6. marraskuuta 2016

Kuukauden levyartikkeli: Maarit – Siivet saan (Finnlevy, 1978)

Syksyllä 2016 levyartikkelit käsittelevät albumeja, jotka ovat artistiensa sekä myydyimmät että tasokkaimmat – ainakin omasta mielestäni. Perustelut kirjoituksen loppupuolella.

Maaritilla on ollut merkittävä vaikutus siihen, että Suomessakin ymmärrettiin naisoletettujen olevan täysiverisiä rockartisteja. Maaritin ensimmäinen albumi vuodelta 1973 nosti hänet kotimaisen rockväen suosikiksi. Viisi vuotta myöhemmin julkaistu äärimmäisen korkeatasoinen
Siivet saan -albumi merkitsi lopullista läpimurtoa suuren yleisön keskuudessa. Maaritista ei voi kirjoittaa ilman Sami Hurmerintaa. Yli 40 vuotta yhtä köyttä vetänyt muusikkopariskunta on aina pitänyt langat omissa käsissään ja upea Siivet saan on yhtä lailla taidonnäyte niin Maaritilta kuin Samilta.

"Poika rokkaa vaan."
– Tyttö rokkaa kans!

Vuosi 1973 merkitsee merkittävää rajapyykkiä suomalaisen rockin historiassa. Samana vuonna esikoisalbuminsa Love Recordsille levyttävät Muska Babitzin ja Maarit Äijö – ensimmäiset suomalaiset naisartistit, jotka luokiteltiin rocklaulajiksi ilman minkäänlaisia muttia. Kuten teoksessa Jee jee jee – suomalaisen rockin historia on hauskasti ilmaistu: "Moni rokkiäijä saattoi olla ihmeissään, kun mikrofonin taakse heilahti rokki-Äijö, Maarit." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 226)

Toki jo ennen Maaritia ja Muskaa muutamat suomalaiset naissolistit olivat raivanneet tietä "naisrokille". 1960-luvun merkittävimpiin poptähtiin lukeutuu ehdottomasti Scandialle levyttänyt Ann Christine, joka edusti selvästi nuorekkaampaa ja reippaampaa tyyliä kuin esimerkiksi saman levy-yhtiön 1950-luvun iskelmätytöt Laila Kinnunen, Brita Koivunen, Vieno Kekkonen ja Pirkko Mannola. Ann Christinen levytysmateriaali ei enää koostunut keski- ja eteläeurooppalaisista iskelmistä vaan angloamerikkalaisesta rock'n'rollista. Hän lauloi muun muassa suomenkieliset versiot nuorison villinneistä hiteistä Let's twist again ja Do you want to dance. Ann Christinen yhdessä Ullan ja Tiinan kanssa levyttämä Liian monta päivää (Ellie Greenwichin ja Bimbi Worrickin Long time comin') vuodelta 1969 edustaa sähkökitarasoundeineen tuon aikakauden kaupalliseksi levytykseksi melkoisen rokahtavaa otetta.

Ann Christinen lisäksi 1960-luvun tähdistä Anki Lindqvistiä ei voi missään nimessä levytystensä perusteella kategorisoida perinteiseksi tanssilavojen tähdeksi tai iskelmälaulajaksi. Jussi Raittinen on kirjoittanut Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historiaan: "Ehkä ensimmäinen yritys oikeaan asenteeseen oli Anki Lindqvistin levyttämässä Kinks-biisissä You Really Got Me (Paha tyttö) [1964]. Ankilla oli laaja skaala ja hän oli jo tuolloin oman tiensä kulkija." (Aho, Taskinen 2003, 10) Samaisessa Rockin korkeat korot -kirjassa 1960-luvun naisrokkareiksi on nostettu Iris Rautio, Sirkka "Suomen Miss Soul" Keiski ja Raya, joiden levytysurat jäivät kuitenkin sangen lyhyiksi.

1970-luvulla Love Recordsin myötä Suomessa ryhdyttiin luomaan autenttisia rocklevytyksiä, jotka eivät enää ottaneet vaikutteita iskelmä- ja popteollisuudesta. Ennen Love Recordsia kotimainen rocktuotanto rajoittui lähinnä käännösversioihin aikansa hiteistä. 1960-luvun nuoriso ei ottanut niitä tosissaan, koska vanhemman väen laatimilla kotikutoisilla sovituksilla ja kömpelöillä suomenkielisillä sanoituksilla ei ollut mitään tekemistä todellisen rock'n'roll-otteen ja -asenteen kanssa. Sen vuoksi monet mieltävät vasta Love Records -artistit Maaritin ja Muskan ensimmäisiksi täysiverisiksi suomalaisiksi naisrokkareiksi.

Maaritin levytysuran alku on käyty monessa yhteydessä läpi, joten sitä ei tarvinne tässä enää kovinkaan yksityiskohtaisesti kerrata. Love Recordsin Atte Blom kuuli Maaritin laulua demonauhalta ja ihastui ikihyviksi luontevaan laulajaan, joka lauloi puhtaasti ja virheettömästi sekä erottui kypsän äänensä ansiosta selvästi aikansa tyypillisistä iskelmälaulajattarista. Maarit sai Love Recordsilta levytyssopimuksen ja työpaikan levy-yhtiön toimistosta. Ensimmäinen single Aamun tulo / Nyt olen tullut maailmaan purkitettiin kesällä 1972. Helmikuussa 1973 uusi tulokas saavutti valtakunnallista julkisuutta kilpailemalla euroviisukarsinnoissa kahdella kappaleella: Ampukaa pianisti (säv. Eero Koivistoinen) ja Life is a jigsaw (säv. Seppo "Paroni" Paakkunainen). Molemmat esitykset ovat jääneet kansakunnan mieleen – ensinmainittu tosin ei niinkään musiikillisten ansioiden vuoksi, mutta monet muistavat esityksen teatraalisen loppukliimaksin, jossa kapellimestari Ossi Runne saapui ampumaan pianisti Raimo Roihan. Karsinnoissa kolmanneksi sijoittunut Life is a jigsaw oli sekin omanlaisensa spektaakkeli. Laulun säveltäjä Paroni Paakkunainen vastasi illan näyttävimmästä sisääntulosta, kun hän miljoonien televisionkatsojien todistaessa mukamas kompastui oveen ja kaatui rähmälleen lavalle. Lisäksi Paroni veti suorassa lähetyksessä saksofonillaan vastoin ennakkosuunnitelmia todella omaperäisen "free jazz" -soolon.

Maaritin monipuolinen esikoisalbumi
(1973) herätti positiivista pöhinää
Suomen rockpiireissä. Svart Records
julkaisi vinyylistä uusintapainoksen
vuonna 2014.
Loppuvuodesta 1973 ilmestyi Maaritin nimeä kantava esikoisalbumi, joka on ehdottomasti 70-luvun parhaita kotimaisia rockälppäreitä. Maarit on hämmästyttävän monipuolinen levy, mikä on tietenkin osoitus nuoren laulajattaren lahjakkuudesta ja suvereenista ammattitaidosta. Albumin tunnetuimmat kappaleet – Laakson lilja, Lainaa vain ja Sua ehkä liikaa pomputin – antavat vain kapean käsityksen Maaritin debyytin tarjonnasta. Mukana on uskottavaa käännösrokkia, kuten aloitusraita Ei eiliseen (Carole Kingin Going back) tai Synnyin Saatanan merkit käsissäin (Rollareiden Jumpin' Jack Flash), sanomallisia lauluja (Uutisten jälkeen), progahtavia levytyksiä (Merimies eli Procol Harumin A salty dog), jatsillistakin materiaalia (Otto Donnerin säveltämä Pienellä pojalla), suoraviivaista rock'n'rollia (Dave Lindholmin kynäilemät Se se on rokkii ja Anna tukan valuu vaan) ja kaiken kruununa viihteellinen versio Kaj Chydeniuksen klassikosta Laulu kuolleesta rakastetusta. Myös suomirockin ehdottomiin kärkinimiin lukeutuva Jim Pembroke on kolmella sävellyksellä tuonut oman osuutensa kirjavaan kokonaisuuteen. Aikoinaan levyyn tutustuessani ajattelin sen tarjoavan ikään kuin läpileikkauksen kaikkeen siihen musiikkiin, mitä Love Recordsin katalogissa julkaistiin. Lukiessani Maaritin elämäkertaa jouduin havaitsemaan, että jo aikalaisarvioissa kriitikot olivat tehneet saman havainnon, joten taaskaan en ollut oivaltanut mitään uutta ja ainutlaatuista (Leino 2014, 42–43). Albumin sisällön koostumus ei hämmästytä, sillä ovathan levyn tuottaneet Love Recordsin avainhenkilöt Måns Groundstroem, Atte Blom ja Otto Donner, joka on sovittanut suurimman osan sen levytyksistä. Sanoituksia albumille kirjoitti muun muassa Hector. Musisoinnista vastasivat muun muassa "Jim Pembroken ja Jukka Gustavsonin yhtyeet" eli käytännössä Maaritin jumaloima Wigwam – tosin kuulemma korvauksena siitä, että bändin omat venähtäneet ylipitkät levytyssessiot olivat tulleet levy-yhtiölle liian kalliiksi (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 227). Kun Wigwam-muusikoiden lisäksi älppärin säestyskokoonpanoon kuuluivat esimerkiksi Albert Järvinen, Jukka Tolonen, Sakari Kukko ja Dave Lindholm, voidaan todeta koko silloisen suomalaisen rockmusiikin kerman osallistuneen Maaritin ensilevyn valmistamiseen.

