset laulut olivat hänen omia toiveitaan.
"Halusin vaikuttaa ihmisiin laulamalla... heidän tunteisiinsa ja ajatusmaailmaansa. Yksinomaan iloisten tai rakkauslaulujen hehkuttaminen ei tuntunut mielekkäältä. Kun maailma kuohui, ei voinut vain olla syrjässä ja siihen reagoimatta." (Katri Helena 2003, 24).
1970-luvun puolivälissä Katri Helenan albumeilla oli paljon konstailematonta angloamerikkalaista pop-musiikkia: Paloma Blanca, Kesän lapsi, Lady Love ja Mamacita ovat aikansa kaupallisia pop-hittejä tyylipuhtaimmillaan. Vuosikymmenen lopulla hänen albumiraidoillaan soi ajanmukainen diskopoljento diskoviuluineen.

Kirje sulle -albumilla (1984) kuullaan
Katri Helenaa kasarisoundeilla.
1980-luvulla edes Katri Helenan levytykset eivät välttyneet vuosikymmenelle niin ominaisista konesoundeista ja syntetisaattorivetoisista sovituksista. Kasarisoundit korostuvat erityisesti Jori Sivosen sovittamalla albumilla Kirje sulle vuodelta 1984. Esimerkiksi albumin kappale Luotu elämään on yksi suomidiskon ystävien suurista suosikeista. Joidenkin levytysten (kuten Kissanpentu vain, Maailma vie tai Sirkus) sovituksissa kuulostaa siltä, että koneilla kikkailu on tärkeämpää kuin sävellysten melodiset ansiot. Nuorekas meno vallitsee myös Juha Vainion ja Pave Maijasen yhteistyöllä syntyneessä laulussa Suomenniemi soi, jossa Katri Helena laulaa armottoman diskobiitin säestyksellä "syksyyn asti estottomasti jengi bailaa kautta maan!"

Onneksi koneilla leikkiminen väheni, kun Esa Nieminen saapui Katri Helenan tuottajaksi vuonna 1986. Keväästä 1988 kevääseen 1992 Katri Helenalla oli tauko levyttämisessä. Hänen aviomiehensä – ja pitkäikäisen muusikkoyhteistyökumppaninsa – Timo Kalaojan yllättävä elämästä erkaantuminen kesäkuussa 1988 hiljensi Katri Helenan uran. Keikkailu tanssilavoilla päättyi ja hän keskittyi esiintymään ainoastaan tarkkaan valikoiduissa konserttitilaisuuksissa. Neljän vuoden levytyssapatin aikana hän kävi ikuistamassa vain kaksi laulua: Me teimme sen (1988) ja Kun rakastetaan (1990), jotka molemmat kilpailivat Syksyn sävel -kilpailussa. Levy-yhtiö osasi kuitenkin ottaa omansa pois myös näinä hiljaisina vuosina. Me teimme sen julkaistiin vuonna 1989 kokoelmalevyllä Kauneimmat rakkauslaulut, joka myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Vuonna 1990 julkaistiin konserttitaltiointi Juhlakonsertti Katri Helenan uran 25-vuotisjuhlakonsertista.

Anna mulle tähtitaivas -albumi vuodelta
1992 merkitsi Katri Helenalle komeaa
comebackia: yli 100 000 myytyä
äänitettä.
Anna mulle tähtitaivas vuodelta 1992 merkitsi sitten Katri Helenan paluuta. Kansa ottikin rakastamansa taiteilijan avosylin vastaan: Anna mulle tähtitaivas -albumia myytiin yli 100 000 äänitettä ja se on Katri Helenan ylivoimaisesti myydyin albumi. Lama-ajan kurjuudessa "kansalliseksi rukoukseksi" luonnehditulla Anna mulle tähtitaivas -kappaleella oli selkeä sosiaalinen tilaus. Anna mulle tähtitaivas -albumin televisiokampanjassa Katri Helenaa mainostettiin näyttävästi sinivalkoisena äänenä.

Kahta vuotta myöhemmin ilmestyi seuraava albumi Lähemmäksi, joka on ainakin omasta mielestäni Katri Helenan onnistuneimpia iskelmäpitkäsoittoja. Kyseisellä albumilla ei ole ensimmäistäkään heikkoa laulua tai kiusallisen tarpeetonta albumiraitaa. Albumilta puuttuu se suuri hittikappale, mutta tasokas kokonaisuus myi siitäkin huolimatta kultaa.

1990-luvun puolivälin lähestyessä viihdelehdistössä kohistiin enemmän kuin tarpeeksi Katri Helenan uudesta parisuhteesta. Kihlautuminen kirjallisuuden dosentti Panu Rajalan kanssa synnytti otsikon jos toisenkin. Iskelmälaulajan ja akateemisesti ansioituneen tohtorin erilaiset taustat tuntuivat herättävän kansan syvissä riveissä voimakkaita mielipiteitä. Muistan itsekin ilmiselvästi lukeneeni aikoinaan jostakin naistenlehdestä (pahoittelen epäspesifiä ja epäluotettavaa lähdettä), kuinka toimittaja tivasi Rajalalta mielipiteitä iskelmämaailmasta. Lopulta Rajala saatiin tunnustamaan, että hän toivoisi Katri Helenan laulujen sanoitusten olevan hivenen syvällisempiä. Katri Helena ja Panu Rajala kokosivat vuonna 1994 suosikkirunojaan Otavan julkaisemalle runokokoelmalle Tule luo. Tuolloin Rajala oli oman kertomansa mukaan ehdottanut, että lyyrisiä runoja voisi käyttää myös levytysmateriaalina, mutta Katri Helena oli kavahtanut ajatusta ja ajatellut, ettei hänen yleisönsä pitäisi, jos hän alkaisi Tapani Kansan tai Arja Saijonmaan tapaan levyttää runoja (Rajala 2013, 99).

