22. toukokuuta 2016

Kuukauden levyartikkeli: Mona Carita – Mikä fiilis! (Finnlevy, 1983)

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko, joten myös albumiartikkelit tulevat keskittymään tähän genreen. Mona Carita on yksi suomalaisen diskomusiikin legendaarisimpia nimiä. Kuusi vuotta kestäneen uransa aikana hän ikuisti neljä albumia, jotka ovat suomidiskon ystävien todellisia aarteita. Mona Caritan albumit ovat osoituksia siitä, että käännöshittien tehtaileminen oli vielä 80-luvun alussa voimissaan.

Diskomusiikin kulta-aika synnytti suomalaisen kevyen musiikin tähtitaivaalle lukuisia uusia tähtiä, jotka ovat jääneet iskelmähistoriaan leimallisesti diskoartisteina. Yksi suomidiskon ehdottomia kärkinimiä 70- ja 80-lukujen vaihteessa oli Mona Carita. Mona Carita levytti ensimmäisen levytyksensä vuonna 1978 ja viimeisen vuonna 1983, minkä jälkeen hän hyvin nopeasti vetäytyi kokonaan julkisuudesta. Uransa aikana hän ehti levyttää neljä pitkäsoittoa, jotka ovat nykyään mitä mainioimpia ajankuvia diskomusiikin aikakaudesta. Mona Caritan albumit ovat myös osoituksia siitä, että käännöshittien tehtaileminen oli vielä 80-luvun alussa enemmänkin kuin voimissaan. Mona Caritan tuotannosta suurin osa on suomenkielisiä käännösversioita aikansa suurista kansainvälisistä diskohiteistä, joille Mona Caritan heleä ääni antoi suomalaisen asun. Ehtipä Mona Carita levyttää myös muutamia hänelle räätälöityjä lauluja, joita olivat säveltäneet muun muassa Jori Sivonen, Esa Nieminen, Veikko Samuli ja Kim Kuusi. Lyhyen uransa aikana Mona Carita ehti tehdä yhteistyötä suomi-iskelmän kärkinimien kanssa.

Mona Caritan artistiprofiili on kiehtova, sillä siihen kuului myös ulkomusiikillisia seikkoja. Laulajanahan Mona Carita on – luvalla sanoen – korkeintaan keskinkertainen, eikä hänellä ollut kovinkaan laajaa äänialaa. Vielä kymmenen vuotta aikaisemmin hän ei olisi välttämättä läpäissyt minkään levy-yhtiön koelaulua. 70-luvun lopulla musiikkibisnes alkoi olla entistä valmiimpi artistille, jolla oli muunlaisia ansioita kuin esimerkiksi vahva lauluääni. Mona Caritan eksoottista ja edustavaa ulkonäköä hyödynnettiin rohkeissa ja paljastavissa valokuvissa. Kun sähäköiden diskokappaleiden suomenkieliset sanoituksetkin sisälsivät usein pikkutuhmia vihjailuja, paketti oli valmis. Teoksessa Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia Mona Caritaa on luonnehdittu "70-luvun Pirteäksi Tytöksi, joka toi diskojen levylautasille teiniseksiä". Iskelmän tähtitaivaassa taas kerrotaan, kuinka "imagoon kuului kurvikas vartalo, ruskeat silmät ja paksu, pörröinen tukka". Mielenkiintoista kuitenkin on, ettei Mona Carita tehnyt laulu-uransa aikana juuri yhtään keikkoja tai livetaltiointeja televisioon. Vaikka Mona Caritaa ympäröi tässä mielessä eräänlainen salaperäisyyden verho, keikkailemattomuus ei silti estänyt häntä nousemasta levytysuransa aikana yhdeksi merkittävimmäksi suomalaiseksi seksisymboliksi, jonka haastattelut ja kuvat koristivat musiikki- ja viikkolehtien sivuja. Julkkisuransa aikana viihdelehdistössä kohistiin paljon hänen kuvioistaan, muun muassa Atlantin takana asuvista poikaystävistä. Lehtijutuissa kyseltiin myös keikkojen perään. Vuonna 1983 Mona Carita lupaili vielä lehtihaastattelussa lähtevänsä joskus keikkailemaan:
"Kyllä mä varmasti vielä lähden. Musta vain on väärin, että ihmiset ostaa pääsyliput ja menee katsomaan sellaista esiintyjää, joka ei ole valmis. Ja mä katson, että mun pitää vielä opiskella ja kehittyä pystyäkseni antamaan kaiken sen, minkä mä haluan yleisölle antaa. Mun mielestä niin yleisön kuin mun itsenikin on saatava esiintymisestä tyydytys – pelkän rahan takia mä en keikkarääkkiin ryhdy."
Mona Caritan ja Tuula Sipisen duo
Cissy levytti yhden singlen 1978.




Mona Caritan levytysura alkoi jo 16-vuotiaana. Iskelmähistoriikeissa kerrotaan kiehtovaa tarinaa, kuinka hän vain sattui olemaan ystävänsä Tuula Sipisen kanssa seuraamassa Paula Koivuniemen levytystilaisuutta, jolloin PSO-levy-yhtiön päätuottaja Timo Lindström iski silmänsä nuoriin tyttöihin ja kysyi kiinnostusta kokeilla levyttämistä. Pian koelaulun jälkeen perustettiinkin Mona Caritan ja Tuula Sipisen tyttöduo Cissy, jolta julkaistiin yksi single: Taas taas / Sua ilman. Singlen a-puoli oli suomenkielinen käännös Penny McLeanin hitistä Dance bunny honey, ja sehän on mitä mainioin hömppädiskoralli. On tietysti hieman vaikea uskoa, että PSOlla olisi päässyt noin vain levyttämään pelkästään eksymällä edustavan näköisenä paikalle oikeaan aikaan, mutta mahdollisesti levy-yhtiöllä oli jo oikeudet kyseiseen kappaleeseen ja sille kaivattiin nopeasti suomenkielistä versiota. Taas taas julkaistiin myös PSOn diskoteemaisella kokoelmalevyllä Disco shock. CD-formaatissa raita julkaistiin vihdoin ja viimein vuonna 2015 Rocket Recordsin hersyvän hauskalla kokoelmalla Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit.

Cissyn ura jäi tuohon yhteen ainoaan singleen, mutta Mona Caritan ura jatkui. Johan jo Cissyn levytyksissä Mona Caritan ääni erottuu selvästi voimakkaampana. Keskieurooppalainen discoyhtye Boney M. oli noussut Suomessa valtavaan suosioon ja yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Take the heat off me (1976) ja Love for sale (1977) olivat nousseet Suomessa albumilistan kärkeen ja myyneet huikeita lukemia. Yhtyeen kolmas albumi Nightflight to Venus ilmestyi kesällä 1978. Albumin varsinainen superhitti oli siitä lohkaistu ensisingle Rivers of Babylon – joka menestyi sekin Suomen singlelistalla erinomaisesti – mutta toisena singlelohkaisuna julkaistiin sitten Rasputin. PSO sai Rasputinin käännösoikeudet ja laulu päätettiin antaa Mona Caritan levytettäväksi. Raul Reiman kynäili suomenkielisen tekstin ja Jori Sivonen vastasi sovituksesta. Alkuvuodesta 1979 näki päivänvalonsa Mona Caritan esikoissoolosingle Rasputin / Elämä on totta. Rasputinin alkuperäinen versio oli menestynyt mainiosti Suomen singlelistalla, joten ei ollut mikään yllätys, että myös suomenkielinen versio kiinnosti. Mona Caritan single nousi Suomen singlelistan kärkikymmenikköön ja menestyi jukeboxlistallakin nousten parhaimmillaan peräti neljänneksi. Monien suomalaisten mieliin on jäänyt myös Sleepy Sleepersin näkemys laulusta, jossa laulettiin Rasputinin sijaan rapsuttamisesta...

Uusi tähti oli syttynyt. Kesällä 1979 Mona Carita teki tiedettävästi uransa ainoat live-esiintymiset, kun hän oli mukana Tapani Kansan Let the good times roll -kesäshow-kiertueella. Tapani Kansallahan oli 70-luvun viimeisinä vuosina mittavat kesäshow't, jotka olivat suuruusluokassaan täysin verrattavissa Danny-show'hun. Kun Danny-show'ssa oli aina jokin aikansa kuuma hittinimi leading ladyna, myös Tapani Kansan kiertueilla nähtiin esiintymässä muun muassa uransa alkuvaiheilla olevat Eini, Satu Pentikäinen ja Mona Carita. Kesän kynnyksellä Seura-lehdessä kohistiin, kuinka "Tapsan kesätyttö onkin seksikäs Mona Carita". Seksikkyys on mielletty Mona Caritan imagoon heti alusta lähtien.

Mona Caritan esikoisalbumi julkaistiin
vuonna 1979.
Vaikka Mona Caritan ensimmäinen single levytettiin PSOlle, hänen uransa jatkui sen jälkeen Finnlevyllä. Syynä lienee Timo Lindströmin siirtyminen Finnlevyn palkkalistoille. Mona Caritan kaksi PSO-levytystä saatiin kuitenkin sisällytettyä Finnlevyn kesällä 1979 julkaisemalle esikoisalbumille Mona Carita. Albumilta lohkaistiin kaksi muutakin singleä: Voi mikä Casanova / Haluan sinua vain sekä Kuti kuti kultasein / Jos mua pussaat. Mona Caritan debyyttialbumin tavaramerkkinä on diskohittien lisäksi hyväntuuliset ja iloiset pop-renkutukset. Mona Caritan lauluteksteille oli ominaista sangen nuorekas kielenkäyttö: laulujen sanoituksissa "käppäillään kartsalla tennareissaan" ja välillä "kämppä oli atomeina hajallaan". Olihan solistilla tuossa vaiheessa ikää vasta 17 vuotta. Esikoisalbumin tyrmäävin raita lienee Suoraan taivaalta eli suomenkielinen versio Sarah Brightmanin & Hot Gossipin diskohitistä I lost my heart to a starship trooper, joka kertoo romanssista Maahan eksyneen avaruusolion kanssa. "En nähnyt muuta kuin leimahduksen / UFO toi on, tein mä toteamuksen", "häntä opetin myös mä suutelemaan / hän sanoi hassu maku mut tee uudestaan", "hän onkin toista kuin miehet Maan / ei petä, liekö mustasukkainenkaan". Suorastaan jäätävää lyriikkaa Raul Reimanilta.

Soita mulle -albumin (1980) kansitaide
ei miellyttänyt kaikkia.
Syksyllä 1980 ilmestyi Mona Caritan toinen pitkäsoitto Soita mulle. Albumin varsinainen hitti on sen nimikkobiisi, joka on suomenkielinen versio Blondien jättihitistä Call me – laulu, joka kuultiin aikansa menestyksekkäässä hömppäelokuvassa American Gigolo. Mona Caritan toinen albumi lienee hänen uransa vaatimattomin, sillä nimikkobiisin lisäksi albumilta ei ole oikein jäänyt elämään yhtään muuta raitaa. Ellei sellaiseksi lasketa eräänlaiseksi kulttiklassikoksi noussutta laulua Retkussa on meidän meikkis, joka sekin julkaistiin lopulta vihdoin ja viimein CD-formaatissa vuonna 2015 Rocket Recordsin hulvattomalla Riman alta ja ohi maalin -kokoelmalla. Soita mulle -albumin kansikuva herätti pahennusta muun muassa Erkki Pällissä, joka arvostelussa moitti sen olevan piilopornoa. Juha Vainio, joka oli 80-luvun alussa sanasodassa Pällin kanssa, kirjoitti Hymy-lehden pakinassa seuraavasti:
"Muistui mieleen herra Erkki Pällin arviointi Mona-Caritan LP-levystä, jonka kannessa nätti tyttö poseeraa bikineissä lainelauta kaverinaan. Pälli arvosteli levyn kansikuvan! Hän kirjoitti: piilopornoa. Voi perseen suti! Tätä piiloporno-sanaa on natusteltu kohta kaksikymmentä vuotta. Mitä se sellainen on? Minäpä sanon. Kun siellä levy-yhtiössä oli muuan Erkki Pälli ja sillä oli pöytälaatikossaan pornolehtiä piilossa, niin se on piilopornoa se."
Nykyaikainen-albumista (1981) Mona
Carita sai kultalevyn!
Kesällä 1981 ilmestyi Mona Caritan kolmas albumi Nykyaikainen. Tämä albumi sisältää Mona Caritan uran suurimpia virstanpylväitä, kuten Anna kulta, anna (Ottawan Hands up / Haut les mains) sekä Kaupungit lapset (Kim Wilden Kids in America). Molemmat kansainväliset jättihitit olivat menestyneet keväällä erinomaisesti Suomen listoilla, ja myös suomenkielisiä versioita soitettiin viljalti etenkin jukebokseissa. Nykyaikainen-albumi sisältää myös Veikko Samulin sävellyksen Satu kaunis rakkauden, jonka monet tuntevat paremmin Kikan levyttämänä versiona (1989). Mona Caritan albumien suosio kasvoi kasvamistaan, sillä Nykyaikainen-albumi myi parissa vuodessa peräti kultalevyyn oikeuttavan määrän. Siinä missä kaksi ensimmäistä albumia olivat vain käväisseet albumilistalla, Nykyaikainen viihtyi albumilistalla kolme kuukautta sijoittuen parhaimmillaan mukavasti sijalle 12.

Kesäkuussa 1983 julkaistiin Mona Caritan neljäs albumi Mikä fiilis!, joka jäikin hänen viimeisekseen. Mikä fiilis -albumi tiivistää hyvin koko Mona Caritan uran, joka koostui pääosin suosittujen aikansa diskohittien suomenkielisistä versioista. Mikä fiilis -albumi on melkoinen hittiputki, sillä se sisältää suomenkieliset versiot monista aikansa superhiteistä, jotka ovat vuosikymmenien saatossa nousseet todellisiksi kasariklassikoiksi. Albumin tuottajana toimi edelleen Timo Lindström, mutta tietyllä tavalla ympyrä sulkeutui, kun laulujen sovittajaksi palasi jälleen Jori Sivonen, joka oli vastannut Mona Caritan ensimmäisistä levytyksistä. Miltei jokaisen albumin laulun suomenkielisestä sanoituksesta vastaa Raul Reiman. Albumin tekijätiedoissa sanoittajaniminä esiintyvät myös sellaiset nimet kuin Titta Jaskari ja Pyry Lundén, mutta nämä ovat molemmat Reimanin pseudonyymejä. Raul Reiman oli 1980-luvun alkupuoliskolla Suomen ylivoimaisesti tuotteliain iskelmäsanoittaja, eikä juuri kukaan toinen tekstittäjä ole kirjoittanut samassa ajassa yhtä paljon sanoituksia kuin hän. Niinpä myös Mona Caritan levyttämistä lauluista ylivoimaisesti suurin osa on Reimanin kynäilemiä. Mikä fiilis -albumilla Mona Caritan laulujen sanoitukset ovat ehkä hieman aikaisempaa "aikuisempia", eikä pikkutuhmuuksia ole enää läheskään siinä määrin kuin aikaisempien albumien kappaleissa.