Maaritin ensimmäinen albumi on ainoa, jonka hän on tehnyt ilman Sami Hurmerintaa. Maarit kohtasi lahjakkaan nuoren progekitaristi Hurmerinnan kesällä 1974. Maarit ja Sami löivät hynttyyt yhteen, ja Samille vapautui kätevästi paikka Maaritin Afrikan tähti -bändistä – ensin vain piti antaa potkut bändin kitaristille Janne Louhivuorelle (Leino 2014, 59). Siitä lähtien pariskunta on vetänyt yhtä köyttä niin yksityiselämässä kuin työkuvioissa. Maarit ja Sami Hurmerinta ovat olleet yli 40 vuoden ajan erottamaton parivaljakko keikkalavoilla ja äänitysstudioissa. Ennen liittymistään Maaritin bändiin Sami Hurmerinta oli soitellut erinäisissä kokoonpanoissa 15-vuotiaasta lähtien. Ile Kallio oli ensimmäisen kerran Hurriganesista erottuaan ehdottanut seuraajakseen Sami Hurmerintaa, mutta Remua ei kukaan määräillyt ja hän valitsi vanhan bändikaverinsa Albert Järvisen. Hurriganesin sijaan Sami Hurmerinta päätyi Taivaanvuohi-progebändin kitaristiksi.

Nyt kun tulin maininneeksi sekä Sami Hurmerinnan että Ile Kallion, sormeni syyhyävät kirjoittaa sivuhuomautuksena Suomen aliarvostetuimmista kitaristeista, sillä mielestäni kumpikaan herroista ei ole saanut kitaristina tunnustusta sellaisella laajuudella, minkä he ansaitsisivat. Ile Kallion kohdalla syynä on tietenkin ikuinen epäreilu vertailuasetelma hänen ja Albert Järvisen välillä. Sami Hurmerintaa Suomen muusikkopiirit toki kunnioittavat ja tiedostavat hänen lahjakkuutensa, mutta silti jaksan hämmästellä, miksei hänen nimeään mainita juuri koskaan Suomen taitavimpien kitaristien listauksissa. Maaritin albumeilla Sami Hurmerinnan kitaransoitto on parhaimmillaan jumalaisen ammattitaitoista ja ennen kaikkea tyylikästä. Samilla on hieno tunnistettava tyylinsä, jonka hän on säilyttänyt kaikki nämä vuosikymmenet: hän soittaa stydisti ilman säröä. Samin ajaton soundi ei ole syntynyt efektipedaaleilla. Ehkäpä Samin kitarointi on jäänyt vähemmälle huomiolle sen vuoksi, että Maaritin levytyksissä hän ei yleensä elvistele, eikä nouse kitarasooloillaan eturiviin, vaan ryydittää tunnelmaa taustalla.

Viis' pientä -LP:n (1975) kansikuvan
asetelmassa haluttiin korostaa, että
Maarit on samalla viivalla bändin
soittajien kanssa – "yksi kundeista".
Svart Records on julkaissut tämänkin
albumin uudelleen vinyylinä.
Maaritin toinen albumi Viis' pientä julkaistiin keväällä 1975. Viis' pientä on jäänyt jossain määrin edeltävän ja seuraavan älppärin varjoon. Maarit-elämäkerrassa Hurmerinnat itsekin luonnehtivat levyä "epätasaiseksi" (Leino 2014, 75–76). Albumin kymmenestä kappaleesta neljä on käännösbiisejä, jotka poimittiin Stevie Wonderilta, Frank Zappalta, Horace Silverilta ja LennonMcCartneylta, tosin She's leaving homen (Hän lähtee pois) esikuvana on ollut Stevie Wonderin vaimon Syreeta Wrightin versio. Albumille varta vasten tehtyjä lauluja sävelsivät Sami Hurmerinta, Jim Pembroke, Otto Donner ja Upi Sorvali. Sanoituksia kynäilivät Hector, Juice Leskinen ja Maarit itse. Ensimmäinen levytetty Hurmerintojen itsensä kirjoittama kappale on albumin kakkosraita Uudet tuulet – sävellys ja sovitus Sami, sanoitus Maarit. Vaikka Viis' pientä ei menestynytkään ensilevyn tavoin, eikä se ole noussut samalla tavalla kulttisuosioon, albumi ei millään tavalla vähentänyt Maaritin uskottavuutta tai arvostusta Suomen rockpiireissä. Jälleen tekisi mieli nostaa esiin Samin taituruus: Viis' pientä -albumilla miltei nautittavinta antia on hädin tuskin parikymppisen Samin jäätävän huikea kepittäminen.

Viimeistään 1970-luvun puoliväliin mennessä Maarit oli noteerattu laajalti Suomen musiikkipiireissä poikkeuksellisen taitavana ja ammattitaitoisena vokalistina. Maarit pääsi osoittamaan kykynsä oikeastaan vielä levytysmateriaaliaan paremmin erinäisissä livetilanteissa, mistä mitä mainioimpana esimerkkinä käy vastikään Yleisradion arkistoista löytyneet julmetun hienot taltioinnit Hurmerinta-Sorvali Big Bandin musisoinnista. Esitykset nauhoitettiin marraskuussa 1976 Iltatähti-ohjelmaa varten. Onneksi nauhat löytyivät kuin löytyivätkin vuosikymmenien etsintöjen jälkeen arkistojen kätköistä, sillä niin Big Bandin musisointi kuin Maaritin laulusuoritus hipovat kansainvälistä tasoa.

Niinpä ei ollut mikään ihme, että Yleisradio halusi hyödyntää Maaritia kansainvälisissä edustustehtävissä. Alkuvuodesta 1977 Maarit kilpaili Bulgariassa OIRT-maiden (Itä-Euroopan valtioiden yleisradioliitto) sävellyskilpailussa Samin sävellyksellä Ballad for my love, joka saavutti kilpailussa ykkössijan. Kesällä vuorossa oli Nordring-festivaalit Kööpenhaminassa ja elokuussa Maarit edusti Yleisradiota ensimmäisissä Puolan Sopotissa järjestetyissä Intervision laulukilpailuissa. Vaikka Bulgariassa oli saavutettu menestystä, Maaritin interviisukappaleet The man who became a legend ja When you are down taisivat olla liian länsimaista hapatusta pärjätäkseen intervisioraatilaisten kynsissä.

Maaritin kolmatta albumia ryhdyttiin valmistamaan vuonna 1978. Love Recordsin taloudelliset vaikeudet olivat edenneet jo liian pitkälle, joten Hurmerinnat vaihtoivat levy-yhtiötä. Maaritia oli kosiskeltu Discophoniin (Leino 2014, 100), mutta Hurmerintojen tuttava Kim Kuusi sai houkuteltua hänet Fazer Finnlevyn artistikaartiin. Finnlevyllä koettiin 1970-luvun viimeisinä vuosina lukuisia miehistönvaihdoksia. Vanhan liiton miehet, kuten Toivo Kärki, pyrittiin syrjäyttämään palleiltaan, ja Fazer-konsernin uusi toimitusjohtaja Hannu Ström pyysi Kim Kuusea kotimaisen tuotannon päälliköksi.

Finnlevy edusti monella tavalla Love Recordsin vastakohtaa. Siinä missä Love Records oli epäkaupallinen, omaehtoinen ja kunnianhimoinen, Finnlevy oli ollut koko 1970-luvun ajan Suomen ylivoimaisesti suurin levy-yhtiö ja markkinajohtaja, joka julkaisi hyvin pitkälti ainoastaan kaupallista musiikkia. Love Recordsin menestys sai kuitenkin perinteiset levy-yhtiöt muuttamaan asenteitaan. Finnlevylle perustettiin vuonna 1978 "Love-henkinen" levymerkki Dig It, jonka alkuvaiheista Pekka Nissilä on kirjoittanut seuraavasti:
"Finnlevylle vuonna 1978 perustettu levymerkki DigIt liittyy osaltaan siihen aikakauden tilanteeseen, missä erittäin vankan kotimaisen musiikin tuotannon luonut Love Records -yhtiö oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, minkä myötä yhtäältä oli oletettavissa tietynlainen tyhjiö Loven tuotannon mahdollisesti loppuessa, ja toisaalta sen artistirosteri olisi etsimässä itselleen uutta julkaisijayhtiötä."
Maarit sainattiin juuri Dig It -levymerkin artistiksi. Hänen kolmas albuminsa, joka sai nimekseen Siivet saan, on levymerkin kolmas julkaisu – tuotenumeroltaan DIGLP 3 – ja ensimmäinen, josta tuli suurmenestys.

Jos edellisellä Viis' pientä -levyllä Maarit ja Sami olivat vielä etsineet omaa tyyliään, Siivet saan -albumilla heidän musiikillinen linjansa ja taiteellinen näkemyksensä hioutuivat timanttisiksi. Vaikka levy-yhtiö olikin periaatteessa muuttunut "epäkaupallisesta" "kaupalliseksi", Maarit ja Sami Hurmerinta pitivät langat omissa käsissään eivätkä suostuneet tinkimään omasta päätösvallastaan levytysmateriaalin suhteen. Maarit ei ole koskaan mieltänyt itseään viihteellisten päivän hittien esittäjäksi. Hänelle on ollut aina tärkeää esittää huolellisesti tehtyä musiikkia, joka on syntynyt pakottomasti ja rehellisesti suoraan sydämestä ja valmistettu suurella sydämellä.