Oli Panu Rajalalla vaikutusta tai ei, vuonna 1995 käännettiin jälleen uusi sivu Katri Helenan uralla.
"Vie minut -levyn idea lähti Esa Niemisen ja minun pähkäilystä, mitä oikein tekisimme levylle, sillä minusta tuntui, etten jaksaisi laulaa samaan tyyliin iskelmiä kuin ennen. Esa kysyi, että mikä musiikin laji minua kiinnostaisi. Kansanlaulut ajattelin heti, kävin aikanaan pyrkimässä Joensuussa yhteen kansanlauluryhmäänkin, mutta siellä sanottiin, että laulan liian iskelmällisesti, ei käy. Kansanlaulut ovat kuitenkin jollain tavalla minua aina kutkuttaneet ja ylipäänsä etninen musiikki, maailman musiikki, olen aina sitä kuunnellut. Toivoin että saisimme jotenkin aikaan levyn, joka ei olisi suoranaista kansanmusiikkia, mutta jossa kuitenkin olisi pelimannityyliä, sellainen suomalainen etnovivahde mukana." (Katri Helena 2003, 40)
Elokuuksi 1995 valmistui kansanlauluvaikutteinen albumikokonaisuus Vie minut, jota pidetään yleisesti Katri Helenan pitkän levytysuran yhtenä merkittävänä huipentumana. Esimerkiksi Katri Helenan tuottajana 20 vuotta toiminut Esa Nieminen on maininnut juuri tämän albumiprojektin ja sitä seuranneiden esiintymiskiertueiden olleen poikkeuksellisen "upeaa aikaa". Albumin pelimannityylisestä soundista vastasivat Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston soittajat.
"Esa Nieminen oli tehnyt aiemmin töitä Maria Kalaniemen ja Kimmo Pohjosen kanssa. Esa ehdotti, että otetaan mukaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston soittajaryhmä, sitä kautta saisimme oikeaa väriä levylle. Sitten aloimme etsiä kappaleita. Lauluja tilattiin eri säveltäjiltä, myös Esa itse sävelsi." (Katri Helena 2003, 40)
Kalaniemi soittaa albumilla haitaria ja Pohjonen haitaria ja huuliharppua. Heidän lisäkseen tähän "superpelimannien" kokoonpanoon kuuluivat Kristiina Ilmonen (lyömäsoittimet), Arto Järvelä (viulu ja "nyckelharpa"), Petri Hakala (kitara, mandoliini ja cittern), Olli Varis (kitara) ja Tapani Varis (kontrabasso). Lisäksi studiomuusikkoina hääräsivät Pentti Lahti (puhallinsoittimet ja klarinetti) sekä Esa Nieminen, Leri Leskinen ja Essi Wuorela, jotka vastasivat myös taustalauluista. Albumin kaikki 12 raitaa ovat tuottaja Esa Niemisen sovittamia.

Katri Helenasta ei tullut pysyvästi kansanlaulupoljentoista pelimannimusiikkia esittävä artisti, mutta tämän albumin myötä hänen levytysmateriaalinsa muuttui syvällisemmäksi. Sanoituksista tuli merkityksellisempiä ja vähemmän pinnallisia. Tietokannoissa Vie minut -albumin sisältö on luokiteltu usein tekstivetoiseksi iskelmäksi tai tekstivetoiseksi kevyeksi musiikiksi. Katri Helenalla oli ollut aikaisemminkin kiinnostusta laulelmia kohtaan: esimerkiksi 1980-luvun jälkipuoliskolla hän levytti Harri Saksalan kynäilemät laulut Laulu ja Vanhapoika kuu, jotka luokiteltaisiin ennemmin laulelmiksi kuin perinteisiksi iskelmiksi. Vasta kuitenkin Vie minut -albumin myötä alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti syvällisempää tekstimaailmaa – heppoiset iskelmärallatukset alkoivat olla ehdottomassa vähemmistössä.

Vie minut -albumin lauluntekijäkaartissa on tyylilajin vuoksi paljon niin kutsutun perinteisen iskelmämaailman ulkopuolisia nimiä. Lauluja ovat kynäilleet muun muassa muusikot ja lauluntekijät, joiden juuret ovat hengellisessä musiikissa. Kari Haapala on säveltänyt lauluja muun muassa Mustarastas-yhtyeelle ja hänen sävellyksiään on julkaistu Nuoren seurakunnan veisukirjassa eli rippileirien laulukirjassa. Teppo Nuorva esiintyi 1970- ja 80-lukujen vaihteessa gospelmusiikkia soittaneessa Kantrikustaa-yhtyeessä. Petri Laaksonen oli vuoteen 1995 mennessä säveltänyt paljon iskelmiä, mutta tälle albumille valikoituneen Laaksosen sävellyksen on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen, joka on kirjoittanut tekstin suurimpaan osaan Laaksosen hengellisistä lauluista.