Irene Cara oli noussut 1980-luvun alkuvuosina suorastaan diskomusiikin ylipapittareksi, kun hän oli esittänyt kahden menestysmusikaalielokuvan (Alan Parkerin ohjaama Fame, 1980 sekä Adrian Lynen Flashdance, 1983) tunnussävelmät. Mona Carita levytti viimeiselle albumilleen suomenkieliset versiot molemmista Caran jättihiteistä. Famesta tuli Me emme laske viiteen ja Oscar-palkinnollakin palkitusta Flashdance... What a feelingistä Mikä fiilis. Hieman arkinen "mikä fiilis" -toteamus ei ehkä kuulostanut ihan niin ylväältä kuin tämän mahtipontisen anthemin alkuperäinen englanninkielinen teksti, mutta suomenkielisen tekstin kirjoitushetkellä tuskin saatettiin vielä aavistaa, kuinka suuri klassikko laulusta muodostuisi. Me emme laske viiteen Mona Carita kävi esittämässä Mainostelevision Levyraadissa, ja tämä allaoleva pätkä on yksi hänen harvoista televisioesiintymisistään.


Yksi 1980-luvun alun mielenkiintoisimpia ilmiöitä oli ranskalainen F. R. David, jonka tavaramerkkinä oli persoonallinen kimeä ääni. Hänen jättihittinsä oli tietenkin Words (1982), jota myytiin maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa äänitettä. Suomessakin Words oli singlelistan ykkönen. Raul Reiman käänsi Wordsin suomeksi nimellä Helli mua hiljaa. Laulun ehti levyttää ensimmäisenä Berit, jonka versio julkaistiin maaliskuussa 1983. Berit levytti kuitenkin pienelle VIP-music -levy-yhtiölle. Käännöshittien kulta-aikana levy-yhtiöt kilpailivat varmoista hiteistä suorastaan verisesti, joten oli luonnollista, että Suomen suurin levy-yhtiö Finnlevykin halusi julkaista oman versionsa Helli mua hiljaa -kappaleesta, ja Mona Carita oli sille mitä luontevin esittäjä. Beritin versio taisi kuitenkin kilpailussa vetää pidemmän korren. Mikä fiilis -albumilla kuullaan myös suomenkielinen versio F. R. Davidin toisesta hitistä Pick up the phone nimellä Vastaa jo, please.

Mikä fiilis -älppärin A-puolella kuullaan edellämainittujen neljän laulun lisäksi kaksi kotimaista sävellystä. Äärimmäisen mielenkiintoinen veto on Mona Caritan cover Pave Maijasen discofunk-hitistä Ai ai ai, joka oli julkaistu samana vuonna Maijanen soolodebyyttialbumilla Tanssivat kengät. Kiittää saan tätä päivää on Jori Sivosen säveltämä balladi, joka kuulostaa hieman "kiintiöballadilta" muutoin melko nopeatempoisella albumilla.

Ilkka Salo levytti kaikkiaan kolme
levytystä: kaksi duettoa Mona Caritan
kanssa sekä yhden sooloesityksen.
Albumin B-puoli alkaa myös melkoisella hittiputkella. Saksalaisen – Euroviisuistakin erittäin tutun säveltäjän – Ralph Siegelin sävellys Together we're strong oli noussut alkuvuodesta 1983 Mireille Mathieun ja Dallasin Bobbyna tunnetun Patrick Duffyn esittämänä duettona kansainväliseksi hitiksi, joka sijoittui Suomenkin singlelistalla parhaimmillaan peräti toiseksi. Raul Reiman käänsi laulun suomeksi nimellä Se ikuista on, ja duettokaveriksi Mona Caritalle pestattiin nuori 21-vuotias mies nimeltään Ilkka Takkunen – taiteilijanimeltään Ilkka Salo. Mona Carita ja Ilkka Salo esittävät duettona albumilla toisenkin laulun Kun katsot noin, joka on suomenkielinen versio yhdysvaltalaisen televisio-ohjelman tunnussävelmästä You look at me. Ilkka Salo levytti näiden kahden dueton lisäksi yhden soololevytyksen Julie, joka oli suomenkielinen versio vuoden 1983 Jugoslavian neljänneksi sijoittuneesta euroviisusta. Vuoden 1983 jälkeen Ilkka Salosta ei ole kuultu, ja hän on tiedettävästi levyttänyt vain nämä kolme levytystä.

Italialainen Umberto Tozzi osui kultasuoneen vuonna 1979, kun hän levytti kenties koko uransa tunnetuimman hitin Gloria. Jo Tozzin alkuperäiset levytykset – Tozzihan levytti laulun sekä italiaksi että englanniksi – menestyivät hienosti Euroopan listoilla, mutta maailmanlaajuiseksi hitiksi laulu nousi vuonna 1982, kun Laura Branigan levytti siitä oman versionsa. Braniganin versio lienee toiminut myös Mona Caritan suomenkielisen levytyksen esikuvana. Ruotsissa laulun muuten levytti samana vuonna ruotsiksi uransa alkuvaiheessa ollut nuori Carola Häggkvist. Siinä missä Carola pyrkii ääntämään "Glorian" nuorekkaasti amerikanenglanniksi, Mona Carita laulaa kotoisammin "klooriasta". Raul Reimanin valistuksellisessa sanoituksessa varoitetaan leikkimästä ihmisten tunteilla. Huikentelevainen Gloria kun vain pettää toisia, mutta kuinkas sitten voisikaan käydä kun joskus itse rakastuu: "Gloria, sä opitko sen milloin / itse rakastut sä kerran / olet suojaton sä silloin / Mieti voitko sinä itse / niitä kyyneleitä peittää / jos se joku sinut unohtaa / aivan laidan yli heittää! / Mieti kuinka monta kertaa / muille tehnyt olet niin / muutu nöyremmäksi vain / pieni Gloria!" Ettäs siinä kuulitte! Nöyryys kaunistaa ja sisäinen kaunis ratkaisee. "Gloria, sä olet kaunis nuori / mutta mitä nyt merkitsee / vain pelkkä ulkokuori? / Vielä kauniimpi voit olla sydämestä kuitenkin / sieltä katso ulospäin, pieni Gloria". Tyypillisiä esimerkkejä kasari-iskelmän lukemattomista kielikukkasista...

Albumin B-puolella kuullaan myös kaksi Jori Sivosen sävellystä Sama tyttö ja Mä rakastan sua. Näihin lauluihin sanoituksen on tehnyt Juha Vainio. Sama tyttö on hauska ja heppoisa, hyvin monacaritamainen rempseä ralli. Mona Caritan albumien vihoviimeiseksi jäänyt laulu Mä rakastan sua taas on erittäin tyypillinen kasari-iskelmä, johon Sivonen on onnistunut säveltämään sangen tarttuvan kertosäkeistön.

Mikä fiilis -albumi julkaistiin kesäkuussa 1983. Albumilta lohkaistiin peräti kolme singleä: Se ikuista on / Me emme laske viiteen (nousi singlelistan sijalle 14), Vastaa jo, please / Gloria sekä Mikä fiilis / Ai ai ai. Lisäksi Mona Caritan ja Ilkka Salon toinen duetto Kun katsot noin julkaistiin Ilkka Salon Julie-singlen B-puolella. Albumi viihtyi Suomen albumilistalla kolme kuukautta nousten heinäkuussa 1983 korkeimmillaan sijalle 15. Albumi ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltävä Nykyaikainen, mutta on listamenestyksen perusteella kuitenkin Mona Caritan uran toiseksi menestynein albumi. Kokonaisuutena älppäri on melkoinen hittiparaati: Mikä fillis, Helli mua hiljaa, Me emme laske viiteen, Se ikuista on ja Gloria ovat kaikki kasarimusiikin ehdottomien virstanpylväiden suomenkielisiä käännöksiä. Suomalainen iskelmätuotanto ei luonnollisesti ole pystynyt tuottamaan aina yhtä korkeatasoisia taustoja kuin alkuperäisissä levytyksissä, mutta ainakin Jori Sivonen on pyrkinyt sovittamaan albumin kappaleet siten, että ne muistuttavat mahdollisimman paljon alkuperäisiä. Soundimaailma on ehtaa kasaria.

Koska Mona Carita ei levyttämisen ohessa tehnyt lainkaan keikkoja, hänellä oli levytysprosessien välissä aikaa miettiä suuntaa elämälleen ja suorittaa opintojaan. Mona Caritaa oli jo nuorena kiehtonut näytteleminen ja hän saikin kesällä 1983 opiskelupaikan Teatterikorkeakoulusta. Nyt jäätiin odottamaan, minkälainen ura Mona Caritalle urkenisi teatterin parissa. Ainakin kesällä 1984 Apu-lehden etusivu julisti, kuinka Jouko Turkka on tehnyt Mona Caritasta aivan uuden ihmisen. Näihin aikoihin Mona Carita antoi lehdille lausuntoja, joiden mukaan hän halusi jättää levyttämänsä musiikkityylin taakseen ja siirtyä elämässä eteenpäin. Apu-lehden haastattelussa hän totesi:
"En kadu iskelmälevyjäni enkä halveksi iskelmämusiikkia yleensä. Mutta kun jotain tekee, niin se täytyy tehdä tosissaan. Ja minä en enää pystyisi tekemään tosissani entisen kaltaisia levyjä." (Apu 27/1984)
Mona Carita vetäytyi kuitenkin piakkoin kokonaan pois julkisuudesta, joten sekä musiikki- että teatterimaailma jäivät nuolemaan näppejään.

Kun Mona Carita vetäytyi julkisuudesta 1980-luvun puolivälissä, hän todella vetäytyi lopullisesti, eikä hänestä ole tämän vetäytymisen jälkeen kuulunut pihaustakaan. Hän on toistuvasti kieltäytynyt kaikenlaisista haastattelupyynnöistä. Esimerkiksi kesällä 2015 MTV3:n Retrohelmet-ohjelmassa haastatteluvuoroon pääsivät monet artistit, joita ei ollut nähty julkisuudessa vuosikymmeniin – kuten esimerkiksi Satu Pentikäinen, Leena Vanamo tai Anneli Pasanen – mutta Mona Carita kieltäytyi tästäkin kunniasta. Mona Caritan lopullinen vetäytyminen julkisuudesta on omalta osaltaan tehnyt hänen artistiprofiilistaan entistä salaperäisemmän. Jopa internetin keskustelupalstoilla on spekuloitu mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä sille miksi Mona Carita katosi julkisuudesta. Mona Caritasta on tullut eräällä tavalla suomalainen iskelmähistorian mystinen hahmo.

Mona Carita tupsahti suomalaiseen musiikkibisnekseen diskokuumeen ollessa suurimmillaan ja vetäytyi diskon ollessa vielä voimissaan. Hän tulee kantamaan ikuisesti suomidisko-artistin leimaa. Monet diskoa esittäneet kestosuosikit, kuten Eini, Meiju Suvas tai Vicky Rosti ovat vaihtaneet musiikkityyliä diskokauden hiivuttua 80-luvun puolivälin jälkeen, joten heitä ei välttämättä mielletä samalla tavalla yhtä automaattisesti suomidisko-artisteiksi kuin Mona Caritaa. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivas -teoksessa onkin osuvasti kiteytetty:
"Mona Carita oli kuitenkin aikansa positiivinen ilmiö: ilopilleri, jota diskonnälkäinen viihdemaailma juuri tuona ajankohtana tarvitsi".
Olisikin mielenkiintoista spekuloida, miten Mona Caritan levytysuralle olisi käynyt, jos hän olisi päättänyt jatkaa vielä vuoden 1983 jälkeen. Viimeisissä lehtihaastatteluissa väläyteltiin ajatusta Mona Caritan viidennestä albumista, mutta sellaista ei koskaan tehty. Mona Carita olisi viimeisten haastattelujensa perusteella halunnut levyttää syvällisempää musiikkia. Veikkaisin kuitenkin, että levy-yhtiö ei olisi ollut valmis kovinkaan radikaaliin imagonmuutokseen. Oletettavasti hänelle olisi tarjottu mahdollisuutta levyttää ainakin vielä yhden diskoalbumin, jossa olisi ollut entistä kasarimmat syntsataustat. Esimerkiksi vuonna 1985 Eini levytti albumin, joka sisälsi suomenkielisiä versioita muun muassa Madonnan, Modern Talkingin, Laura Braniganin sekä Jermaine Jacksonin ja Pia Zadoran hiteistä. Näiden artistien tuotantoa olisi varmasti annettu Mona Caritan levytettäväksi. Diskokauden hiipuminen olisi saattanut tietää hankaluuksia Mona Caritan uralle, sillä häntä tuskin pystyi kuvittelemaan levyttämään perinteisempää suomalaista iskelmää, kuten esimerkiksi Eini teki 1980-luvun lopussa. Mutta ehkäpä pelastuksena olisivat toimineet räväkät Samantha Fox ja Sabrina, joiden tuotannoissa olisi voinut olla ammennettavaa. Samanthan ja Sabrinan hengessähän vuonna 1989 läpimurtonsa koki muuan Kikka, joka lopullisesti toi seksin ilosanoman suomalaiseen iskelmään. Mona Caritaahan voisi seksikkään imagonsa ja pikkutuhmien sanoitusten vuoksi pitää eräänlaisena Kikan esiasteena. Artistien välistä yhtäläisyyttä korostaa sekin, että Kikka levytti uransa alkuvaiheilla samoja kappaleita, joita Mona Carita oli levyttänyt.

Mona Caritan perintö elää vahvasti
vielä 2000-luvullakin. Vuonna 2002
julkaistu Mikä fiilis -kokoelma saavutti
ilmestyessään runsaasti julkisuutta.
Mona Caritan tuotanto on noussut vuosikymmenien saatossa suomidiskon ystävien keskuudessa arvoon arvaamattomaan. Hänen LP-levyistään tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Hänen levytystuotantonsa rallatukset, kuten Voi mikä Casanova, Casanova Jokunen, Kuti kuti kultasein tai Oikea mies ovat osoittautuneet kulttiklassikoiksi, joiden kohdalla camp-mittari osoittaa todella korkeita lukemia. Tietysti unohtamatta mainita Retkussa on meidän meikkistä. Mona Caritan asemaa suomidiskon eräänlaisena kuningattarena kuvastaa hyvin hänen osuutensa Warner Music Finlandin vuonna 2002 julkaisemalla Mikä fiilis -kokoelmalla, johon koottiin camp-hengessä hulvattomimpia käännösversioita aikansa diskohiteistä. Jo albumin kansikuva mukaili Mona Caritan esikoisalbumia vuodelta 1979. Albumin kansitaiteen ehdoton helmi on sen keskiaukeama, jossa on katkelma hänen Suosikki-lehden haastattelustaan vuodelta 1980.


Mona Caritan tuotannosta julkaistiin ensimmäinen kokoelma vuonna 1990 Fazerin Tähtisolistit-sarjassa. Jostain käsittämättömästä syystä tämä kokoelma Helli mua hiljaa julkaistiin ainoastaan c-kasettina. CD-formaatissa ensimmäinen Mona Caritan kokoelma on vuonna 1997 julkaistu 20 suosikkia -sarjan kokoelma. Vuonna 2006 julkaistiin toistaiseksi kattavin Mona Carita -kokoelma 30 suosikkia -sarjassa. Mona Carita on levyttänyt yhteensä 49 levytystä, joten tällä tuplakokoelmalla on julkaistu yli puolet hänen tuotannostaan. Siitä huolimatta Retkussa on meidän meikkis -biisin CD-julkaisua piti odottaa vuoteen 2015 asti, kunnes Rocket Records toteutti tämän kulttuuriteon. Mona Caritan molemmilla CD-kokoelmilla on julkaistu melko tasapuolisesti raitoja hänen jokaiselta neljältä albumiltaan.