Sami Hurmerinnan ja Kim Kuusen tuottama albumi Siivet saan sisältää kymmenen kappaletta. Puolet raidoista on käännöskappaleita ja puolet Samin ja/tai Maaritin omia sävellyksiä.

Vaikka kotimaisessa äänilevyteollisuudessa elettiin 1970-luvulla käännöshittien kulta-aikaa, Maarit ja Sami eivät luonnollisesti sortuneet tavanomaiseen covertehtailuun. Tammikuussa 1977 Maarit oli todennut levyttämistään käännösbiiseistä seuraavasti:
"Kyllähän mä olen tehnyt – ja tulen tekemäänkin – käännöshittejä, mutta mä haluan, että ne sovitetaan uudelleen mulle sopiviksi. Ei ole mielekästä tehdä suoraa versiota ulkomaisesta biisistä sillä alkuperäinen on aina parempi kuin kopio." (Leino 2014, 85)
Maaritin menettely 1970-luvulla käännöskappaleiden suhteen oli samankaltaista kuin esimerkiksi Hectorilla. Kumpikaan ei varsinaisesti levyttänyt suoria käännöksiä ulkomaisista hittikappaleista, mutta mikäli jokin biisi kolahti – ja sen uskottiin varmasti istuvan artistin repertuaariin – siitä päätettiin työstää täysin omannäköisensä versio. Siivet saan -albumille valikoidut käännöskappaleet on poimittu enimmäkseen tunnettujen angloamerikkalaisten soulartistien ohjelmistosta. Yhdessä Samin ja Maaritin sävellysten kanssa ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden ilman tyylirikkoja. Vaikka älppärillä on keskenään erilaisia kappaleita, kokonaisuus on kaikin puolin selkeälinjainen ja soljuva.

Siivet saan -albumin sovitukset ovat pääsääntöisesti Samin käsialaa. Yhden kappaleen (Yhteen kuulutaan) sovituksesta vastaa älppärin toinen tuottaja Kim Kuusi ja Helmet kyynelten -levytyksen tuottajakaksikko on sovittanut yhdessä. Albumin muusikkokaartin muodostivat Sami Hurmerinta (orkesterin johto ja kitarat), Roope Koistinen (rummut ja lyömäsoittimet), Harri Merilahti (basso), Kari Kuusamo (kosketinsoittimet), Pentti Lahti (alttosaksofoni ja huilut) ja Jorma Ylösen jousisto. Taustalauluja hoiti Maaritin itsensä lisäksi nimekäs kööri: Pepe Willberg, Pave Maijanen, Kalle Fält, Vesa Enne ja Kassu Halonen.

Suurimman osan Siivet saan -levyn kappaleista on sanoittanut Kaisu Liuhala. Hän tuli mukaan iskelmäbisnekseen miehensä HI-HAT-levy-yhtiön – Fazer-konsernin toisen "undergroundimman" levymerkin – päällikön Tommi Liuhalan kautta. Vuonna 1978 Kaisu Liuhala oli vielä tuore sanoittajanimi, mutta tulevina vuosina hän tuli sanoittamaan useampia klassikoita, muun muassa Aikuisen naisen. Tekstejä levylle on kirjoittanut myös Irina Milan, mutta Maaritin uran kannalta merkittävintä lienee yhteistyön aloittaminen Mikko Alatalon kanssa. Maarit on levyttänyt elämänsä aikana yhden ikivihreän klassikon, jonka "kaikki suomalaiset" tuntevat, ja se on tietenkin Siivet saan -albumin avausraita Jäätelökesä. Laulun sanoitus Samin tekemään sävellykseen syntyi Alatalon kynästä. Jäätelökesä on sanoitus, joka tuo edelleen 2000-luvulla Mikko Alatalolle eniten Teosto-korvauksia (Nevalainen 2011, 91).

Mikko Alatalo oli Jäätelökesän sanoittamisen aikoihin vielä katu-uskottavan rocktaiteilijan maineessa. Alatalo oli levyttänyt 1970-luvulla Love Recordsille useampia kriitikoiden ylistämiä albumeja, jotka sisälsivät hänen sanoittamiaan väkeviä ja kantaa ottavia lauluja. 1970-luvun jälkipuoliskolla Mikko Alatalo oli hetken aikaa suositumpi rockidoli kuin esimerkiksi Juice Leskinen. Maaritin aikaisemmille levyille sanoituksia olivat kirjoittaneet Hector ja Juice Leskinen, joten tuohon aikaan Mikko Alatalo oli täysin luonteva jatko "sarjaan" – kaikki kolme miestä olivat 1970-luvulla kehittyneen suomirockin arvostetuimpia tekstintekijöitä. Ja olivathan Juice ja Mikko olleet saman Coitus Int. -bändin jäseniä ja levyttäneet yhteisen albuminkin vuonna 1975. Kuitenkin jo syksyllä 1978 Mikko Alatalo venytteli henkseleitä Syksyn sävelessä, jolloin suomirock-Mikko sai väistyä koko kansan Mikon tieltä – ja samalla rockkriitikot käänsivät Alatalolle selkänsä. Mikko Alatalo onkin useaan otteeseen kertonut huvittuneena, kuinka monet ovat hämmästyneet oivallettuaan, että Maaritin Jäätelökesän – ja muutaman muunkin hitin – on sanoittanut rikoomies-Alatalo.

Mikko Alatalo kirjoitti sanoituksia Maaritille vuosina 1978–1983. Alatalon banalisoiminen on myöhemmin mennyt niin pitkälle, että pahimmillaan jopa Maaritin tuon ajan tuotantoa on pyritty väheksymään Alatalon panoksen vuoksi. Maarit-elämäkerrassa tuodaan esille muuan levyarvostelu Soundi-lehdestä 1980-luvun lopusta, mihin kriitikko on kirjoittanut: "Maarit on aina ollut suuri rrrakkauteni (tai sanotaan melkein, sillä Mikko Alatalo -kaudesta en aivan niin kauheasti pitänyt)." (Leino 2014, 194) Toki mielipide voi olla täysin vilpitön, mutta ei mahda mitään, väkisinkin mieleeni juolahtaa ajatus, että levytysten laadun sijaan kirjoittajaa on ennemmin saattanut ärsyttää sanoittajan persoona. Rokkipoliisien kuului pitkään tyrmätä julmin sanankääntein suurin piirtein kaikki, missä letkeä Puuhamaa-setä ja tuulipukukansan yhteislaulattaja Mikko Alatalo on ollut osallisena. Alatalon elämäkerrassa mainitaan esimerkiksi samaisen Soundi-lehden arvostelu vuodelta 2005, missä todettiin Juice Leskisen yltäneen kestäviin tuloksiin vasta päästyään bändikaverinsa Mikko Alatalon vaikutusvallasta eroon... (Nevalainen 2011, 200) Maarit itse luonnehti Soundi-lehden haastattelussa vuonna 1986 – jolloin hänen "Alatalo-kautensa" oli jo päättynyt ja Mikosta oli tullut Syksyn sävelen vakiokasvo kupletteineen – Mikko Alataloa lahjakkaaksi tekstintekijäksi ja hirveän taitavaksi, mutta myönsi "diganneensa enemmän niitä Mikon juttuja, jotka olivat enemmän rokkia" (Leino 2014, 170).

Se Mikko Alatalon arvostuksesta. Jäätelökesän syntyä Alatalo on muistellut elämäkerrassaan seuraavasti:
"Mielessäni oli sanoitusta tehdessä täysin epäsuomalainen visio, joka oli tullut mieleeni lentäessäni New Yorkista Helsinkiin. Näin ilmasta Yhdysvaltain itärannikon uima-altaita, jotka oli syksyn tullen tyhjennetty. Suomessahan ei niin paljon uima-altaita ole, että niistä voisi tällaista sanoitusta keksiä. Mietin myös, miten sanoituksen voisi saada yhdistettyä kesään. Jäätelö liittyi mielestäni luontevasti kesään ja siitä syntyi kappaleen nimi." (Nevalainen 2011, 91–92)
Toisaalla Alatalo on kuvaillut Jäätelökesän olevan "universaali rakkaustarina, joka liittyy ihmisten nuoruuteen" (Leino 2014, 116–117). Vaikka laulun kertojahahmo vaikuttaa Stadin gimmalta "dille"- ja muine nuorekkaine ilmaisuineen, mielikuvat tyhjenevistä uima-altaista vievät ajatukset kauas pois Suomesta. Laulusta on pyritty tekemään paikasta riippumaton, joten sen tapahtumat voisivat toteutua missä tahansa. Toukokuussa 2016 Maarit ja Sami Hurmerinta kertoivat perusteellisesti Jäätelökesä-kappaleen synnystä Tikkurilan kirjaston toimittamassa videossa.

Jäätelökesä-singlen toisella puolella
kuullaan Yhteen kuulutaan, joka on
suomenkielinen versio Carly Simonin
hitistä You belong to me. Kyseinen
single oli tuoreen Dig It-levymerkin
toinen singlejulkaisu.
Jäätelökesä ensiesitettiin Suomen kansalle MTV:n Toivotaan toivotaan -televisio-ohjelmassa. Laulusta tuli Maaritin ensimmäinen listahitti, joka oli parhaimmillaan jukebokseissa viidenneksi kuunnelluin levy. Jäätelökesän ainutlaatuisuutta Maaritin uralla ilmentää, että se on ylipäätään yksi hänen harvoista listoille yltäneistä yksittäisistä levytyksistään – Maaritin soolouran kaikki listahitit ovat laskettavissa kahden käden sormilla. Maaritin kohdalla on kuvaavaa, että suurin osa hänen lukuisista listamerkinnöistään on saavutettu albumimyynnin perusteella eikä yksittäisten kappaleiden menestyksen ansiosta. Maarit on artisti, joka ei etene hitistä hittiin vaan albumista albumiin. Ilmiö tähdentää hänen profiiliaan rockartistina. Useimmiten juuri rockesiintyjät panostivat albumikokonaisuuksiin siinä missä iskelmätuotannossa annettiin suurempi merkitys yksittäisille hittilevytyksille ja pitkäsoitot saattoivat olla vain pakollisia pahoja, joihin tehtailtiin hätäisesti "albumiraitoja" muutaman hittikappaleen seuraksi.