Täysin uutena lauluntekijänimenä Vie minut -albumin tiedoissa esiintyy muuan Sinikka Svärd, joka on sanoittanut albumin nimikkokappaleen. Sinikka Svärd oli ottanut yhteyttä Katri Helenaan ja kysynyt voisiko hänelle tarjota sanoituksia levytyskappaleiksi. Katri Helena kiinnitti huomiota Svärdin kirjoittamaan tekstiin Vie minut, johon Esa Nieminen laati artistin pyynnöstä raflaavan sävellyksen. Ennen Vie minut -laulua vain muutama Sinikka Svärdin sanoitus oli päätynyt levylle asti. Ensimmäiset Svärdin levytetyt sanoitukset on tiedettävästi julkaistu Tenavatähdestä tutun Johanna Virtasen albumilla Rakkauden pallomeri. Vie minut merkitsi Sinikka Svärdin sanoittajanuran läpimurtoa ja siitä alkoi hänen yhteistyönsä Esa Niemisen kanssa, mikä synnytti tulevina vuosina lukuisia menestyksiä, kuten esimerkiksi Yölinnun Mahdunko maailmaas sekä Anna Erikssonin jättihitit Kun katsoit minuun ja Kaikista kasvoista.

Vie minut -kappale julkaistiin heinäkuussa 1995. Se ilmestyi albumin singlelohkaisuna yhdessä Muistatko vielä -kappaleen kanssa. Laulu menestyi hienosti nousten radiosoittolistalla parhaimmillaan toiselle sijalle. Vie minut onkin ehdottomasti Katri Helenan 90-luvun levytysten toiseksi suurin hitti heti Anna mulle tähtitaivaan jälkeen. Laulun klassikkoasemaa ilmentää muun muassa sen päätyminen osaksi Leidien Hittiputkea vain viisi vuotta ilmestymisensä jälkeen. Vie minut -kappale ei kuitenkaan tarjoa edustavaa kuvaa samannimisen albumin sisällöstä. Vie minut on radiosoittoa varten tarkoitettu reipas ja tarttuva hittikappale. Albumin yleisilme on huomattavasti rauhallisempi, tunnelmallisempi ja lyyrisempi kuin vauhdikas nimikkoraita.

Heti albumin toisessa raidassa Kaivatulle vallitsee toisenlainen tunnelma. Timo Seppäsen säveltämä ja Teppo Nuorvan sanoittama kaunis ja koskettava laulu muistuttaa enemmän laulelmaa kuin tyypillistä iskelmäkappaletta. Sanoitus luontokuvauksineen on runollisempi kuin perinteinen iskelmäteksti. Vie minut -albumin tunnelmalliset laulut korostavat erityisen hyvin, kuinka loistavan upea tulkitsija Katri Helena on. Esa Nieminen on todennut osuvasti Pekka Laineen Yleisradiolle tuottamassa Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan (2013) toisessa osassa Kuningattaret, kuinka Katri Helenalla on ainutlaatuinen kyky luovuttaa yksinkertaisestakin laulusta tarina kuulijalle:
"Se puhuttelevuus ei tule äänen käytöstä vaan jostain äärimmäisestä rehellisyydestä ja tietyn tyyppisestä sydämen viisaudesta. 'Mä olen elänyt tämän myös. Sä saat tämän multa, mä laulan tämän sulle'." (Laine 2013, 27)
Olen tiedostanut, että monet Katri Helenaan kriittisesti suhtautuvat ovat toistuvasti ihmetelleet hänen suosionsa suuruutta perusteluinaan, että Suomessa on lukuisia laulajia, joilla on komeampi ääni tai laajempi ääniala. Katri Helena on itsekin todennut oivaltaneensa jo nuorena kotikylänsä kuorossa, ettei "ole yhtään muita kummempi laulaja", kun monilla muilla laulajilla oli paremmat ja voimakkaammat äänet (Katri Helena 2003, 8). Tulkitsijana Katri Helena on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, ja hänen kykynsä tulkita lauluja ja niiden tarinoita korostuu entisestään syvällisemmissä ja lyyrisemmissä lauluissa, joita muun muassa Vie minut -albumin sisältö edustaa. Katri Helenan ainutlaatuinen kyky välittää tarinoita ja lauluista huokuvaa emootiota lieneekin merkittävä syy hänen suosionsa salaisuuteen. Sivuhuomautuksena voisi mainita Katri Helenan erottuneen jo menneinä vuosikymmeninä muista kollegoistaan tulkitsijantaidoillaan. Erinomaisen esimerkin tarjoaa vuonna 1973 levytetty suomenkielinen versio Carpentersin Yesterday once more -klassikosta Käy luonain eilinen. Muutkin laulajat levyttivät laulusta omat versionsa, mutta kukaan heistä ei onnistunut saavuttamaan samanlaista lämpöistä ja sydämellistä tunnelmaa kuin Katri Helena. Merja Rantamäki levytti Linnun ja lapsen (1977) peräti täsmälleen samalle taustalle, mutta hänen tulkintansa ei vain mitenkään vedä vertoja Katrin esitykselle.