Aiheesta muualla


monacarita.suntuubi.com

Lähteet


Kirjallisuus:

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Ikävalko Reijo (1998) Täyttä elämää – Kotkan poikii ilman siipii. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Alanko Tero, Järvinen Jani, Nieminen Alex. Mikä fiilis! (Warner Music Finland, 2002).

Doktár Maj-Lis. Mona Carita: 20 suosikkia – Rasputin (Fazer, 1997).

Rantala Juha. Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit (Rocket Records, 2015).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt sekä Suomen albumilistat.

21. toukokuuta 2016

Matka suomidiskon maailmaan

Kesällä 2016 Finnhitsaaja-blogin teemana on suomidisko. Ennen diskoteemaisia albumiartikkeleita ja muita kirjoituksia on toki määriteltävä, mitä suomidiskon käsitteellä oikein tarkoitetaan.

PSO julkaisi vuonna 1978 diskoteemaisen kokoelmalevyn, jossa muun muassa
Maarit ja Irina Milan laulavat duettona suomenkielisiä versioita Baccaran hiteistä.
Vuonna 2002 Warner Music Finland julkaisi kokoelmalevyn Mikä fiilis, johon oli koottu 15 suomenkielistä versiota 1970- ja 80-lukujen diskoklassikoista. Maailmanlaajuisten klassikoiden suomenkieliset versiot ovat paikoitellen herättäneet hilpeyttä kornien sanoitustensa vuoksi, joten kokoelman julkaisuun liittyi huomattava määrä camp-aspektia. Kokoelman esittelytekstissä Tero Alanko, Jani Järvinen ja Alex Nieminen ovat kirjoittaneet osuvasti diskomusiikin syntyvaiheista:
"Vaikka 1970-luvusta puhutaan usein punkin ja progressiivisen rockin aikakautena, oli vuosikymmenen merkittävin musiikillinen ilmiö disko. Syy diskomusiikin suosioon oli hyvin yksinkertainen: useimmat ihmiset eivät olleet kiinnostuneita punkin anarkiasta ja progen hankalista kappalerakenteista, mutta he pitivät tanssimisesta ja hauskanpidosta. Diskohuuma sai alkunsa 1970-luvun alun New Yorkista. Muutamassa vuodessa disko kasvoi soulin ja funkin suojista irronneesta, erityisesti gay-piirien suosimasta alakulttuurista koko maailman myyntilistat valloittaneeksi ilmiöksi ja sai ensimmäiset omat megatähtensä, kuten Donna Summer ja Barry White. Vähitellen kuuma diskomusiikki saapui myös Suomeen ja sai täällä aivan oman ilmenemismuotonsa."
Usein musiikkihistoriikeissa mainitaan, että yksi Suomen ensimmäisiä diskolevytyksiä olisi ollut vuonna 1974 levytetty Rolf Bergströmin & Pyhimysten Rokkibaby, joka on luonnollisesti suomenkielinen versio sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa listaykköseksi yltäneestä George McCraen superhitistä Rock your baby. Näihin aikoihin disko alkoikin selvästi yleistyä myös Suomessa. Vuotta aikaisemmin Arto Sotavalta oli levyttänyt laulun Diskosiskosta ja vuonna 1974 ikuistettiin muun muassa Hannen Diskossa tavataan ja Matti Juvan Discolintu, jossa laulettiin kuinka "lintu discon" on "vastakohta kiltin siskon". 1960-luvun nuorisoidoli Johnny julkaisi vuonna 1973 albumillisen menevää pop-musiikkia nimellä Kotidisco.

Suomalaisia on monissa yhteyksissä luonnehdittu rock-kansaksi tai mörökölli-hevareiden kansakunnaksi. 1970-luvun jälkipuoliskolla Suomessa villitsi kuitenkin todellinen diskobuumi. Kansainväliset muotivirtaukset, kuten John Travoltan tähdittämät elokuvat Saturday Night Fever ja Grease olivat kassamagneetteja myös Suomessa. Suomen virallisilla äänitemyyntilistoilla menestyivät erinomaisesti muun muassa ABBA, Boney M., Donna Summer, Smokie, Village People ja Gloria Gaynor. Baccara-ilmiö valloitti Suomen loppuvuodesta 1977 ja duon albumi oli viisi kuukautta Suomen listaykkönen, kunnes Saturday Night Feverin soundtrack syrjäytti sen. Baccara nautti pohjoismaissa ilmiömäistä suosiota, mutta Suomessa menestys oli aivan omaa luokkaansa: Baccaran albumista tuli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomainen äänite, joka myi yli 100 000 äänitettä. 1970-luvun päättyessä Suomen kaksi myydyintä äänitettä olivat Baccaran albumi sekä Erkki Junkkarisen Ruusuja hopeamaljassa. Tähän eivät suomirokkarit tai muut vuosikymmenen hittinimet pystyneet. Onkin hieman hupaisaa, että suomalaisissa musiikkihistoriikeissa 1970-luvun viimeisiin vuosiin yhdistetään aina lähinnä punk- ja rockabilly-ilmiöt, vaikka disko jyräsi listoilla huomattavasti paremmin kuin Teddy & the Tigers tai Pelle Miljoona konsanaan. Disko todella villitsi Suomessa 1970-luvun viimeisinä vuosina, ja jopa Åke Blomqvist opetti Lauantaitansseissa Suomen kansalle, miten kahdeksasosa-tahtista diskoa tanssitaan oikeaoppisesti.


1970-luku oli Suomessa käännöshittien kulta-aikaa. Kun diskopoljentoinen musiikki alkoi menestyä maailmalla 1970-luvun puolivälin tienoilla, oli luonnollista että kansainvälisistä diskohiteistä alettiin vääntää suomenkielisiä versioita. Pidemmän linjan konkarit Pepe Willberg, Fredi ja Kirka (ja sisarensa Anna) saivat levytettäväkseen Saturday Night Feverin ja Greasen hittibiisejä suomeksi. Aikansa diskohittien suomenkielisiä versioita levyttivät muun muassa Eini, Vicky Rosti, Päivi Kautto-Niemi, Mona Carita, Juhamatti, Taiska ja Satu Pentikäinen vain muutamia mainitakseni.

1970-luvun edetessä diskomusiikista tuli niin selvästi populaarimusiikin valtavirtaa, että myös suomalaiset iskelmäsäveltäjät alkoivat ottaa entistä enemmän vaikutteita diskosta. Etenkin uuden sukupolven säveltäjät – 1970-luvulla sävellysuransa aloittaneet – kuten Veikko Samuli, Jori Sivonen, Kassu Halonen, Esa Nieminen ja Raul Reiman sävelsivät diskovaikutteisia kappaleita. Esimerkiksi sellaiset levytykset, kuten vuosina 1978–79 levytetyt Einin Vielä jossain kohdataan (säv. Halonen), Taiskan Sataa vain (säv. Sivonen) tai Päivin Pakoon (säv. Nieminen) edustivat tyylipuhdasta suomalaisin voimin sävellettyä diskomusiikkia.

Toisaalta disko alkoi olla jo niin dominoiva ilmiö, että miltei jokaisen kaupallista musiikkia levyttävän artistin tuotantoon tuli vähintään jonkinlaisia vaikutteita diskomusiikista. Esimerkiksi Veikko Samulin sävellykset Dannylle ja Armille eivät olleet kaikki välttämättä puhdasoppisia diskobiisejä, mutta laulujen sovituksissa oli kuultavissa elementtejä, jotka olivat ominaisia juuri diskomusiikille. Esimerkiksi "diskoviuluja" käytettiin erittäin viljalti 1970-luvun viimeisten vuosien iskelmälevytyksissä. Katri Helena levytti vuonna 1979 Fredin sävellyksen Kevät, joka on periaatteessa sävellyksenä täysin iskelmällinen, mutta se sovitettiin ajan hengen mukaiseen asuun diskoviuluineen. Monien jo 1960-luvulla aloittaneiden konkareiden – kuten esimerkiksi Tapani Kansan, Frederikin, Marionin ja Lea Lavenin – albumeilla alkoi kuulua entistä enemmän vivahteita diskosoundeista.

Käsitteellä "suomidisko" ei tässä yhteydessä suinkaan tarkoiteta kaikkea mahdollista Suomessa levytettyä diskomusiikkia. Suomidiskolla viitataan lähinnä sellaiseen musiikkiin, mikä nykyään luokiteltaisiin genrenä iskelmäksi. Vuosikymmenen vaihtuessa Suomessa levytettiin myös katu-uskottavampaa englanninkielistä tanssimusiikkia. Diskojen suosikkilevyjä olivat muun muassa Riki Sorsan Can't stand dancing ja Kisun Stop the music. Nuoren Kaija Koon yhtye Steel City toi oman panoksensa Suomen discofunk-piireihin, ja jopa Kojon So mean -albumi kuului niin ikään diskojen soittolistalle. Tällainen disko- ja tanssimusiikki rajataan kokonaan iskelmällisen "suomidiskon" määritelmän ulkopuolelle.

Suomidiskon voisi jakaa luontevasti kahteen vaiheeseen: 1970-luvun diskomusiikkiin ja 1980-luvun konevetoiseen musiikkiin. 70-luvun jälkipuoliskolla levytyksiä säestivät suuret kokoonpanot. Iskelmälevytyksissä käytettiin aktiivisesti jousisoittimia ja sovittajilta vaadittiin taitoa sovittaa sävellys isohkolle orkesterille. 1980-luvun alkaessa syntetisaattorit yleistyvät musiikkiteollisuudessa, ja pian jo suomalaisia iskelmiäkin alettiin säestää koneilla. Erityisesti Jori Sivosta pidetään suomalaisen koneiskelmän pioneerina ja hänen klassikkosävellystään Avaa hakas (1982) ensimmäisenä suomalaisen koneiskelmän varsinaisena klassikkona. Suomidiskon molemmat variaatiot ovat kuultavissa osuvasti esimerkiksi Paula Koivuniemen 80-luvun albumeilla. Paulan menestysalbumilla Vie minut pois vuodelta 1980 diskopoljentoisten laulujen säestyksestä vastaavat vielä suuret kokoonpanot (12 hengen jousisetti ja viiden hengen puhallinsetti), mutta vuosien 1983 ja 1984 albumeilla Lähdetään ja Rakkaustarina soivatkin jo huomattavasti kapeamman soundimaailman syntetisaattorisovitukset. 80-luvun puolivälin tienoilla etenkin Veikko Samulin ja Jori Sivosen säveltämissä iskelmissä sekä heidän tuottamillaan albumeilla käytettiin aktiivisesti aikakaudelle ominaisia konesoundeja.

Syntsa- ja konediskon aikana jatkettiin edelleen maailmanhittien kääntämistä suomeksi. Niin Kim Wilden, Irene Caran, Donna Summerin, Whamin kuin Laura Braniganin menestyksistä haluttiin levyttää suomenkieliset versiot. Jopa Madonnaa ja Modern Talkingia ehdittiin versioida suomeksi ennen kuin suomidiskon levyttäminen hiipui. Konediskon aikakausi synnytti Suomeen uusia diskotähtiä, joista ylivoimaisesti suosituin oli Meiju Suvas. Kaikkein valveutuneimmat iskelmädiggarit muistavat kuitenkin varmasti myös sellaisia tähdenlentoja, kuten Leena Vanamo, Nisa Soraya, Eila Torvela, Tarja Jykylä, Minna Ikonen, Jaana Wilenius tai Marja Koski.

Disko dominoi 1980-luvun alkupuoliskolla iskelmäteollisuutta voimakkaasti. Diskoiskelmä rantautui myös osaksi tanssilavakulttuuria, minkä seurauksena Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo kirjoittivat Iskelmän kultaiseen kirjaan (1986) hieman hapokkaasti: "Kun henkinen ylivalta on diskossa ja diskomentaliteetissa, vahvin on se joka 'vanhoissakin' olosuhteissa rekonstruoi diskokimmellyksen 'muilla keinoin'."

Suomidisko on käsitteenä samalla tavalla harhaanjohtava kuin Finnhits. Vaikka käsitteen nimessä viitataan suomalaisuuteen, merkittävä osa suomidiskoksi luonnehdittavista kappaleista on alun perin käännöskappaleita kansainvälisiltä hittilistoilta. Musiikin kategorisoiminen eri genreihin on aina toki yhtä typerää, mutta suomidiskon kohdalla kategorisoiminen sisältää jo melko suuriakin ristiriitoja. Einin Olen neitsyt ja Tyydytys, Meiju Suvaksen Kova duuni on rahaa tai Seija Simolan Ota kii, pidä mua luokiteltaisiin vaivattomasti iskelmämusiikiksi, mutta juuri kukaan tuskin mieltäisi näiden alkuperäisiä versioita – eli Madonnan Like a virginia, Laura Braniganin Satisfactionia, Donna Summerin She works hard for the moneya tai Modern Talkingin You're my heart, you're my soulia – missään nimessä minkäänlaiseksi iskelmäksi.

Diskomusiikin aikakaudella jotkut artistit joutuivat levytystuotannossaan hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eräänä esimerkkinä voisi mainita Fredin vuonna 1978 julkaistun albumin Tänään, joka tunnetaan nykyään Fredin diskoälppärinä. Fredi, joka oli 70-luvun alussa levyttänyt isojen orkesterien säestämiä suuriskelmiä (kuten Puhu hiljaa rakkaudesta tai Rakkauden sinfonia), ajautui tämän albumin myötä aivan toisenlaiseen maailmaan elektronisen diskomusiikin pariin. Albumin sisältöä luonnehtii kenties osuvimmin Space-yhtyeen klassikon Magic Fly suomenkielisen version nimi Se outoa on. Koneiskelmän aikakaudella Marion levytti kaksi albumia (Elän kauttasi, 1983 ja Nainen, 1984), joiden uudistunut tyyli ei sopinut 1970-luvun supertähdelle parhaalla mahdollisella tavalla. Vuonna 2005 julkaistussa Marionin 4 CD:n boksissa Juha Nikulainen ja Jaripekka Koikkalainen kuittasivat näiden albumien tyylin diplomaattisesti: "ehkä tämän mukana alkanut uudistunut tyyli syntetisaattorisoundeineen oli hieman liian suuri muutos Marionin laulujen ystäville". Esimerkiksi vuonna 1984 levytetyt Aijai ja Okei eivät sisällä varsinaisesti minkäänlaista melodiaa vaan kulkevat lähinnä pelkän kompin varassa. Myös monet muut sielukkaamman musiikin ystävät kirosivat, kun joutuivat 1980-luvulla levyttämään omasta mielestään halpahintaisia koneilla säestettyjä renkutuksia. Lea Laven totesi vuonna 1999 televisiodokumentissa, kuinka 80-luku sisälsi niin paljon "roskaa, jolla ei ollut mitään tekemistä musiikin kanssa".