Vaikka Jäätelökesällä on ollut kiistatta merkittävä vaikutus Maaritin lopulliseen läpimurtoon kansan keskuudessa, ajoittain on harmillista, että monien käsitys Maaritista rajoittuu ainoastaan Jäätelökesään ja sen tarttuvaan avainsäkeeseen. Aivan liian usein on joutunut kuulemaan näkemyksiä, joissa Maaritia pidetään iskelmällisen kesärenkutuksen esittäjänä. Eihän Jäätelökesä edes edusta millään tavalla tyylipuhdasta finnhits-kaanonia, vaikka levytys julkaistiinkin Finnhits 9 -kokoelmalla. Jäätelökesässä on hieno kitarabluesmelodia ja hendrixmäisiä soulrytmikomppeja. Missään tuon aikakauden popiskelmässä ei kuulla sellaista sähkökitaran vinguttamista kuin Samin soittamassa Jäätelökesän introssa. Eivät einit, taiskat ja vickyt levyttäneet 1970-luvun viimeisinä vuosina lähimainkaan sellaista musiikkia.

Vaikka Jäätelökesä onkin Siivet saan -albumin ylivoimaisesti suurin hitti, älppärillä on muitakin Maaritin uran keskeisiä merkkipaaluja. Sellaisia ovat ehdottomasti kakkos- ja kolmosraidat Ei vaadi paljon, vain kaiken ja Siivet saan, jotka ovat säilyttäneet paikkansa Maaritin vakituisessa keikkaohjelmistossa. Ei vaadi paljon, vain kaiken on alun perin James Taylorin instrumentaalisävellys, joka on omistettu hänen vastasyntyneelle Benjamin-pojalleen. Sävellyksen ikuisti levylle ensimmäisenä saksofonisti David Sanborn loppuvuodesta 1977. Suomessa oli ollut pitkään taipumus tehdä instrumentaalisävellyksistä laulettu versio, ja niinpä Irina Milan kirjoitti melodiaan tekstin Ei vaadi paljon, vain kaiken. Kahden ja puolen minuutin pituisessa laulussa – selkeästi Siivet saan -albumin lyhyin levytys – pyritään kiteyttämään rakkauden syvin olemus – ja haastavasta tavoitteesta huolimatta Milanin sanoitus on erittäin onnistunut.

Levyn nimikkobiisi Siivet saan on alun perin Minnie Ripertonin soulrevittely Reasons hänen menestysalbumiltaan Perfect angel vuodelta 1974. Suomenkielisen sanoituksen kirjoitti Kaisu Liuhala. Siivet saan on kaikin puolin vahva ja tiukka esitys, missä Hurmerinnan pariskunnan molemmat osapuolet pääsevät revittelemään kunnolla. Sami tiluttelee elämänsä antaumuksella Kari Kuusamon soittamien urkujen päälle ja Maaritin voimakas tulkinta ei pyytele keneltäkään anteeksi. Siivet saan on useaan otteeseen soitettu Maaritin keikoilla viimeisenä biisinä ja livetilanteissa bändi pääsee usein siinä vaiheessa kunnolla irrottelemaan. Ja sopiihan laulun sanoitus kuvaamaan mitä loistavimmin Maarit Hurmerinnan elämänasennetta:
"Mut niin kuin siivet saan
kun pääsen laulamaan
ja liekkiin hurjimpaan
mä kuolleen sielun saan
kun siivet saan"
Siivet saan on listauksissani ehdottomasti Maaritin parhaimpien levytysten joukossa. Huikea biisi, huikea veto!

Maarit on poikkeuksellisen muuntautumiskykyinen laulaja, joka osaa käyttää ääntään kuin instrumenttina. Hänen vivahteikas äänensä taipuu luontevasti monenlaisiin lauluihin. Helsingin Sanomat kirjoitti lokakuussa 1978 erittäin osuvasti Siivet saan -albumin arvostelussa, kuinka Maaritilla on "paitsi teknisiä myös taiteellisia edellytyksiä" olla laulamatta samalla nuotilla erityylisiä sävellyksiä. Toisaalta kaikkia mahdollisia Maarit-tulkintoja yhdistää uniikki sielukkuus. Maaritin lauluääni, jos kenen, on sielukas – soulful. Maaritin levytysmateriaali pyöriikin enemmän tai vähemmän soulmusiikin ympärillä. Jee jee jee – suomalaisen rockin historiassa on luonnehdittu Maaritin onnistuneen Carolan lailla "kääntämään jokainen kappale souliksi":
"Maaritin aistillinen ulosanti kouraisi ihmissielua yhtä hyvin jazzillisen herkissä numeroissa kuin rajuissa rypistyksissäkin. Muuan läheinen ystävä on maininnut hänen äänessään olevan 'viisautta': laulamisessa on yhtäläistä syvyyttä kuin sanoissa." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 227)
Siivet saan -albumillakin siirrytään luontevasti otsikkokappaleen verevästä tulkinnasta tyylikkääseen soulballadiin Yötön yö. Maaritin ja Samin yhteinen sävellys sopisi täydellisesti hämyiselle jazzklubille aamuyön pikkutunneilla. Aivan mahtavaa, että Suomessa on osattu vuonna 1978 kotimaisin voimin säveltää kansainvälisen tason bluesahtavaa soulslovaria.

A-puolen päätös Tahdon sinut rakastamaan on sekin aivan helmi! Maaritin oma sävellys ja Mikko Alatalon hieno runollinen sanoitus – varmasti Mikko Alatalon kaikkien aikojen onnistuneimpia sanoituksia. Tyylipuhtaan rocklyriikan keinoin Alatalo on rakentanut rakastetun arkisista kohtaamisista elämää suuremman rakkaustarinan.
"Köyhät tahtoo rikkaan
ja rikkaat kuninkaan
mutta minä vain tahdon sinut – rakastamaan"
Laulun sanoitus on samalla tavalla lyyrinen kuin eräät Mikon itsensä Love Recordsille levyttämät romanttiset kappaleet. Jossain määrin tulee mieleen muistumia Alatalon varhaisesta mestariteoksesta Syli (1975). Rakkauslaulun eteeristä tunnelmaa höystää hienosti Samin elegantit kitarasoolot. Sami Hurmerinta on todellinen soundivelho, joka osaa sisällyttää ominaisen soittotyylinsä luontevasti biisiin kuin biisiin, genreen kuin genreen.

Kaiken kaikkiaan on todettava, että Siivet saan -vinyylin A-puoli on älyttömän vahva. Neljä laulua viidestä lukeutuu Maaritin uran ehdottomiin virstanpylväisiin. Ja vaikka Yötön yö ei ole muiden laulujen tapaan jäänyt samalla tavalla elämään, sekin on ylväs taidonnäyte Hurmerintojen kyvykkyydestä.

1970-luvun edetessä soulmusiikki alkoi kallistua yhä enemmän rytmikkäämmän funkin suuntaan. Siitä saadaan näyte heti B-puolen aloitusraidassa Yhteen kuulutaan, joka on alun perin Carly Simonin You belong to me. Kaisu Liuhalan sanoitus tähän pettämistarinaan on ehkä hivenen naiivi – toki alkuperäistä tekstiä mukaileva – mutta Maarit ottaa tekstin suvereenisti haltuun ja tulkitsee sen uskottavasti.

Aikuisten ja nuorten ihmissuhdetarinoiden lisäksi levyllä on kaksi laulua vanhempainrakkaudesta. Debyytilleen Maarit ikuisti Lainaa vain -ikiklassikkonsa, mutta tämän albumin levytykset aiheesta tuntuivat varmasti levytyshetkellä omakohtaisemmilta – olihan Maaritista ja Samista tullut pienen Samuli-pojan vanhempia. Kaisu Liuhalan sanoittama Väärän tiedon puu lähestyi teemaa samalla tavalla kuin monet muutkin aiheesta kirjoitetut laulut: uinuvasta pienokaisesta huolehtiminen saa vanhemman miettimään, mitä kaikkea hän joutuukaan kasvaessaan kokemaan elämän haastavalla polulla:
"Väärän tiedon puu
tielles kun kaareutuu
mistä voimaa saat
vastustaa"
Siinä elämän suuria kysymyksiä, jotka Sami on säveltänyt vaikuttavaksi ja pysäyttäväksi balladiksi. Sävellyksessä on vaikutteita koskettavasta tuutulaulusta ja se erottuu soundimaailmaltaan albumin yleisannista: laulua säestetään pitkään akustisella kitaralla ja jouset maalailevat laulun riipaisevaa tunnelmaa.