Kari Haapalan säveltämä ja Haapalan sekä Pekka Ruuskan sanoittama Tyyntä myrskyn edellä muistuttaa reipaspoljentoista irlantilaishenkistä kansanlaulua. Laulun teksti on vielä edellistäkin laulua runollisempi. Laulujen sanoittajat ovat käyttäneet teksteissään runsaasti luontoon viittaavia vertauskuvia ja metaforia: "on silmissäsi lempeä ilta / sinun ihollasi on suviyö" tai "ei tuulenvirettäkään / odotusta kuin haavanlehtiä". Tyyntä myrskyn edellä julkaistiin vuonna 1995 muutamilla eri esittäjien kokoelmalevyillä, joten siitä on mahdollisesti kaavailtu albumin toista hittikappaletta.

Katri Helenalle suuria menestyshittejä kynäillyt Jukka Kuoppamäki on myös edustettuna Vie minut -albumin lauluntekijäkaartissa. Hänen kahdesta sävellyksestään ensimmäisenä kuullaan Valkoisin purjein, johon sanoituksen on tehnyt Fazerille 1990-luvulla kuukausipalkalla sanoituksia rustaillut Turkka Mali. Valkoisin purjein on sävellyksenä albumin iskelmällisimmästä päästä. Laulun sanoituksessa on samanlainen tematiikka kuin esimerkiksi Kaikki paitsi purjehdus on turhaa -klassikossa. Laulussa pohditaan elämän kulkua ja tarkoitusta merimies-tematiikan kautta: tuulet keinuttavat laivoja ja ihmiset käyvät sisällään monenlaisia myrskyjä, mutta aina jokainen meistä saa allensa tyvenen ja lopulta voi valkoisin purjein käydä satamaan, jossa saavuttaa lopullisen mielenrauhan.

Eero Ainesmaan kynäilemä laulu Poika ja haitari tuo mieleen suomalaisen laulelman sodanjälkeiseltä ajalta. Laulun myötä toteutui Katri Helenan toive päästä levyttämään Tapio Rautavaaran tyylisiä kuplettitarinoita. 1960-luvun lopulla Katri Helena ja Rautavaara olivat molemmat D-tuotannon artisteina kiertäneet samalla esiintymiskiertueella, ja nuoret kollegat kuuntelivat korvat höröllään kokeneen reissumiehen tarinoita.
"Poika ja haitari liittyy minun Tapio Rautavaara -syndroomaani. Olimme kolme kuukautta kesäkiertueella 1969, nuori muusikkojoukko ja Tapio Rautavaara. Seurasin Tapsaa joka ilta hänen mennessä esiintymään. Kun tuli hänen osuutensa vuoro, hän nousi lavalle kitaransa kanssa ja odotti kunnes tanssiva ja hälisevä yleisö hiljeni. Sitten hän alkoi säestää itseään ja laulaa niitä tuttuja laulelmiaan – tanssilavalla! Siihen ei varmaan kukaan muu olisi pystynyt. Katselin aina jostain oven tai laudan raosta, että mitä se mies oikein tekee, kun yleisö noin hiljenee... Siinä oli esikuvaa hyvästä yleisön ja tilanteen hallinnasta. Eero Ainesmaan tekemä laulu Poika ja haitari oli kuin tuulahdus suoraan 1950-luvulta. Kun sain tämän laulun eteeni, sanoin että olen aina toivonut laulettavakseni näitä Rautavaara-henkisiä tarinoita ja nyt minä sen sain!" (Katri Helena 2003, 40–41)
Poika ja haitari kertoo erottamattomasta parivaljakosta. Stereotyyppisen miespuolisen henkilön voi olla vaikea paljastaa tunteitaan ääneen, mutta onneksi haitaria soittamalla voi ilmaista sielunsa syvimmät tunteet. Asetelmaan saapuu tietysti petollinen nainen. Hetken aikaa haitari soittaa onnea, mutta nopeasti sävel saa vaihtua haikeampaan. "Ei lempi ja elämä ensinkään / aina hellästi saattele meitä / Nyt jo poika ja haitari ymmärtää / elon polkuja, oikkuja, teitä."

Hannu Pikkaraisen ja Teppo Nuorvan kynäilemä Jos oisit sä mun on melankolinen ja haikea laulu, jonka sanoituksessa Katri Helenan tuotannolle hieman epätyypillisesti sorrutaan miltei ruikuttamaan ihastuksen perään. "Jos oisit sä mun / mun vaan et muiden / minä hoivaisin hellimmin sua / Kuin ruoho mä oon joukossa puiden / etkä laisinkaan huomaa sä mua." Sanoituksessa on jälleen luontoon viittaava sanasto vahvasti esillä. "Kuin tuulessa kulkee nuo koivujen lehdet / kulkee haaveeni sun luo." 1990-luvun iskelmissä kuuluu kieltämättä selvästi, että valtaosa niistä on miesten tekemiä. Poika ja haitari -laulun sanoituksessa tuomittavan pahiksen roolin saa petollinen tyttö, jonka "mieli on kuin perhosella". Jos oisit sä mun -laulun oletetussa heteroseksuaalisessa asetelmassa mies on tavoittelematon sankari, jonka huomiota tavoitellaan. Suomalaisen iskelmän kehitykselle on ollut ehdottomasti myönteistä, että nykyään yhä enemmän naisetkin tekevät lauluja. Sinikka Svärdin läpimurto Vie minut -laululla edustaakin tietyllä tavalla uuden ajan alkamista. Katri Helena on itsekin todennut, kuinka "Sinikan tekstit ovat naisen tekemiä tekstejä naisille, hyviä laulaa" (Katri Helena 2003, 40).