1980-luvun puolivälissä koneiskelmä oli jo niin yleistynyt, että suomalainen iskelmätuotanto alkoi muuttua melkoiseksi tehtailuksi. Kotimaista iskelmää alkoi vaivata ylituotanto. Levytyksiä syntyi kuin liukuhihnalta, soundimaailma muuttui halpahintaisemmaksi ja kappaleet alkoivat olla entistä persoonattomampia. Jori Sivonen on kuvaillut aikakauden iskelmäteollisuuden ongelmaa teoksessa Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille: "Siinä kävi niin, että kaikki levyt rupesivat kuulostamaan aika samanlaisilta riippumatta, oliko kyse Matista ja Teposta, Beritistä tai Kakesta. Kaikissa studioissa oli samat rakkineet, joilla yritettiin saada mordenimpaa ilmettä."

Suomidiskon aikakausi loppui kuin seinään vuosina 1985–86. Suomessa alkoi iskelmämusiikin kriisi ja iskelmälevyjen myynti romahti. Television musiikkikanavat olivat rantautuneet Suomeen ja ne dominoivat hittilistoja kotimaisin voimin tuotetun musiikin sijaan. Vielä vuonna 1986 diskotyyliä yritettiin jalostaa: Kake Randelinin Kaken rallit -albumilla oli kuultavissa Modern Talking -sävyjä ja Dannyn Ninja-albumilla oli havaittavissa jopa Bad Boys Blue -henkeä. Tällainen dieterbohlen-henkinen eurodiskovaikutteinen "iskelmä" ei kuitenkaan enää onnistunut vetoamaan Suomen kansaan, ja nämäkään albumit eivät myyneet mairittelevasti. Suomidiskon aikakausi alkoi olla jo väistämättä ohi. Konkreettisen esimerkin diskoaikakauden päättymisestä tarjoaa Eini, joka oli vuosina 1978–1985 ollut suomidiskon kärkinimiä. Eini vaihtoi tyylinsä kokonaan ja lähti tanssittamaan suomalaisia tanssilavoille. Kuin alleviivatakseen uutta artistiprofiiliaan, hän levytti vuonna 1989 albumin Lauantai-illan tyttö, joka sisälsi versioita 1950- ja 60-lukujen tanssi-iskelmistä.

2000-luvun alkaessa alkoi 80-luvun nostalgiabuumi, minkä seurauksena myös suomidiskon klassikot alkoivat nousta arvoon arvaamattomaan. Einin tanssikeikoille alkoi ilmaantua uuden sukupolven edustajia, jotka kyselivät 80-luvun diskohittien perään. Mona Caritan LP-levyistä tuli divareiden kysyttyjä aarteita. Vuosina 2002 ja 2003 Warner Music Finland julkaisi camp-hengessä Mikä fiilis -kokoelmia, jotka sisälsivät kutkuttavimpia suomenkielisiä versioita 70- ja 80-lukujen diskoklassikoista. Varsinkin kokoelmasarjan ensimmäinen kokoelma sai huomattavasti huomiota joukkoviestimissä. Vielä suuremman kulttuuriteon teki vuonna 2015 Rocket Records julkaistaessaan tuplakokoelman Riman alta ja ohi maalin suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit. Näin uudet sukupolvet pääsivät kuulemaan sellaisia aikansa levytyksiä, kuten Stiinan Automaattirakas (Automatic lover), Emilian Satan in love ja Tuijamarian Pac-Man-kuume (Pac-Man fever). Diskomusiikin aikakaudella todella yritettiin kaikenlaista ja miltei kaikki aikansa hitit pyrittiin vielä 80-luvun alussa levyttämään suomeksi. Kaikki yritykset eivät onnistuneet siinä mitä alun perin tavoiteltiin, mutta ainakin osa levytyksistä on noussut vuosikymmenien saatossa sekä camp- että kulttiklassikoiksi.

20. toukokuuta 2016

ESC 2016 – Poliittinen jälkinäytös


61. Eurovision laulukilpailut saatiin viime viikolla päätökseen, mutta jälkijupinat ovat jatkuneet edelleen aktiivisina kuluneen viikon aikana. Keskusteluissa erityistä huomiota on herättänyt Ukrainan voittoviisun 1944 poliittiset aspektit. Kansalaiskeskustelujen perusteella voittanut sävelmä on politisoinut läpeensä koko laulukilpailun. Näiden viljalti esitettyjen näkemysten vuoksi päätin pyhittää viimeisen tämän vuoden viisuja käsittelevän blogipostauksen ikuisuusaiheeseen eli Euroviisujen poliittisuuteen.

Voittiko Ukraina viisut politiikalla?


Ollaan toki rehellisiä. Ilman muuta Jamalan 1944 on myös poliittinen kannanotto. Siihen on syy, että ukrainalaiset haluavat kertoa juuri tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa tarinan, jossa kerrotaan ventovieraiden tunkeutumisesta Krimille. Siihen on syy, että laulu on haluttu lähettää Ukrainan euroviisukarsintoihin tiedostaen, että se voi parhaimmillaan saada kuulijakunnan sadoista miljoonista eurooppalaisista. Viisujen jälkeen kansalaiskeskusteluissa on kuitenkin toistunut käsittämättömän usein väite, jonka mukaan Ukraina olisi voittanut kilpailun pelkästään politikoimalla. Euroviisut ovat kantaneet tämän vuoden kilpailun perusteella leimaa, jonka mukaan kilpailussa voi pärjätä ainoastaan ajamalla poliittista agendaa. Ikään kuin laulussa 1944 ei olisi mitään muita ansioita kuin sen poliittiset viittaukset.

Väitteet, joiden mukaan Ukraina voitti Eurovision laulukilpailun pelkästään poliittisista syistä ovat tietenkin täysin idioottimaisia, eikä idioottimaisia väitteitä vastaan pitäisi lähteä argumentoimaan. Euroviisuissa on nähty ja kuultu vuosikymmenien saatossa lukuisia poliittisia kannanottoja, jotka eivät ole hätyytelleet voittoa. Esimerkkinä voitaisiin mainita juuri Ukrainan edellinen selkeästi poliittinen viisu Razom nas bahato, joka kilpaili Ukrainan itsensä isännöimissä Euroviisuissa vuonna 2005. Razom nas bahato oli Ukrainassa vellonneen Oranssin vallankumousliikkeen tunnussävelmä. Laulun esittäneen GreenJolly-ryhmän riveissä nähtiin paikallinen Paleface ja kitaristikin muistutti etäisesti hieman nuorta Paavo Arhinmäkeä. Oranssin vallankumouksen tapahtumista oli kulunut vasta puoli vuotta, ja Ukrainan oranssi liike nautti Länsi-Euroopan varauksetonta tukea. Eurooppalaiset seurasivat aktiivisesti joukkoviestimien välityksellä, kuinka Neuvostoliitosta irtautunut kansakunta yritti katkaista viimeisetkin siteensä Venäjän hallinnon ikeestä. Ukrainan vallankumousviisu otti suoraan kantaa Eurooppaa kuohuttavaan tapahtumaan. Ukrainalla olisi voinut olla potentiaalia vastaanottaa roppakaupalla sympatiaääniä, varsinkin kun valtio toimi vielä vallankumouksen jälkimainingeissa laulukilpailun isäntämaana. Politikointi ei kuitenkaan auttanut. Ukraina jäi omissa kotikilpailuissaan epätyypillisellä euroviisullaan vaatimattomalle 20. sijalle ainoastaan 30 pisteen saaliilla.

Vuonna 2015 Armenia esitti laulun Face the shadow, jossa laulettiin 100 vuotta aikaisemmin tapahtuneesta Armenian kansanmurhasta, joka on edelleen merkittävä historiapoliittinen kiista. Armenia on saanut traagisten tapahtumien ja vastapuolen ehdottoman kiistämisen vuoksi Länsi-Euroopalta rutkasti sympatiaa. Vaatimaton musikaalisävelmä ja epävireinen livelaulanta ei kuitenkaan saanut eurooppalaisia syttymään. Politikoinnasta huolimatta Armenia sijoittui 16. sijalle 34 pisteellä. Viime vuonna Suomen edustajaksi valitun Pertti Kurikan Nimipäivien piti käydä hakemassa Suomelle viisuvoitto, koska yhtyeen katsottiin edistävän ihmisoikeuksia ainutlaatuisella tavalla. Ei tullut voittoa, vaan semifinaalin jumbosija. Siitä huolimatta, että Suomen karsintakilpailu UMK:n aikana kaikenkarvaiset "viisuasiantuntijat" kävivät julistamassa, että viisut voitetaan aina jollain poliittisella agendalla.

Väitteet siitä, että Ukraina olisi tänä vuonna voittanut Euroviisut vain ja ainoastaan politiikalla on pöyristyttävää vähättelyä Ukrainan voittoesityksen ansioita kohtaan. Ukrainan viisun sävellyksellisiä ansioita ovat kehuneet lukuisat musiikin asiantuntijat. Sävelkulkuja on kuvattu hypnoottisiksi ja rytmiä transsiin vaivuttavaksi. Laulun esittänyt Jamala oli viisufinaalin taitavimpia laulajia ja hän pääsi laulussa esittelemään laajaa äänialaansa. Jamala on myös uskottava tulkitsija, joka onnistui vaikuttavasti ja väkevästi esittämään tarinansa kiperästä aiheesta. Viisua on kuvattu aavemaiseksi ja ahdistavaksi. Ukrainan voittolaulussa 1944 on euroviisuksi poikkeuksellisen vahva tunnelataus, joka jää vaivaamaan mieltä. Riehakkaissa euroviisubileissä Ukrainan esitys sai juhlijat hiljentymään. Se on saanut katsojat herkistymään ja liikuttumaan. Esityksessä oli ainutlaatuinen intensiivisyys, jonka ansiosta Ukrainan esitys oli pitkän viisufinaalilähetyksen dramaturginen kohokohta. Ukrainan viisussa on elementtejä, jotka tehosivat niin musiikin asiantuntijoista koottuihin raateihin kuin kotona television äärellä istuneisiin puhelinäänestäjiin. Vaikka Ukrainan laulussa olisikin ollut täysin epäpoliittinen sanoitus, esityksessä oli paljon ominaisuuksia, joiden ansiosta se olisi voinut ilman muuta voittaa laulukilpailun.

Valitettavasti tässä tasapäisyyttä rakastavassa maailmassa vaikuttaa siltä, että mikäli euroviisuvoittajassa on edes jotain hieman epätyypillisempää, niin juuri sen erilaisen elementin uskotaan olevan ratkaisevin syy voittoon. Käsittelin aihetta tässä blogissa jo helmikuussa 2015 kirjoituksessa Riittääkö pelkkä erilaisuus viisuvoittoon? Siinä nostin esille, kuinka esimerkiksi vuonna 1998 israelilaisen Dana Internationalin väitettiin aikoinaan voittaneen viisut pelkästään "seksuaalivähemmistöjen salaliiton" vuoksi. Ajatuksenjuoksun logiikka menee sillä tavalla, että Dana Internationalin uskottiin voittaneen Euroviisut vain ja ainoastaan sen vuoksi, että hän oli joskus menneisyydessä korjauttanut sukupuolensa, eikä kilpailusävelmässä Diva nähty ilmeisesti minkäänlaisia ansioita. Lordin voiton syyksi on esitetty ainoastaan maskit ja erilaisuus, vaikka yhtyeen viisuesityksessä oli paljon muitakin ansioita. Conchita Wurstin voiton syyksi on väitetty ainoastaan karvoitusta hänen kasvoillaan ja sen myötä hänen edustamaansa viestiä erilaisuuden hyväksymisestä. Ikään kuin Conchitan upealla lauluäänellä ja vaikuttavan pysäyttävällä esityksellä ei olisi ollut minkäänlaisia vaikutuksia hyvään kilpailumenestykseen. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Ukrainan Jamala tulee edustamaan jatkumoa tässä samassa sarjassa, ja hänen kohdallaan tullaan hamaan ikuisuuteen asti väittämään hänen voittaneen viisut vain ja ainoastaan poliittisista syistä.

Ukrainan voittoviisun 1944 poliittisuus on herättänyt närää, koska Eurovision laulukilpailuun ei saisi sekoittaa politiikkaa. Yllättävän laajat kansankerrokset vaikuttavat olevan tietoisia siitä, että Euroviisujen säännöt kieltävät politikoinnin. Euroviisujen sääntöihin on kirjattu tarkalleen näin:
"No lyrics, speeches, gestures of a political or similar nature shall be permitted during the ESC. No swearing or other unacceptable language shall be allowed in the lyrics or in the performances of the songs. No messages promoting any organization, institution, political cause or other, company, brand, products or services shall be allowed in the Shows and within any official ESC premises (i.e. at the venue, the Eurovision village, the Press Centre, etc.)."
Sääntöpykälä ei loppujen lopuksi ota kovinkaan yksityiskohtaisesti kantaa mihinkään. Näkemykseni mukaan säännön tarkoituksena on lähinnä varmistaa Euroviisuista vastaaville tahoille veto-oikeus, jossa se voi tarvittaessa vedota sääntöön, mikäli jonkin kilpailukappaleen katsotaan ylittävän hyvän maun rajat. Sääntöä on sovellettu ratkaisevasti vain yhden ainoan kerran. Vuonna 2009 Euroopan yleisradioliitto EBU hylkäsi Georgian Moskovan viisuihin valitseman kappaleen We don't wanna put in. Sen lisäksi sääntöpykälän vuoksi muutamien viisujen sanoituksiin on tehty muutoksia. Ukrainan vuoden 2005 viisusta Razom nas bahato sensuroitiin suorat viittaukset presidentti Juštšenkoon ja Espanjan viisusta 2008 Baila el chiki chiki niin ikään maininnat espanjankielisten maiden poliitikoista. Vuoden 2015 Armenian euroviisun alkuperäinen nimi oli Don't deny, mutta EBU kehotti sääntöön viitaten muuttamaan laulun nimen neutraalimpaan muotoon ja siitä tuli Face the shadow.

Jamalan 1944-viisussa ei suoranaisesti ajettu minkäänlaista poliittista agendaa. Politiikkaa on mahdoton riisua kokonaan pois kulttuurista. Politiikka on läsnä kaikkialla urheilukilpailuista lähtien. Jos kaikki mahdollinen politiikkaan liittyvä olisi kirjaimellisesti kiellettyä Euroviisuissa, aika moni kilpailukappale rikkoisi siinä tapauksessa sääntöjä. Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Kaseva kirjoitti osuvasti ansiokkaassa näkökulmassaan:
"Mutta päätös päästää 1944 mukaan oli ainoa oikea. Viisuissa ei pidä sallia kirjaimellisia hyökkäyksiä jotakin maata kohtaan, se on selvä. Mutta jos oman suvun tositarinasta ei saisi laulaa mutta seteleillä voi mielin määrin varmistella voittoaan, kertoisi se jotain perinpohjaisen vastenmielistä Euroviisuista.
Jos sunnuntain vastaisena yönä ajatuksemme palasivat hetkeksi Krimille, hyvä. Moni taisi sitä paitsi ensi kertaa edes kuulla Krimin tataareista ja heidän historiastaan."
Ja kuten viisut voittanut Jamala sen itse totesi: "Taiteessa on kyse siitä, että jaetaan jotakin, mikä on tärkeää tässä maailmassa."