Irina Milanin ja Mikko Alatalon yhdessä sanoittama Pikkurumpali kertoo niin ikään pikkumiehen kehityskaaresta, mutta laulu on aivan toisesta puusta veistetty kuin koskettava Väärän tiedon puu. Samin säveltämä Pikkurumpali on riemastuttava soulpala, joka laulun edetessä riehaantuu suorastaan hurmioituneisiin gospelvivahteisiin. Soulmusiikkihan on läheistä sukua gospelille, sillä soulin katsotaan syntyneen, kun gospelmusiikin elementtejä ryhdyttiin käyttämään lauluissa, joissa ei ollut hengellistä sanomaa. Pikkurumpali on jälleen vakuuttava näyte Sami Hurmerinnan sävellyskynästä, millä hän on osoittanut, että Suomessakin kyetään säveltämään tällaista musiikkia.

Helmet kyynelten on alun perin Jackson Brownen edesmenneelle vaimolleen omistettu Here comes those tears again, joka sopii mutkattomasti Maaritin ohjelmistoon. Kaisu Liuhalan ilmassa oleva sanoitus on hyvin uskollinen alkuperäiselle. Vinyylin B-puolen kohokohdaksi nousee kuitenkin ehdottomasti päätösraita Istun tässä pöydässä taas – Maaritin levytys nuorena menehtyneen Otis "The King of Soul" Reddingin postuumisti julkaistusta Sittin' on the dock of the bay -hitistä vuodelta 1968. Monien arvioiden mukaan Maaritin raflaava versio päihittää alkuperäisen. Tämänkin laulun suomenkielisen sanoituksen runoili Kaisu Liuhala. Petri & Pettersson Brass oli aikaisemmin levyttänyt samaisen laulun suomeksi vuonna 1972 Pertti Reposen käännöksellä Istun päässä laiturin, mutta heidän levytyksensä ei herättänyt huomiota. Maaritin versio sen sijaan on jäänyt elämään.

Siivet saan -albumi valmistettiin aikaa ja vaivaa säästämättä Finnlevyn uudessa Takomo-studiossa Helsingin Pitäjänmäellä. Äänityksestä ja miksauksesta vastasi Tom Vuori, jonka työpanosta on pidetty merkittävänä lopputuloksen onnistumisen kannalta. Ennen levyn julkaisemista legendaarinen valokuvaaja Erik Uddström ikuisti viehättävät kuvat 24-vuotiaasta Maaritista albumin kansikuvaa varten. Monen suomalaisen rockäijän huomion herätti Siivet saan -levyn sisällön lisäksi sen puoleensavetävä kansikuva. Maarit itse kommentoi levyn kantta elämäkerrassaan seuraavasti:
"Siivet saan -levyn kansi herätti närkästystä. Eräs mies oli kommentoinut sitä, se oli kai Soundissa, että eikö levy-yhtiö ole yhtään ajatellut, että Maarit on sentään äiti. Mietin valtavasti, että mistäköhän nyt on kysymys. Kansi oli ilmeisesti hänen melestään niin seksikäs, eikä äiti saanut olla seksikäs." (Leino 2014, 127)
Kannen loppusilauksen viimeisteli Jorma Auersalon suunnittelema Maarit-logo. Logoa käytettiin myös 25 vuotta myöhemmin Maaritin juhlakokoelmassa Laakson liljasta metsän tyttöön ja vuonna 2010 lanseeratussa Maarit-postimerkissä.

Syys-lokakuun 1978 vaihteessa levykauppoihin ilmestyi kunnianhimoinen ja viimeistelty pitkäsoitto, joka sai kauttaaltaan kiittäviä arvioita. Siivet saan merkitsi Maaritin lopullista läpimurtoa kansan keskuudessa, sillä se oli Maaritin ensimmäinen albumi, joka nousi listoille. Vaikka Maaritin debyyttiälppäri vuodelta 1973 oli herättänyt suitsutusta ja myynytkin ihan kohtuullisesti, se saavutti ensimmäisen virallisen listamerkintänsä vasta heinäkuussa 2014, jolloin Svart Recordsin uudelleenjulkaisu nousi albumilistan sijalle 31 viikolla 29. Siinä missä Maaritin kaksi ensimmäistä levyä saavuttivat suosiota Suomen rockympyröissä, Siivet saan laajensi hänen kuuntelijakuntaansa. Levyn ilmestymisen jälkeen Maaritista tuli suurempien yleisöjen artisti ja keikoilla kävi kova kuhina. Toki suuressa ja kaupallisessa Finnlevyssä albumin promootioon pystyttiin panostamaan aivan eri tavalla kuin Love Recordsissa.

Lokakuussa Siivet saan oli Suomen yhdenneksitoista myydyin albumi. Marraskuussa se saavutti korkeimman sijoituksensa sijoittuen Mitä Suomi Soittaa -albumilistalla neljänneksi. Siivet saan viihtyi albumilistoilla peräti yhdeksän kuukautta. Huhtikuun 1979 jälkeen albumi tippui listoilta, mutta myynti jatkui sen verran tasaisena, että levy teki heinä- ja elokuussa paluun Seuran myyntilistalle. Kaiken kaikkiaan albumin myynti ylitti 25 000 äänitteen rajan, minkä seurauksena Maarit vastaanotti loppuvuodesta 1979 kultalevyn.

Maaritin uralla Siivet saan merkitsee selkeää vedenjakajaa oman tyylin löytämisessä. Esikoisalbumin Love Records -tilkkutäkin ja hieman hapuilevan Viis' pientä -albumin jälkeen Maaritin ja Samin musiikillinen linja puhkesi kukkaansa Siivet saan -älppärillä. Tästä levystä alkaen Hurmerinnat ovat vastanneet itse omista levytysprosesseistaan ja pyrkineet olemaan mahdollisimman koskemattomia ulkopuolisille vaikutteille. Läpimurron myötä Maaritille on muodostunut vakiintunut kuuntelijakunta, joka on ostanut säännöllisesti hänen levyjään ja pitänyt huolta siitä, ettei Maaritin ole tarvinnut esiintyä tyhjille konserttisaleille. Siivet saan -pitkäsoitosta lähtien miltei jokainen Maaritin albumi on noussut myyntilistoille.

Maarit-elämäkerran kirjoittaja Annariikka Leino on hienosti tiivistänyt Siivet saan -albumin saavuttaman vastaanoton:
"Maarit puhutteli suurta yleisöä, ja pystyi samalla yhdistämään suomen kielen luontevasti alun perin englanninkieliseen rockilmaisuun." (Leino 2014, 119)
Samaisessa teoksessa Sami Hurmerinta on muistellut näitä aikoja seuraavasti:
"Nyt nähtiin, että kaikki se, mistä oltiin Maaritin kanssa puhuttu silloin kun tavattiin, oli alkanut poikia. Tehtiin omaa musaa ja yleisöä oli noin hyvin, selvästi innostunutta jengiä." (Leino 2014, 121)
Siivet saan -albumilla lanseerattu tyyli on jatkunut Maaritin uralla edelleen näihin päiviin asti. Maaritille lauluja kirjoittaneet lauluntekijät ovat todenneet jatkaneensa tietoisesti imagoa, jonka Mikko Alatalo loi teksteissään Maaritille. Näin on ilmaissut esimerkiksi Miljoonasateen Heikki Salo, joka on rustaillut Maaritille runsaasti sanoituksia vuodesta 1988 lähtien:
"Maaritin suhteen olen saanut Mikolta osviittaa siihen, miten ja minkälaisia sanoituksia hänelle pitää kirjoittaa. Ymmärtääkseni Mikko loi teksteillään Maaritille tiettyä imagoa, jonka perusteella hänet on pitkään nähty ikuisena tyttönä. Maaritin lauluissa on ollut selkeästi tyttö ja poika." (Nevalainen 2011, 92)
Siivet saan -albumilta lohkaistiin kaksi singleä: Jäätelökesä / Yhteen kuulutaan, joka menestyi jukebokseissa, ja Siivet saan / Ei vaadi paljon, vain kaiken.

Siivet saan ei ollut Maaritin ainoa albumiprojekti vuonna 1978. Samana vuonna Kim Kuusi teetti Finnlevyllä "Love-henkisen" jatsahtavaa folkia sisältävän älppärin Kim Kuusen lauluja, jonka solisteiksi hän pyysi Maaritin ja Pihasoittajien Arja Tiesmaan, myös Kari Rydman lauloi levyllä yhden laulun. Vinyylin takakannen esittelytekstiin Kim Kuusi kirjoitti: "Nämä laulut ovat syntyneet hetken muotivirtausten ulkopuolella, ilman kaupallisia tavoitteita. Tekstien valinta ja sävellykset kuvastavat henkilökohtaista suhdettani luontoon ja lähimpiin ihmisiin." Tosin epäkaupalliselta ja runolliselta albumilta Maaritin 20 suosikkia -kokoelmalle (1995) poimittu Katson silmiin kolmevuotiaan on melodisesti Maaritin levytykseksi harvinaisen iskelmällinen. Sanoitus oli kuitenkin varmasti sellainen, jonka Maarit saattoi sataprosenttisesti allekirjoittaa – olihan hänen esikoispojallaan Samulilla laulun levytyshetkellä ikää kolme vuotta. Kyseisestä LP-levystä on ilmestynyt myöhemmin uusi painos nimellä Kahlaajatyttö. Svart Records tekee melkoisen kulttuuriteon julkaisemalla tämänkin pitkäsoiton uudelleen syksyllä 2016.