Kuuden ensimmäisen laulun perusteella on todettava, että Vie minut -albumin yleisilme on tunnelmallinen ja harmoninen, mutta ehkä myös hivenen melankolinen ja vakava. Onneksi seitsemäs laulu tuo kokonaisuuteen hieman riemua ja tempoa. Pekka Laaksosen Hai, hai laulaisin kertoo ihmisen vapaudenkaipuusta: kuinka ihanaa olisikin vain liidellä tuulien mukana pilviin ja taivaisiin.

Jukka Kuoppamäen toinen albumille valikoitu sävellys Kaurapelto, kesäyö on Katri Helenan mukaan "aivan upea suomalaisen luonnon kuvaus" (Katri Helena 2003, 39). Kuoppamäki sävelsi laulun alun perin jo 1970-luvun lopussa mutta levytykseksi se päätyi vasta nyt. Valtaosa Kuoppamäen säveltämistä iskelmistä on selkeitä kolmisointuisia sävellyksiä, joiden melodiankulku noudattaa perinteisiä iskelmämusiikin konventioita. Kaurapelto, kesäyö sen sijaan poikkeaa Kuoppamäen yleisestä linjasta, sillä hidastempoinen – jopa hivenen laahaava – laulelma on kuvaelma suomalaisesta kesäidyllistä. Sanoituksessa mainintaan uunilinnun liverrys, punaiset ahomansikat, juolavehnä, heinäseipäät ja tervapääskyn pyrähdys. "Mikä totta, mi unelmaa / osaa en erottaa".

Hieman eksoottisempia sävyjä albumille tuo yhdeksäs raita McMahonee – ystäväni, jonka Jukka Vuolle on säveltänyt Chrisse Johanssonin tekstiin. Johansson oli 70-luvulla sanoittanut lukuisat Katri Helenan menestyshitit, muun muassa runollisen Syysunelman. Eksoottiselta kalskahtava nimi McMahonee vie ajatukset kauas pois Suomesta. Sillä ei ole kuitenkaan tarkoitus viitata kehenkään olemassaolevaan henkilöön tai mihinkään tietyssä maailmankolkassa asuvaan väestöön. Chrisse Johansson on kertonut, että nimi vain syntyi hänen päässään ja tuntui sopivan lauluun, johon supisuomalaiset "veikkovirtaset" olisivat kalskahtaneet turhan kovilta ja konkreettisilta.

Vie minut -albumin ehdottomiin kohokohtiin lukeutuu raita numero kymmenen Jos mä ruusu oisin, joka on levyn ainoa käännöskappale. Jos mä ruusu oisin on suomenkielinen versio unkarilaisesta kansanlaulusta Ha én rózsa volnék, joka nousi 1970-luvulla sosialistisessa Unkarissa suursuosioon. Laulu päätyi Katri Helenan levytettäväksi Unkarissa Suomen suurlähettiläänä toimineen Pertti Torstilan kautta.
"Unkarilainen kansanmusiikki ja kansanlaulut tulivat minulle läheisiksi jo 1970-luvulla. Ihastuin melodiaan, jonka János Bródy ja Zsuzsa Koncz popularisoivat unkarilaisten vapaudentahdon suureksi symboliksi. 'Ha én rózsa volnékJos mä ruusu oisin' kertoo koskettavin sanoin maailmasta, johon pääsyä mikään vallanpitäjä ei voi estää. Käänsin laulun suomeksi ja tarjosin sitä Sotkamossa Naapurivaaran tanssilavalla kesällä 1993 ystävälleni Katri Helenalle. Vaihdoimme demoja, sanat kääntyivät rakkauslauluksi ja kappale ilmestyi 1994 Katri Helenan cd-levyllä 'Vie minut'. Laulusta tuli suosikki, ja Katri Helena lauloi sen 40-vuotisjuhlakonsertissaan Finlandia-talossa vuonna 1995 viimeisenä toivekappaleena. Aina kun minulta kysytään, mitä diplomaatit tekevät tai mitä olen diplomaatin uralla saanut aikaan, vastaan, että löysin Katri Helenalle laulun. Vastaus tuntuu riittävän. Kyllä diplomaateista on hyötyä." (Torstila 2010, 96–97)
Torstilan muistikuvista on toki korjattava, että Vie minut -albumi ilmestyi vuonna 1995 ja konsertilla hän viitannee Katri Helenan 50-vuotissyntymäpäiväkonserttiin elokuussa 1995. Torstila käänsi suomeksi alkuperäisen unkarinkielisen sanoituksen, jonka pohjalta Turkka Mali kynäili Katri Helenan suuhun sopivan sanoituksen. Malin suomenkielisessä sanoituksessa on yhtäläisyyksiä alkuperäisen tekstin kanssa, mutta esimerkiksi Torstilan mainitsemia aspekteja, jotka voitaisiin ymmärtää poliittisina viittauksina, ei Katri Helenan versiossa ole havaittavissa. Jos mä ruusu oisin on albumin vaikuttavimpia lauluja ja Katri Helenan tulkinta on äärimmäisen koskettava. Jos mä ruusu oisin on vienyt Katri Helenan levytystuotannon melkoisen kauas perinteisestä tanssi-iskelmän maailmasta ja tuonut siihen sellaista syvällisyyttä, mikä on iskelmälaulajan levylle harvinaista.