Poliittisesti kiinnostava viisuvuosikerta 2016


Vaikka on kohtuutonta väittää Ukrainan voittaneen vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut pelkästään politiikalla, on myönnettävä, että vuoden 2016 viisut olivat poliittisessa mielessä kiinnostavimmat pitkään aikaan. Kun Euroopassa kuohuu, Euroviisuista voi tulla poliittinen pelikenttä. Uusi käytössä ollut äänestysjärjestelmä huipentui juuri Venäjän ja Ukrainan väliseen kaksintaisteluun. Kaksi valtiota, joiden välit ovat jännittyneessä tilassa, kisasivat viime metreille asti koko Euroopan nähden viisujen voitosta. Vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut tulevat jäämään historiaan juuri tästä syystä. Tulevaisuudessa juuri tämä vastakkainasettelu tullaan näkemään yhtenä symbolisena osoituksena Ukrainan ja Venäjän välisessä konfliktissa. Viisutulos voidaan nähdä Daavidin ja Goljatin taisteluna, jonka heikompi osapuoli voitti. Asetelmaa korostaa entisestään, että Venäjä kilpaili viisuissa isolla rahalla, visuaalisesti näyttävällä show'lla ja kaupallisella kilpailukappaleella. Venäjä oli myös koko kevään vedonlyönnin ylivoimainen ykkössuosikki. Ukrainan taloudellinen tilanne on tällä hetkellä heikko, eikä Ukrainan delegaatiolla ollut varaa samanlaisiin erikoisefekteihin kuin Venäjällä. Silti Ukraina onnistui päihittämään ennakkosuosikki-Venäjän ja vieläpä haastavammalla laululla ja epätyypillisellä euroviisulla.

Venäjän Sergey Lazarev oli koko kevään Euroviisujen suurin ennakkosuosikki
mutta joutui lopulta tyytymään kolmanteen sijaan
Viisutulosta on kritisoitu muun muassa sen vuoksi, että joidenkin näkemysten mukaan raadit olisivat poliittisista syistä antaneet tukensa Ukrainalle. Raatiäänestyksessä Ukraina sijoittui toiseksi 211 pisteellä, kun taas Venäjä jäi viidenneksi 130 pisteellä. Arvostelijat ovat hämmästelleet, miten Venäjän suuri ennakkosuosikki Sergey Lazarev ja viisunsa You are the only one jäi raatiäänestyksessä niinkin alas, vaikka se oli yleisöäänestyksen ylivoimainen ykkönen 361 pisteellä. Ukraina sijoittui yleisöäänestyksessä toiseksi 323 pisteellä. On tietenkin mahdollista, että joidenkin maiden raadit ovat halunneet äänestystuloksellaan osoittaa poliittista tukeaan Ukrainalle, mutta voisiko Venäjän "heikko" sijoitus raatien keskuudessa johtua yksinkertaisesti siitä, että raadit tekivät vain työnsä kunnolla. Vaikka Venäjän viisu oli tuotettu viimeisen päälle ja esitys oli näyttävä, niin itse sävellyksen musiikilliset ansiot eivät ehkä kuitenkaan olleet kovinkaan ainutlaatuiset. Siinä missä Måns Zelmerlöwin Heroes-viisuvoittajassa toisinnettiin 2010-luvun tyypillisen pop-musiikin (à Aviici ja David Guetta) elementtejä, Venäjän You are the only one kuulosti laululta, joita Euroviisuissa kuultiin runsaasti jo edellisen vuosikymmenen puolella. Esimerkiksi Suomen raadin puheenjohtajan Jurekin lausunnot myötäilevät edelläkuvailemaani näkemystä. Yleisö antaa äänensä esitykselle, joka onnistuu vaikuttamaan heidät ensinäkemältä parhaiten. Venäjän visuaalisesti upea show varmasti kiinnitti jokaisen katsojan huomion. Raatien tehtävänä on kuitenkin ruotia kilpailukappaleiden musiikillisia ansioita ja kiinnittää huomiota sellaisiin aspekteihin, jotka eivät välttämättä saa suurelta yleisöltä huomiota.

Norjaa Kiovan Euroviisuissa vuonna 2005 edustaneen Wig Wam -yhtyeen
solisti Åge Sten "Glam" Nielsen osoitti tukensa Ukrainan oranssille liikkeelle.
Vuoden 2017 Eurovision laulukilpailut järjestetään näillä näkymin Ukrainassa. Kansalaiskeskusteluissa on jo ehditty pohtia kykeneekö maa toimimaan nykyisessä poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa viisuisäntänä. Hyvin todennäköisesti pystyy. Ukrainalla on jo kokemusta Euroviisujen järjestämisestä, sillä vuoden 2005 kilpailut järjestettiin Kiovassa. Silloinkin valtiossa kuohui, kun loppuvuodesta 2004 Oranssi vallankumousliike ryhtyi protestoimaan epäreiluja presidentinvaaleja vastaan. Oranssin vallankumouksen jälkimainingeissa Euroviisujen järjestelyt ajautuivat retuperälle. Euroviisujen ylimpänä valvojana toiminut Svante Stockselius on myöhemmin kertonut, että hän oli jo siirtämässä vuoden 2005 kisaisännyyden toisen maan yleisradioyhtiölle. Stockselius sai ärähtelyidensä jälkeen Ukrainan valtionjohtoa myöten vakuuttelut sille, että valtio tulee pitämään kaikin tavoin huolta kilpailujärjestelyjen onnistumisesta. Lopulta Ukraina selvisi Euroviisujen järjestämisestä moitteettomasti.

Jos haluaa ajatella optimistisesti, niin Eurovision laulukilpailun järjestäminen saattaa olla juuri sellainen tapahtuma, mitä Ukrainan kaltainen valtio tässä tilanteessa tarvitsee. Vuoden 2017 Eurovision laulukilpailujen järjestäminen voi nousta Ukrainan historiassa samanlaiseen asemaan kuin esimerkiksi vuoden 1952 Olympialaiset ja Armi Kuuselan voitto Miss Universum -kilpailuissa Suomelle. Molempien edellämainitun kahden kansainvälisen tapahtuman on tulkittu vaikuttaneen suomalaisten kansalliseen itsetuntoon ja sävyttäneen sodanjälkeisen Suomen kansainvälistä asemaa. Keväällä 2017 kovia kokenut Ukraina saa olla viikon ajan Euroopan katseiden kohteena ja keskipisteenä. Tilanne saattaa muistuttaa vuosien 2001–2002 asetelmaa, kun Viro ensimmäisenä Itä-Euroopan valtiona voitti Euroviisut ja sai kilpailut järjestettäväkseen. Viron valtionjohto piti molempia tapahtumia ainutlaatuisina ja historiallisina valtionsa kehityksen kannalta. Viisuvoiton myötä virolaiset poliitikot runoilivat Viron todistaneen olevan täysiverinen eurooppalaisvaltio, joka harppaa Euroopan ytimeen laulaen. YLEn Elävässä arkistossa on hauskoja uutispätkiä Viron viisuvoitosta ja kisajärjestelyistä. Euroviisujen järjestämisen virolaiset kokivat ainutlaatuisena mahdollisuutena tehdä maataan tunnetuksi eurooppalaisille ja hälventää länsieurooppalaisten ennakkoluuloisia stereotypioita köyhästä neuvostovaltiosta.

Armenian ja Azerbaidžanin välienselvittely sai uuden luvun 


Vuoden 2016 Eurovision laulukilpailut olivat poliittisesti erittäin mielenkiintoiset muistakin syistä kuin vain Ukrainan ja Venäjän välisestä vastakkainasettelusta. Myös muut IVY-maat pitivät huolta siitä, ettei politiikkaa ja Euroviisuja eroteta toisistaan. Huhtikuussa 2016 Armenian ja Azerbaidžanin rajakonflikti Vuoristo-Karabahissa kärjistyi aseellisiin taisteluihin. Sen seurauksena Armenian ja Azerbaidžanin välienselvittely Eurovision laulukilpailuissa sai tänä vuonna uuden luvun. Armenian edustaja Iveta Mukuchyan heilutteli ensimmäisen semifinaalin lähetyksessä artistilämpiössä Vuoristo-Karabahin tasavallan lippua. Tempaus oli vastoin Euroviisujen sääntöjä, sillä tänä vuonna EBU oli asettanut tarkat määräykset sille, millaisia lippuja Euroviisuihin saa tuoda mukaan, eikä Vuoristo-Karabahin lippu täyttänyt näitä kriteerejä, sillä yksikään valtio ei ole tunnustanut Vuoristo-Karabahin tasavallan itsenäisyyttä.

Semifinaalin jälkeisessä jatkoonpääsijöiden lehdistötilaisuudessa sattui kiusallinen tilanne, kun azerbaidžanilainen toimittaja esitti vastalauseensa Armenian artistin tempaukselle. Toimittaja ilmaisi mielipiteensä tilanteessa, jossa paikallisen toimittajan olisi pitänyt esittää kysymys Azerbaidžanin omalle edustajalle Samralle. Armenia sai semifinaalitempauksestaan varoituksen ja uhkauksen, että maa tullaan diskaamaan kilpailuista, mikäli se vielä virallisissa yhteyksissä käyttää Vuoristo-Karabahin lippua. Armenian edustaja Mukuchyan ilmoitti julkisuuteen, että hän halusi lipulla osoittaa toivovansa rauhaa Vuoristo-Karabahin alueelle. Finaali-iltana lauantaina kilpailuareena Globenin yläpuolella lenteli pienkone, joka kantoi perässään lakanaa, jossa luki Karabach Iveta. Vielä ei ole tiedettävästi todistettu, mikä taho oli tempauksen takana. Kyseessähän saattoi mahdollisesti olla Armenian poliittisten vastustajien sabotointiyritys saada maa diskatuksi kilpailusta.

Armenia ja Azerbaidžan ovat selvitelleet Vuoristo-Karabahin konfliktia ennenkin Euroviisuissa. Armenia oli Kaukasuksen valtioista ensimmäinen, joka liittyi euroviisuperheeseen. Vuosi oli 2006. Kahdella ensimmäisellä osallistumiskerrallaan Armenia pärjäsi kilpailussa hyvin, minkä myötä Azerbaidžan havahtui tilanteeseen ja halusi myös päästä osaksi tätä laulukilpailua, jossa sen vihollismaa näyttäytyi positiivisessa valossa. Azerbaidžan ilmoittautui ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuihin vuonna 2008. Potentiaalisia ehdokkaita maan ensimmäiseksi euroviisuedustajaksi ruodittiin jopa Azerbaidžanin kulttuuriministeriössä asti. Ministeriön edustaja Vugar Jamalzadeh antoi lausuntoja Azerbaidžanin motiiveista liittyä euroviisuperheeseen:
"It is necessary for us to win Eurovision song contest where our undesired neighbors will participate."
Vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuissa Moskovassa jokaista kilpailuesitystä edelsivät modernilla teknologialla valmistetut videopostikortit, joissa nähtiin vuorossa olevan maan tunnetuimpia nähtävyyksiä. Armenian postikorttiin oli päätynyt Vuoristo-Karabahissa sijaitseva erittäin kuuluisa monumentti, jota yleisimmin Länsi-Euroopassa kutsutaan sen englanninkielisellä nimellä We are our mountains. Monumentti näkyi semifinaalilähetyksessä Armenian postikortissa. Azerbaidžan teki postikortista välittömästi protestin, koska sen mielestä monumentti ei missään nimessä kuulunut Armenialle. Finaalilähetystä varten monumentti leikattiin pois Armenian postikortista, vaikka se muuten säilyi samanlaisena. Myöhemmin finaalilähetyksen aikana Armenia pääsi kuitenkin kostamaan Azerbaidžanille. Kun kilpailun äänestysvaiheessa oli Armenian äänestysvuoro ja lähetyksessä otettiin yhteys Armenian pisteidenlukijaan Sirusho Harutyunyaniin, armenialaiset olivat valinneet taustakuvaksi juuri tuon samaisen kiistanalaisen monumentin, ja vilahtipa kuva monumentista myös Sirushon paperialustalla, josta hän oli lukevinaan pisteet.

Vuoden 2009 Euroviisujen jälkeen maailmalla kohistiin uutisesta, jonka mukaan azerbaidžanilaiset, jotka olivat äänestäneet viisuissa Armeniaa, joutuivat kuulusteluihin Azerbaidžanin Kansallisen turvallisuuden ministeriöön ja tekemään kirjallisen selvityksen äänestyspäätöksestään. Peräti 43 azeria oli uskaltautunut äänestämään Armeniaa. EBU:lla ei ollut valtuuksia puuttua Azerbaidžanin toimiin, mutta seuraavasta vuodesta lähtien sääntöihin lisättiin, etteivät euroviisuäänestyksen teletietotunnisteet saa joutua vääriin käsiin.

Vuonna 2011 Azerbaidžan voitti Eurovision laulukilpailut ja maa sai järjestettäväkseen seuraavan vuoden kilpailut. Armenia oli alun perin osallistumassa kilpailuun, sillä se olisi mahdollistanut melkoisen arvovaltatappion Azerbaidžanille. Armenian kansalaisilla kun ei ole mitään asiaa Azerbaidžanin maaperälle. Azerbaidžan ei olisi kuitenkaan voinut sulkea Armeniaa pois kilpailuista, sillä silloin EBU olisi evännyt Azerbaidžanilta kisaisännyyden. Jokaisella EBU:n jäsenvaltiolla on oltava tasapuoliset mahdollisuudet osallistua kilpailuun. Azerbaidžanin olisi näin pitkin hampain täytynyt hyväksyä Armenian delegaatio mukaan Bakun Euroviisuihin. Myöhemmin kuitenkin Armenian esiintyvien taiteilijoiden ammattiliitto vetosi Armenian yleisradioon. Ammattiliitto ei halunnut, että yksikään armenialainen esiintyjä joutuisi tilanteeseen, jossa sen olisi esiinnyttävä vihollisvaltion järjestämässä tapahtumassa. Vetoomuksen seurauksena Armenia päätti vetäytyä vuoden 2012 Eurovision laulukilpailuista.

12. toukokuuta 2016

ESC 2016 – 2. semifinaalin arviot

 

Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 61. Eurovision laulukilpailun toisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****). Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. 50/50 tarkoittaa, että esityksellä voi olla potentiaalia päästä finaaliin, mutta ei ole yllätys, mikäli esitystä edustaneen maan nimeä ei kirjekuorista paljastukaan. Veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joka ratkaistaan yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen yhteistuloksella.

Toisessa semifinaalissa kilpailee 18 esitystä, joista kymmenen pääsee jatkoon lauantain finaaliin. Ensimmäisen semifinaalin tuloksista suurinta huomiota on herättänyt Islannin karsiutuminen viimeisen päälle suunnitellusta esityksestä ja hyvästä esiintymisnumerosta huolimatta. Se saattaa viestiä siitä, että pohjoismaiden ei voi enää olettaa pärjäävän automaattisesti Oikeaoppisilla Skandiviisullaan™, minkä seurauksena tänä iltana Tanska ja Norja saattavat olla vaikeuksissa.