Koska Maarit on harvinaisen ammattitaitoinen ja muuntautumiskykyinen tulkitsija, hänestä tuli 1970-luvun jälkipuoliskolla Suomen työllistetyimpiä taustalaulajia. Maaritin ääntä kuullaan lukuisissa 1970- ja 80-lukujen vaihteessa levytetyissä iskelmissä. Maarit oli kotimaisten taustakuorolaisten kovimmassa ytimessä, johon hänen lisäkseen kuuluivat muun muassa Irina Milan, Marjo-Riitta Kervinen, Pepe Willberg, Pave Maijanen, Kalle Fält, Martti Metsäketo ja Vesa Enne. Levytysstudioon saavuttiin aamulla ja taustojen äänittämiseen kului helposti kokonainen työpäivä. Taustalaulajan työnkuvaan sisältyi myös esimerkiksi kiertäminen Baccaran Suomen-kiertueella Irina Milanin kanssa. Luotettavan taustalaulajan on ainakin kyettävä laulamaan virheettömästi, vaikka itse päätähti ei osaisikaan. Baccara-kokemuksen innoittamana Irina Milanin aviomies Timo Lindström kutsui Maaritin ja Milanin laulamaan suomenkielisiä Baccara-käännöksiä hänen tuottamalleen diskohenkiselle Disco Shock! -albumille (1978). Levyllä kahdeksan Baccara-hitin esittäjäksi on ilmoitettu mystinen Mami. Näinä vuosina Maarit oli tuttu näky myös television viihdeohjelmien taustakuoroissa. Lisäksi muusikkoperheen äiti tienasi perheelleen elantoa laulamalla mainoksissa. 1970-luvun tiedostavassa ilmapiirissä sielunsa myyminen kaupallisille mainoksille oli Maaritin alkuperäisille rock-faneille kova pala. Kaikkein fundamentalistisimmat rokkipuritaanit jopa käänsivät selkänsä Maaritille, koska Siivet saan -albumin musiikkia ja etenkin "iskelmällistä" Jäätelökesä-hittiä pidettiin kaupallisena suuren yleisön kosiskeluna.
"Joillekin vannoutuneille rockpieruille Maaritin naisellisempi ja pehmeämpi linja oli liikaa. Jäätelökesää moitittiin laimeaksi sävellykseksi, progemuusikon pyrkimykseksi kaupallisuuteen." (Aho, Taskinen 2003, 52)
Muutama kuukausi Siivet saan -albumin ilmestymisen jälkeen Maarit sai jälleen valtakunnallista julkisuutta, kun hän kilpaili helmikuussa Viisut '79 -lähetyksessä eli yhdistetyissä euro- ja interviisukarsinnoissa. Maarit osallistui interviisuehdokkaiden kilpailusarjaan Esa Niemisen säveltämällä viehättävällä jazzvalssilla Pieni niin oon. Nieminen oli tässä vaiheessa tuore nimi kotimaisen kevyen musiikin kentällä eikä hän ollut vielä profiloitunut iskelmämieheksi kuten myöhempinä vuosina. Maarit ei kuitenkaan saanut toistamiseen tilaisuutta edustaa Suomea Sopotissa Intervision laulukilpailuissa, sillä raadin äänestyksessä Pieni niin oon hävisi täpärästi kahdeksalla pisteellä Ritva Oksasen tulkitsemalle mahtipontiselle taidepaukulle Tuulessa soitto sousi. Pieni niin oon julkaistiin singlenä, jonka B-puolelle poimittiin Siivet saan -levyltä Helmet kyynelten.

Jäätelökesä ja Ei vaadi paljon, vain
kaiken
kääntyivät myös englanniksi.
Koska Siivet saan -albumi oli saavuttanut poikkeuksellisen hienon vastaanoton ja arvioissa levyä kehuttiin kansainvälisyydestään, levy-yhtiössä alettiin pohtia, olisiko Maaritilla potentiaalia menestyä Suomen rajojen ulkopuolella. Suomalaiset levytuottajat mainostivat albumia näyttävästi kansainvälisillä Midem-musiikkimessuilla. Vuonna 1979 Maarit levytti kaksi englanninkielistä singleä. Ensimmäistä seiskatuumaista kiekkoa varten Frank Robson kirjoitti kahteen Siivet saan -levyn kappaleeseen englanninkielisen sanoituksen. Jäätelökesästä tuli Call me up (when you're lonely) ja Ei vaadi paljon, vain kaiken kääntyi Robsonin käsittelyssä muotoon When love returns. Toiselle singlelle purkitettiin kaksi uutta laulua All night / Into my life, joiden suomenkieliset versiot (Aamuun ja Salaisuus) kuultiin Maaritin seuraavalla albumilla Nykyajan lapsi. Maaritin englanninkieliset levytykset saivat hyvän vastaanoton ja Fazer Finnlevyn johtoporras kävi neuvotteluja Ison-Britannian Sonet-levy-yhtiön kanssa. Sonet oli julkaissut muun muassa Hurriganesin levyjen ulkomaisia painoksia. Sami ja Maarit olivat jo tosissaan suunnittelemassa englanninkielistä albumia, mutta lopulta suunnitelmat tyssäsivät. Syyksi on selitetty Finnlevyn henkilökunnassa tapahtuneita muutoksia. Hannu Strömin ja Kim Kuusen siirryttyä toisiin tehtäviin heidän seuraajillaan ei ollut kiinnostusta edistää Maaritin kansainvälistä läpimurtoa. (Popp 2002; Leino 2014, 131)

Maaritin neljäs albumi Nykyajan lapsi
(1980) nousi ilmestyttyään Suomen
albumilistan ykköseksi ja myi
edeltäjänsä tavoin kultaa.
Siivet saan -levyn jälkimainingeissa Maaritin seuraavaa albumia odotettiin kuin kuuta nousevaa. Helmikuussa 1980 julkaistiin Maaritin neljäs pitkäsoitto Nykyajan lapsi, jota tosin monet kutsuvat älppärin tunnetuimman laulun mukaan Hymypoika-levyksi. Nykyajan lapsi nousi välittömästi helmikuussa listaykköseksi. Edeltäjänsä tavoin levy ylitti kultalevyyn vaadittavan 25 000 äänitteen myyntirajan. Siivet saan -albumiin verrattuna merkittävin muutos oli, ettei Nykyajan lapsi sisältänyt ainuttakaan käännösbiisiä. Kaikki levyn yhdeksän kappaletta ovat Samin sävellyksiä ja sovituksia. Sanoituksia kirjoittivat Mikko Alatalo, Kalle Fält ja Kaisu Liuhala. Nykyajan lapsella on useampiakin erinomaisia levytyksiä: Hymypoika, Kun nainen rakastaa miestä, Hiekka ja meri, kantaa ottavat Avainkaulalapsi ja Maailman lapsi sekä mehukkaat funkpalat Aamuun ja Maailmaan. Albumi sai edeltäjänsä tavoin kiittäviä arvosteluja korkeatasoisuudestaan ja sitä pidetään edelleen komeana Siivet saan -albumin "follow-upina".

Ennen Nykyajan lapsen ilmestymistä Yleisradio kutsui Sami Hurmerinnan osallistumaan säveltäjänä vuoden 1980 euroviisukarsintoihin, mutta Sami kieltäytyi kunniasta. Apu-lehden mukaan Sami oli ilmaissut juuri ennen karsintoja "säveltäneensä kaikki kelvolliset ideansa Maaritin uudelle albumille, eikä muita teemoja tullut tilaamallakaan" (Apu 2/1980). Vaikka Sami ei viisukarsintaan osallistunutkaan, Maarit pääsi kuitenkin keväällä kansainväliselle euroviisulavalle. Huhtikuussa 1980 Eurovision laulukilpailuissa Haagissa Suomea edusti Vesa-Matti Loiri kilpailukappaleenaan Huilumies ja Veskulla oli tukenaan nimekäs viiden hengen taustakuoro, jonka muodostivat Maarit, Irina Milan, Martti Metsäketo, Kalle Fält ja Arto Alaspää.

Elämän maku (1981) jatkoi hyväksi
havaitulla linjalla, mutta ei yltänyt
kahden edellisen albumin suosioon.
Kahden myyntimenestykseen yltäneen albumin jälkeen Finnlevy janosi luonnollisesti lisää musiikkia Maaritilta ja Samilta. Kolmas Dig It -albumi Elämän maku julkaistiin keväällä 1981. Vaikka Elämän maku jatkoi hyväksi havaitulla Hurmerinta–Alatalo -reseptillä ja levyssä on runsaasti potentiaalia, albumi ei kuitenkaan onnistunut kokonaisuutena enää yhtä hyvin kuin kaksi edellistä. Levyn yhdeksästä kappaleesta oikeastaan vain Hämärät kaupungit on jäänyt elämään. Albumi viihtyi nelisen kuukautta listoilla ja oli parhaimmillaan kymmenen myydyimmän joukossa, mutta ei enää kahden edeltäjänsä tapaan yltänyt kultalevylukemiin. Elämäkerrassaan Maarit toteaakin, että Elämän maku tehtiin "vähän liian nopeasti" ja kiireeseen vaikutti osaltaan levy-yhtiön luomat paineet päästä julkaisemaan jälleen uutta Maarit-materiaalia (Leino 2014, 143–144).