Albumin lopussa kuullaan vielä albumin vakavin ja surumielisin sävellys, joka on Jukka Vuolteen Syliis syvemmälle. Hieman valoisampia sävyjä tuo sentään päätösraita Muistatko vielä, joka julkaistiin samalla singlellä Vie minut -kappaleen kanssa. Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen laulu oli ollut olemassa ennen tätä albumiprojektia, sillä Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat olivat levyttäneet laulun ensimmäisen version vuonna 1993 omalle albumijulkaisulleen Sydän liekeissä. Muistatko vielä on kaunis laulu, jossa muistellaan yhteistä nuoruutta läheisen ystävän kanssa. Vaikka laulussa lauletaan auringon laskemisesta ja hämmästellään, mihin meni nuoruus, Katri Helenan tulkinta tuo laulun tarinaan toivoa ja valoisuutta. Vanheneminen ei ole missään nimessä kauhistuttava asia. Usein monet itsekin laulavat lauluntekijät versioivat muille laulajille tekemiään menestyssävellyksiä. Säveltäjämestari Petri Laaksonen levytti laulun nimellä Aurinko laskee (Muistatko vielä) omalle soololevylleen Janoinen sydän vuonna 1996. Mainittakoon myös, että Esa Nieminen levytti Vie minut -kappaleen omalle soololevylleen Omillaan vuonna 2005.

Vie minut -albumi ilmestyi elokuussa 1995 Katri Helenan 50-vuotissyntymäpäivien yhteydessä. Albumi debytoi Suomen albumilistalla viikolla 33 sijalla 10. Seuraavalla viikolla albumi nousi listalla peräti kolmanneksi, mikä oli Katri Helenan paras listasijoitus albumilistalla sitten vuoden 1976. Vielä seuraavillakin viikoilla levy oli albumilistan sijoilla viisi ja kahdeksan. Kaiken kaikkiaan Vie minut viihtyi listalla kymmenen viikkoa. Katri Helenan myöhemmistä albumeista vain uusin julkaisu Taivaan tie on menestynyt albumilistalla yhtä hyvin – senkin korkein sijoitus oli kolmas.

Katri Helenan uusi aluevaltaus herätti huomiota ja Vie minut saavutti runsaasti positiivista huomiota. Katri Helena palkittiin vuoden 1995 naissolistin Emma-palkinnolla. Vie minut oli myös ehdolla vuoden albumiksi. Kesällä 1995 Katri Helenalta julkaistiin uuden albumin lisäksi kaksi kokoelmaa 20 suosikkia -sarjassa. Toisen kokoelman esittelytekstissä Jaakko Salo äityi kehumaan uutta albumia:
"Viisikymmentä ikävuotta ja yli kolmekymmentä aktiivista lauluntaipaleen vuotta takanaan Katri yhä jatkaa menestyksekästä uraansa. Syntymäpäivän yhteydessä julkaistu uutuuslevy Vie minut todistaa suuresta laulamisen ilosta, joka saa hänen yhä uudelleen innostumaan uusista lauluista ja tyylisuunnista." (Salo 1995)
Vie minut -albumin sisältö kelpasi Panu Rajalallekin, joka kirjoitti levystä positiivisesti runsaasti kyseenalaistakin julkisuutta saaneeseen muistelmateokseensa Lavatähti ja kirjamies:
"Hän on kehitellyt levyä, joka ilahduttaa suuresti hänen miestään. Vie minut! Nyt on siinäkin lähdetty uuteen suuntaan. On otettu aineksia kansanmusiikista, sekoitettu yhteen iskelmää ja etnoa, saatu hienot muusikot mukaan: nuori (sic) taitureita Sibelius-Akatemiasta, kärjessä harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi. Sanoissakin alkaa olla lyyristä lentoa." (Rajala 2013, 139)
Vie minut -albumista Katri Helena pokkasi nopeasti kultalevyn. Alkuvuodesta 1996 albumista julkaistiin kultapainos, joka sisältää kaksi uutta raitaa. Uutena kappaleena kultapainoksella on Eero Ainesmaan säveltämä laulu Kun yksi tähti sammuu, missä kuvaillaan, kuinka läheisten poismenon jälkeen elämä ja arki kuitenkin jatkuvat muutoin radallaan. "Kun yksi tähti sammuu taivaalta, sitä tuskin huomataan, paitsi hän, joka ehti oppia sen tähden tuntemaan." Laulu itsessään ei ole sävellyksellisesti kovinkaan karismaattinen, joten sen julkaisematta jättäminen albumin varsinaisella painoksella ei ole mikään suuri menetys. Kultapainoksen kohokohta on hulvaton ysärijumputuksella höystetty remix Vie minut -kappaleesta, jonka on sovittanut Sami Sarhamaa. Remixillä Katri Helenan alkuperäisen lauluraidan mukana laulavat Värttinästä tutut Sari ja Mari Kaasinen. Katri Helena oli Vie minut -albumilla tehnyt omanlaisensa avauksen suomietnon puolelle ja remixillä hänen tiensä yhdistyy kaikkien aikojen suosituimpien suomalaisten etnomusiikin esiintyjien kanssa. 1990-luvun alkuvuosina Suomessa puhuttiin suorastaan Värttinä-ilmiöstä, joten siinä mielessä Katri Helenan siirtyminen kansanlaulupoljentoiseen musiikkiin oli ajan hengen mukaista. 1990-luvulla Euroopassa elettiin muutenkin etnobuumia, mikä ilmeni muun muassa sellaisten esiintyjien kuten Enyan ja Enigman suosiossa.