1. LATVIA: Justs – Heartbeat ****½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Latvian viisumaineen viime vuonna pelastanut Aminata on kynäillyt onnistunelle soluyhdelmälle modernin pop-hitin.

Pätevä aloitus semifinaalille. Latvia jatkaa hieman samanlaisella tyylillä kuin viime vuonna, jolloin maan viisu Love injected sijoittui hienosti kuudenneksi. Viimevuotinen Latvia ärsytti joitakin tahoja "taiteellisuudellaan", mutta tämän pitäisi kelvata laajemmallekin yleisölle. Hieman tulee myös viboja viime vuoden Belgiasta. Positiivista, ettei kaikkia nykyaikaisia pop-viisuja ole kynäilty Ruotsissa. Ihme, jos Latvia ei tänä iltana sijoitu kymmenen parhaan joukkoon. Ja näin päästään näyttämään kaikenkarvaisille viisuasiantuntijoille, ettei ykköspaikka olekaan aina niin paha paikka...

2. PUOLA: Michał Szpak – Color of your life ****½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Puolalainen androgyynijumala pääsee revittelemään iskelmällisessä voimaballadissa. Toisin kuin monissa nykyajan viisuissa, tässä on melodia.

Euroviisufanit ovat sivuuttaneet Puolan veikkauksista, koska a) ovat edelleen katkeria, että heidän suosikkinsa eivät voittaneet Puolan karsintoja, b) tässä semifinaalissa on paljon balladeja ja Puolalla on huono esiintymisnumero. Itse kuitenkin uskon Puolan mahdollisuuksiin. Michał on supersuosittu Puolassa. Hänen viisuaan on katsottu eniten YouTubessa ja hänen Facebook-sivullaan on liki 100 000 tykkääjää. Puolalaiset siirtolaiset aktivoituvat halutessaan euroviisuäänestyksessä. Raadit ovat vihanneet Puolan kahta edellistä viisuedustajaa, jotka pääsivät silti kevyesti finaaliin komean puhelinäänestystuloksen turvin. Viime vuonna epävireisesti hoilannut invalidi sijoittui semifinaalinsa puhelinäänestyksessä neljänneksi ja oli hyvin lähellä sijoittua kolmanneksi(!). Tätä viisua raadit tuskin vihaavat, etenkin kun Michał laulaa niin komeasti. Michał on androgyyni-imagonsa vuoksi yksi illan kiinnostavampia artisteja ja jäänee siksi katsojien mieleen. On totta, että tällaista laulua tuskin kuunneltaisiin Euroviisujen ulkopuolella, mutta se ei estänyt Itävallankaan menestymistä ykkössemifinaalissa. Näen Puolan ennusmerkit melko hyvinä, joten sen vuoksi olen luottavaisempi finaalipaikkaan kuin viisufanit keskimäärin.

3. SVEITSI: Rykka – The last of our kind * VARMAHKO KARSIUTUJA
Sveitsillä oli viime vuonna vuosikertansa mitäänsanomattomin viisu ja nyt on menty siitäkin alaspäin. Potentiaalisin kandidaatti semifinaalin jumboksi.

Heikon biisin ja karismattoman artistin lisäksi kokonaispaketti pilataan ilmeisesti vielä (tahattoman?) koomisella esityksellä. Ei jatkoon.

4. ISRAEL: Hovi Star – Made of stars **** 50/50
Jesse Kaikurannan ja Adam Lambertin rakkauslapsi esittää pätevästi riipaisevan balladin.

Hovi Star on vakuuttanut harjoituksissa ja Israel on noussut vedonlyönnissä korkealle. Periaatteessa edellytykset finaalipaikkaan ovat hyvät. Tulos riippuu siitä, onnistuuko Israel erottumaan tarpeeksi massasta näin aikaiselta esiintymisnumerolta. Monet ovat innostuneet Israelin viisusta vasta useammalla kuuntelukerralla, mikä ei valitettavasti ole euroviisulle hyvä ennusmerkki, koska suurin osa äänestäjistä kuulee viisut vain kerran.

5. VALKO-VENÄJÄ: Ivan – Help you fly **½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Valko-Venäjän edustaja halusi esiintyä lavalla alasti susien kanssa, mutta Euroviisujen säännöt torppasivat ikävästi suunnitelmat. Niinpä lavalla nähdään hologrammina kyykyssä alaston Ivan ja sudet. Erikoisefekteillä Valko-Venäjä yrittää ilmeisesti peitellä biisinsä onttoutta.

Toivottavasti Valko-Venäjän ainutlaatuiset hologrammit eivät saa televisiokatsojia kuvittelemaan, että esitys on jotain suurta ja mahtavaa. Artisti esiintyy amatöörimäisesti ja biisikin on hyvin mitäänsanomaton. Valko-Venäjän karsiutuessa toivottavasti kaikenkarvaiset euroviisuasiantuntijat havaitsevat, että Euroviisujen menestys ei ehkä sittenkään perustu ainoastaan isoon show'hun...

6. SERBIA: Sanja Vučić ZAA – Goodbye (Shelter) *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Serbian Amy Winehouse esittää väkevästi laulun, jossa otetaan kantaa naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa vastaan.

Serbian esittäjää moitittiin esikatseluvideon perusteella tahattoman koomisesta teatraalisesta esiintymistavasta, mutta harjoitusraporttien mukaan hän on päässyt maneereistaan eroon. Esitystä, ja etenkin sen esittäjää, on kehuttu laajalti, joten eiköhän Sanja saa myytyä pakettinsa äänestäjille.

7. IRLANTI: Nicky Byrne – Sunlight **½ TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Westlifen Nicky halusi lähteä kohentamaan Irlannin viisumenestystä. Harmi, ettei biisi ole kovinkaan kummoinen.

Irlannin halpahintainen renkutus on kieltämättä hyväntuulinen, mutta todella mitäänsanomaton. Harjoitukset ovat menneet entiseltä pop-idolilta vähän niin ja näin. Toisaalta joskus viisuissa tällaiset hyväntuuliset rallatukset ovat päässeet ennenkin yllättämään. Muistatteko, kun vuonna 2012 Malta yllätti jokseenkin kaikki pääsemällä finaaliin This is the night -renkutuksella?

8. MAKEDONIA: Kaliopi – Dona **** 50/50
Makedonialainen supertähti vie katsojat aikakoneella 90-luvun Euroviisuihin. Laulua kuunnellessa tulee väistämättä mieleen Dublinin Point Theatressa järjestetyt viisukilpailut isoine orkestereineen.

Kaliopi on upea, yksi illan parhaista laulajista, mutta laulu saattaa kuitenkin olla liian vanhanaikainen pärjätäkseen. Toisaalta ehkäpä tällainen nostalginen sävelmä voisi myös erottua edukseenkin kaikkien modernien radiohittien joukossa? Karismaattinen ja upeaääninen Kaliopi antaa varmasti lavalla kaikkensa. Semifinaalissa äänestää aika monta Makedonian vakiäänestäjää: Serbia, Albania, Bulgaria, Slovenia ja Sveitsi(!). Elättelen toivoa viimeiseen asti. Olisihan se kieltämättä ikävää, jos ex-Jugoslavian maista vain englanninkieliset viisut pääsisivät jatkoon.

9. LIETTUA: Donny Montell – I've been waiting for this night ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Komeaääninen kaiffari laittaa rauhallisen alkuintron jälkeen bileet pystyyn.

Tämän vuoden toinen semifinaali muistuttaa hyvin paljon viimevuotista. Viime vuoden kakkossemifinaalin alkupuoliskolla oli pitkä ja uuvuttava balladiputki, jonka katkaisi esiintymisnumerolla yhdeksän esiintynyt Israelin Golden boy. Tämäniltaisessa semifinaalissa esiintymisnumerolla yhdeksän esiintyvällä Liettualla on täsmälleen samanlainen rooli. Israelin Golden boy menestyi semifinaalissa erinomaisesti, joten uskoisin Liettuan piristysruiskeen pärjäävän tänä iltana hyvin. Liettua on tupannut myös 2010-luvulla pääsemään finaaliin aina, kun heidän viisunsa ei ole ollut täysin toivoton.

10. AUSTRALIA: Dami Im – Sound of silence ***½ VARMAHKO FINALISTI
Koreassa syntynyt pop-idoli esittää viimeisen päälle tuotetun radiohitin. Ajan hengessä olevasta midtempo-balladista voisi kuvitella hittiä Euroviisujen ulkopuolellakin.

Australia kisaa Euroviisuissa tosissaan ja ainakin alkuinnostuksessaan he ovat saaneet houkuteltua maassaan oikeasti suosittuja tähtiä kilpailemaan. Australialla on paketti viimeisen päälle kasassa ja kakkossemifinaalissa tässä genressä ei ole pahaa kilpailua. Australia on vedonlyönnissä korkealla, joten se saattaa olla kovaa valuuttaa myös finaalissa.

11. SLOVENIA: ManuElla – Blue and red * VARMAHKO KARSIUTUJA
Karismaton esiintyjä esittää riepovan kantrirallin.

Hyväntuulisella ja letkeällä kantrirallilla voisi olla hyväkin sauma tällaisessa viisukilpailussa, mutta Slovenian biisissä on moni asia väärin. Esitykset ovat olleet amatöörimäisiä, eikä solistikaan nyt ole – kauniisti sanottuna – mikään maailman karismaattisin.

12. BULGARIA: Poli Genova – If love was a crime ***½ 50/50
Bulgarian kesähitissä otetaan kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Sopisi erinomaisesti Sunny Beach Priden tunnussävelmäksi.

Euroviisuihin paluun tekevää Bulgariaa on kohdeltu tässä kilpailussa törkeästi. Lukuisista potentiaalisista viisuistaan huolimatta maa on päässyt vain yhden ainoan kerran finaaliin (Helsingissä 2007). Sen sijaan Bulgaria on todella usein pudonnut täpärästi jatkosta. Esimerkiksi vuoden 2008 semifinaalissa Bulgaria sai miltei jokaisesta maasta pikkupisteitä, jotka eivät kuitenkaan riittäneet kuin sijaan 11. Vuonna 2012 Bulgaria sai yhtä monta pistettä kuin viimeisenä jatkoon päässyt Norja, mutta tie break -säännön perusteella Bulgaria karsiutui. Bulgarian tämänvuotinen edustaja Poli Genova edusti maataan viisi vuotta sitten laululla Na inat, joka sekin jäi vain kuuden pisteen päähän jatkopaikasta. Poli olisi jo silloin ansainnut päästä finaaliin. Jos joku maa, niin Bulgaria ansaitsisi ehdottomasti pitkästä aikaa finaalipaikan. Euroviisufanit ovat erityisen ihastuneita Bulgarian tämänvuotiseen viisuun. Laulu on kieltämättä tarttuva ja hyvin rakennettu, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti mikään "unohtumaton". Voi hyvin päästä jatkoon, mutta en kaadu täysin takamukselleni, jos Bulgarian rahkeet eivät riitäkään finaaliin. Paljon riippuu siitä onnistuuko esitys.

13. TANSKA: Lighthouse X – Soldiers of love *** 50/50
Kolmen hengen poikabändi esittää hyväntuulinen poikabändiviisun, jonka sanoituksessa parannetaan maailmaa katteettomilla lupauksilla. Biisi olisi kuulostanut 20 vuotta sitten freesiltä.

Pitkään olin sitä mieltä, että Tanskan sinänsä toimiva mutta melkoisen persoonaton viisu voisi sijoittua semifinaalissa esimerkiksi yhdeksänneksi, mutta Islannin putoaminen sai havahtumaan, etteivät pohjoismaatkaan ihan millä tahansa pärjää. Tanskan viisu on kieltämättä tässä joukossa hengetön ja karismaton. Belgian Sue Ellen esitti 29 vuotta sitten viisuissa huomattavasti paremman samannimisen laulun.

14. UKRAINA: Jamala – 1944 ****½ VARMAHKO FINALISTI
Illan ylivoimaisesti lahjakkain laulaja vastaa illan vaikuttavimmasta kolmeminuuttisesta. Ukrainan laulussa kerrotaan vuoden 1944 tapahtumista Krimillä, kun tataarit karkoitettiin kotiseudultaan. Laulu esitetään osittain krimintataariksi.

Siihen on luonnollisesti syy, minkä vuoksi Ukraina on päättänyt näinä aikoina laulaa viisuissa juuri Krimin historian traagisista tapahtumista. Ukrainan menestystä ei voine estää. Ukraina kuuluu Euroviisujen kestomenestyjiin. Jamala on vuoden lahjakkain laulaja ja hän pääsee esittelemään viisussa laajaa äänialaansa. Raadit eivät voi sen vuoksi vihata tätä, vaikka laulu ei olekaan niiden perinteisesti suosima ylikaupallinen radiohitti. Ukraina vastannee tänä iltana lähetyksen dramaturgisesta kohokohdasta, kun se tarjoaa jotain aidosti dramaattista ja koskettavaa kaiken muovisuuden joukossa. Tataarikielen takia tämä voi saada paljon siirtolaisääniä, ja lisäksi tätä voivat äänestää kaikki mielenilmauksena Venäjää vastaan. Venäjä ja Ukraina ovat tällä hetkellä vedonlyönnin ykkönen ja kakkonen. Mikäli vedonlyönnin asetelma toteutuu, ja Ukraina ja Venäjä todella taistelevat lauantaina illalla voitosta, niin silloin Euroviisujen pisteidenlaskussa tullaan näkemään poikkeuksellinen poliittisia ulottuvuuksia saava trilleri.

15. NORJA: Agnete – Icebreaker **** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava saametar ehtii kolmessa minuutissa esittää kaksi Oikeaoppista Skandiviisua™. Ehkä dramaattinen rytminvaihdos symboloi sairautta?

Ukrainan vaikuttavan esityksen jälkeen on tietysti epäkiitollinen tehtävä tuoda viisuyleisö takaisin kaupallisten skandiviisujen pariin. Islannin karsiutuminen pistää tietysti harkitsemaan, onko Norjallakaan mahdollisuuksia päästä jatkoon – etenkin laulun omituinen rytminvaihdos saattaa kummastuttaa katsojia. Ehkäpä kuitenkin luotan Norjan mahdollisuuksiin, koska laulu on laadukkaasti tuotettu, Agnete on harjoitusten perusteella lahjakas livelaulaja, ja laulun esitys ei sorru ihan samanlaiseen yliyrittämiseen kuin Islanti tiistaina.

16. GEORGIA: Nika Kocharov & Young Georgian Lolitaz – Midnight gold *** 50/50
Persoonallinen rock-bändi esittää Oasista.

Euroviisufanit tyrmäsivät välittömästi Georgian viisun, koska genre ei miellytä heitä ja esikatseluvideon perusteella bändin touhu vaikutti aikamoiselta sekoilulta. Esikatseluvideo oli kuitenkin vain hämäystä ja lavalla tullaan näkemään pätevä rock-veto. Laulu ei ole genressään kovinkaan erikoinen, mutta se erottuu joukosta ja vetoaa varmasti yleisöön, joka ei pidä tyypillisestä viisutarjonnasta. Esiintymisnumerokin on hyvä. Voisiko tässä olla illan yllätysfinalisti?

17. ALBANIA: Eneda Tarifa – Fairytale ** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Albania lähettää jälleen kerran vahvan naislaulajan esittämään hieman hahmotonta viisua.