Fazer-konsernin henkilökunnassa tapahtui vuosikymmenen vaihtuessa 1980-luvuksi jälleen paljon muutoksia. Kotimaisen tuotannon johtajaksi nimitettiin Jaakko Salo ja hänen edeltäjänsä Kim Kuusi perusti Esa Niemisen kanssa Musicmakersin. Maarit levyttikin seuraavan albuminsa Nukun radio päällä (1983) Musicmakersille. 80-luvun jälkipuoliskon albumit Tuuli ja taivas (1986) ja Tuskan tanssi (1988) tehtiin CBS-levy-yhtiölle. 1990-luvun alkaessa Maarit palasi hetkeksi aikaa takaisin Atte Blomin alaisuuteen ja Johannalle / Pyramidille syntyi vuonna 1990 levy Jotain on mulla mielessäin. Vuosi 1993 merkitsi paluuta Fazer Finnlevylle, joka tosin samana vuonna myytiin kansainväliselle Warner-konsernille. Fazerille ja Warnerille levytettiin Jos tahdot tietää (1993), Sydäntäsi lainaisin (1995), Sitä mitä rakastan (1998), konserttitaltiointi Stoalive (1999), Metsän tyttö (2001) ja englanninkielinen jazzlevy Good days, bad days (2004). Kaksi seuraavaa levyä Nälkää ja rakkautta (2006) ja Kun yö saapuu (2008) julkaisi EMI. Viimeisimmän julkaisun Miten elämästä kertoisin (2013) levy-yhtiönä oli Sony.

Siivet saan on julkaistu muutamaan
otteeseen CD-formaatissa, toisinaan
yhdessä Maaritin toisen menestyslevyn
Nykyajan lapsi kanssa.
Fazer Finnlevy julkaisi Siivet saan -albumin CD-formaatissa ensimmäistä kertaa 2 alkuperäistä -sarjassa vuonna 1990 yhdessä Nykyajan lapsen kanssa. Vastaavanlainen tuplapainos julkaistiin vuonna 2009 Warnerin 2in1-sarjassa.

Warner Music Finland julkaisi Siivet saan -levyn yksinään remasteroituna CD-painoksena vuonna 2001. Samassa yhteydessä ilmestyivät vastaavanlaiset uudelleen masteroidut painokset Maaritin kahdesta muustakin Dig It -albumista Nykyajan lapsi (1980) ja Elämän maku (1981). Siivet saan -CD-levyä näkee käytettyjen levyjen kaupoissa säännöllisesti, sen sijaan Elämän maku -levyn CD-painos on selvästi harvinaisin.

Fazer / Warner on julkaissut lukuisia ja taas lukuisia Maaritin kokoelmalevyjä, jotka sisältävät Siivet saan -albumin kappaleita. Ensimmäinen kokoelma on jo vuonna 1987 julkaistu Jäätelökesä, joka sisältää 16 Maaritin levytystä vuosilta 1978–1981. Kokoelma ilmestyi aikoinaan myös upouudessa CD-formaatissa. Siivet saan -levyltä on poimittu seitsemän kappaletta: Jäätelökesä, Ei vaadi paljon, vain kaiken, Siivet saan, Väärän tiedon puu, Istun tässä pöydässä taas, Yhteen kuulutaan ja Helmet kyynelten.

Vuonna 1995 julkaistiin Maaritin 20 suosikkia -kokoelma, jossa on neljä Love Records -levytystä ja 16 Fazer-levytystä vuosilta 1978–1981 ja 1993. Siivet saan -albumilta kokoelmalle on valikoitu peräti seitsemän raitaa: Jäätelökesä, Ei vaadi paljon, vain kaiken, Siivet saan, Istun tässä pöydässä taas, Tahdon sinut rakastamaan, Yötön yö (!) ja Helmet kyynelten.

Vuonna 2002 juhlittiin Maaritin taiteilijauran 30-vuotisjuhlavuotta, minkä kunniaksi Warnerilta ilmestyi toistaiseksi kattavin Maarit-kokoelma: 39 levytystä sisältävä tuplakokoelma Laakson liljasta metsän tyttöön. Vaikka juhlakokoelmalla on lauluja Maaritin koko uran varrelta (1973–2002), sekin painottuu erittäin vahvasti Fazer / Warner -tuotantoon. Esimerkiksi Maaritin Love Records -kausi kuitataan kahdella levytyksellä. Siivet saan -albumin lauluja tälle Maaritin juhlakokoelmalle on sisällytetty kuusi – samat kuin edellä mainitulla 20 suosikkia -kokoomalla lukuun ottamatta Yötöntä yötä.

Vuonna 2002 tuli kuluneeksi 30 vuotta
Maaritin ensimmäisestä levytyksestä.
Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin
kattava tupla-CD-kokoelma Laakson
liljasta metsän tyttöön
. Kokoelman
kannessa on sama Maarit-logo kuin
alkuperäisellä Siivet saan -albumilla.
Warnerilta ilmestyi vuonna 2006 Maarit-kokoelma 30 suosikkia -sarjassa, joka sisältää levytyksiä vuosilta 1978–2001. Siivet saan -levyltä Jäätelökesä, Ei vaadi paljon, vain kaiken, Siivet saan, Istun tässä pöydässä taas, Tahdon sinut rakastamaan ja Yhteen kuulutaan. Näin ollen Siivet saan -albumin kappaleista vain veikeä Pikkurumpali ei ole toistaiseksi kelvannut yhdellekään Maarit-kokoelmalle. Harmillista. Tällä 30 suosikkia -tuplalla on kuusi kappaletta, joiden alkuperäiset levytykset on levytetty muille levy-yhtiöille, mutta kokoelmalla alkuperäiset studioversiot on korvattu Warnerin omistamilla liveversioilla Maaritin Stoalive-konserttitaltioinnilta vuodelta 1999. Tällaisia kokoelmia pitäisi välttää...

Siivet saan -albumin kaikkien viiden kotimaisen sävellyksen nuotit ovat Warner/Chappellin julkaisemassa nuottikirjassa Jäätelökesä (1998), joka sisältää alaotsikkonsa mukaisesti Sami & Maarit Hurmerinnan lauluja vuosilta 1978–81.

Miksi Siivet saan on Maaritin paras albumi?


Siivet saan (1978) on Maaritin uran kaupallisesti menestynein. Seuraavaksi yritän perustella, minkä vuoksi se on myös hänen uransa tasokkain albumikokonaisuus. Varoitus: Osuus sisältää subjektiivisia mielipiteitä.

Onko Siivet saan Maaritin paras albumi? No on, ihan helt klart. Jäätelökesä on maukas kuorrutus, jonka alta paljastuu herkullinen viihteellinen soulkokonaisuus. Siivet saan on kaikin puolin korkeatasoinen ja huolellisesti kypsytetty albumi, jossa kaikki ominaisuudet loksahtavat paikalleen poikkeuksellisen hienosti. Levyn kaikki kymmenen laulua ovat omanlaisiaan mestariteoksia. Hienostuneet sovitukset ja Maaritin vivahteikkaat tulkinnat hipovat hämmästyttävää laadukkuutta, mikä oli harvinaista 1970-luvun suomalaiselle äänilevylle. Sanoituksissa on rocklyriikalle ominaista lennokkuutta eikä niissä sorruta iskelmäteksteille usein niin ominaiseen harmilliseen banaaliuteen. Albumi toimii kokonaisuutena saumattomasti ja yhtenäisesti, vaikka sen tunnelmat vaihtelevat nimikkobiisin rajuhkosta rocksoul-revittelystä Väärän tiedon puun pysäyttävän tunteikkaaseen tunnelmaan ja taas Pikkurumpalin riehakkaisiin gospelvivahteisiin. Levylle on valittu tarkkaan Maaritin repertuaariin täydellisesti istuvia käännöskappaleita. Samin ammattitaitoisissa sävellyksissä pelataan rikkailla sointumaailmoilla, eivätkä ne kalpene millään muotoa kansainvälisille soulmusiikin menestyshiteille.

Siivet saan -albumissa on ällistyttävän hienoa, kuinka laadustaan huolimatta levy ei ole kuitenkaan liian "vaikea". Se on helposti omaksuttava ja siinä on kosketuspintaa suuren yleisön levyksi, vaikka korkeasta tasosta ei ole tingitty millään osa-alueella. Albumin levytyksistä monet ovat osoittautuneet kestosuosikeiksi, mutta levy toimii myös kokonaisuutena erinomaisesti. Jäätelökesä on tietenkin edesauttanut huomattavasti Maaritin läpimurtoa laajemmalle kuuntelijakunnalle, mutta älppäri olisi erinomainen ilman klassikkohittiäkin.

Siivet saan -levyn pahimpana haastajana Maaritin parhaimman albumin tittelistä kisaa Nykyajan lapsi (1980), joka on niin ikään kauttaaltaan älyttömän vahva kokonaisuus. Nykyajan lapsi ei kuitenkaan ole samanlainen hittiparaati kuin Siivet saan – siinä ei ole yhtä paljon elämään jääneitä yksittäisiä ikivihreitä. Joidenkin näkemysten mukaan se saattaa kuitenkin olla eduksi...

Maaritin parhaimpiin pitkäsoittoihin lukeutuu ehdottomasti myös debyyttialbumi vuodelta 1973, joka on kiistatta vuosikymmenensä parhaita kotimaisia rocklevyjä. Vaikka monipuolisuus onkin ensilevyn valtteja, se tekee kokonaisuudesta hajanaisen näihin kahteen kultalevyyn verrattuna. Siivet saan ja Nykyajan lapsi -älppäreillä Maaritin (ja Samin) oma tyyli on kristallisoitunut.