Kesällä 1996 Vie minut -albumin materiaali vei Katri Helenan uudenlaiselle esiintymisareenalle. Hän esiintyi ennätysyleisölle Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. Yleisradio oli paikalla ja nauhoitti esiintymisestä konserttitaltioinnin, jonka valitut palat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta. Kakkonen Kaustisella: Vie minut! Katri Helena välitettiin Suomen kansalle television välityksellä Katri Helenan 51-vuotissyntymäpäivänä 17.8.1996.

Vie minut -albumi on erityisen tyylikäs albumikokonaisuus, joka on aivan omanlaisensa Katri Helenan pitkällä uralla. Pelimannityylinen säestys sekä keskivertoja iskelmätekstejä syvällisemmät ja runollisemmat sanoitukset luovat ehjän kokonaisuuden. Pahimmillaan iskelmälevy on rakennettu muutamasta singlebiisistä, joihin on satsattu, ja loput laulut ovat pelkkiä täyteraitoja, jotka ovat olemassa vain siksi, jotta saataisiin täyspitkä albumi kasaan. Vie minut on kaikin puolin vaikuttava kokonaisuus alusta loppuun. Albumilla on kauniita melodioita, sovituksissa upeita harmonioita ja sanoituksissa kiinnostavia tarinoita, jotka Katri Helena välittää kuulijoille uskottavasti. Albumi ei sisällä helppoja iskelmiä, ja oikeastaan sen maailmaan tuntuu pääsevän kunnolla vasta useammalla kuuntelukerralla. Vie minut on albumi, joka voi oikeassa mielentilassa viedä kuulijansa hetkeksi pois arjesta omaan maailmaansa. Lisäksi albumin suomietno-vivahde oli omiaan lisäämään mielikuvaa Katri Helenasta sinivalkoisena äänenä.

Kuten kirjoituksen alkuvaiheessa tuli todettua Vie minut -albumin myötä Katri Helenan uralla alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti syvällisempää tekstimaailmaa. Vuonna 1996 julkaistiin joululevy Hiljaisuudessa, joka on sävyltään melko harras ja vakavamielinen. Tällä albumilla on useita lauluja, joissa käsitellään niin sanottuja "elämää suurempia asioita", kuten esimerkiksi Aavistus, Kehtolaulu tai Nuku rauhassa rakkaani.

Missä oot -albumi vuodelta 1998 ei
menestynyt edeltäjiensä tavoin.
Katri Helenan seuraava varsinainen albumi Missä oot ilmestyi vuonna 1998. Tämän albumin soundimaailma edusti jälleen perinteisempää iskelmämusiikkia, tosin pieniä muistumia Vie minut -albumilta toi Esa Niemisen sävellys Neito ja Ilmari, joka on kuin kuvaelma vanhojen suomifilmien tukkilaisromantiikan tummemmista sävyistä. Missä oot -albumin teksteissä jatkettiin jälleen hieman syvällisempien sanoitusten parissa – mitä ei tosin välttämättä uskoisi albumin tunnetuimman kappaleen perusteella, sillä Kun kellohame heilahtaa on kuin pastissi Katri Helenan nuoruudenaikaisesta tanssilavaiskelmästä. Missä oot -albumi ei kuitenkaan menestynyt kovinkaan mairittelevasti. Levy oli vain yhden viikon ajan Suomen virallisella listalla sijalla 33. Siinä missä edellinen albumi Vie minut oli kolme vuotta aikaisemmin onnistunut innostamaan suomalaisia ostamaan Katri Helenan uutta levyä aina albumilistan kärkisijoille asti, Missä oot -albumi meni suurelta yleisöltä ohi.

2000-luvulla Katri Helenan albumit ovat käyneet jälleen hyvin kaupaksi, sillä artisti on vastaanottanut tämän vuosituhannen puolella useammasta albumistaan kultalevyn. Vuonna 1995 käännetty uusi sivu kohti syvällisempää tekstimaailmaa on jatkunut jo 20 vuoden ajan. Erityisesti albumi Tulet aina olemaan (2009) on yleissävyltään melankolinen kokonaisuus, jonka sanoituksissa on pohdiskeleva sävy. Valon maa vuodelta 2011 sisältää lauluja muun muassa Tuure Kilpeläiseltä ja Paula Vesalalta, jotka eivät sorru sanoituksissaan banaaleihin iskelmäkliseisiin. Uusimmalla albumillaan Taivaan tie laulujen sanoitusten inspiraationa ovat toimineet Katri Helenan omat henkiset kokemukset.