Viime vuonna albanialaiset ympäri Eurooppaa aktivoituivat äänestämään joukolla maansa supertähteä Elhaida Dania, joka pääsi epävireisestä laulusta huolimatta finaaliin. En tiedä onko Eneda yhtä suuri stara kuin Elhaida, mutta ei tämä nyt ainakaan ansaitsisi päästä tästä joukosta jatkoon. Ansioistaan huolimatta laulu mennee suurelta yleisöltä ohi.

18. BELGIA: Laura Tesoro – What's the pressure *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Pirteä ilmestys esittää Another one bites the dust.

Belgian biisi ei mullista maailmoja, mutta tältä esiintymisnumerolta sen hyväntuulisuus voi kantaa yllättävän pitkälle. Monien raskaiden viisujen jälkeen tulee jotain piristävää aidosti iloiselta ja eläväiseltä artistilta. Belgian viisu kuuluu niihin, joihin monet ovat kiinnittäneet ensikuulemalta huomiota, vaikka kyseessä ei tosiaankaan ole mikään säveltaiteen mestariteos.

Arvioiden jälkeen veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)

UKRAINA
AUSTRALIA
LATVIA
BELGIA
LIETTUA
PUOLA
NORJA
SERBIA
ISRAEL
BULGARIA
---
MAKEDONIA
GEORGIA
TANSKA
ALBANIA
VALKO-VENÄJÄ
IRLANTI
SLOVENIA
SVEITSI

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattavat toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Erityisen epävarma olen veikkauksen "sijoista" 9–10. Kaksi viivan yläpuolella olevaa maata voisi yhtä hyvin korvata mitkä tahansa viivan alapuolella olevat kolme maata. 50/50-ehdokkaat ovat tänä iltana poikkeuksellisen vahvoja. Voi olla, että annoin nyt sosiaalisen paineen vaikuttaa, koska Israeliin ja Bulgariaan uskotaan veikkauksissa vahvasti.

Lisäveikkaus: Vaikka finaaliin pääsevät maat ilmoitetaankin virallisten tietojen mukaan ”täysin satunnaisessa järjestyksessä”, niin viime vuosina on ollut kuitenkin havaittavissa, että tuottaja selvästi hieman miettii, minkä maan jatkopaikka julistetaan ihan viimeisenä. Näin saadaan aikaiseksi hyvää tv-viihdettä. Esimerkiksi Ukraina ja Australia ovat niin itsestään selviä finalisteja, että niiden ilmoittaminen viimeisenä olisi silkkaa typeryyttä. Veikkaisin, että vahvoilla voisi olla Bulgaria: saliyleisölle (euroviisufaneille) kovasti mieluisa iloinen laulu maalta, jonka ensimmäisestä finaalipaikasta yhdeksään vuoteen sitä riemu repeäisi. Toinen vaihtoehto voisi olla Norja, etenkin jos Tanska ei pääse finaaliin. Koko saliyleisö odottaa henkeään pidätellen, pääseekö yksikään pohjoismaista jatkoon.

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin)

12 p. PUOLA: Michał Szpak – Color of your life ****½
10 p. LATVIA: Justs – Heartbeat ****½
8 p. UKRAINA: Jamala – 1944 ****½
7 p. ISRAEL: Hovi Star – Made of stars ****
6 p. NORJA: Agnete – Icebreaker ****
5 p. MAKEDONIA: Kaliopi – Dona ****
4 p. AUSTRALIA: Dani Im – Sound of silence ***½
3 p. BULGARIA: Poli Genova – If love was a crime ***½
2 p. LIETTUA: Donny Montell – I've been waiting for this night ***½
1 p. SERBIA: Sanja Vučić ZAA – Goodbye (Shelter) ***
11. TANSKA: Lighthouse X – Soldiers of love ***
12. BELGIA: Laura Tesoro – What's the pressure ***
13. GEORGIA: Nika Kocharov & Young Georgian Lolitaz – Midnight gold ***
14. IRLANTI: Nicky Byrne – Sunlight **½
15. VALKO-VENÄJÄ: Ivan – Help you fly **½
16. ALBANIA: Eneda Tarifa – Fairytale **
17. SLOVENIA: ManuElla – Blue and red *
18. SVEITSI: Rykka – The last of our kind *



Muita hyviä arvioita

Tobson in Euroland: Tobson takes a guess: Semi 2, All 2016 reviews in one place
Tony's Eurovision blog: ESC 2016: Toisen semifinaalin päivitetty veikkaus
Viisukuppila: Veikkaus toisen semifinaalin semifinaalin läpimenijöistä
Wiwibloggs: Eurovision 2016: Your country-by-country guide to semifinal 2

10. toukokuuta 2016

ESC 2016 – 1. semifinaalin arviot

 

Arvioin tässä blogipostauksessa tämäniltaisen 61. Eurovision laulukilpailun ensimmäisen semifinaalin kilpailijoita ja niiden menestymismahdollisuuksia.

Oman mielipiteeni lauluihin ilmaisen tähtiarvostelulla (* – *****). Veikkaan jokaisen kilpailuesityksen mahdollisuuksia luokittelemalla ne viiteen kategoriaan: VARMAHKO FINALISTI, TODENNÄKÖINEN FINALISTI, 50/50, TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA ja VARMAHKO KARSIUTUJA. 50/50 tarkoittaa, että esityksellä voi olla potentiaalia päästä finaaliin, mutta ei ole yllätys, mikäli esitystä edustaneen maan nimeä ei kirjekuorista paljastukaan. Veikkauksilla ei ole mitään tekemistä omien mieltymysteni kanssa. Olen pyrkinyt arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti laulun menestymismahdollisuuksia euroviisuäänestyksessä, joka ratkaistaan yleisöäänestyksen ja raatiäänestyksen yhteistuloksella.

Ensimmäisessä semifinaalissa kilpailee 18 esitystä, joista kymmenen pääsee jatkoon lauantain finaaliin. Jo tässä alussa on mainittava pakollinen disclaimer siitä, kuinka veikkaaminen tässä ensimmäisessä semifinaalissa on äärimmäisen haastavaa. Tämäniltainen semifinaali on yllättävän tasokas, ja veikkaaminen on entistä haastavampaa sen vuoksi, että moni viisujen niin kutsutuista kestomenestyjistä alisuorittaa tänä vuonna, kun taas monet perinteisesti heikommin menestyneet maat ovat yllättävän hyviä. Tänään illalla voidaan nähdä melkoisia oikeusmurhia.

Lisäksi Euroviisuissa on ensimmäistä kertaa käytössä uusi äänestysjärjestelmä. Koska nykyistä äänestysjärjestelmää ei ole käytetty koskaan aikaisemmin, ei veikkauksissa ole välttämättä osattu ottaa huomioon kaikkia sen tuomia lieveilmiöitä. Puhelinäänestäjillä pitäisi olla uudessa järjestelmässä taas enemmän valtaa, koska tuomarit eivät voi enää täysin dissata vihaamiansa yleisönsuosikkeja. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että siirtolaisäänillä on taas enemmän vaikutusta tuloksiin. (Uusi äänestysjärjestelmä on esitelty muun muassa Ylen euroviisusivuilla ja analyyttisemmin sen vaikutuksista voi lukea tämän blogin tässä kirjoituksessa.)

1. SUOMI: Sandhja – Sing it away *** TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
UMK-finaalin piristysruiske uhkaa jäädä ainoastaan anonyymiksi mutta toki pirteäksi show'n avaajaksi.

Suomen 50. euroviisubiisissä ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Se on ihan pätevä, laadukkaasti tuotettu ja erottui kieltämättä edukseen UMK-finaalissa. Esittäjä on parhaimmillaan hyvinkin valloittava. Ennusmerkit vaikuttavat kuitenkin hieman heikoilta. Pelkään, että Suomen roolina on ainoastaan toimia vauhdikkaana show'n avaajana ennen kuin vuoroon pääsevät karismaattisemmat ehdokkaat. Sing it away on laitettu ajamaan samaa asiaa kuin Latvian kolmen vuoden takainen viisu Here we go, joka jäi viimeiseksi, vaikka oli tuskin juuri kenenkään mielestä semifinaalinsa heikoin viisu. Suomen toivo on raadeissa, jotka arvostavat hyviä laulajia ja taitavia esiintyjiä (eivätkä välttämättä arvostelussaan kiinnitä huomiota esiintymisasuun). Pitkään olen ollut sitä mieltä, että Suomen sijoitus tämäniltaisessa semifinaalissa on välillä 10–13. 10. sija riittäisi jatkoon, muut valitettavasti eivät...

2. KREIKKA: Argo – Utopian land ** 50/50
Sekalainen ryhmä esittää sekavan kantaaottavan veisun, jossa yhdistellään muun muassa etnoa ja räppia.

Jos tämä edustaisi mitä tahansa tavallista maata, minkäänlaisia mahdollisuuksia finaalipaikkaan ei olisi. Kreikka kuitenkin sattuu kuulumaan Euroviisujen kestomenestyjiin. Laulun sekavuudesta huolimatta esitys on saanut harjoitusraporteissa kehuja. Miksi joka vuosi pitää käydä niin, että laulut joihin on tykästynyt ovat sitten livenä ihan surkeita, ja vastaavasti toivottomalta tuntuneet inhokit häikäisevät livenä. Esiintymisnumero on kieltämättä heikko ja raatien ei uskoisi tälle ainakaan suuresti lämpenevän. Kreikan ensimmäinen karsiutuminen on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, mutta jos se tälläkin onnistuu pääsemään jatkoon, niin sitten se onnistunee millä tahansa.

3. MOLDOVA: Lidia Isac – Falling stars ** VARMAHKO KARSIUTUJA
Euroviisumusiikki muuttuu koko ajan modernimmaksi ja modernimmaksi, mutta aina jokin maa tarjoaa kädenojennuksena vanhan liiton viisupojille perinteisen viisukliseen. Tänä vuonna sen tekee Moldova, kieltämättä hieman hellyyttävällä tavalla.

Vanhanaikainen veisu, huono esiintymisnumero ja esitys, joka muuttuu omituiseksi, kun kesken kaiken lavalle tepastelee kummallinen astronautti. Moldova on kahtena edellisenä vuonna karsiutunut finaalista. Ei kahta ilman kolmatta...

4. UNKARI: Freddie – Pioneer ***½ TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Raamikas mies esittää raspiäänellä vahvan ja väkevän radiopoppiksen.

Unkari lienee illan ensimmäinen varteenotettava finalistiehdokas. Biisi kuulostaa ensikuulemalta pätevältä ja kerännee tasaisesti kannatusta sekä raadeilta että yleisöltä. Eurovision laulukilpailu on ollut kaikki nämä vuodet televisio-ohjelma, ja televisio-ohjelman on tarkoitus näyttää visuaalisesti hyvältä. Unkarin esitys tarjonnee tarpeeksi silmäniloa, joten siinäkin mielessä esitys jäänee katsojien mieleen. Finaalissa Unkari tuskin kuitenkaan hätyyttelee enää kovinta kärkeä.

5. KROATIA: Nina Kraljić – Lighthouse **½ 50/50
Persoonallinen naisartisti esittää balladin, joka kutkuttaa monia viisufaneja oikeasta pisteestä.

Joka vuosi pitää olla ainakin yksi viisu, josta ei saa itse mitään irti, mutta se vaikuttaa kuitenkin miellyttävän kaikkia muita ja pärjää lopulta erinomaisesti. Esimerkkinä vuoden 2008 Israelin viisu The fire in your eyes. En ole vieläkään tänä päivänä päässyt sen viisun sisään enkä ole ymmärtänyt, mikä siinä on "se juttu", vaikka laulu tuntuu olevan yksi kaikkien aikojen rakastetuimpia euroviisuja. Aikoinaan veikkasin Israelia jopa semifinaalinsa jumbosijoille, mutta olin rankasti väärässä. Sehän oli lopulta yksi vuotensa menestyneimpiä viisuja. Tänä vuonna sokea pisteeni taitaa olla Kroatia, josta kaikki muut tuntuvat pitävän ja jota viisufanit ovat veikkailleet jopa ihan finaalin kärkisijoille. Uskon kuitenkin vasta kun näen. Kroatian harjoitukset eivät ole raporttien mukaan menneet ihan nappiin ja sijoitus vedonlyönnissäkin on laskenut kuin lehmän häntä alkuinnostuksen jälkeen. Nähtäväksi jää.

6. ALANKOMAAT: Douwe Bob – Slow down ***½ 50/50
Reipas nuori mies esittää konstailemattoman 60-luvun brittipopin. Viisu voisi soida vaikkapa Sydämen asialla -tv-sarjan taustamusiikkina.

Veikkaan Alankomaita ensimmäisen semifinaalin mustaksi hevoseksi. Sävellys ei ole suuri taideteos, mutta reipas ja hyväntuulinen veisu erottuu edukseen ylituotettujen ja raskaiden midtempo-veisujen joukossa. Alankomaissa on potentiaalia vuoden "yllätysheterofinalistiksi". Miltei joka vuosi viisuissa on se yksi heterokansalle kohdistettu kappale, jota viisufanit vihaavat ja sitten järkyttyvät, kun se kuitenkin onnistuu menestymään. Tällaisia heteroviisuja ovat olleet mm. Tanska 2005, 2008, 2009, Islanti 2011, Malta 2013 ja Sveitsi 2014. Kuvaavaa oli, että Yleisradion Viisumaratonissa Mikko Silvennoinen ja Cristal Snow kritisoivat laulua, mutta Jaana Pelkonen ja Maija Vilkkumaa pitivät siitä. Menestys riippuu hyvin vahvasti siitä, saako Douwe esityksestään oikeasti hyväntuulisen ja letkeän. Mahdollisuudet ovat olemattomat heti, jos touhu näyttää lavalla väkinäiseltä tai jäykältä.

7. ARMENIA: Iveta Mukuchyan – LoveWave **** VARMAHKO FINALISTI
Vaikuttava itäeurooppalainen menestysviisu illan parhaalta laulajalta.

Armenia – yksi euroviisujen kestomenestyjistä – yhdistelee kiehtovassa viisussaan etnisiä aineksia moderniin pop-asuun. Lähentelee jo taidetta. Artisti on yksi illan lahjakkaimpia ja esityksestä tulee vaikuttava. Menestystä ei voine estää, Armenia lienee tänä iltana kärkikolmikossa.

8. SAN MARINO: Serhat – I didn't know ??? TODENNÄKÖINEN KARSIUTUJA
Leonard Cohen goes disco vastaa vuoden ehdottomasta camp-pläjäyksestä.

Mitäköhän tästäkin pitäisi olla mieltä. Yksi tähti (ensikuulemalta hämmentää), kolme tähteä (taustahan on ehtaa diskoa!) vai viisi tähteä (kokonaisuushan on ylivoimaisesti vuoden campein). Miksei San Marinoa ole luokiteltu varmaksi karsiutujaksi? No, ensinnäkin kokonaispaketti on aivan liian mieleenjäävä. Varmoja karsiutujia ovat lähinnä sellaiset, joista ei jää mitään muistikuvaa. San Marinon tulevat muistamaan kaikki, jotka katsovat tänään semifinaalilähetystä. Lisäksi esittäjä Serhat on turkkilainen. Turkki ei ole ollut Euroviisuissa vuoden 2012 jälkeen, joten nyt Euroopan miljoonilla turkkilaisilla on ensimmäistä kertaa moneen vuoteen mahdollisuus äänestää turkkilaista artistia. Jos Turkin diaspora todella aktivoituu ja San Marino on vielä lisäksi lahjonut muutaman maan raadin... – hups, saatamme saada todellisen yllätysfinalistin.