Minulle Maaritin tuotannosta kolahtaa parhaiten varhaistuotanto. Syynä saattaa olla, että 1970- ja 80-lukujen vaihteessa Maaritin äänenkäyttö ja tulkinnat olivat luontevia, eikä niissä ole kuultavissa vielä niin runsaasti Maaritille ominaisia maneereita. Kaikella kunnioituksella, mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, Maaritilla on tapana minun makuuni turhan paljon "briljeerata" äänellään. Mielestäni moinen hivenen liioiteltukin hienostelu on paikoitellen tarpeetonta. Kyllä vähemmälläkin uskotaan, että Maarit on poikkeuksellisen taitava ja osaava vokalisti.

Myöhemmästä tuotannosta suosikkejani ovat albumit Jos tahdot tietää (1993) ja Metsän tyttö (2001), jolle siunaantui yllättävän monta hienoa biisiä. Arvostelumenestykseksi osoittautunutta levyä Nälkää ja rakkautta (2006) on ylistetty eräänlaiseksi Hurmerintojen ammattitaidon huipentumaksi. Kyllä levyä kuunnellessani ymmärrän, että se on todella taitavasti valmistettu ja sisältää ensiluokkaista sofistikoitunutta musiikkia, mutta kaltaiselleni pinnalliselle iskelmämiehelle siitä puuttuu sellaista kaipaamaani tarttumapintaa – kutsuttakoon sitä sitten vaikka iskelmällisyydeksi.





Lähteet


Kirjallisuus:

Aho Arja, Taskinen Anne (2003) Rockin korkeat korot – Suomalaisen naisrockin historia. WSOY, Helsinki.

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Leino Annariikka (2014) Maarit. Johnny Kniga, Helsinki.

Nevalainen Petri (2011) Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo. Helsinki-kirjat, Helsinki.

Journalistinen aineisto:

Apu 2/1980: Kinnunen Raila, "Ylen erilaiset viisut".

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Norres Lasse 1995. Maarit – 20 suosikkia: Laakson lilja (Fazer, 1995).

Popp Outi 2002. Maarit – Laakson liljasta metsän tyttöön (Warner, 2002).

Verkkolähteet:

Nissilä Pekka: DigIt. Artikkelissa Fazer Finnlevy. Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa. (Verkkolinkki)

YouTube-video: HelmetVantaa Jäätelökesä (koko haastattelu) 6.6.2016. (Verkkolinkki)

SevenPonds Blog: Beautiful Memorial Song: “Here Comes Those Tears Again” by Jackson Browne (Verkkolinkki)

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Suomen albumilistat, Populaarimusiikin museon pomus.net -sivuston Listatietokannasta sekä Musiikkituottajien sivulta, jossa on Suomen viralliset albumilistat kesästä 1995 lähtien.

Aiheesta muualla


Nissilä Pekka: Sami Hurmerinta pyrkii kestävään jälkeen (Selvis-lehti 2/2007)

YLE Elävä arkisto: Maaritin harvinainen nauhoitus julki Love Recordsin 50-vuotisjuhlan kunniaksi

Mikko Alatalon kotisivut: Alatalon sanoituksia Maaritille

5. marraskuuta 2016

Miksi Saara Aalto ei ole edustanut Suomea Euroviisuissa?

Saara Aallon promokuva. Kuva: Ville Paul Paasimaa/saaraaalto.com
Saara Aalto menestyy hienosti Britannian X Factorissa. Menestymisen seurauksena euroviisubesserwisserit ovat kaivautuneet koloistaan. Somessa useat eri tahot ovat hämmästelleet, että minkä vuoksi Saara Aaltoa ei ole kelpuutettu tai ymmärretty lähettää Suomen euroviisuedustajaksi. Ajatuksenjuoksun logiikka menee ilmeisesti siten, että Saaran menestys kansainvälisissä yhteyksissä on kiistaton todiste sille, että hän olisi pärjännyt Euroviisuissa, ja suomalaiset ovat typeriä, kun ovat haaskanneet kaikkien aikojen tilaisuuden. Saara Aalto aletaan nähdä samanlaisena "menetettynä mahdollisuutena" kuin letkajenkka 1960-luvun puolivälissä tai Nightwish, joka osallistui vuonna 2000 Suomen euroviisukarsintoihin. Näinhän asia ei tietenkään ole.

Eurovision laulukilpailu ei ole artistikilpailu. Euroviisut ei ole talent- tai kykykilpailu. Euroviisuissa eivät kilpaile esiintyjät, eikä esiintyjiä arvoteta keskenään. Euroviisuissa kilpailevat esitykset. Saara Aaltoa ei ole valittu Suomen euroviisuedustajaksi, koska hän ei ole tähän mennessä kilpaillut tarpeeksi hyvillä kappaleilla. Ja on tietenkin Saaran onni, ettei häntä ole lähetetty viisuihin keskinkertaisilla tekeleillä.

Kuvakaappaus tyypillisestä Saara Aaltoon liittyvästä somekeskustelusta.
Erityisesti tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun aikana esiintyi voimakkaasti sellaista henkeä, että nyt olisi vihdoinkin Saara Aallon vuoro, koska hän ei ole aikaisemmin voittanut yhtäkään kilpailua. Kun Saara sijoittui taas toiseksi, monet olivat pahoillaan hänen puolestaan. Hänen viisu-unelmansa kehdattiin mennä pilaamaan. Kun UMK:n mediaraadin jäsen kritisoi Iltalehdessä Aallon esitystä, monet pahoittivat mielensä, kun taas Saaraa niin kiusataan "rajulla kritiikillä". Mikä tässä kaikessa diskurssissa toistuu: Saara, Saara, Saara... Kukaan ei missään yhteydessä puolella sanallakaan kommentoinut Saaran kilpailukappaletta No fear. Siitä ei ollut kenelläkään mitään näkemystä, kaikkialla keskityttiin vain ja ainoastaan laulun esittäjään.

Tässä on yksi tyypillinen helmasynti, minkä vuoksi Suomi ei pärjää Euroviisuissa. Kansalaiset äänestävät tunnollisesti suosikkiesiintyjiään – kuten Jari Sillanpäätä, Hanna Pakarista tai Laura Voutilaista – vaikka nämä kilpailisivat kuinka vaatimattomilla kappaleilla. Viime vuonna Saara Aalto saavutti UMK:n yleisöäänestyksessä eniten ääniä kummallisella kappaleella ja erittäin teennäisellä ja vanhanaikaisella esityksellä. Milloin viimeksi Euroviisuissa on menestynyt esitys, jossa on miljoona kertaa nähtyjä vaatetemppuja ja puolialastomia miehiä yläosattomissa? Kun Itä-Euroopan maat lähettivät 15 vuotta sitten Euroviisuihin vastaavanlaisia esityksiä, suomalaiset nauroivat partaansa ja pitivät niitä osuvina esimerkkeinä Euroviisujen laaduttomuudesta ja banaaliudesta. Vaikka viisuissa nähdään edelleen monenlaisia överiksi vedettyjä viritelmiä, 2010-luvulla kärkisijoille ovat päätyneet poikkeuksetta kilpailun laadukkaimmat ja tyylikkäimmät esitykset, joissa on selkeä punainen lanka. UMK:n mediaraadin edustaja luonnehti No fear -esitystä näin: "Saara Aallon esitys jätti kylmäksi. Esitys oli kuin tilattu halvan työvoiman Euroviisutehtaalta, niin kliseinen, persoonaton ja muovinen se oli." Lausunto herätti kohua, mutta en ymmärrä minkä vuoksi. Luonnehdinta on hyvinkin osuva. Katsokaa nyt tuota esitystä ja verratkaa sitä esimerkiksi sellaisiin esityksiin, jotka ovat viime vuosien aikana sijoittuneet Eurovision laulukilpailuissa kärkiviisikkoon.


Saara Aalto olisi mitä mainioin euroviisuedustaja. Toivottavasti hänet nähdään vielä joskus Suomen viisuedustajana. Hänellä olisi potentiaalia menestyä vaikka kuinka hyvin. X Factorissa hän on viimeistään osoittanut lahjakkuutensa ja häkellyttävän monipuolisuutensa. Mutta Euroviisuja varten Saara tarvitsee täydellisen tykkikappaleen ja viimeisen päälle ammattitaitoisesti suunnitellun tyylikkään ja sielukkaan esityksen, eikä kummallista sekasotkua temponvaihteluineen ja "aasiasoundi"-efekteineen. Eikä viisukarsinnoissa Saaran esityksissä ole tähän mennessä nähty vielä täysin samanlaista talenttia kuin onnistuneimmissa X Factor -performansseissa.

Saara Aallon menestys Britannian X Factorissa ei "todista", että No fear olisi menestynyt tänä vuonna Euroviisuissa. Yhtä lailla kuin Nightwishin myöhempi kansainvälinen menestys ei ole todiste sille, että yhtyeen muuhun tuotantoon verrattuna vaatimaton viisutyrkky Sleepwalker (jota Tuomas Holopainen on itsekin kritisoinut yhdeksi bändin huonoimmaksi kappaleeksi) olisi voittanut aikoinaan Euroviisuja. Entäpä jos No fear olisi päässyt edustamaan Suomea tämän vuoden Eurovision laulukilpailuihin ja jäänyt semifinaaliin. Olisiko silloin Saaralla – jolla olisi siinä tapauksessa ikuinen leima Euroviisuissa flopanneena artistina – ollut enää minkäänlaisia saumoja brittien X Factorissa? Toivottavasti sitten kun Saara Aalto pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin, hänellä on loistava kappale ja esitys, jolla on mahdollisuus sijoittua kärkikymmenikköön. Aivan kuten vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuissa kymmenenneksi sijoittui Britannian X Factorissa erinomaisesti menestynyt espanjalainen Ruth Lorenzo.