Esa Nieminen valotti syksyllä 2003 Selvis-lehden haastattelussa, kuinka tarkkaan levytettäviä sanoituksia valikoitiin ja viilattiin:
"Nyt kun on vanhempana tullut vaan ankarammaksi, kun nuo omat artistitkin on tulleet ankarammiksi siinä mitä ne voi sanoa – joku Katrikin, niin eihän sieltä mene mitään läpi ... ne haluaa allekirjoittaa kaiken mitä ne laulaa." (Selvis-lehti 3/2003)
Katri Helenalta on julkaistu 2000-
luvulla lukuisia kokoelmalevyjä. Vuonna
2003 40-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi
julkaistiin sekä 2 CD:n että 4 CD:n
kokoelmat sekä nuottikirja. Vie minut
-albumin materiaalia on julkaistu näillä
kokoelmilla hämmästyttävän vähän.
Vie minut -albumissa on hieman harmillista, ettei albumilta ole varsinaisesti jäänyt elämään muita levytyksiä kuin nimikkobiisi, vaikka levy on täynnä hienoja levytyksiä. Vuonna 2003 Katri Helenan 40-vuotistaiteilijajuhlan yhteydessä julkaistiin Sydämeni laulut -tupla-CD-kokoelma, jossa on useampiakin Katri Helenan levytyksiä 90-luvulta, mutta Vie minut -albumilta ei ole yhtäkään poimintaa, ei edes itse Vie minut -kappaletta! Samassa yhteydessä julkaistiin myös neljän CD:n boksi, jonka jokaiselle levylle on koottu Katri Helenan tuotantoa vuosikymmen kerrallaan. Boksin neljäs kiekko sisältää siis Katri Helenan musiikkia vuosilta 1994–2003. Tälle levylle on valikoitunut sentään neljä laulua Vie minut -albumilta: Vie minut, Kaivatulle, Tyyntä myrskyn edellä ja Jos mä ruusu oisin. Kuitenkin Vie minut on aliedustettuna kokoelmalla, sillä Lähemmäksi-albumilta (1994) on julkaistu peräti kahdeksan laulua ja heikosti menestyneeltä Missä oot -albumiltakin (1998) viisi levytystä. Kokoelmien julkaisun yhteydessä julkaistiin nuottikirja Tähtenä taivaalla, johon on valikoitu Vie minut -albumilta Jos mä ruusu oisin, Kaivatulle, Muistatko vielä, Poika ja haitari sekä Vie minut. On tietysti hivenen erikoista, että kokoelmalevyjen yhteydessä julkaistu nuottikirja sisältää sellaisia lauluja, jotka eivät päätyneet kokoelmaäänitteelle lainkaan.

Vuonna 2007 julkaistiin digitaalisen musiikin palvelimissa Katri Helenan sadan levytyksen kokoelma Täydet 100, joka sisälsi samat neljä laulua kuin muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestyneessä 4 CD:n boksissa. Lähemmäksi-albumilta on julkaistu kaikki 12 laulua ja Missä oot -albumiltakin kuusi laulua. Jälleen kerran Vie minut -albumi on aliedustettuna. Vuonna 2012 julkaistiin Katri Helenan koko uran kattava tupla-CD-kokoelma Sinivalkoinen, mutta sillekin on valikoitu albumilta ainoastaan nimikkokappale Vie minut. Kuten myös vuonna 2016 julkaistulla 4 CD:n kokoelmalla Suuret suomalaiset – 80 suosikkia, kun muilta 90-luvun albumeilta on poimittu useampiakin raitoja. Olisi esimerkiksi toivottavaa, että edes sellainen helmi kuin Jos mä ruusu oisin tulisi julkaistuksi kokoelmalevyillä. Vie minut -albumin hienoja lauluja kelpaisi kuunnella vielä tänäkin päivänä Katri Helenan konserteissa, mutta kenties pelimannityyliset laulut menettäisivät jossain määrin hohtoaan tavallisen keikkabändin säestäminä.





Aiheesta muualla


YLE Elävä arkisto: Katri Helena valloitti Kaustisen

Lähteet


Kirjallisuus:

Katri Helena (2003) Tähtenä taivaalla – lauluja ja tarinoita. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Rajala Panu (2013) Lavatähti ja kirjamies. WSOY, Helsinki.

Torstila Pertti (2010) Seitsemän vuotta diplomaattina Unkarissa: 1990-luku ja kommunismin taakka. Teoksessa Sievers Jaakko (toim.) Veljeskansan keskuudessa – Suomen Unkarin-edustustoiminnan historiikki. Suomen suurlähetystö, Budapest.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Salo Jaakko. Katri Helena: 20 suosikkia – Syysunelma (Fazer, 1996).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Suomen albumilistat sekä Musiikkituottajien sivulta, jossa on Suomen viralliset albumilistat kesästä 1995 lähtien.