9. VENÄJÄ: Sergey Lazarev – You are the only one **** VARMAHKO FINALISTI
Venäjällä on ollut Euroviisuissa imago-ongelma vuodesta 2014 lähtien, kun euroviisufanien tiedostava osasto on alkanut buuata Venäjälle. Viime vuonna kohdeyleisöä pyrittiin lepyttämään todellisella homoikonilla. Ei auttanut, Polinalle buuattiin silti. Joten lähetetäänpä nyt tänä vuonna vielä gay-ystävällisempi artisti, joka edustaa oikeaa sukupuolta ja on avoimesti uskaltanut kritisoida Venäjän seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa lainsäädäntöä. Vuoden suurin ennakkosuosikki on Mikko Silvennoisen osuvan määritelmän mukaan "tehokas kuin juna".

Venäjä tulee vastaamaan illan tehokkaimmasta ja vaikuttavimmasta esityksestä, joka tulee olemaan selkeä semifinaalilähetyksen dramaturginen kohokohta. Venäjän kohdalla ei kysytä pääseekö Venäjä jatkoon. Venäjän kohdalla pohditaan onko tässä lauantai-illan voittaja. Joo, biisi voi olla persoonaton ja vanhanaikainen, mutta se on tehokas ja kelpaa tarpeeksi hyvin tarpeeksi laajalle kohdeyleisölle.

10. TŠEKKI: Gabriela Gunčíková – I stand ***½ 50/50
Komeaääninen laulajatar pääsee revittelemään balladissa, joka kasvaa oikeaoppisesti.

Kunpa Tšekki nyt pääsisi ensimmäistä kertaa finaaliin. Tšekki on tämän vuoden Euroviisuihin osallistuvasta 42 maasta ainoa, joka ei ole vielä päässyt loppukilpailuun asti. Tämänvuotinen viisunsakin on maansa pätevimpiä. Laulu on kieltämättä vähän persoonaton, mutta hyvistä balladeista on pulaa tässä semifinaalissa. Solisti Gabriela on yksi illan parhaita laulajia, joten veikkaisin raatimenestyksen olevan taattu. Jännitettäväksi jää, tuleeko puhelinääniä tarpeeksi.

11. KYPROS: Minus One – Alter ego *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Rock-standardi erottuu joukosta ja tuo piristysruiskeen viisupoppisten ja -balladien joukkoon.

Suurin osa euroviisuäänestäjistä näkee esitykset vain yhden ainoan kerran ja äänestää sen perusteella. Sen vuoksi näissä arvioissa pitäisi pyrkiä palauttamaan mieleen, millaisen ensireaktion laulut aiheuttivat. Ensikuulemalta Kyproksen viisu tuntui todelliselta piristysruiskeelta. Rokki erottuu massasta erinomaisesti. Vasta useammalla kuuntelulla sitä havahtuu huomaamaan, ettei Kyproksen viisu ole loppujen lopuksi sen kummoisempi. Mutta sillä ei ole kuitenkaan mitään väliä. Luotan siihen, että ensinäkemältä Kyproksen viisu toimii ja tuntuu katsojista hieman paremmalta kuin se oikeasti onkaan. Tilastojen valossa Kyproksen finaalipaikka olisi katastrofi Suomelle...

12. ITÄVALTA: ZOË – Loin d'ici **** 50/50
Vuoden herttaisin esiintyjä esittää vuoden herttaisimman viisun.

Eurovision laulukilpailun kummallisuus tiivistyy tämän vuoden Itävallan viisun vastaanottoon. Kaikki tuntuvat pitävän siitä paljonkin, mutta juuri kukaan ei usko sen menevän finaaliin. Itse elättelen viimeiseen asti toivoa, että Itävallan suloinen ja pikkusievä viisu tekisi vuoden 2011 Sveitsit ja pääsisi yllättäen finaaliin. Ainakin se erottuu sympaattisuudellaan kaikkien muovisten ja ylituotettujen kaupallisten radiopoppien keskellä. Pelkään kuitenkin, että raadit eivät anna tälle korkeita pisteitä, koska tämä ei ole "oikea laulu", eikä voisi elää Euroviisujen ulkopuolella.

13. VIRO: Jüri Pootsman – Play **½ 50/50
Viime vuonna Viroa edustanut Stig Rästa on kynäillyt koppavalle kukkopojalle erikoisen poppiksen, jota värittää kömpelö kasinoteemainen esitys.

Viron laulu on pysynyt itselleni koko kevään mysteerinä. En hahmota sitä millään tavalla. Mutta ehkä se on jotain todella modernia ja olen vain itse pudonnut kehityksen kelkasta pois. Esitykset vaikuttavat harjoitusraporttien mukaan jopa hieman luotaantyöntäviltä, mutta toisaalta tällainen rauhallisempi esitys voi myös erottua joukosta. Tämä saattaa pärjätä ihan miten tahansa.

14. AZERBAIDŽAN: Samra – Miracle ***½ 50/50
Azerbaidžanin postikortissa nähdään – yllätys, yllätys – liekehtivä torni ja Azerbaidžan esittää – yllätys, yllätys – ruotsalaisten tekemän radiopoppiksen.

Kun suuresti arvostamani viisuguru Tobias Larsson veikkasi arvostelussaan Azerbaidžanin mahdollisuuksien olevan ainoastaan "borderline"-finalisti, meinasin nauraa partaani. Mutta sitten aloin hieman tutkia asiaa ja havaitsin, ettei viisaammilleen kannata naureskella. Azerbaidžanin kaksi edellistä finaalipaikaa ovat tulleet hyvin rimaa hipoen. Itse asiassa molemmat olivat raatien ansiota, eli puhelinäänestäjät ovat hylänneet Azerbaidžanin. Tämänkertainen viisu on puhelinäänestysystävällisempi, mutta harjoitusraportit ovat kiinnittäneet huomiota Samran heikkoon livelauluun. Jos esitys on ponneton, ei raatien kuuluisi äänestää tätä. Semifinaalissa on paljon vahvojen naisten esittämiä radioystävällisiä viisuja. Voivatko ne kaikki mennä finaaliin? Jos eivät, voisin kuvitella Azerbaidžanin olevan heikoimpana lenkkinä ensimmäistä kertaa pudotusuhan alla.

15. MONTENEGRO: Highway – The real thing ** VARMAHKO KARSIUTUJA
Pienelle ja piskuiselle Montenegrolle pisteet asenteesta. Tarjoavat illan epätyypillisimmän viisun.

Siitä huolimatta veikkaan tämän rokin jäävän liian käsittämättömäksi viisuyleisölle. Esityskin vaikuttaa sekavalta. Kypros vienee illan rockäänet yksinkertaisemmalla ja helpommin avautuvulla rock-viisullaan.

16. ISLANTI: Greta Salóme – Hear them calling **** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Semifinaalin toinen pohjoismaa kilpailee Oikeaoppisella Skandiviisulla, jossa on puoliksi Loreenia ja puoliksi Månsia. Laadukasta työtä mutta sielu puuttuu.

Islanti vastannee kisaisäntien mielestä oikeanlaisesta euroviisusta. Juuri tällaisilla viimeisen päälle hiotuilla – mutta särmättömillä – skandiviisuilla Euroviisuissa on tupattu viime vuosina pärjäämään hyvin. Jotkut ovat nyt veikkaamassa tästä yllätysputoajaa, mutta itse en jaksa kuitenkaan uskoa siihen. Ihanko oikeasti raadit eivät varmistaisi näin laadukkaan viisun jatkopaikkaa? Lisäksi esiintymisnumero on ihanteellisen hyvä. (Esiintymisjärjestyksen vaikutuksista voi lukea lisää tästä blogista.)

17. BOSNIA-HERTSEGOVINA: Dalal & Deen feat. Ana Rucner and Jala – Ljubav je **½ 50/50
Bosnian paluuviisussa on kaikenlaista: balkanballadia, etnoa, selloa, symboliikkaa – ja yllätysräppi!

Bosnian viisun ongelmana on mielestäni se, että kokonaisuus on huonompi kuin osiensa summa. Laulussa on paljon miellyttäviä osia, mutta yhdessä ne luovat lähinnä sekavan kokonaisuuden. Bosnia kuuluu kuitenkin Euroviisujen kestomenestyjiin, joka ei ole karsiutunut finaalista koskaan. Bosnialla on ollut yleisöäänestyksessä vankka diasporakannatus. Bosnian vakioäänestäjistä tässä semifinaalissa äänestävät Kroatia, Montenegro, Itävalta, Ruotsi, Alankomaat ja Ranska. Näiden maiden yleisöäänestys tarjonnee hyvät pohjapisteet, joista on hyvä ponnistaa eteenpäin. Esiintymisnumero on mainio. Esitys sisältää kiehtovaa piikkilanka-symboliikkaa, jonka myötä katsojat luulevat esityksen ehkä olevan kantaaottava ja siten vaikuttavampi ja syvällisempi kuin oikeasti onkaan. Kappale saattaa myös erottua edukseen, koska on illan harvoja balladeja, ei-länsieurooppalaiseen makuun sorvattu sävellys ja omalla kielellä esitetty laulu. Saattaa hyvinkin mennä finaaliin, vaikkei ansaitsisi.

18. MALTA: Ira Losco – Walk on water *** TODENNÄKÖINEN FINALISTI
Ruotsalainen tuottaja on päättänyt antaa viimeisen esiintymisnumeron maltalaiselle supertähdelle, joka esittää tietysti ruotsalaisen tekemän laatupoppiksen.

Malta menee omissa listauksissani vähän samaan sarjaan kuin esimerkiksi Islanti ja Azerbaidžan. Tiedostan, että on laulu moderni ja viimeisen päälle hiottu ja laadukas, mutta siitä puuttuu sielua ja sydäntä. Esiintymisnumero on kuitenkin täydellinen, ja Ira kokeneena esiintyjänä panee varmasti lavalla parastaan. Finaalipaikkaa ei voine estää.


Sitten on veikkauksen aika. Olen luokitellut peräti kahdeksan esitystä 50/50-kategoriaan, joten lopullisen veikkausrivin tekeminen on äärimmäisen haastavaa. Yksi tämän illan kiinnostavimpia kysymyksiä on se, voivatko Kreikka, Azerbaidžan ja Bosnia-Hertsegovina karsiutua ensimmäistä kertaa. Ja voivatko ne karsiutua peräti kaikki kolme. Jos nuo kolme kestomenestyjää pääsevät tänään ansaitsematta finaaliin, silloin tulilinjalla on ensimmäisenä sellaiset maat, jotka pärjäävät Euroviisuissa perinteisesti huonosti, kuten esimerkiksi Alankomaat, Itävalta tai Tšekki.

Koska asia ei kuitenkaan vatvomalla parane, ei auta muu kuin laittaa vain lottorivi vetämään.

Veikkaisin illan finalistit ja karsiutujat seuraavasti: (todennäköisyysjärjestyksessä)

VENÄJÄ
ARMENIA
MALTA
ISLANTI
UNKARI
KYPROS
TŠEKKI
ALANKOMAAT
BOSNIA-HERTSEGOVINA
KROATIA
---
KREIKKA
AZERBAIDŽAN
ITÄVALTA
VIRO
SUOMI
SAN MARINO
MONTENEGRO
MOLDOVA

Korostettakoon vielä, että nämä ennakkoveikkaukset perustuvat vain etukäteisarvioihin. Näkemykseni saattavat toki muuttua, kun esitykset nähdään tänä iltana suorassa lähetyksessä.

Vaikutan jo omasta mielestänikin typerältä, kun veikkaan Bosnian jatkopaikkaa ja Kreikan sekä Azerbaidžanin karsiutumista. Mutta tällaiseksi veikkausrivi nyt muodostui, kun pyrki ottamaan huomioon monenlaisia eri näkökulmia. Toivottavasti saan edes 6 tai 7 oikein. Itävallan jättäminen karsintarajan alapuolelle on taktikointia, jolla saavutan win-win-tilanteen. Jos Itävalta ei mene jatkoon, veikkasin oikein, ja jos menee, saan suosikkini finaaliin.

Lisäveikkaus: Vaikka finaaliin pääsevät maat ilmoitetaankin virallisten tietojen mukaan ”täysin satunnaisessa järjestyksessä”, niin viime vuosina on ollut kuitenkin havaittavissa, että tuottaja selvästi hieman miettii, minkä maan jatkopaikka julistetaan ihan viimeisenä. Näin saadaan aikaiseksi hyvää tv-viihdettä. Venäjä on niin itsestään selvä finalisti, että sen ilmoittaminen viimeisenä olisi silkkaa typeryyttä. Veikkaisin, että viimeisenä saatetaan ilmoittaa Tšekin euroviisuhistorian ensimmäinen finaalipaikka. Potentiaalia voisi olla myös fanisuosikki-Itävallalla tai erilaisella Kyproksella, jonka jatkoonpääsy saattaisi miellyttää kotiyleisöä. Kyproksen rockin on myös kynäillyt ruotsalainen lauluntekijä.

Oma suosikkilistani on tietenkin asia erikseen: (perustuvat lähinnä levytettyihin studioversioihin)

12 p. ITÄVALTA: ZOË – Loin d'ici ****
10 p. VENÄJÄ: Sergey Lazarev – You are the only one ****
8 p. ARMENIA: Iveta Mukuchyan – LoveWave ****
7 p. ISLANTI: Greta Salóme – Hear them calling ****
6 p. ALANKOMAAT: Douwe Bob – Slow down ***½
5 p. UNKARI: Freddie – Pioneer ***½
4 p. TŠEKKI: Gabriela Gunčíková – I stand ***½
3 p. AZERBAIDŽAN: Samra – Miracle ***½
2 p. KYPROS: Minus One – Alter ego ***
1 p. SUOMI: Sandhja – Sing it away ***
11. MALTA: Ira Losco – Walk on water ***
12. SAN MARINO: Serhat – I didn't know ???
13. BOSNIA-HERTSEGOVINA: Dalal & Deen feat. Ana Rucner and Jala – Ljubav je **½
14. VIRO: Jüri Pootsman – Play **½
15. KROATIA: Nina Kraljić – Lighthouse **½
16. KREIKKA: Argo – Utopian land **
17. MOLDOVA: Lidia Isac – Falling stars **
18. MONTENEGRO: Highway – The real thing **

Muita hyviä arvioita

Tobson in Euroland: Tobson takes a guess: Semi 1, All 2016 reviews in one place
Tony's Eurovision blog: ESC 2016: Ensimmäisen semifinaalin yhteenveto
Viisukuppila: Veikkaus ensimmäisen semifinaalin semifinaalin läpimenijöistä
Wiwibloggs: Eurovision 2016: Your country-by-country guide to semifinal 1
Ilta-Sanomat: ISTV:n viisuraati arvioi Sandhjan pahimmat kilpakumppanit